Anneli Jäätteenmäki, 68, nousi ensimmäisenä naisena Suomen pääministeriksi: ”Yksi nainen eturivissä ei vielä tarkoita tasa-arvoa”
työelämä
Anneli Jäätteenmäki, 68, nousi ensimmäisenä naisena Suomen pääministeriksi: ”Yksi nainen eturivissä ei vielä tarkoita tasa-arvoa”
Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, 68, tietää, miltä tuntuu olla ensimmäinen nainen paikallaan. Hänen kautensa jäi lyhyeksi, mikä aiheuttaa edelleen ristiriitaisia tunteita.
Teksti

Kuvat
,

13.11.2023
 |
Kauneus ja Terveys

”Huomion kiinnittäminen ensimmäisiin naisiin on yhä arkipäivää. Se on luonnollistakin, sillä uusi ja outo kiinnostavat. Ihmiset pohtivat ehkä sitä, miten nainen onnistui ja millainen hän on.

Huomio kannustaa myös muita ja osoittaa, ettei mitään tehtäviä ole varattu vain yhdelle sukupuolelle. Yksi nainen eturivissä ei kuitenkaan vielä tarkoita tasa-arvoa. On tultava muita mukaan.

Olin pääministerinä vuonna 2003. Tuohon aikaan liittyy ristiriitaisia tunteita. Kausi oli lyhyt. Olen surullinen siitä, että en päässyt näyttämään osaamistani. Tuntuu, että en kyennyt täyttämään erityisesti naisten minuun kohdistamia odotuksia. Se harmittaa.

Toisaalta minulla on hyviä muistoja. Sain paljon kannustusta ja tunsin innostavani monia naisia.

Anneli Jäätteenmäki on lapualainen varatuomari ja poliitikko. Hän oli Suomen ensimmäinen naispääministeri vuonna 2003.

En ollut haaveillut puoluejohtajan tehtävästä tai pääministeriydestä, en edes poliitikon elämästä. Minusta piti tulla diplomaatti. Elämä vei toisaalle ja hyvä niin. Olen oppinut, ettei elämää voi suunnitella. Se on täynnä sattumia ja mahdollisuuksia.

Olen ylpeä siitä, että historia tuntee minut maamme ensimmäisenä naispuolisena pääministerinä. Uskallan olla ylpeä poliittisesta urastani laajemminkin. Voitin kilpakumppanini, miehet, kaksissa vaaleissa.

Minulla on syytä iloita ja olla ylpeä. Politiikka on kilpailu, jossa ei ole erikseen naisten sarjaa.

Haluaisin sanoa kaikille naisille, että olkaa rohkeita. Olkaa avoimia elämälle ja erilaisille mahdollisuuksille, myös niille, joita ette ole suunnitelleet. Työ pitää kuitenkin aina tehdä hyvin. Ahkeruus aukoo ovia.”

Miltä tuntuu olla alansa ensimmäinen nainen?

Kysyimme asiaa myös ilmakehäfyysikolta, ex-varusmieheltä, rabbioppilaalta ja teurastajalta. Lue juttu täältä.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 8/2023.

Kommentoi +