
Lukijan kysymys:
Olen nauttinut koronan aiheuttamasta etätyöputkesta ihan hirveästi enkä haluaisi palata toimistolle. Meidän pitää siirtyä lähitöihin heti kun mahdollista, eikä etätöitä saa tehdä kuin yhden päivän viikossa. Joudun taas hälinän ja juoruilukerhojen keskelle. Saan kotona enemmän aikaan ja palaudun paremmin. Miten saisin työnantajan ymmärtämään näkökulmani?
Ilona Rauhala vastaa:
Et ole yksin pohdintojesi kanssa. Moni kokee, että etätöissä tehokkuus on lisääntynyt. Työtä on ollut helpompi rytmittää ja aikaa on säästynyt, kun työmatkat ovat jääneet pois. Jopa ulkonäköpaineita on voinut olla vähemmän.
Toisten taas on ollut vaikea keskittyä kotona, jossa on ollut lapsista ja kumppanista johtuen häiriötekijöitä eikä välttämättä edes kunnon työpistettä. Päivät ovat saattaneet tuntua samanlaisilta.
Monet esimiehet valittavat, että he eivät tiedä, mitä alaisille kuuluu, millainen on kunkin työteho ja ketkä ovat uupumisvaarassa.
Pohdi rauhassa, mikä töihin palaamisessa kauhistuttaa. Tunnetko ulkopuolisuutta, onko töissä tulehtuneita suhteita tai jännittääkö toisten seura muuten vain?
Mieti samalla, mitä voisit tehdä näille asioille. Mikä auttaisi sinua, jotta tuntisit olosi toimistolla miellyttäväksi ja aikaansaavaksi?
Työnantajat joutuvat tekemään päätökset organisaation kokonaisetu mielessään. Esihenkilöiden on mietittävä, mikä on työyhteisölle tehokkain, oikeudenmukaisin ja kestävin ratkaisu.
Yhteiset rutiinit ja ryhmäkuri ovat erityisen tärkeitä työyhteisölle. Säännölliset kokoontumiset tukevat työyhteisön tiedonkulkua, yhteisöllisyyttä, keskinäistä oppimista ja auttamista.
Mieti näkökulmasi vaikutusta kokonaisuuteen. Miten etätyön tekeminen heijastuu koko työyhteisösi oppimiseen, tehokkuuteen ja töistä palautumiseen?
Asioita täytyy puolin ja toisin punnita. En usko, että mikään työpaikka palaa koronaa edeltävään aikaan. En toisaalta myöskään usko, että etätyömoodi jää uudeksi normaaliksi.
Äänensä saa parhaiten kuuluville, kun ajattelee asiaa itseään laajemmasta näkökulmasta. Emme ole töissä itseämme vaan ennen kaikkea toisiamme varten.
Onko sinulla ongelmia? Psykologi Ilona Rauhala vastaa kysymykseesi. Lähetä viesti: kt@a-lehdet.fi. Kirjoita otsikoksi ”Rauhala”. Käsittelemme sähköpostia luottamuksellisesti.