Valokuvaaja Antti Vettenranta löysi mielenrauhan melonnasta: ”Luonto muistuttaa, että tärkeintä on pysyä hengissä, saada unta ja ruokaa”
Valokuvaaja Antti Vettenranta elvytti lapsuusvuosien harrastuksen ja löysi melonnasta mielenrauhan. Suomen luonto on antanut retkeilijälle seikkailuja, joiden hienommat hetket kiteytyvät taivasalla nukuttuihin öihin ja tyyniin aamuihin.
Peilityynen meren rikkoo läiske, kun joutsenet kiihdyttävät veden pinnasta ilmaan. Niiden huuto kuulostaa epävireisiltä torvilta. Pian perässä seuraavat haahkat ja haikara. Antti Vettenranta virittää riippumaton kahden männyn väliin Stora Halsön saarella ja pujahtaa lämpimään makuupussiin.
Pastellisävyissä hehkuva auringonlasku tummenee tähtitaivaaksi ja viihdyttää retkeilijää vielä hetken ennen kuin uni vie voiton.
Seuraavana aamuna Antti herää merimaisemaan, jollaisesta hän joutuisi maksamaan hotellilomalla sievoisen summan. Antille ylellinen näköala on ilmainen, sillä Inkoon edustalla sijaitseva saari kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle ja on rantasaunoineen avoin kenelle tahansa retkeilijälle.
Lämpötila on laskenut yöllä pakkasen puolelle. Meren pinnalle on muodostunut hento jääriite, jonka auringonsäteet pian sulattavat. Anttia ei palella. Makuupussi ja -alusta ovat pitäneet kylmän loitolla riippumatossa. Trangialla höyryää pian vesi puuroa ja aamukahvia varten.
”Nousen mielelläni aikaisin, sillä aamun ensimmäiset tunnit ovat parhaimpia. Luonto vasta heräilee eikä tuuli ole vielä yltynyt. Nautin siitä, että saan olla vain omien ajatusteni kanssa”, Antti sanoo.
Muisto pääsiäisen melontaretkestä säilyy mielessä ikuisesti. Youtubessa se on ilahduttanut muitakin, sillä Antti taltioi elämyksiään rauhoittaviksi videotarinoiksi Kanootti & Tomaatti -kanavalleen.
47-vuotiaan perheenisän matkat suuntautuvat usein Pohjois- ja Itä-Suomen erämaa-alueille, mutta myös pääkaupunkiseudun saariin ja metsiin.
”Ei minun tarvitse lähteä kauas, jotta pääsen irti arjesta. Luonnossa tunnen heti, miten stressitasot madaltuvat ja verenpaine laskee. Retkeilyssä kiehtoo elämän yksinkertaistaminen.”
Luonto pakottaa pysähtymään perusasioiden äärelle.
”Se muistuttaa, että lopulta tärkein tehtävämme on pysyä hengissä, saada unta ja ruokaa.”
Jokin retkeilyssä lumosi Antin jo lapsena. Kahdeksanvuotiaana poika pakkasi usein onkivavan pyörän tarakalle ja ajoi kalastamaan Vantaankoskelle. Kun seurakunnan nuorisotoimi alkoi järjestää vuosittain vaelluksia Lappiin, Antti ilmoittautui aina mukaan. Melonnan alkeet poika oppi Merimelojat ry:n kurssilla.
”Perheessämme ei retkeilty, innostuin siitä itse. Retkeily oli jatkumoa lapsuuden leikeille ja majojen rakentamiselle. Olen aina viihtynyt metsissä.”
”Monia asioita näkee aivan eri tavalla etäisyyden päästä ja yksin ollessaan.”Antti Vettenranta
Sitten tuli pakahduttava nuoruus ja luonnossa samoilu hautautui muiden intohimojen ja velvollisuuksien alle yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
”Nelikymppisenä havahduin siihen, että minusta oli tullut mies, joka katsoi kiipeilydokumentteja ja muita seikkailuohjelmia lähinnä sohvalta käsin. Painoakin oli kertynyt.”
Mielialaa ei kohottanut sekään, että Antin molemmissa polvissa todettiin nivelrikko, joka aiheutti kipua liikkuessa. Antti kaipasi vanhan harrastuksen pariin, mutta keho hangoitteli vastaan.
”Se oli lopullinen herätys. Ymmärsin, että kaikki asiat, joita haluan vielä elämässä tehdä, pitää toteuttaa nyt, sillä voi olla, että pian se ei ole enää mahdollista”, hän muistelee.
Vettenranta sisuuntui, alkoi kuntouttaa itseään fysioterapeutin ohjeilla ja pudotti painoa. Samalla hän päätti palata lapsuuden harrastuksensa pariin ja osti itselleen kanootin.
”Ajattelin, että melominen voisi olla hyvä laji, sillä siinä polvet eivät ainakaan rasitu samalla tavalla kuin jalkaisin patikoidessa.”
Kesäinen Ivalojoki kuohuu vieressä villinä ja vapaana vuonna 2020. Antti istuu teltassaan totisena ja tunnustaa kameralle, että edessä oleva seikkailu jännittää ja arveluttaa.
Hän on ajanut yli tuhat kilometriä kanootti auton katolle sidottuna, jotta pääsisi toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa: laskemaan yksin Lapin tunnetun kultajoen ja 30 haastavaa koskea. Niistä jokaisella on omat nuottinsa, laskulinjat, joita melojan kannattaa noudattaa, jotta kanootti ei karahda kiveen ja kaadu.
Ohjeista huolimatta joella on oma luontonsa. Sitä ei voi taitavakaan meloja täysin kesyttää.
”Ivalojoen lasku oli minulle henkisesti tärkeä kokemus. Kuuden päivän matkan aikana koin itseni usein epävarmaksi, mutta sitäkin paremmalta tuntuivat onnistumiset. Se kasvatti minua niin melojana kuin ihmisenä. Ennen kaikkea opin, että kaikenlaisten tekosyiden keksiminen saa loppua. Pitää vain lähteä”, Antti pohtii.
Vaikka Antti meloo mielellään samanhenkisten ystäviensä ja 15-vuotiaan poikansa Veetin kanssa, hän myöntää, että sooloretkeilyssä on puolensa. Tahdin ja pysähtymispaikat voi päättää itse. Mielen täyttää usein pakahduttava vapaus.
”Kun melon yksin, huomioni pysyy ympäristössä ja luontokokemus on vahvempi. Eläimetkään eivät säiky vedessä lipuvaa kanoottia, kun ne eivät kuule ihmisten jutustelua, vaan uskaltavat tulla ihan lähelle.”
Antti on nähnyt kultasakaalin, saukkoja, majavia ja lukemattoman määrän eri lintulajeja.
Toisinaan Antin valtaa yksin retkeillessä haikeuden tunne. Kun silmien eteen avautuu täydellinen auringonlasku tai usva laskeutuu joelle, olisi kiva jakaa hetki jonkun kanssa.
”Vaikka kuinka taltioisin sen hetken mieleeni ja kertoisin siitä perheelle kotona, he eivät voi koskaan nähdä kokemaani sellaisena kuin se oli. Siitä tulee vain minun muistoni.”
Toisaalta erossaolo antaa tarpeellista perspektiiviä, jonka kautta Antti sanoo oppivansa itsestään jatkuvasti uutta.
”Huomaan, että työstän varsinkin pidemmillä reissuilla paljon suhdettani muihin ihmisiin. Monia asioita näkee aivan eri tavalla etäisyyden päästä ja yksin ollessaan.”
”Luonto muistuttaa, että tärkeintä on pysyä hengissä, saada unta ja ruokaa.”Antti Vettenranta
Ruska on lopuillaan, kun Antti meloo lokakuussa itärajan tuntumassa Koitajoella. Puut ovat tiputtaneet lehtiään, ilmassa tuoksuu suoerämaa. Yhtäkään toista kulkijaa ei tule vastaan.
Joen rannassa on laavu ja nuotiopaikka, jossa pihvit ja perunat paistuvat pannulla. Iltaseitsemältä on jo pimeää, kun Antti vetäytyy telttaan lukemaan kirjaa otsalampun valossa.
Syksy on Antin lempivuodenaikoja. Luonto käpertyy talvea kohti, ilma viilenee ja retkeilijöiden määrä vähenee. Lämpötilan laskiessa ja kosteuden lisääntyessä kuura koristelee rantojen puut. Pöllöt huhuilevat öisin, ja onpa Antti susien ulvontaakin teltassa makoillessaan kuullut.
”Minua ei ole ikinä pelottanut nukkua ulkona. Mitä syvemmällä erämaassa olen, sitä turvallisemmaksi oloni tunnen. Eivät eläimet ole uhka, vaan pikemminkin ihmiset. Huonoimmat kokemukset minulla on kansallispuistoista, joihin kerääntyy välillä humalaisia juhlijoita”, Antti tuumaa ja jää miettimään, miksi alkoholi kulkee yhä niin sitkeästi suomalaisessa eräperinteessä.
Eniten retkeilykokemuksesta saa Antin mielestä irti selvinpäin. Hänen oma alkoholinkäyttönsä on vähentynyt kuin huomaamatta viime vuosien aikana. Aamut on mukava ottaa vastaan kaikki aistit avoimina, ilman alkoholin aiheuttamaa turrutusta.
Siitä huolimatta ensimmäiset yöt melontaretkellä ovat joskus vaikeita. Mieli heittelehtii vielä arjen kiepeissä. Elimistöltä kestää sopeutua luonnon rytmiin.
”Jos et ole koskaan viettänyt yötä taivasalla tai teltassa, se ei ole välttämättä heti miellyttävä kokemus. Retkeily voi tuntua muutenkin ensin vaivalloiselta. Vasta kokemuksen myötä mukaan tulee rutiineja ja tiedät, mikä sopii juuri sinulle.”
Antti kuljettaa mukanaan usein sekä telttaa että riippukeinua, sillä ne mahtuvat hyvin kanootin kyytiin. Jalkapatikalla liikkuessa tavaraa pitäisi pakata niukemmin. Hyviä yöpymispaikkoja hän tutkii etukäteen kartasta tai merkitsee paikkoja ylös luonnossa kulkiessaan.
”Jos en löydä tarpeeksi tasaista paikkaa teltalle tai yöpaikan ranta on kallioinen, nukun usein riippukeinussa. Kun riippukeinuun laittaa makuualustan ja sen ylle ripustaa katoksen, saa hyvän ja suojaisan nukkumapaikan.”
Antti on huomannut, että moni satsaa hyvään makuupussiin, mutta pihistelee makuualustaa hankkiessaan.
”Nukuit sitten teltassa tai riippukeinussa, kylmä hohkaa aina alhaalta päin. Siksi on todella tärkeää, että makuualusta eristää kylmältä. Itse tykkään käyttää ilmatäytteistä makuualustaa ja jättää sen aika löysäksi, jolloin se tuntuu miellyttävämmältä selälle.”
Yksi vaihtoehto on lainata varusteita ensin kaverilta tai vuokrata niitä retkeilyvarusteliikkeistä. Näin välineisiin saa tuntumaa ennen omien varusteiden hankkimista.
”Jos kyseessä on usean päivän retki, on erityisen tärkeää suunnitella kaikki matkan päällä syötävät ateriat etukäteen. Itse syön lounailla usein helppoja pussiruokia, mutta iltaruokiin satsaan enemmän. Usein reissussa tulee myös kalastettua.”
”Kiireettömät aamuhetket ovat tärkeitä.”Antti Vettenranta
Kanootti liukuu lumessa kuin pulkka, kun Antti kiskoo sitä kohti jokea. Helsingin Tapaninvainion rantaa ei ole tunnistaa samaksi kuin kesällä. Tammikuussa 2023 pakkasta on yhdeksän astetta, mutta joki on taistellut itsensä irti jäästä.
Maisema näyttää epätodelliselta lavasteelta: puut ja sillat erottuvat valkoisen usvan takaa. Vantaanjoki yhtyy Keravanjokeen.
Luonnossa kulkiessaan Anttikin on huomannut ilmastonmuutoksen vaikutukset. Vesistöt pysyvät sulana yhä pidempään ja sää on arvaamattomampi. Ennusteet eivät läheskään aina pidä paikkaansa. Ihminen on vallannut luontoa itselleen, rakentanut jokiin patoja ja ojittanut suoalueita.
Retkeilyn suosion kasvaessa metsiin eksyy aina myös niitä, jotka eivät kunnioita luontoa, vaan jättävät jälkeensä roskavuoren.
”Se tietysti harmittaa, sillä aika helpoilla ja pienillä toimilla kuka tahansa meistä voi lopulta vaikuttaa siihen, että luonto jää retkiemme jäljiltä puhtaaksi. Yritän itsekin jakaa hyväksi havaittuja vinkkejä videoillani.”
Vaikka Antti suunnittelee aina seuraavaa matkaa, hän nauttii yhtä paljon kotimatkasta. Ajomatka toimii siirtymänä takaisin mukavuuksilla ryyditettyyn arkeen, jossa on lämmin suihku ja pehmeä sänky.
”Reissujen jälkeen olo on pitkään rauhallinen ja mieli tyyni. Vaikka kohdalle osuisi vastoinkäymisiäkin, osaan nähdä tilanteista nykyään paremmin niiden hyvät puolet. Retkeily on tehnyt minusta positiivisemman ihmisen. Se on parasta ennaltaehkäisevää itsehoitoa.”
Leiriytyjän muistisäännöt
Tilapäinen leiriytyminen on sallittua julkisella tai yksityisellä maa-alueella, jos siitä ei aiheudu häiriötä maanomistajalle.
Kansallispuistoissa saa leiriytyä erikseen merkityillä alueilla.
Luonnonsuojelualueille ei yleensä saa leiriytyä, mutta tapauskohtaisia poikkeuksia löytyy.
Ruoan valmistukseen kannattaa käyttää retkikeittimiä tai merkittyjä nuotiopaikkoja.
Muista viedä roskat mennessäsi.
Hyödynnä ulkoilualueiden huusseja tai hautaa luontoon tekemäsi jätökset (myös vessapaperi).
Yöpymispaikkoja, retkeilyreittejä, luontopolkuja ja tulipaikkoja voi tutkia etukäteen Karttaselain.fi ja Luontoon.fi -osoitteista.
Nuku yö ulkona!
Suomen Latu järjesti tänäkin vuonna valtakunnallisen Nuku yö ulkona -tapahtuman Suomen luonnon päivänä 31.8.2024.
Ideana on haastaa suomalaiset yöunille vaikka oman pihan riippukeinuun tai kansallispuiston telttapaikoille.
Katso Antti Vettenrannan YouTube-kanavalta hänen melontaansa Inarijärvellä.
Kesäkuu 2024: päivitetty Nuku yö ulkona -tapahtuman päivämäärä.
