Yhä useammin on yhä enemmän hiki. Naurettavan pienet harmit saattavat nostaa pintaan äkillisen raivonpuuskan. Takavuosilta tuttu kuukautiskierto on enää onnellinen muisto. Kyllä, vaihdevuosien alkusoitto kuuluu jo.

Täytän pian 49. Tähän saakka ikävuodet ovat olleet elämässäni lähinnä syntymäpäivinä merkillepantava, hiljakseen kasvava numero.

Muuttuvan ulkonäönkin olen kriiseillyt melko miedosti. Ei siihen ole ehtinyt keskittyä, kun on kulkenut festivaaleilla ja muissa kulttuuririennoissa, lukenut kiinnostavia kirjoja ja juonut välillä ystävien kanssa viiniä pikkutunneille saakka.

Jos olen asiaa ajatellut, olen aikuisiällä tuntenut itseni aina aika samanikäiseksi, tarpeeksi vanhaksi. Ikuista nuoruutta en ole haikaillut koskaan, ikuista festarikesää monesti.

Kun sitten biologia on alkanut muistutella minua väistämättömästä muutoksesta, olen ollut sekä kauhuissani, hämmästynyt että allapäin. Vaihdevuosien brändi on surkea, ja sen sovittaminen omaan, henkisesti melko iättömään elämään ei ole sujunut kivuitta.

Mutta kuten usein kriisitilanteissa käy, ensisokin jälkeen alkaa sopeutuminen. Omalla kohdallani se on näkynyt uteliaisuutena ja tiedonhaluna, ajoittain myös kiukkuna siitä, miten vähän näin tärkeästä aiheesta puhutaan.

Minä aion puhua, paljon ja mielelläni.

Myös hyviä neuvoja tarvitaan matkalla uuteen vaiheeseen. Minun asenteeni keikautti paremmille jengoille viisas gynekologi. Kiukutteluani kuunnellessaan hän totesi lempeästi: ”Enpä tunne yhtään tapausta, joissa vaihdevuodet olisivat estäneet käymästä festareilla.”

Sen ohjeen varassa ajattelin toimia.

Pääkirjoitus on julkaistu Kauneudessa ja Terveydessä 11/2022.