Ethän sinä voi yöpyä terroristin kotona! Läheiset kauhistuivat, kun tutkija Leena Malkki kertoi heille suunnitelmastaan.

Mutta siellä hän istui, yhdysvaltalaisen omakotitalon ruokapöydän ääressä nauhuri pöydällä. Leena kuunteli, kun entinen terroristi kertoi, miten päätyi mukaan liikkeeseen kaverinsa houkuttelemana.

Läheisten sanat huvittivat tutkijaa. Jos he olisivat nähneet miehen, he tuskin olisivat pelänneet Leenan puolesta. Lonkkaleikkausta odottava, lähes eläkeikäinen mies nilkutti asunnossaan lukulasit otsalla.

Kun Leena kirjoitti 2000-luvun alkupuolella väitöskirjaansa 1970- ja 80-luvun vasemmistolaisista terroristiryhmistä, hän teki jotain, mitä moni ei ollut tehnyt:

Hän lähetti kahden ääriryhmän entisille jäsenille vankiloihin ja koteihin kirjeitä, joissa hän pyysi heitä haastateltaviksi. Kymmenen suostui, osa parin vuoden suostuttelun jälkeen.

Leena kuuli tarinoita siitä, kuinka entisistä terroristeista oli sittemmin tullut työssäkäyviä perheenäitejä ja -isiä. Tapaamiset olivat avartavia. Niiden aikana Leena sai kuulla, kuinka ihan tavalliset ihmiset olivat päätyneet kidnappaamaan ihmisiä tai rakentamaan pommeja.

Sittemmin Leenasta on tullut valtiotieteiden tohtori, Helsingin yliopiston tutkija ja lehtori, jonka mielestä terroristit pitäisi nähdä ihmisinä. Se vie terrorismin pelottavuudelta terän. Pelon lievittäminen on tärkeää, sillä juuri pelko on se, mitä terroristit haluavat.

Voiko Lontooseen tai Pariisiin enää matkustaa? Sellaisia kysymyksiä ystävät kysyvät usein Leenalta. Uskaltaa ja voi, hän vastaa.

– Jos haluaa olla mieluummin osa ratkaisua kuin ongelmaa, olisi hyvä, että voisi edelleen hymyillä naapurille, matkustaa Lontooseen ja mennä Hartwall Arenalle. Tehdä oman elämänsä vastarintaa, Leena sanoo.

Leenakin on vienyt lapsensa Vain elämää -konserttiin ja käynyt musikaalissa Lontoossa.

Hän ei ole koskaan pelännyt terrorismia. Ihminen pelkää tyypillisesti asioita, joita ei tunne, ja terrorismin Leena tuntee. Hän on työskennellyt sen parissa jo melkein parikymmentä vuotta.

Leena päätyi tutkimaan aihetta osin sattumalta. Hän lähti nuorena historianopiskelijana vaihtoon Hollantiin ja keksi gradunaiheekseen maassa 1970-luvulla tehdyt terrori-iskut. Myöhemmin eräs yhdysvaltalaisprofessori mainitsi Leenalle, että Suomessa ei ole yhtään terrorismintutkijaa. Leenahan voisi perehtyä aiheeseen.

Leena Malkki muistuttaa, että ihmisiä kuolee Yhdysvalloissa enemmän salamaniskuun kuin terrori-iskuun. Länsimaissa on todennäköisempää saada seitsemän oikein lotossa kuin joutua terroristin uhriksi.

Toisaalta pelossa ole kysymys pelkistä faktoista. Suurkaupungin metrossa voi pelottaa, vaikka tietäisi, että siellä on turvallisempaa kuin autossa.

– Ihmisellä on taipumus yliarvioida uhkia, jotka ovat outoja ja vieraita ja aiheuttavat paljon tunteita. Pelkoa lisää myös se, että terrorismi on ennakoimatonta eikä siltä voi suojautua itse.

– Esimerkiksi liikenteessä meillä on isompi hallinnan tunne. Omalla käyttäytymisellä voi vaikuttaa ainakin tiettyyn rajaan asti siihen, joutuuko onnettomuuteen vai ei.

Terrorismin pelottavuutta lietsovat myös uutiset.

Leenalla on alakouluikäiset lapset, eikä perheessä katsota tv-uutisia lasten nähden. Aikuisetkin voisivat hyötyä siitä, etteivät he roikkuisi netissä seuraamassa iskujen jälkeistä live-raportointia.

Tutkimuksissa on huomattu, että eniten dramaattisia uutisia seuraavat pelkäävät ilmiötä eniten.

Kun on nähnyt riittävän monta videota väkijoukkoon ajavista autoista, ei ole kovin yllättävää, että kuvat vyöryvät mieleen vaikkapa Aleksanterinkadun ihmisvilinässä Helsingissä.

– Videot ruokkivat mielikuvitusta ja luovat tunteen siitä, että iskut tapahtuvat lähellä.

Oikeasti terrori-iskuissa kuolee Euroopassa nykyisin vähemmän ihmisiä kuin 1970–80-luvuilla. Pahimpina vuosina terroristit tappoivat Länsi-Euroopassa yli 400 ihmistä. Viime vuonna luku oli 238.

Erona on se, että aiemmin terrorismi tuntui hallittavammalta. Iskut keskittyivät erityisesti Pohjois-Irlantiin ja Espanjan Baskimaahan. Pommeja ei tarvinnut pelätä, kunhan ymmärsi jättää Belfastin-lennot varaamatta.

– Nykyinen ääri-islamilainen terrorismi tuntuu arvaamattomalta: siltä, että sitä voi tapahtua missä vain.

Juuri tällaiselta monista tuntui, kun puukottaja tappoi kaksi naista Turun keskustassa. Uutisissa ja somepostauksissa mainittiin toistuvasti, kuinka lintukoto oli särkynyt.

Leena ymmärtää järkytyksen, mutta hän on sitä mieltä, ettei Suomi ole iskun jälkeen vaarallisempi paikka kuin ennenkään.

Myös se, oliko isku todella Suomen ensimmäinen terrori-isku, on tulkintakysymys.

– Vaikka meillä ei olekaan ollut ääri-islamistista terrorismia, meillä on ollut useita henkiä vaatineita iskuja, kuten Myyrmannin pommi-isku tai kouluampumiset. Ihmistä kutsutaan terroristiksi paljon helpommin, kun hän on ulkomaalainen. Meillä on taipumus yhdistää terrorismi ”muiden” tekemään väkivaltaan, Leena muistuttaa.

Jokin aika sitten Leena naputti tietokonettaan yliopiston viereisessä kahvilassa, kun hän tunsi olkapäällään koputuksen. Tuntematon nainen halusi kiittää Leenaa esiintymisistä. Lähtiessään nainen vitsaili, että ”tästä tuli tällainen fanitapaaminen”.

Leena kertoi kohtaamisesta kotona lapselleen. ”Äidillä on fani!” tytär innostui.

– Hän oli joskus kysynyt, olenko julkkis ja onko minulla faneja, kun olen uutisissa, Leena sanoo ja nauraa.

Leenasta on tullut toimittajien luottotyyppi. Kun jossain räjähtää pommi, lähtö suoraan tv-lähetykseen voi tulla kesken kauppareissun.

Hän on antanut puhelinhaastatteluja jopa kotoaan keskellä yötä yöpaidassa. Leena vastaa toimittajille mielellään, sillä ihmiset tarvitsevat kiihkotonta tietoa terrorismista. Sen jakamisessa Leena on hyvä.

Tv:n suorissa lähetyksissä Leena on parhaimmillaan. Se, että pulssi nousee hieman, auttaa häntä keskittymään. Joskus Leenasta tuntuu kuin hän seuraisi esiintymistään ulkopuolelta. Aina hän ei itsekään tiedä, mistä hyvin jäsennellyt vastaukset toimittajan kysymyksiin tulevat.

– Saatan itsekin ajatella, että sepäs oli hyvin kiteytetty.

Esiintymistaito on harjoittelun tulosta. Leena on tietoisesti opetellut puhumaan tutkimusaiheestaan tavallisten ihmisten kielellä. Hän välttää sivistyssanoja ja puhuu diskurssin sijaan keskustelusta.

Tv-esiintymisten jälkeen Leena saa kiitteleviä sähköposteja.

”Jos sinua ei pelota, ei minuakaan pelota”, ihmiset saattavat kirjoittaa. Juuri tavallisten ihmisten palaute motivoi eniten. Jos jonkun huoli on keventynyt hieman, työllä on ollut merkitystä.

Olohuoneen televisiossa seikkailee kauluspaitaan ja solmioon pukeutunut kettu. Perhe tuijottaa olohuoneen sohvalta hiljaisuudessa Disneyn Zootropolis-animaatiota.

Tai siis lapset tuijottavat. Äiti istuu nojatuolissa ja vastaa sylissä olevalta kannettavaltaan sähköposteihin. Vastamelukuulokkeissa pauhaava metalliyhtye Rammstein peittää television äänet. Näin työ ja perhe-elämä sovitetaan yhteen Leenan perheessä.

Tutkijana Leena voi lähteä töistä aikaisin kotiin laittamaan lapsille kanawokkia. Toisaalta vapaus tarkoittaa sitä, että hän valmistelee luentoja iltaisin olohuoneen nojatuolissa tai keittiönpöydän ääressä.

Leena ei erottele työtä tai vapaa-aikaa, sillä tutkimus on hänelle myös harrastus. Ohjattuja harrastuksia hän ei kaipaa. Rentoutumiseen riittää, että hän saa käydä perheen kanssa viikonloppuisin uimahallissa, laittaa juurespataa ja paistaa lapsille lettuja.

Työn ja vapaa-ajan sekoittumiseen ovat tottuneet myös Leenan puoliso ja lapset. Jos Leenalle tulee äkkilähtö tv-studioon, mukaan lähtevät usein myös lapset ja heidän tablettitietokoneensa. Toisinaan lapset tekevät läksyjä työhuoneen mustassa säkkituolissa. Poika on katsonut lastenohjelmia tabletilta myös oikeus- ja sisäministeriöissä.

Leena kiittelee puolisoaan siitä, että lastenhoito ja kotityöt on pantu perheessä puoliksi – kirjaimellisesti. Tutkijapuoliso jäi molempien lasten kanssa kotiin, kun nämä olivat nelikuisia, siis tasan vanhempainvapaan puolivälissä.

– Olin ensimmäistä kertaa ulkona nuoremman lapseni syntymän jälkeen Terrorismin monet kasvot -kirjan julkkareissa. Lapseni oli silloin nelikuinen.

Terroristien näkeminen pimeänä pahuuden voimana on juuri sitä, mitä terroristit haluavat.

Terrori-isku on teatteriesitys, jolla halutaan luoda mahdollisimman paljon kauhua. Pelko johtaa poliittiseen epävakauteen. Esimerkiksi siihen, että kantaväestö alkaa suhtautua epäluuloisesti maahanmuuttajiin. Se hyödyttää Isisin kaltaisia liikkeitä, jotka toivovat, että rasismi ajaa maahanmuuttajia heidän kannattajikseen.

Juuri siksi Leena yrittää lievittää paniikkia antamalla terrorismista asiallista tietoa.

– Terroristeista puhutaan kuin he eivät olisi ihmisiä. Aivan kuin terrorismi olisi luonnonilmiö, joka vyöryy tänne, tai kuin tauti, joka muodostaa pesäkkeitä ja joka tarttuu ja leviää, ellemme me tee jotakin.

Oikeasti terroristeiksi päätyy yllättävän tavallisia ihmisiä, yllättävän tavallisista syistä. He haluavat kuulua joukkoon ja olla osa jotain suurempaa.

Ihmisestä saattaa tulla terroristi siksi, että hänen paras kaverinsakin on. Samanmielisten kuplassa tietyt näkemykset vahvistuvat, ja väärä voi alkaa tuntua oikealta.

Toisia motivoi jännitys, toisia se, että kerrankin toimitaan eikä vain puhuta. Lisäksi monilla terroristeilla on jonkinlainen kokemus epäoikeudenmukaisuudesta.

– Aika usein taustalta löytyy näköalattomuuden tunnetta ja tyytymättömyyttä omaan elämään.

Niin sanottujen yksinäisten susien eli yksin terrori-iskuja tekevien joukossa on keskimääräistä enemmän mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä. Terroristiryhmiin liittymistä masennus tai syrjäytyminen ei kuitenkaan selitä.

– Ryhmiin kuuluvilla on tutkimusten mukaan vähemmän mielenterveysongelmia kuin väestöllä keskimäärin.

Monien mielikuvissa terroristi on tummapartainen mies. Esimerkiksi Isis on kuitenkin houkutellut toimintaansa Euroopasta myös naisia ja kantaväestöön kuuluvia miehiä.

Kun tuntee terroristien ajattelutapaa, heidän teoistaan tulee käsitettävämpiä. Jotta radikalisoitumista voidaan estää, on tiedettävä, miksi joku radikalisoituu. Ymmärrys tekee terrorismista myös arkisempaa eli vähemmän pelottavaa. Terroristit syövät, juovat, nukkuvat ja mokailevat siinä missä muutkin ihmiset.

– Ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisi teot.

Päinvastoin. Se antaa mahdollisuuden vastarintaan.

– Emme me ole niin voimattomia tämän ilmiön edessä kuin tuntuu. Minulla on tuttavia, jotka ovat sanoneet, että jos sinä terrorismin tutkijana uskallat matkustaa ja tehdä lapsia tähän maailmaan, minäkin uskallan, Leena Malkki sanoo.