
Juontaja Anni Hautala, 35, oli lapsena nirso ruuan suhteen, mutta makea maistui jo tuolloin. Annin herkkua olivat äidin tekemä sileä karpalokiisseli ja sitruunarahka.
”Äiti leipoi harvoin, joten tartuin muffiniohjeeseen ja sähkövatkaimeen jo yhdeksänvuotiaana ja leivoin ihan itse.”
Annilla on yleensä monta rautaa tulessa. Liedellä voi olla valmistumassa päivän ruoka, uunissa paistumassa pari kakkua ja kulhossa pizzataikina kohoamassa.
”Kun ylityöllistän itseni keittiössä, keskityn täysillä hetkeen ja parhaassa tapauksessa pääsen flow-tilaan. Silloin unohtuvat kaikki muut kiireet ja paineet.”
Uusia ideoita ja virikkeitä Anni ammentaa keittokirjoista, lehdistä ja blogeista. Tämän suklaakakun ohjeen hän löysi amerikkalaisilta nettisivuilta. Hän muokkasi ohjetta omaan makuunsa sopivammaksi. Näin syntyi naapurustossakin kehuja kirvoittanut herkku, johon uppoaa suklaata peräti puoli kiloa.
Syntisen hyvä suklaakakku
(noin 12 palaa)
- 225 g tummaa suklaata
- 150 g voita
- 4 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 1 dl vehnäjauhoja
- 4 rkl kaakaojauhetta
- 1½ tl leivinjauhetta
- 1 vaniljatangon siemenet
- 4 rkl ranskankermaa
Täyte ja kuorrutus:
- 1½ dl kuohukermaa
- 250 g tummaa suklaata
Koristeluun:
- suklaakarkkeja ja -keksejä
Valmistus:
1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele irtopohjavuoka (Ø 25 cm).
2. Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä tai vesihauteessa.
3. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää sokeri ja vatkaa kevyesti sähkövatkaimella. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljatangon siemenet. Lisää jauhoseos muna-sokeriseokseen. Lisää voi-suklaaseos ja ranskankerma taikinaan varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 30–40 minuuttia.
Kokeile kakun kypsyyttä cocktailtikulla 25 minuutin paistamisen jälkeen. Älä paista liikaa, ettei kakku kuivu.
4. Irrota kypsä kakku vuoasta. Anna jäähtyä. Jos haluat kakun keskustasta taikinamaista, jätä kakku keskeltä pehmeäksi ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia.
5. Tee kuorrutus. Kuumenna kerma kattilassa ja ota pois liedeltä. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa on sulaa. Anna seoksen jäähtyä noin 10 minuuttia.
6. Leikkaa kakku kahteen kerrokseen. Nosta pohjakerros tarjoiluvadille. Levitä ⅓ kuorrutuksesta täytteeksi kakun väliin, nosta toinen kerros päälle ja kuorruta kakku suklaalla.
7. Anna kuorrutuksen jähmettyä vähintään 15 minuuttia. Koristele halutessasi röykkiöllä suklaakarkkeja, ja -keksejä.