Kun pääsin ylioppilaaksi joskus vuosikymmeniä sitten, minulla oli ylläni Saksan-reissulta ostettu kukkamekko, kädessä kimppu helteessä nuupahtaneita ruusuja ja päässä sekalaisen toiveikkaita ajatuksia. Juhlin saavutustani aamun tunneille saakka ja aloin sitten miettiä, mitä tekisin seuraavaksi.

Väylä aukesi, sitten seuraava, ja kaikki ne väylät johtivat siihen, että olen nyt keski-ikäinen ja keskityytyväinen ihminen – sellainen, joka tänäkin keväänä on kutsuttu muutamiin valmistujaisiin syömään voileipäkakkua ja latelemaan latteuksia.

Kyllä, vuosien varrella olen sanonut ne kaikki.

Vähiten ylpeä olen näistä valmistuneille sanomistani kahdesta klassikosta:

"Nyt sinulla on koko elämä edessäsi."

Samalla toki olen tullut sanoneeksi, että ei se tähän asti eletty elämä mitään ole. Se jokin suuri maali tai tavoite häämöttää ties missä kaukana.

"No mitäs seuraavaksi? Joko ne pääsykoekirjat on hankittu? tai Joko se työpaikka on tiedossa?"

Näillä kysymyksillä olen hienosti kasannut paineita ihmiselle, joka kenties on vielä tavattoman epävarma elämänsä suunnasta, ei ole yltänyt haluamiinsa arvosanoihin, saanut hakemaansa työpaikkaa tai kamppailee muiden, minulle näkymättömien paineiden kanssa.

Nykyään, kiitos karttuneen elämänkokemuksen, osaan toivottavasti kysyä paremmin.

"Onhan sinulla hetkiä, joina voit tehdä jotain hyödytöntä?"

Kukaan valmistuva, tai no nyt ylipäätään kukaan, ei kaipaa lisää suorituspaineita. Moni sen sijaan saattaa kaivata ymmärrystä siitä, että joskus täydellistä suoritusta tärkeämpää on skipata hetkeksi velvollisuudet, viettää iltaa hyvässä seurassa ja juoda vielä lasillinen viiniä tai kupillinen kahvia. Tai vain tuijotella kattoon, lähteä yökävelylle tai bingettää tv-sarjoja.

"Mikä sinulle on tärkeää elämässä?"

Kun kysyy avoimesti, saa yleensä avoimia vastauksia. Kun suuntaat kysymykset pois suorituksista, pääset lähelle.

Varaudu myös yllättymään, älä kauhistelemaan. Valmistuva ihminen ei välttämättä unelmoi mistään sen suuntaisestakaan kuin arvelet hänen haaveilevan, ja hyvä niin.

Eikä aina tarvitse olla filosofinen. Oman bravuurini kehittelin vasta hiljattain:

"Tarvitsetko Helsingistä yösijaa pääsykokeiden tai työhaastattelun aikaan? Tai vaikka välistopiksi ennen maailmanympärysmatkaa? Minulla on pieni vierashuone, ja olet aina tervetullut."

Toivon, että joku tuttavapiirin nuori joskus myöhemmin muistaa kotini välietappina johonkin tärkeään.

Kolumnin kirjoittajan ylioppilas- tai maisterinpapereiden arvosanoja ei ole kyselty yhdessäkään työpaikkahaastattelussa.