Opetusministeri Anna-Maja Henrikssonin tytär Mikaela on soittanut hänelle edellispäivänä: ”Äiti, haluan vain tarkistaa, että olet hengissä.” ”Juu, elossa ollaan”, Anna-Maja on kuitannut takaisin.

Toimittaja Annika Hällstenin kirjoittama tuore elämäkerta Valta ja oikeudentunto kertoo, kuinka Anna-Majan työpäivät venyvät ajoittain 12-, 14- ja jopa 16-tuntisiksi. Nytkin takana on poliittisesti turbulentti viikko, hallitus on juuri julkistanut rasisminvastaisen tiedonannon.

Anna-Maja levittää kätensä ja kuvailee: viime aikoina on ollut Turkua ja Ahvenanmaata, eduskuntaryhmän kesäkokousta – ja läheisen sukulaisen kuolema.

”Niin, minulla on perhe, ystävät, samat tehtävät ja arjen ongelmat kuin kaikilla muillakin”, Anna-Maja sanoo.

Opetusministerin työhuone on sisustettu antiikkihuonekaluilla, mutta hän haluaisi vaihtaa ne mukavampiin ja modernimpiin. Anna-Maja on pukeutunut lohenpunaiseen jakkupukuun, joka on tullut tutuksi televi­siosta viime kuukausina.

Koska olen juuri lukenut ministeristä kirjoitetun elämäkerran, tiedän istuutua hänen vasemmalle puolelleen. Anna-Maja kuulee huonosti oikealla korvallaan. Sen kuulo alkoi heikentyä äkillisesti hänen ollessaan parikymppinen.

Jos olisimme julkisella paikalla, Anna-Maja istuisi niin, ettei kukaan pääsisi hänen selkänsä taakse yllättäen. Tuntemattoman miehen aggressiivinen käyttäytyminen pietarsaarelaisessa ruokakaupassa ensimmäisen oikeusministerikauden aikana on jättänyt jälkensä.

Anna-Maja kaataa kahvia eikä tyydy olemaan keskustelun vastaileva osapuoli vaan rupattelee kuin olisimme vanhat tutut.

Ehkä se johtuu siitä, että puhumme hänen ensimmäistä äidinkieltään ruotsia. Se on Anna-Majan tunnekieli, jota hän on ­puhunut äitinsä kanssa ja jota hän puhuu lastensa Malinin ja Mikaelan sekä miehensä Janne Henrikssonin kanssa. Tämä tosin vastaa hänelle omalla ykköskielellään suomeksi.

Anna-Maja unelmoi kirjassa siitä, millaista olisi elää hetki ilman kalenteria. Se on nytkin niin täynnä, että hänestä tuntuu välillä, että siihen pitäisi kirjata jopa roskien vieminen.

”Ei ole yhtään taukoa”, hän selittää ja huokaa mutta jonkinlaisen tottuneen, hyväntuulisen vireen sävyttämänä.

Viereisellä pöydällä odottavat kauniiseen riviin viikatut sanomalehdet. On iltapäivä, mutta ministeri ei ole ehtinyt vielä avata niitä. Tätä on jatkunut vuosia. Kesä 2023 uudessa hallituksessa on ollut ”henkisesti uskomattoman raskas”. Miten ihmeessä hän jaksaa?

”Se on hyvä kysymys”, Anna-Maja sanoo.

Elämäkerran mukaan hänestä tulee levoton, jos tekemistä on liian vähän. Mikään ei ole niin tylsää kuin ajantappaminen. Tätä ongelmaa hänellä ei tietenkään ole nykyisin. Tänä aamuna hän on herännyt kuudelta.

”Yleensä nukun hyvin, mutta nyt on ollut taas intensiivisempi ajanjakso, mikä heijastuu unen laatuun. Toki viimeiset neljä vuotta ovat olleet vaativaa ja stressaavaa aikaa.”

Kun työmäärä kasvaa liian suureksi, Anna-Majan arkea kiteyttää lause: Sitten olisi vielä tämä. Se kuvaa tekemättömien tehtävien loputonta määrää.

Silloin Anna-Maja yleensä huomaa, että omaa aikaa ei ole enää esimerkiksi kävelyille. Ensin huononevat unet. Sitten alkaa päänsärky. Lopulta iskee väsymys, joka saa asiat tuntumaan entistä rankemmilta.

”Vuosien kokemus tiukasta työtahdista on opettanut, miten kehoni toimii. Yritän pitää viikonloput vapaina.”

Kyky tunnistaa väsymys on yksi Anna-Majan vahvuuksista. Hän tietää, milloin uupumus on sellaista, että siihen auttaa vain lepo.

”Tunnen kehoni varoitussignaalit.”

Niin kävi maaliskuussa 2021, kun hän jäi sairauslomalle uupumuksen takia.

Edellisviikkojen tapahtumat olivat olleet keholle liikaa. Anna-Maja oli joutunut koronapandemian takia viemään läpi kuntavaalien siirtämisen, mikä raivostutti osan oppositiosta. Keho reagoi stressiin kuten aina eli valvomisen kautta väsymykseen. Kun työnteko alkoi tuntua mahdottomalta, oli lopulta taivuttava lepäämään.

Anna-Maja lähti kävelemään jään yli perheensä mökille Mässkärin saareen ystävänsä Tiinan ja perheensä koiran, bichon frisé Romeon kanssa. Kesken kävelyn puhelimeen kilahti STT:n uutinen: Perussuomalaiset aikoi esittää epäluottamuslauseen ministeri Henrikssonille.

Perillä Anna-Maja ja ystävä keittivät kahvit. Sitten puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi. Se tuli presidentti Sauli Niinistöltä, joka toivotti Anna-Majalle voimia.

”Aivan kuin selkäni olisi suoristunut. Viesti lämmitti sydäntäni paljon.”

Kolmantena sairauslomapäivänä hän heräsi ja huomasi, että voimat olivat palanneet. Tekstiviesti on tallessa puhelimessa.

Nykyisen hallituksen aikana työmäärän lisäksi etenkin keskustelu rasismista on vienyt voimia. Jos ratkaisua ei olisi löytynyt, Anna-Maja olisi lyönyt hanskat tiskiin.

Elokuinen rasisminvastainen tiedonanto oli hänelle yksi esimerkki arvoista, joita hän politiikassa ajaa ja jotka puskevat häntä jaksamaan työtään: kyky tehdä kompromisseja, rakentaa yhteyttä ja puolustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.

Anna-Majan henkilökohtainen sietokyky ylittyy, jos poliittisia näkemyksiä ilmaistaan rasistisesti. Se ei käy. Sitä rajaa on nyt yritetty turvata.

”Ja tässä minä vielä istun”, hän hymähtää ja viittaa siihen, että peräänantamattomuus kannatti.

Äidiltäkö jaksamisen malli periytyi? Anna-Majan isä kuoli sydänkohtaukseen, kun tytär oli puolivuotias. Tämän rakkain muisto löytyy vieraskirjasta, johon isä on kirjoittanut kevättalvella 1964 vieneensä tyttärensä ulkoilemaan: Jag kom ut till Mässkär med lilla Anna-Maja.

Isän kuoleman jälkeen sairaanhoitajaäiti Majlis Forss jäi seitsenlapsisen perheen yksinhuoltajaksi. Rahaa ei ollut paljon, mutta pöydässä oli ruokaa.

”En vieläkään ymmärrä, kuinka äiti onnistui tarjoamaan lähes joka päivä jälkiruokaa.”

Oli köyhiä ritareita, kiisseliä, pannukakkua ja appelsiiniriisiä. Ne kertoivat asenteesta. Anna-Maja uskoo, että hänen äitiänsä halusi tehdä elämästä mahdollisimman hyvää olosuhteista huolimatta.

Anna-Maja kulki äidin mukana Yksinhuoltajien yhdistyksessä jo pienenä ja käveli nelivuotiaana itse päiväkotiin. Äidistä ja Anna-Majasta tuli niin symbioottinen pari, että heitä kutsuttiin lempinimellä ”mamma ja Anna”.

Äiti hoiti kaiken yksin, ja tytärkin oppi kantamaan vastuuta.

”Kun lähdimme mökille Mässkäriin, kannoin painavia laukkuja äidin rinnalla.”

Anna-Maja oppi myös tarkkailemaan äitiä ja tämän vointia. Teini-iässä hän vältti aiheuttamasta äidille lisähuolia.

Anna-Maja kertoo kirjassa, että äidin tärkein perintö oli esimerkki siitä, että kaikesta voi selviytyä.

”Ymmärrän omasta kokemuksesta, millaista on kasvaa perheessä, jossa pitää saada rahat riittämään. Ilman hyvinvointiyhteiskuntaa minulla ei olisi tätä koulutusta. Äidillä ei olisi ollut rahaa siihen.”

Eikä hänellä itselläänkään ole suuria omaisuuksia, vaikka hän epäilee, että ­jotkut saattavat niin luulla. Miehensä Jannen kanssa heillä on omat rahat.

”Juu juu, tietenkin, olenhan juristi!”

Äidistä tuli Anna-Majan suurin esikuva. Äiti ei säälinyt itseään vaan näytti tekemisillään, mitä on urheus. Majlis Forss menehtyi sydäninfarktiin 1985. Elämäkerran mukaan Anna-Maja liikuttui kyyneliin kertoessaan äitinsä kuolemasta.

”Äidin urheus on heijastunut minuun. Hän löysi aina ratkaisut ongelmiin. Minustakin on tullut ratkaisukeskeinen ihminen.”

Kirja paljastaa, että kun Anna-Maja harmistuu, hän huudahtaa voj katten tai vad farao är nu det här. Voj katten olisi suomeksi sama kuin voi hyvä tavaton ja vad farao mitäs ihmettä nyt taas. Eikö koskaan vad fan? Eli mitä helvettiä?

”Harvemmin”, Anna-Maja naurahtaa.

Hänellä on kyky sijoittaa konfliktitilanteet aivoissaan jonkinlaiseen analyyttiseen pohdintalokeroon ennemmin kuin reagoida raivostumalla tai huutamalla.

”Kun tapahtuu yllättäviä käänteitä, en mene kipsiin. Minulla on kyky luovia. Ajattelen, että jahas, mitäs kannattaisi tehdä.”

Puoliaan Anna-Maja on osannut pitää nuoresta pitäen. Uransa alussa hän meni töihin pankkiin ja sai työhuoneen yrityskonsultti Knut Gripenbergin vierestä.

Huoneen ohi käveli miespuolinen yrittäjä, joka pysähtyi ovelle ja kysyi, oliko Anna-Maja Knutin uusi sihteeri. ”Ei”, vastasi Anna-Maja, ”minä olen pankin uusi juristi.”

Politiikkaan Anna-Maja meni 33-vuotiaana, ja 36-vuotiaana hän nousi Pietarsaaren kaupunginhallituksen johtoon. Kansanedustaja hänestä tuli 43-vuotiaana ja oikeusministeri neljä vuotta myöhemmin 2011.

Ministeriydestä hän ei ehtinyt kysyä mielipidettä perheeltään, mutta ennen kuin tieto tuli julkisuuteen, hän tiedotti asiasta ”familjerådetille” eli perheneuvostolle.

Perhe on aina tukenut Anna-Majan uravalintoja. Mutta tyttäret ovat sanoneet, että hän tekee liikaa töitä. Joka kerta kun Anna-Maja kieltäytyy jostakin tehtävästä, tyttäret kannustavat bra mamma, hyvä äiti.

Poliittisten vuosien aikana myös Anna-Majan tunnepuoli on tullut näkyviin. Hän kertoo kirjassa itkeneensä, kun häntä ei valittu Pietarsaaren kaupunginjohtajaksi 41-vuotiaana ja kun hän hävisi Carl Haglundille RKP:n puheenjohtajakisan 2012. Kaupunginjohtajakisan häviö on ollut uran rankin tappio, kirjassa tarkasti kuvattu selkäänpuukotus, jota Anna-Maja ei unohda.

Myös eduskunnassa on ollut hetkiä, jotka ovat saaneet Anna-Majan kyyneliin. Näin on käynyt esimerkiksi kielikysymyksissä. Kaikki eivät ymmärrä, että ihmisen täytyy saada puhua äidinkieltään, Suomen toista virallista kieltä, vaikkapa sairastuessaan. Välinpitämättömyys yhdenvertaisista oikeuksista on tuntunut pahalta. Mutta niistäkin tunteista hän on kammennut itsensä yli.

Mutta on yksi asia, joka ei ole vielä ihan järjestyksessä.

Loppukeväinen uupumus ei ollut ensimmäinen kerta, kun terveys on huolettanut Anna-Majaa. Hän istui Pietarsaaressa seminaarissa 2018, kun seinällä oleva taulu alkoi liikkua hänen silmissään ja olo muuttui kummalliseksi.

”Ensimmäinen ajatukseni oli, että no niin, nyt se tapahtui. Olen tehnyt liikaa töitä”, Anna-Maja muistelee.

Sairaalassa hänellä epäiltiin aivoverenvuotoa. Osastolla oli oltava kaksi vuorokautta, ja lopulta arveltiin, että kyseessä oli ollut ohimenevä aivoverenkiertohäiriö eli TIA-kohtaus. Sittemmin kohtauksia ei ole tullut.

Episodin jälkeen Anna-Maja otti henkilökohtaisen kuntovalmentajan.

”Tajusin, että elämäntyyliini oli tultava muutos. Oli pakko tulla! Hyvinvoinnista huolehtiminen olisi investointi itseeni.”

Valmentaja ei kuitenkaan voinut tyhjentää hänen kalenteriaan.

”Treenaan kerran viikossa ja haaveilen, että kertoja olisi kaksi, mutta aikaa on vaikea löytää. Olen kuitenkin alkanut käydä viikolla kävelyillä iltamyöhään.”

Puolitoista tuntia on kulunut nopeasti. Anna-Maja tutkii haastattelun päätteeksi kahta puhelintaan. Hän etsii kuvaa tyttärensä crossfit-kisasta, jossa hän on huutanut äänensä käheäksi.

Anna-Majaa on hankala kuvitella karjumassa, mutta hänellä on todiste. Se vain ei löydy heti lukuisten mökki-, koira- ja ruokakuvien seasta. Sitten se löytyy: video, jossa tytär Malin nostaa tankoa levypainoineen ja Anna-Maja huutaa ja kannustaa: Bravo Malin, kom igen, heja heja heja.

Tammikuussa Anna-Maja täyttää kuusikymmentä vuotta. Jos hän jotain itselleen toivoisi, niin enemmän aikaa tavata omia sisaruksia, näiden lapsia ja muita läheisiä sukulaisia sekä ystäviä.

”En halua luopua ajatuksesta, että vielä tulee se päivä, kun minulla on enemmän aikaa myös itselleni.”

Tänä iltapäivänä Anna-Majan piti päästä kotiin Pietarsaareen ja Mässkäriin, mutta se ei onnistukaan. Hänen on oltava seuraavana aamuna Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa. Ja totta kai hän menee. Edessä on siis yllätysvapaa pääkaupungissa. Anna-Maja aikoo lähteä kävelylle, mieluiten tyttären kanssa. Ja imuroida Helsingin-kodissaan.

”En ole ehtinyt imuroida aikoihin. Saan siivota!” hän toteaa.

Tekisi mieli sanoa, että rentoutuneena.

Juttu on julkaistu Eevassa 10/2023.