
Kaula ja leuanalus paljastavat ikääntymisen jo ennen kasvoja – etenkin, jos siihen on perinnöllinen taipumus. Mitä voi tehdä veltolle iholle, ylimääräiselle rasvalle ja rypyille?
Voiko kaksoisleukaa ehkäistä?
Tehokkain tapa välttää kaksoisleuka on pysytellä normaalipainoisena. Sekään ei tosin ole varma keino, koska rasva kertyy kehon eri osiin yksilöllisesti.
Kaksoisleukataipumukseen vaikuttaa myös kaulan plathysmalihaksen synnynnäinen rakenne. Ihon alla kulkeva, kalvomainen lihas ulottuu leukalinjasta kaulaa rintalihaksen yläosaan. Lihas saattaa jakautua leuan alla. Tämä altistaa kaksoisleualle.
Myös suurentuneet leuanalussylkirauhaset eli submandibulaarirauhaset saattavat luoda vaikutelman kaksoisleuasta.
Rakenteellisista syistä johtuvaa kaksoisleukaa on vaikea ellei mahdoton hoitaa pois.
Eniten kaksoisleukataipumukseen vaikuttaa perimä. Kun vilkaisee äitiään tai isoäitiään, voi saada vinkin siitä, mitä on luvassa.
Tunnista pulma
Kaksoisleuka: Leuan alla on yli määräistä rasvaa. Iho voi olla menettänyt kiinteyttään.
Hamsteripussit: Ihonalaiset rasvatyynyt ovat laskeutuneet ja iho vel tostunut. Leukalinja tai poskien alaosa pussittavat kasvojen molemmilta puolilta.
Heltta: Kasvon piirteet ovat valahtaneet ja leuan alla on löysää ihoa ja/tai rasvakudosta.
Kaularypyt: Ihossa näkyy voimakkaita vaakasuuntaisia ryppyjä, "vuosirenkaita". Juonteille altistaa ikä ja pään asento. Termi tech neck viittaa älylaitteiden käytöstä johtuvaan kaulan rypistymiseen.
Kaulan kireät lihassäikeet: Kaulan lihakset ovat kroonisesti jännittyneet ja erottuvat selkeinä pystypalkkeina.
Veitsettömät hoidot
1. Leukalinja on veltostunut jonkin verran
-> HIFU-ultraäänihoito
HIFU-hoidossa (high intensive focused ultrasound) käytetään tehokasta ultraäänienergiaa. Se kohdennetaan ihoon sekä ihonalaiseen SMAS-kalvorakenteeseen. Käsittely kiihdyttää kollageenituotantoa ja kiinteyttää kudoksia. Hoito voidaan toistaa 3 kuukauden välein ja tehdä 2–3 kertaa samalle alueelle. Ylläpitohoitoa suositellaan 1–2 vuoden välein.
290–500 e, Hoitola Kuulas.
-> kalsiumhydroksiapatiittipistokset
Keski- ja alakasvojen ihoon pistetään kalsiumtäyteainetta (esimerkiksi Crystalys, Radiesse Lifting Filler), joka kohottaa piirteitä. Leukalinja oikenee ja hamsteripussit silottuvat. Kalsiumhydroapatiitin mikropartikkelit vilkastavat ihon kollageenituotantoa.
Täyteaine häviää ihosta 6–12 kuukaudessa, mutta iho voi pysyä kimmoisana pidempään. 560–650 e, Siluetti.
2. Lievä tai keskivaikea kaksoisleuka
-> deoksikoolihappopistokset
Kaulan ihoon pistetään deoksikoolihappoa (Belkyra), joka tuhoaa rasvasoluja. Lääkeaine myös kiinteyttää ihoa, eli leuan alle ei jää pussitusta.
Pistoshoito tehoaa lievään ja keskivaikeaan kaksoisleukaan. Sairaanhoitaja tai lääkäri arvioi aina ensin, hyötyykö asiakas menetelmästä. Usein kaksi käsittelyä riittää. Tulos on pysyvä, ellei liho merkittävästi.
Alkaen 830 e, Esteettinen hoitola Peaccheek.
-> Forma
Kaulan kudoksia lämmitetään radiotaajuusenergialla. Se kiihdyttää kollageenintuotantoa ja napakoittaa leukalinjaa. Kertakäsittelyä voi käyttää tuhkimohoitona ennen juhlia. Sarjahoidolla luvataan myös pysyviä tuloksia.
99–199 e/kerta, Cityklinikka.
-> CoolSculpting-kryolipolyysi
Leuanaluksen rasvakudoksen lämpötila lasketaan –11 celsiusasteeseen 35–75 minuutiksi. Tässä ajassa rasva jäätyy. Jäätyneet rasvasolut tuhoutuvat ja poistuvat aineenvaihdunnan mukana. Toipumisaikaa ei ole, ja käsittelyn jälkeen voi palata normaaliin arkeen.
890 e, Cityklinikka.
3. Heltta
-> Ultherapy
Kaulan ihonalaista kudosta käsitellään lämpimällä ultraäänienergialla. Se vahvistaa kollageenia ja vilkastaa uuden syntymistä. Kun iho alkaa tuottaa lisää kollageenia, kaula kiinteytyy.
Hoidossa käytetään apuna ultraäänikuvantamista. Näin teho saadaan kohdistettua haluttuun kohtaan.
Käsittelyn jälkeen iho voi olla arka ja punoittaa sekä kihelmöidä hieman. Hoito ei vaadi toipumisaikaa eikä sairauslomaa. Lopullisen tuloksen huomaa viikoissa. Usein yksi hoito riittää. Tuloksen kesto on yksilöllinen.
1 400 e, Eiran sairaala.
-> hyaluronihappopistokset
Heltasta voi päästä eroon myös kohottamalla kasvonpiirteitä täyteainepistoksilla (esimerkiksi Juvéderm, Restylane). Kun hyaluronihappoa pistetään kasvoissa sinne, mistä täyteläisyyttä on kadonnut, leukalinjakin oikenee ja hamsteripussit häviävät. Tulos on yksilöllinen ja kestää kuukausista noin vuoteen.
Alkaen 550 e, Skinmed.
4. Hamsteripussit
-> Nefertiti Lift
Pistoshoidossa kaulan ja leuan alueelle pistetään hallitusti botuliinitoksiinia, joka rentouttaa lihaksia. Iho kiinteytyy, hamsteripussit tasoittuvat ja alakasvojen velttous vähenee. Käsittely ei vaadi toipumisaikaa. Tehoaa parhaiten lievään ongelmaan. Tulos kestää 3–6 kuukautta.
Alkaen 359 e, Cityklinikka.
-> mesolangat
Puudutettuun ihoon viedään neulojen avulla steriilejä polydioksanonilankoja (PDO). Langat kohottavat piirteitä sekä vilkastavat kollageenintuotantoa, mikä kiinteyttää ihoa. Hoidon tekee sairaanhoitaja tai lääkäri.
Alakasvoihin ja leukalinjaan tarvitaan noin 10–20 lankaa. Jälkikäteen iho voi punoittaa, ja siihen voi tulla mustelmia. Tehokkain 30–45-vuotiaille. Tulos voi kestää pari vuotta.
20 lankaa 319 e, Blue Lagoon.
-> Fractora RF
Radiotaajuusenergian ja neulauksen yhdistävä laitehoito vie lämpöenergiaa ihon ylimpiin kerroksiin. Hoito stimuloi kollageenia, mikä kiinteyttää ihoa. Käsittely myös uudistaa ihoa. Hoidettava alue puudutetaan ennen hoitoa. Jälkikäteen iho voi punoittaa. Tuloksen huomaa 2–3 kuukaudessa.
Alkaen 625 e, KC Clinic.
5. Kaulan kireät lihassäikeet ja kaularypyt
-> botuliinipistokset
Selkeästi erottuvia, jännittyneitä kaulan lihassäikeitä voidaan rentouttaa ruiskuttamalla niihin botuliinitoksiinia (esimerkiksi Botox, Azzalure). Kun lihasten toimintaa rajoitetaan, iho silottuu.
Jos kaulassa on syviä vaakaryppyjä, botuliinilla voidaan rentouttaa myös ihon alla kulkevaa, kalvomaista platysmalihasta.
Botuliini tehoaa kuukausia, jopa yli vuoden.
Alkaen 406 e, Bulevardin klinikka.
Veitselliset hoidot
7. Ylimääräistä rasvaa leuan alla
-> rasvaimu
Leuanaluksen rasvaimussa ihon alainen kudos puudutetaan, siihen tehdään viilto ja ylimääräinen rasva imetään pois kanyylillä.
Toipuminen on melko nopeaa. Kaulan käsittelyn jälkeen ei yleensä tarvita sairauslomaa. Tulos on pysyvä, paitsi jos lihoo.
Kaulan ja leuan rasvaimu tuo parhaan tuloksen, kun iho on vielä suht kimmoisa. Jos iho on veltostunut merkittävästi, rasvaimu voidaan yhdistää kaulankohotukseen.
Alkaen 1 890 e, Bulevardin Klinikka.
-> NeckTite
Radiofrekvenssienergiaa hyödyntävä rasvaimu (RFAL=radiofrequency assisted liposuction) poistaa rasvaa leuan alta ja kiinteyttää ihoa.
Kaulan ihoon tehdään pieni reikä, jonka kautta kudos puudutetaan. Ihon alle työnnetään pieni imukärki, jolla poistetaan ylimääräistä rasvaa. Ihon päällä on vastaelektrodi.
Toimenpide kestää 30–60 minuuttia. Kotiutua voi lähes heti. Hoidetulla alueella pidetään tukisidosta kolme päivää ympäri vuorokauden ja sitten viikko öisin. Toipumisaika vaihtelee parista päivästä viikkoon.
Hoidon vaikutuksen huomaa heti, mutta lopputulos paranee puolen vuoden ajan. Tulos on pysyvä, ellei liho.
1 500 e, Kaivopuiston Klinikka.
8. Kaulan iho ja lihakset ovat veltostuneet jonkin verran
-> kaulankohotusleikkaus
Kaulasta poistetaan ylimääräistä rasvaa ja veltostunutta ihoa kiristetään. Toimenpide voidaan tehdä paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Toipuminen vie 1–3 viikkoa, ja arpi vaalenee 3–6 kuukaudessa. Se on 2–4 senttiä pitkä mutta jää piiloon.
Kaulankohotus 1 500–9500 e, Plastiikkakirurgia Dietz.
-> MACS
Minimal access cranial suspension on paikallispuudutuksessa tehtävä mutta alakasvoja selvästi kohottava toimenpide.
Kirurgi tekee viillon korvalehden eteen, kasvoja tukeva lihaskalvo (SMAS) tuetaan ja ylimääräinen iho poistetaan.
Leikkaushaava on melko pieni, mutta hoito poistaa reilusti löysää kudosta.
Toipumiseen menee noin kaksi viikkoa. Parhaan tuloksen saa 40–60 vuoden iässä, ja se kestää 5–10 vuotta. Alkaen 5 800 e + alv, KC Clinic Tampere.
-> Hollywood Lift
Keski- ja alakasvojen iho ja ihonalaiskudokset nostetaan paikoilleen nopeassa leikkauksessa. Myös kasvojen lihaksia voidaan kiristää. Toimenpidettä kutsutaan myös nimillä minifacelift, weekend-lift ja Slift.
Operaatio onnistuu paikallispuudutuksessa. Leikkausviilto tehdään korvan eteen, ja se on pienempi kuin perinteisessä kasvojenkohotuksessa. Useimmat toipuvat 4–5 päivässä.
Hollywood Lift 3 990–4 990 e, Cityklinikka.
9. Alakasvojen ja kaulan iho sekä lihakset ovat veltostuneet merkittävästi
-> alakasvojen ja kaulan kohotusleikkaus
Ihoa kiristetään ja ihonalaiskudoksia muotoillaan nukutuksessa. Perinteinen kohotusleikkaus eli facelift on järein keino kaulan hoitoon.
Operaation jälkeen kasvot ovat turvoksissa ja niissä on mustelmia. Kasvotukea käytetään tarvittaessa viikon ajan. Ompeleet poistetaan viikko leikkauksesta. Toipuminen kestää yleensä 2–3 viikkoa.
Alakasvojen kohotus ja kaula 11 146 e, Siluetti.
Asiantuntijat: lääkäri Eija Pitkänen/Peaccheek Tampere ja sairaanhoitaja-kosmetologi Anne Tuovinen/Skinmed Helsinki
Lähteet: kauneusleikkauksia ja esteettisiä hoitoja tekevien sairaaloiden sekä esteettisten hoitoloiden nettisivut.
Kokeile: Kosmetiikan Y-sukupolvi
1. Kasvojen ja kaulan ihanteellista Y-muotoa vaalii YSL:n Forever Youth Liberator Y-Shape Concentrate -tehotiiviste. 125 e.
2. Kaulan ihon kiinteyttämiseen sopii Louis Widmerin Anti-Ageing Intensive Complex -seerumi. 44,50 e.
3. Ihonkuntoa parantaa luonnonkosmetiikkasarja Dr. Hauschkan Uudistava kaula- ja dekolteevoide. 62,90 e.
4. Hyaluronihapolla ja pep-tideillä kaulan ihoa ryhdistää StriVectinin TL Advanced Tightening Face & Neck Cream -kaulavoide. 88,50 e.
5. Kimmoisuutta kaulan iholle antaa kertakäyttöinen Neck Treat Spa by Looks Beauty Hydro Gel Neck Mask -hydrogeelinaamio. 9,90 e.
6. Kaulan ihoa napakoittaa ja silottaa Sisleyn Neck Cream The Enriched Formula -voide. 155 e.
7. Kaulan ikioma kuitunaamio kosteuttaa ihoa ja saa sen siten näyttämään sileämmältä. Misshan Neck Wrinkle Patch 3,50 e.