
Tältä Anna Puun elämä näyttää ulospäin: hän on 41-vuotias poptähti, jolla on kukoistava ura, kaksi lasta (2,5 ja 13), menestyvä puoliso, upeasti remontoitu koti ja vilkas sosiaalinen elämä.
Mutta onhan Annan elämässä muutakin. On kantapään kautta opeteltuja rakkauden sääntöjä, on tukalia päätöksiä työuralla. On pikkulapsiarkea, on teinivanhemman arkea.
Näitä oppeja Anna kantaa mukanaan vuosilta, jotka vaikuttavat tavisten silmiin silkalta tähtipölyltä.
Oppi 1: Keho ei kaipaa kritiikkiä vaan kestävyyttä
Malibu Beach lokakuussa 2022. Hollywood-kuuluisuuksien suosimalla kilometrien mittaisella hiekkarannalla viihtyy myös eräs suomalainen kuuluisuus.
Työmatkalle Los Angelesiin matkustanut laulaja Anna Puu on vaihtanut hetkeksi vapaalle ja kahlaa nilkkoja myöten Tyynessä valtameressä puolitoistavuotiaan poikansa kanssa. Elämä hymyilyttää: Anna työstää uutta musiikkia upeissa maisemissa. Mukana reissussa ovat aviomies, taapero ja lapsenvahti.
Annan mies, musiikkituottaja Jukka Immonen ikuistaa idyllisen hetken rannalla.
Jälkeenpäin Anna katselee kuvaa, mutta näkee siinä muutakin kuin hyvää. Hän tunnistaa vanhat kipukohtansa, kehonsa kompleksiset osat, jotka ovat tulleet turhankin tutuiksi.
”Tuossa valokuvassa näkyi kaikki se, mitä en itsessäni halua nähdä”, Anna täsmentää.
Turhan paksut käsivarret ja naama turvoksissa. Niihin Anna on aina hänestä otetuissa valokuvissa kiinnittänyt huomiota.
Anna on ollut julkisuudessa 15 vuotta, mutta kehokompleksit ovat kulkeneet riippakivenä aina: jopa 40-kiloisena teininä käsivarsia tuntui vähän hankalilta katsoa.
”Heikkoina hetkinä olen kamalan kriittinen itsestäni otettuja valokuvia kohtaan. Joskus katselen kaiholla vanhoja vaatteita, enkä tiedä, mahdunko niihin koskaan. Toisaalta ihan sama, mahdunko. Jos jotain olen oppinut, niin enää en jää valokuviin kiinni niin pitkäksi aikaa. Ajattelen, että olen ihan hyvä muikki joka tapauksessa”, Anna toteaa ja naurahtaa.
Malibulla otettu kuva sai kuitenkin aikaan vakavoitumisen. Viime syksynä Anna aloitti kuntokuurin.
”Päätin ryhdistäytyä, jotta ihan joka kuva ei jatkossa vituttaisi”, Anna heittää leikillä.
Kuvien nostattaman vitutuksen taustalla on kuitenkin syvällisempikin syy kuin poptähden ulkonäkö.
”Painolla ei ole minulle väliä. Sen sijaan haluaisin, etten unohtaisi sitä olotilaa, jossa minulla on kaikkein paras olla. Sellainen olotila on hyvä, jota ei edes tarvitse miettiä.”
Ja se sellainen olematon olotila vaatii Annalta sääntöjä. Vain vähän hiilareita, ei olutta, ei tupakkaa. Joka viikko hikoilua personal trainerin ja sisäpiiriporukan kanssa. Ruokavaliossa lipsuilu sallitaan lomaillessa.
Anna tietää, että kokopäiväisen hedonistin elämä ei oikein sovellu nykyartistin työhön. Äänen on kestettävä keikat siinä missä kehonkin.
”Tarvitsen sääntöjä, koska jos saisin päättää, en varmaan harrastaisi mitään liikuntaa.”
”Olen myös ihan röökimuija. Vaikka lopetin tupakoinnin jo seitsemän vuotta sitten, niin haikailen niiden hetkien perään. Rakastan ranskalaista, viileää rappioromantiikkaa. Onneksi minulla on hyvä itsekuri”, Anna kertoo ja nauraa makeasti.
”En voi polttaa, vaikka kuinka yön pikkutunteina tekisi mieli. Minulla on jo valmiiksi epämuodostuneet äänihuulet, mikä saa ääneni vuotamaan. Jos vielä tupakankin sytyttäisin, ääneni menisi. Sen sijaan minun pitää treenata, jotta jaksan keikoilla yhtä aikaa heilua ja laulaa.”
Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu uudessa Trendi-lehdessä 9/2023. Jutussa Anna kertoo lisää siitä, miten hän on löytänyt omannäköisen elämän. Miten siihen liittyvät uusi koti, seksielämä ja potkut?