Keraamikko Anu Pentik tunnetaan aamuvirkkuna toimen ihmisenä. Tärkeimmät luomistyöt syntyvät aamuhämärissä kotiateljeessa. Päivät taiteilija touhuaa Posion-tehtaalla, josta vuosittain lähtee maailmalle 300 000 keramiikka-astiaa ja -esinettä.
Maaliskuussa Helsingin Taidehalliin avautunut näyttely on pitänyt muotoilijan kädet tiukasti savessa. Rakkaasta materiaalista on syntynyt kivenlohkareita, utuista pilveä ja monen sävyisiä jättikukkia. Visio kolmiosaisesta installaatiosta on kirkas.
”Haluan säväyttää ja jättää kävijälle muistijäljen kivisestä maasta, korkeasta taivaasta ja värikkäästä paratiisista”, Anu kuvailee tilataideteostaan.
Pentikin tarina sai alkunsa vuonna 1971, kun Anu ja Topi Pentikäinen muuttivat lastensa Raisan ja Pasin kanssa pieneen Posion kuntaan Lappiin. Topi oli saanut työpaikan liikunnanopettajana, ja käsistään kätevä Anu alkoi myydä oman opetustyönsä ohessa valmistamiaan saviesineitä ja nahkatöitä. Rakennettiin keramiikkapaja ja -tehdas, yritys kasvoi ja kukoisti, lamavuosistakin selvittiin.
Perheyrityksen arjen luotsaaminen on jo siirretty toiselle polvelle, Pasi on toimitusjohtaja ja vävy Harri Bergman kehitysjohtaja, mutta Anu säkenöi luovan työskentelyn dynamona. Yritys työllistää nyt 70 ihmistä Posiolla ja muualla Suomessa parisataa lisää. Pentikin keramiikkatehdas on Arabian lopetettua ainoa laatuaan Suomessa.
Mojitobaari ja poronkäristys
Anu on aina ollut kova emännöimään ja järjestämään juhlia, mutta viime vuosi oli poikkeuksellinen.
”Laskin, että yhdessä apujoukkojeni kanssa valmistin vierailleni noin 1 600 ruoka-annosta”, hän sanoo.
Ennätyksen synnytti Pentikin 45-vuotisjuhla. Anu ja Topi halusivat kutsua väkensä paikan päälle Posiolle.
Henkilökuntajuhla sai oman persoonallisen muodon. Porukka jaettiin 15–20 hengen ryhmiin ja 13 viikonloppua pyhitettiin juhlinnalle. Vierastaloon majoitetut ihmiset tutustuivat toisiinsa ja tarinoivat. Kierrettiin tehdas, jossa jokainen sai maalata itselle juhlavuoden lautasen. Syötiin poronkäristystä ja Topin savustamaa lohta. Juhla huipentui lauantai-iltaan, jota vietettiin Timisjärven taidekeskuksen vanhan porokartanon isossa salissa.
”Olin kirjoittanut erilaisia tehtäviä käsintehdyille, lehtikullalla koristelluille kiinalaisille paperilapuille. Jokainen vieras sai valita yhden lapun, joka paljasti kullekin illan roolin: hoidatko mojitobaaria, teetkö kukka-asetelman vai hääritkö kokin apuna keittiössä”, viilattujen yksityiskohtien mestarina tunnettu emäntä kertoo.
Mustapekkakortiksi nimetyllä lapulla oli vaativin tehtävä: illallispuheen pitäminen. Historiallinen juhla nosti kuulijoiden tunteet pintaan. Kun Topi isäntänä nousi vuorostaan pitämään kiitospuhetta, sanojen sijaan alkoivat kyyneleet tulvia. Niin tärkeältä tuntui saada oma väki koolle.
Uniikkiastiat illallista varten
Juhlia järjestäessään Anu laittaa kaiken peliin. Hän panostaa pohjoisen parhaisiin raaka-aineisiin eikä juurikaan tarvitse reseptejä. Nuorena kotitalousteknikon ammatin hankkineena hän osaa soveltaa ja olla luova myös hellan ääressä. Kikkailu ei ole hänen juttunsa, vaan selkeät, hyvät maut.
”Topi taivastelee usein, miten ihmeessä minä jaksan. Kaikki se suunnittelu, ideointi ja laittaminen on vain niin ihanaa, kun tietää, että saa ne tärkeät läheiset pöytään. Heidän palautteensa palkitsee.”
Anun kattamat pöydät ovat aina erilaisia, ja usein värit leiskuvat niin lautasissa kuin tekstiileissä. Kauniit ruoka-annokset innostavat hänet välillä pyöräyttämään juuri niille sopivat uniikkilautaset tai -kulhot. Ne emäntä kehottaa vieraansa pakkaamaan mukaan muistoksi.
”Tärkeintä on kuitenkin juhlatunnelma. Siitä vastaavat emäntä ja isäntä, jotka toimivat tilanteen kapellimestareina.”
Kaikki lähtee oikeasta plaseerauksesta. Pitkillä illallisilla myös pienet katkot ovat tärkeitä. Anu saattaa kattaa yllättäviin paikkoihin, metsään, pellolle tai laiturille.
”Usein siirrymme paikasta toiseen, jolloin kenenkään ei tarvitse välillä raivata astioita pöydästä ja vieraille on taas uutta nähtävää. Vaihtelu virkistää.”
Nauru poistaa pönötyksen
Anun mielestä tärkein tunnelman tekijä ja paras pönötyksen poistaja on nauru. Ja sehän pulppuaa, kun on mietitty myös kivaa ohjelmaa ja kerrotaan hauskoja juttuja.
”Joskus sanon Topille etukäteen, että kerro vieraille se hyvä juttu heti alkuun. Nauru sulattaa aina alkukankeuden.”
Perheen ensimmäinen koti Posiolla toimii nykyään museona, ja Pohjanmaalta aikoinaan siirretty ja remontoitu suuri Ukontalo palvelee lähinnä vierastalona.
Anu ja Topi asuvat rauhallisen niemen kärjessä, Kitkajärven rannalla datsaksi kutsutussa kodissa. Perinteinen hirsimökki on vuosien saatossa saanut sisäseiniinsä vaaleaa maalia ja ulkopintaan tumman puupalikkapinnoitteen.
Hirsimökin jatkeeksi on rakennettu moderni keittiö ja ateljee, jossa Anu työskentelee ja kestitsee vanhan kiinalaisen intarsiapöydän ääressä. Uudisosan lämpöikkunat ovat suurimmat, mitä Suomesta löytyi.
”Avaruus ja valo ovat tärkeitä, mutta niin ovat myös maisemat. Luontotaulut muuttuvat vuodenaikojen mukaan ja jaksavat aina ihastuttaa. Ulkomaalaisia vieraitamme viehättävät erityisesti narskuva lumi, jäisenä mouruava järvi ja taivaalla leiskuvat revontulet.”
Jakun nappi hummerikastikkeessa
Anun lapsuuden ruokamuistoista löytyvät niin Valkealan sukulaisten Tirvanjärvestä nousseet valtavat rapusaaliit kuin syksyllä teurasaikaan valmistettu tappaiskeitto, johon perinteisesti käytettiin sisäelimet. Tillin tuoksu ja voin maku jäivät pikkutytölle ihanina mieleen.
”Suosin aina paikallisia tuotteita, kuten Kitkan muikuista lypsettyä mätiä, puolivilliä poroa ja japanilaistenkin rakastamaa matsutakea eli männyntuoksuvalmuskaa. Myös metsien ja soiden marjat ovat aina mukana ateriakokonaisuuksissani.”
Muutaman kerran vuodessa Anu tekee Kaukoitään suuntautuvan työmatkan Pentikin brändijohtaja Auli Harjaman kanssa. Parivaljakko on tuntenut toisensa jo neljäkymmentä vuotta. Työsuhde on syventynyt ystävyydeksi, ja yhteisenä intohimona roihuaa rakkaus hyvään ruokaan.
”Auli on guruni ruuanlaitossa. Hän valmistaa vaikka seitsemän ruokalajin illallisia täydellisinä lautastarjoiluina. Maailmalla nautimme hyvien ravintoloiden antimista. Niistä saa virikkeitä omiin kokkailuihin.”
Reissatessa yhteisten kokemusten ja elämysten laari täydentyy. Kerran kaksikko oli messumatkalla Pariisissa illastamassa liikemiestuttujen kanssa.
Anu oli pukeutunut Milanosta ostettuun limetinväriseen jakkuun. Kesken äyriäisvadin antimien nauttimisen hän huomasi, että jakun ainoa, isokokoinen nappi oli irronnut ja hävinnyt.
Anu yritti toisella kädellä pitää takin liepeitä yhdessä, ettei olisi liikaa paljastanut ihoa. Toisella kädellä hän hamuili nappia. Miehet tajusivat tilanteen, ja kohta koko seurue etsi kadonnutta nappia.
”Kun lopulta löysin sen hummerin kastikkeesta, koko ravintolayleisö alkoi taputtaa. Kyllä meitä taas nauratti.”
Tässä Anun upean illallismenun reseptit iloksenne!
Teksti: Helena Saine-Laitinen
Kuvat: Riikka Kantinkoski
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 01/2017.
250 g muikunmätiä 1–1½ dl smetanaa 1 rkl ruohosipulia silputtuna ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä 2 pkt (à 150 g) graavilohta viipaloituna Lisäksi: tummaa leipää (esim. Maalahden limppua)
Valuta mäti tarvittaessa siivilässä. Sekoita kulhossa mädin joukkoon smetanaa niin, että saat sopivan napakan seoksen. Mausta ruohosipulilla sekä ripauksella suolaa ja pippuria. Anna mätitäytteen kiinteytyä vähän aikaa jääkaapissa.
Asettele lohiviipaleet tuorekelmun päälle vähän limittäin yhtenäiseksi levyksi (noin 30 cm x 20 cm). Levitä päälle mätiseos ja kääri kelmun avulla napakaksi rullaksi. Nosta tasaiselle alustalle ja pakasta. Ota rulla huoneenlämpöön noin tunti ennen tarjoilua ja leikkaa se viipaleiksi vähän kohmeisena, niin saat siistit kiekot. Nosta ne pienille pyöreille limppuviipaleille. Tarjoa suupalat samppanjan tai kuohuviinin kera.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit voissa kattilassa. Lisää joukkoon sienet. Kääntele hetki ja lisää kasvisliemi. Sekoita lopuksi joukkoon kerma, soseuta sauvasekoittimella ja tarkista maku. Jaa keitto annoskulhoihin ja koristele maitovaahdolla, tryffeliöljytipoilla ja tuoreella timjamilla.
Jos pidät paksummasta keitosta, voit suurustaa sen kylmään vesitilkkaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla.
Poron ulkofilee (6 annosta)
noin 700 g poron ulkofileetä 2 rkl voita ¾ tl suolaa ¼ tl mustapippuria
Ota poronliha huoneenlämpöön tunti ennen valmistamista. Kuumenna rasva paistinpannulla ja ruskista kalvoton filee nopeasti molemmin puolin. Poronliha on mureinta ja maukkainta, kun sisus jää punaiseksi. Mausta liha suolalla ja pippurilla.
Leikkaa filee viipaleiksi terävällä veitsellä. Tarjoa punaviinikastikkeen ja pottuvoin sekä voissa paistettujen, hunajalla, suolalla ja pippurilla maustettujen juureskuutioiden kera.
Kermahyytelö lakkojen kera (6 annosta)
6 dl kuohukermaa 1 vaniljatanko 1 luomusitruuna 1 dl sokeria 3 liivatelehteä Lakkakastike: 5 dl lakkoja 1 dl vettä noin 1 dl tomusokeria Koristeeksi: noin 1 dl lakkoja
Mittaa kerma pinnoitettuun kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja kaapaise veitsellä sisuksen siemenet kattilaan. Lisää joukkoon myös tangot. Vuole hyvin pestyn sitruunan kuoren keltainen osa suikaleiksi kerman joukkoon. Lisää sokeri.
Kuumenna kerma kiehuvaksi, sekoittele, kunnes sokeri liukenee. Siirrä kattila pois levyltä ja jätä seos maustumaan vartiksi.
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Siivilöi kermaseos ja kaada se takaisin kattilaan. Kuumenna (älä keitä) ja lisää joukkoon puristetut liivatelehdet. Sekoita, kunnes liivatteet liukenevat.
Jaa seos annosvuokiin (vetoisuus 1½ dl), peitä kelmulla ja siirrä kylmään hyytymään yön yli. Mittaa kattilaan lakat ja vesi. Keitä sekoitellen muutama minuutti. Paseeraa vähän jäähtynyt seos eli painele se lusikan avulla siivilän läpi. Makeuta marjakastike tomusokerilla makusi mukaiseksi.
Kumoa kermahyytelöt annoslautasille. Tarjoa sileän lakkakastikkeen kera. Koristele annokset muutamalla kokonaisella marjalla.
