KYSYMYS OLI TAVALLINEN, mutta Alma Hätösestä se tuntui hämmentävältä. ”Mitä sinä haluaisit tehdä tänään?”

Oli kaunis marraskuinen päivä ja Alman toinen päivä terapiakartanolla, johon hän oli tullut levätäkseen raskaan syksyn jälkeen. Terapeutin kysymys tuntui kuitenkin aluksi vaikealta.

”Harvemmin mietin, mitä minä oikeasti haluan. Huolehdin ennemmin muista ja pohdin, kuinka saan toiselle hyvän olon. Yhtäkkiä jouduinkin miettimään, mitä minä joka solullani tarvitsen”, Alma muistelee.

Solut tarvitsivat kävelyä luonnossa. Aamun terapian sijaan Alma halusi nauttia kirpakasta pikkupakkasesta ja siirtää keskustelun terapeutin kanssa iltapäivään.

”Lähdin ihanalle alkutalven kävelylle. Se oli tärkeä hetki. Tajusin, että totta, minulla kuten kaikilla muillakin on oikeus kuunnella itseäni.”

Kävelyllä loimaalaisessa maalaismaisemassa keskellä arkipäivää. Kontrasti Alman vuoden takaiseen elämään oli valtava.

Vielä syksyllä 2021 hän juonsi Hitmix-radiokanavan aamulähetystä ja Big Brotheria samaan aikaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että Alma heräsi aamuisin neljältä ja pääsi nukkumaan yhdeltä yöllä. Päivällä hän nukkui muutaman tunnin unet, mutta se ei riittänyt tuomaan hyvää oloa rankasta yhtälöstä.

”Olen aina tykännyt media-alasta, ja kahta työtä tehdessänikin töissä oli aina kivaa. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että en ollut onnellinen.”

Kolmekymppisenä Alma oli saavuttanut kaikki unelmansa: saanut oman televisio-ohjelman, juontanut Big Brotheria ja työskennellyt aamuradiossa.

”Ehkä ne lopulta olivat enemmän asioita, joista muut haaveilevat. Heidän silmissään pääsin jonnekin. Pystyin näyttämään, että onnistuin siinä, mistä alalla unelmoidaan, mutta en itse saanutkaan siitä täyttymystä”, Alma pohtii.

Miksi niin oli? Suurimmaksi syyksi Alma löysi arvoristiriidan. Hän ei enää elänyt omien arvojensa mukaista elämää.

Ensimmäinen havahtuminen siihen oli tapahtunut jo keväällä 2021, kun Alman koira Sonja kuoli 14-vuotiaana. Sonja oli hänen ”elämänsä koira”, jonka kanssa Alma oli kasvanut aikuiseksi.

Vaikka Sonja sai lähteä rauhassa kotona, sen viimeinen vuosi jäi harmittamaan Almaa.

”Olin koko ajan töissä. Sonjan kanssa oli joko oma äitini tai puolisoni Jaakon äiti, ja heihin Sonja alkoi myös kiintyä.”

Yhtäkkiä Sonja ei enää tullutkaan nukkumaan Alman viereen eikä pitänyt tätä ykkösihmisenään.

”Tajusin, että samalla tavalla olin ollut suhteessa kaikkiin läheisiini viimeiset kaksi vuotta. Minussa alkoi kyteä ajatus, että työ ei voi olla koko elämä.”

MITÄ MINÄ OLEN MENNYT TEKEMÄÄN? Minähän olen pilannut urani! Mitä oikein ajattelin?

Sitä Alma mietti tammikuussa 2022, kun kaikki alkoivat palailla joululomilta takaisin töihin. Kaikki muut paitsi hän.

Hän oli irtisanoutunut työstään aamuradiossa loppusyksystä. Takana oli ihanan rauhallinen joulukuu Jaakko Ohtosen suvun erämaamökissä Lapissa.

Päivät olivat täyttyneet yksinkertaisista, elämän mahdollistavista askareista: Alma ja Jaakko lämmittivät mökkiä ja kantoivat vettä avannosta. Alma oli päässyt levolliseen tilaan kuin itsestään.

Kun juhlapyhien jälkeinen arki sitten alkoi ja ihmiset ympärillä imaistiin takaisin työelämiinsä, Alman mieleen alkoi hiipiä epäilys.

”Mietin, olenko tehnyt elämäni virheen, ja varmaan jonkun silmissä olinkin. Kävelin pois urasta, jonka eteen olin tehnyt kymmenen vuotta töitä.”

Alman saivat rauhoittumaan hänen managerinsa Carla Ahonius ja Nea Ritala, jotka kysyivät, tekisikö Alma saman päätöksen uudestaan. Vastaus oli selkeä kyllä.

Ison ratkaisun tuomat kasvukivut on sen jälkeen pitänyt vain hyväksyä.

”Epävarmoina hetkinä olen muistuttanut itseäni siitä, että olen tehnyt päätöksen tietyistä syistä. Jossittelu ei siksi hyödytä.”

”Ratkaisu on tehty, enkä olisi tehnyt sitä, jos kaikki olisi ollut hyvin. Haluan edelleen tehdä media-alan töitä mutta löytää yksityis- ja työelämän välille paremman tasapainon.”

Ratkaisun hyvät seuraukset konkretisoituivat nopeasti. Jo maaliskuussa Alma oli autossa Jaakon ja koiransa Shantin kanssa matkalla kohti Espanjaa. Yhteinen aika tuntui erityisen tärkeältä, sillä pari on jo vuosia tottunut olemaan Jaakon näyttelijän työn vuoksi erossa kuukausia kerrallaan.

”Olemme molemmat itsenäisiä, ja arki toimii hyvin, vaikka olisimme eri maissa. Korona-aikana Jaakko oli ensin kuvaamassa Irlannissa Vikings: Valhallaa ja sen jälkeen Unkarissa The Last Kingdomia, ja oli pois kotoa yhteensä lähes vuoden. Emme miettineet sekuntiakaan, ettemme selviäisi siitä.”

Espanjassa yhteistä aikaa kertyi lopulta kaksi kuukautta. Siellä Almalla oli tilaa pohtia myös sitä, mitä hän jatkossa haluaisi työelämältä.

”Tämä voi olla jonkun mielestä maailman naiivein ajatus, mutta ajattelen oikeasti, että asiat kyllä järjestyvät, kun valintoja tekee omien arvojensa mukaisesti. Jos taas toimii niitä vastaan, ahdistuu, uupuu ja masentuu.”

Arvoilla Alma tarkoittaa muitakin asioita kuin sitä, kuinka ison osan elämästä työ haukkaa. Kymmenen vuoden uransa aikana hän ei ole pelännyt jättää taakseen niitä työpaikkoja, joissa on kokenut vahvoja arvoristiriitoja. Epäreilu käytös, ylimielisyys, yhden nostaminen jalustalle muiden kustannuksella ja suoranainen kiusaaminen ovat asioita, joita Alma ei yksinkertaisesti voi sietää.

”Minulle on aina ollut tärkeää puuttua epäkohtiin. Jos olen ollut sellaisen ihmisen alaisuudessa, joka ei kohtele hyvin koko työyhteisöä, minun on ollut pakko poistua yhteisöstä.”

Alma on saattanut tehdä radikaalinkin ratkaisun hyvin nopeasti, vaikka itse työ olisi ollut unelmien täyttymys.

”Ne eivät ole olleet helppoja, mutta silti selkeitä tilanteita. Muita vaihtoehtoja oman hyvinvoinnin kannalta ei ole ollut. Olen aina ollut aika innokas luopumaan. Huomaan nopeasti, jos joku asia ei palvele enää.”

Se ei tarkoita, että hypyt tuntemattomaan eivät pelottaisi Almaa. Päinvastoin.

”Pelkään niitä ihan hirveästi! Mutta jos arvoristiriita on iso, intuitio huutaa niin kovaa taustalla, että on pakko toimia.”

On helppoa haaveilla irtisanoutumisesta tai jostain muusta isosta liikkeestä. Konkreettinen askel pelkokynnyksen yli on kuitenkin monelle ylitsepääsemätön. Miten Alma sen tekee?

”Laitan silmät kiinni ja juoksen – ihan hiton kovaa”, hän naurahtaa.

Näin tämän pitikin mennä. Se on tunne, joka Almalle on aina oikean päätöksen jälkeen lopulta tullut.

”Uskon vahvasti siihen, että kun jostain luopuu, tilaa tulee jollekin muulle.”

Niin on käynyt nytkin.

KIITOS ALMA, kun puhut näistä asioista. Olen saanut podcastistasi valtavasti lohtua äitini menetyksen jälkeen. Kiitos, kun tajusin, etten ole ainut, jolla on näitä kokemuksia. En olekaan hullu!

Tällaisia viestejä Alma saa nykyään päivittäin. Hän saa Yöpuolen tarinoita -podcastistaan enemmän palautetta kuin mistään muusta työstään aiemmin. Podcast keskittyy yliluonnollisiin kokemuksiin – vaikka sana yliluonnollinen ei kuulukaan Alman suosikkeihin.

”Vaikka käytän itsekin sanaa, ajattelen, että kyse on luonnollisista ja tavallisista kokemuksista. Kaikissa maailman kulttuureissa on koettu tuhansia vuosia näitä asioita. Uskon, että tiede ei vain vielä pysty todentamaan niitä.”

Ajatus yliluonnolliseen perustuvasta ohjelmasta on ollut Alman mielessä vuosia. Koskaan aiemmin hänen kalenterissaan ei vain ole ollut tilaa toteuttaa sitä.

Viime kesänä Alma kiersi ympäri Suomen tapaamassa ihmisiä, jotka kertoivat yliluonnollisia kokemuksiaan. Kohtaamiset olivat paitsi haastateltaville, myös Almalle merkityksellisiä ja jopa terapeuttisia.

Yksi tarinansa jakaneista kertoi Almalle jälkikäteen, että oli keskustelun jälkeen pystynyt ensimmäistä kertaa käymään isänsä haudalla.

”Huomasin, miten paljon sain ihmisten auttamisesta. Kun he tulivat kuulluiksi, jokin osa heidän sielussaan vähän eheytyi. Sellaista en ole kokenut ammatillisesti pitkään aikaan, en ehkä ikinä. Podcastista on tullut itselleni urani tärkein juttu. Minussa vahvistui se ajatus, että haluan tehdä työkseni jotain, jossa voin auttaa.”

Kuolema oli vahvasti läsnä, kun Alma teki podcastia. Silloin hän ei vielä tiennyt, että se tulisi kohta vieläkin lähemmäs. Alman sisko Eeva menehtyi äkillisesti lokakuussa vain kuukausi syöpädiagnoosin jälkeen.

Alma perheineen oli 39-vuotiaana kuolleen sisarensa vierellä ja saattohoidossa mukana loppuun asti. He pitivät Eevan kädestä kiinni, lukivat kirjaa ja tarkkailivat hänen eleistään, milloin kipulääkitystä pitää lisätä.

”Samalla kun seurasin saattohoitajien lämmöllä, empatialla ja ammattitaidolla tekemää työtä, mietin koko ajan, miten voin itse helpottaa Eevan oloa.”

”Läheisenä saattohoidossa ei ole paljon, mitä voi tehdä. Tuntui maailman tärkeimmältä asialta, että pystyin tekemään edes jotain.”

Jälkikäteen tuntuu tarkoitukselliselta, että Alman kalenteri oli niin tyhjä, kun Eeva sairastui. Entisellä työtahdilla hän ei mitenkään olisi voinut olla niin tiiviisti mukana saattohoidossa. Se tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Se, että Alma saattoi olla Eevan vierellä loppuun saakka, on helpottanut oloa myös tämän poismenon jälkeen.

”Voisin olla täysin musertunut siskoni kuolemasta ja kyvytön elämään omaa elämääni. Luovuttaa. Sen sijaan olen kiitollinen siitä, että vaikka asiat tapahtuivat nopeasti, minulla oli mahdollisuus hyvästellä Eeva eikä mitään jäänyt sanomatta. Ajattelen, että minunkin elämäni on yhtä arvokasta kuin siskoni, ja hän haluaisi, että elän sitä.”

Alma on päättänyt tietoisesti valita ne asiat, joita hän kantaa kaikesta mukanaan.

”Valo ja varjo kulkevat yhdessä, ja voin päättää, kumpaan jään kiinni. Se ei ole helppoa eikä varmasti kuulukaan olla helppoa, mutta olen aina yrittänyt löytää hyvää erityisesti silloin, kun kaikki menee päin helvettiä. Koska silloin sitä myös tarvitsee eniten.”

Pahimmissa kriiseissä Alma on osannut hakea apua myös itsensä ulkopuolelta. Niin hän teki nytkin, kun Eevan hautajaiset olivat ohi ja kaikki kuolemaan liittyvä hoidettu.

”Mennyt syksy alleviivasi minulle sen, että kriisitilanteessa ensin toimin, ja vasta sitten lamaannun. Oikeasti tiukoissa paikoissa olen aina lopulta mennyt terapiaan.”

ASIOILLA ON TARKOITUKSENSA. Niin Alma on ajatellut aina, vaikka tietää, että ajatus voi tuntua mahdottomalta silloin kun elämään tulee kaikista raskaimpia kokemuksia.

”Ihmiset kokevat hirveitä asioita, joita kenenkään ei pitäisi kokea. Olen kokenut niitä itsekin. Nuorempana olen varmasti kärsinyt pahasta masennuksesta, vaikka sitä ei koskaan diagnosoitu. Olin todella toivoton ja tulevaisuus näytti synkältä.”

”Viimeisen seitsemän vuodenkin aikana elämässäni on tapahtunut paljon sellaista, mitä on ollut ulkopuolelta ehkä vaikeaa kuvitella.”

Sellainen oli esimerkiksi hetki, kun Alma oli joitain vuosia sitten lähdössä suoraan lähetykseen, ja hänen läheisensä yritti itsemurhaa.

Suoran lähetyksen sijaan Alma lähti sairaalaan. Seuraavana päivänä hänen piti mennä taas televisioon hymyilemään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

”Sellaisissa tilanteissa ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin valita se, mitä näen tässä kaikessa. En ole yli-ihminen ja aina valoisa, ja mennyt syksy oli suoraan sanottuna aivan hirveä.”

”Kokemani menetykset ja isot traumat ovat kuitenkin itse asiassa olleet niitä asioita, jotka ovat puskeneet minua valoon. Olen tajunnut, että elämän on jatkuttava, koska muuten synkkyyteen hukkuu.”

Viimeisen vuoden aikana kuolema on tullut enemmän liki Almaa kuin koskaan. Hän uskoo, että silläkin on tarkoitus.

”Minulle on konkretisoitunut se, mitä kuolema todella on. Miten sen pelkoa voi lievittää, miten kuolevan suuta kostutetaan ja miten asentoa korjataan.”

”Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä kummalliselta, mutta kuolemasta on tullut minulle kuluneen vuoden aikana tosi tärkeä asia.”

Kuoleman lähelle tuleminen on synnyttänyt halun normalisoida sitä.

”Joitakin se hämmentää, kun puhun kuolemasta kauniina asiana. Mutta se voi olla sitäkin, rauhallista ja arvokasta. Totta kai ikävä ja suru pysyvät, mutta nekin ovat kauniita tunteita, koska ne kumpuavat rakkaudesta. ”

Samalla Almalle on kirkastunut se suuri kysymys, joka tyhjensi kalenterin vuosi sitten: mitä minä oikeastaan haluan tehdä?

Kun hän vähän siskonsa kuoleman jälkeen kävi energiahoitajalla, tämä tunsi Eevan läsnäolon tilassa ja välitti Almalle Eevan kiitokset siitä, että tämä saattoi hänet niin kauniisti rajan toiselle puolelle. Hetki oli Almalle paitsi hämmentävä, myös tärkeä. Se vahvisti ajatusta, joka hänellä oli ollut jo jonkin aikaa.

”Minusta tuntuu, että olen saattaja. Hyvän kuoleman mahdollistaminen ihmisille on se, mitä minun kuuluu elämässäni tehdä. Onko se työ saattohoitajana vai psykoterapeuttina, joka auttaisi ihmistä käsittelemään kuolemaa jo ennen saattohoitoa ja sen aikana? En vielä tiedä työn muotoa, mutta unelmoin siitä, että voisin toimia jonkinlaisena kuoleman kätilönä.”

Tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole, sillä yhden asian Alma on oppinut: elämällä tuppaa olemaan omat suunnitelmansa.

”Ajattelet, että unelmasi on tämä. Sitten se tavallaan toteutuu, mutta kuitenkin ihan eri muodossa kuin ajattelit. Juuri sitä universumi tekee, mutta olen silti heittänyt haaveeni sen kuultavaksi.”

Tyyli Patisse A Lody

Meikki ja hiukset Neea Kuurne

Juttu on julkaistu Trendissä 1/2023.