”Kun tulin perheeni kanssa Suomeen vuonna 2000, olin diiva ja varma itsestäni. Itsevarmuuteni karisi, kun tajusin kouluun mennessä olevani erilainen. Halusin sopia eurooppalaiseen kauneusihanteeseen, sillä peruskoulussa blondi hius oli se juttu. Vihasin afrohiuksiani. Vaalensin ne ja suoristin niitä, joten lopulta ne kärventyivät pilalle.

Käsitykseen itsestäni on vaikuttanut myös se, että jouduin kotimaassani Gambiassa silpomisen uhriksi neljävuotiaana. Koulussa piilottelin ympärileikkaustani enkä halunnut mennä liikuntatunnin jälkeen suihkuun. Liikkeelle lähti huhu, että minulla on penis. Silloin aloin nähdä itseni poikana. Pukeuduin isoihin huppareihin ja lökähousuihin. En tuntenut olevani kokonainen nainen. En nähnyt kauneuttani, ja ajatukset itsestäni olivat kamalia.

Kun kerroin kokemuksistani Sinkut paljaana -ohjelmassa, sain ihania viestejä, miten olen söpö ja herkkä ilman meikkiä. Opin, että maailmassa riittää kauniita ihmisiä – sellaisia, joilla on sisäistä kauneutta. Aloin ajatella, että minun tapani olla olemassa on ihan hyvä.

Tarvitsen aamuisin puolitoista tuntia aikaa laittautumiselle, jotta tunnen näyttäväni ihmiseltä. Jos olen menossa jonnekin, aikaa kuluu kaksi ja puoli tuntia. Olen opetellut meikkaamaan katsomalla YouTube-videoita.

Ensin laitan wig capin, peruukkiverkon. Se auttaa meikkaamisessa, koska se vetää kasvoja ylöspäin. Levitän primerit ja meikkivoiteen, piirrän kulmat ja viimeistelen tekoripsillä. Vasta sitten laitan peruukin. Jos laittaisin sen heti, en näyttäisi itseltäni, ja saattaisin meikata itseni toisen ihmisen näköiseksi – mutta haluan näyttää itseltäni.

Peruukki on turvani. Sen taakse piiloudun, sillä afrohiuksia ei vieläkään pidetä kauniina. Jos laitan someen kuvan, jossa hiukseni ovat geelillä kiinni, saan kommentteja, että ihanat hiukset. Jos jätän ne auki, en saa yhtä paljon kommentteja. Hirvein saamani kommentti on: lampaanvillatukka.

Nyt olen oppinut taas rakastamaan afrokiharoitani. Vastikään leikkasin siilin, sillä haluan kasvattaa tukkani takaisin vahvempana. Afrohiukset ovat luonnollisena maagiset. Ne ovat myös iso osa afrikkalaisuuttani, joten miksi haluaisin niistä eroon?

Meikkaamisessa olen jo hyvä, ja seuraavaksi haluan oppia laittamaan hiuksia. Siksi opiskelen parturi-kampaajaksi. Siinä pääsen käyttämään mielikuvitustani. Tavallaan hauskaa, että olen kamppaillut paljon ulkonäköpaineiden kanssa, ja nyt haluan opiskella kauneudenhoitoalaa!

Unelmani on perustaa kampaamo, jossa osataan laittaa myös afrohiuksia. Minua harmittaa, etten voi afrikkalaisena naisena kävellä mihin kampaamoon vain, koska hiuksilleni ei välttämättä osattaisi tehdä mitään. Olen jopa joutunut maksamaan ekstraa paksuista hiuksistani.

Kuulen usein, että Instagram-kuvieni perusteella voisi luulla, että olen aina huoliteltu ja että olen jääprinsessa. Mutta olenkin erilainen, epävarma. Kerran olin käymässä Malmilla afrikkalaiskaupassa, ja minulla oli vain huulikiiltoa. Menin kassalle, ja näin itseni yhden kassalla olevan lehden kannessa. Myyjä kysyi, olenko minä tosiaan kuvassa. Hän oli odottanut, että olen ylimielinen enkä jäisi juttelemaan.

Osallistuin kauneuskilpailuun, koska halusin antaa itselleni mahdollisuuden uuteen alkuun. Olen ollut väärin­ymmärretty koko elämäni ja rikkonut suhteita, koska olen pelännyt enkä ole päästänyt lähelleni. Kun olen kertonut julkisesti kokemuksistani, moni on laittanut viestiä: nyt ymmärrän sinua. Nyt tajuan, että minun on kerrottava muille itsestäni, jotta he tietävät, miten kanssani on oltava. Olen vain ihminen, hauras – kohdelkaa minua varovasti.

Olen alkanut rakastaa itseäni. Siihen on auttanut se, että olen alkanut meditoida, ja yritän olla miettimättä, mitä muut ajattelevat minusta. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa seison peilin edessä alusvaatteissa. Kirjoitan ylös kymmenen asiaa, joista pidän itsessäni. En koskaan kirjoita enempää kuin kymmenen, koska se riittää.

Usein samat asiat toistuvat, mutta eilen keksin kolme uutta: Olen ystäväpiirini pelle, se, joka saa muut nauramaan ja unohtamaan hetkeksi murheensa. Minulla on hymykuopat, jotka tulevat esiin vain, kun olen oikeasti onnellinen. En tiennyt niistä aiemmin, koska välttelin peilejä. Lisäksi tajusin olevani feministi, eikä siinä ole mitään väärää, että haluaa olla itselle tärkeän asian puolella.

Usein myös kirjoitan sen, että olen hymyileväinen, herkkä ja minulla on tumma afrikkalaisen naisen iho.

Olen hyväksynyt, että kokemani asiat ovat osa minua. Nyt haluan varmistaa, ettei sama tapahtuisi kenellekään, ja teen silpomisenvastaista työtä. Minua on häirinnyt se, että silpomisesta puhutaan kaunistellen. Minusta asiaa ei voi selittää kauniisti. Tavoitteeni on, että kun asiasta puhuu rehellisesti, se saataisiin loppumaan.

Kun ihminen kuolee, harvoin muistetaan ulkonäköä: kauniita hiuksia, upeita kynsiä, tiimalasivartaloa. Sisäinen kauneus muistetaan. Äitini sanoo usein gambialaisen sanonnan: Älä ajattele sydämen olevan rintakehässä, vaan kävele sydän kädessä. Silloin sydän on lähellä ja sitä muistaa käyttää: kohdella muita hyvin ja pitää sydän hohtavana ja kauniina.”

Juttu on julkaistu Trendissä 4/2022.