San Franciscon aamuaurinko paistaa kaihtimien välistä Laura Jääskeläisen kasvoille, kun hän päättää joka-aamuisen joogaharjoituksensa. Helpot liikkeet antavat energiaa koko päiväksi.

”Olen onnellinen, vaikka elämässäni on nyt paljon kaikkea mieltä kiihdyttävää”, Laura sanoo.

Laura on tuore yrittäjä, joka kirjoittaa kirjaa ja valmistuu pian ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Hän on opintovapaalla terveystiedon opettajan työstään ja viettää aikaa San Franciscossa, sillä puoliso asuu nyt siellä.

Laura nauraa paljon, ja onni paistaa hänen kasvoiltaan niin kuin ihmisellä, jolla monet elämän palaset ovat loksahdelleet kohdilleen. Matkalle aurinkoiseen elämänvaiheeseen on kuitenkin mahtunut kivulias mutka.

Oireet alkoivat puolitoista vuotta sitten talvella, kun Laura oli ystävällään auttamassa lastenhoidossa.

”Aamuyöstä heräsin siihen, että päätäni jomotti, mikä oli outoa, koska minulla ei ole koskaan päänsärkyä.”

Laura epäili koronaa, koska siihen aikaan jokainen oire sai epäilemään sitä. Niinpä hän lähti yöllä omaan kotiinsa, ettei altistaisi muita enempää.

”Ihmettelin, kun flunssaoireita ei sitten tullutkaan. Astmaatikkona saan hyvin helposti nuhaa ja yskää.”

Ei Laura ollut tervekään. Hänen päänsärkynsä paheni ja otsan vasemmalle puolelle ilmestyi kipeitä näppylöitä.

”Oire oli sen verran kummallinen, että soitin terveyskeskukseen. Kysyin, pitäisikö näpyistä olla huolissaan.”

Laura kiittää suomalaista julkista terveydenhuoltoa ammattitaidosta, joka kävi ilmi heti ensi puhelusta.

”Terveydenhoitaja osasi kuvaukseni perusteella sanoa, että kyseessä oli todennäköisesti vyöruusu ja minun pitäisi heti hakeutua päivystykseen.”

Lääkäri vahvisti, että Lauralle oli puhjennut vesirokkoviruksen aiheuttama vyöruusu. Diagnoosi oli pelottava, sillä Laura ei tiennyt, että vyöruusu voisi edes tulla pään alueelle. Hän oli sairastanut pikkulapsena tavallisen, vaikka aika ärhäkän vesirokon.

Lääkäri määräsi virus- ja hermokipulääkkeet ja varoitti, että oireet pahenisivat pian. Paras teho viruslääkkeestä olisi saatu, jos kuuri olisi aloitettu heti oireiden ilmaannuttua. Nyt oltiin jo vähän myöhässä.

Kuin taikasauvalla täydelliseksi taiottu, sellainen Lauran elämä oli juuri ennen vyöruusua. Pitkään jatkunut ihmissuhteen etsintä oli vihdoin päättynyt ja Laura oli rakastunut. Työstressikin oli kaikonnut, ja hän oli juuri aloittanut kahden vuoden opintovapaan.

”Minulle taisi käydä niin kuin opettajille yleensä aina käy, että sairaudet iskevät lomalla.”

Lauraa naurattaa, vaikka hän kertoo todella inhottavista oireista. Tarina kuulostaa kuin se olisi vinksahtaneesta komediasta, jossa onnettomalle päähenkilölle tapahtuu kaikkea ikävää.

Kävi kuten lääkäri oli varoittanut, Lauran oireet pahenivat. Pääkipu yltyi eivätkä siihen auttaneet vahvat hermokipulääkkeetkään. Pistävä kipu oli niin kovaa, ettei nukkumisesta tullut mitään.

”Kipu tuntui siltä kuin päätäni olisi hakattu veitsellä”, Laura muistelee.

Häntä kuvotti niin, että sai hädin tuskin puuroa alas. Laura havainnollistaa syömistään viemällä hidastetusti kuvitteellista lusikkaa suuta kohti. Taas naurattaa.

Heikotus pakotti Lauran petiin. Pahimmillaan hän makasi sykkyrässä kylmä hiki otsallaan vessanpöntön vieressä ja nousi kontilleen vain oksentaakseen. Pahinta oli se, että Laura oli yksin, sillä hänen poikaystävänsä oli San Franciscossa.

”Kyllähän se oli pelottavaa, mutta minulla oli niin paha olo, etten voinut keskittyä kuin selviytymiseen.”

Onneksi Yhdysvalloissa oli päivä, kun Suomessa oli yö.

”Poikaystävä oli jatkuvasti videopuhelun päässä ja soitin hänelle öisin monta kertaa. Tuore suhde sai heti alkuun aika kovan koettelemuksen.”

Otsan näppylät muuttuivat kivuliaiksi rakkuloiksi, jotka levisivät koko kasvojen vasemmalle puolelle. Siitä viikon kuluttua Lauran vasen silmä turposi.

”Tässä kohtaa menee ilmeisesti joku hermo”, Laura sanoo ja vie kättään vasemmasta nenänpielestään linjassa vasemman silmänurkan, otsan ja päälaen yli takaraivolle. Vyöruusulle on ominaista, että se löytää tiensä iholle hermoratoja pitkin.

Joskus vyöruusu voi levitä silmään ja aiheuttaa jopa pysyviä vaurioita näkökykyyn. Laura oli onneksi saanut silmävoiteen jo ensimmäisellä päivystyskäynnillä ja lähetteen silmälääkärille, joten asia oli hoidossa.

Pistävä päänsärky ja kuvotus kestivät kaksi viikkoa. Juuri kun Laura ajatteli saavansa vihdoin nukuttua, kipu muuttui sietämättömäksi kutinaksi, joka myös vei unet.

”Sairastaminen oli hirveää, mutta huumorin repiminen ystävien kanssa helpotti”, Laura sanoo.

”Me kaikki nauroimme sille, miltä näytin. Emme silti ajatelleet vyöruusua ulkonäön kautta, koska tiesimme, että sairaus menee ohi. Näytin kamalalta, eikä sille voinut mitään.”

Kivuliaiden oireiden keskellä tapahtui myös ihania asioita. Laura oli pitänyt jo jonkin aikaa opettajille suunnattua YouTube-­kanavaa. Videoillaan hän kertoi oppilaidensa kanssa tekemistään vuorovaikutusharjoituksista, joiden tavoite oli lisätä ryhmän hyvinvointia.

Kustantaja otti häneen yhteyttä ja pyysi, että Laura kirjoittaisi ryhmäytymisestä kirjan.

”Sen vuoksi en ehkä osaa nähdä vyöruusua vastoinkäymisenä, vaan se oli pikemmin käänne parempaan. Ennen sairastumista minusta oli tuntunut jo vuosia siltä, että mikään elämässäni ei edisty, vaikka kuinka yritän.”

Jo opintovapaalle jäädessään Laura tunsi uupumuksen merkkejä. Hän sanoo, että opettajan työ on välillä hyvin stressaavaa. Vaikka opettajia yleisesti arvostetaan, se ei aina näy työn arjessa.

”Tunsin paljon riittämättömyyttä. Tavoitteet ja työmäärä olivat usein ristiriidassa sen kanssa, kuinka paljon aikaa ja resursseja niiden toteuttamiselle oli.”

Myös vyöruusu väsytti Lauraa samoin kuin ikävien oireiden vuoksi huonosti nukutut yöt.

”Kesti kuukausia, että sain energiani takaisin. Onneksi opintovapaalla saatoin itse määrätä työtahdin.”

Sairastelustaan huolimatta Laura jatkoi opintojaan. Kurssin alussa hän kertoi muille, miksi hänen silmänsä on turvoksissa, ettei syntynyt vääriä mielikuvia.

”Minulla oli voittajaolo, kun vain jaksoin kuunnella koneelta luentoa, niin heikossa kunnossa olin ollut.”

Tauti terävöitti Lauran kutsumusta. Valmentajana hän haluaa auttaa muitakin tavoittelemaan unelmiaan ja pääsemään ongelmakeskeisyydestä kohti ratkaisukeskeisyyttä. Vyöruusu oli konkreettinen muistutus siitä, että kaikki ei ole omissa käsissä.

”Jäin ennen herkästi möyrimään asioihin, jotka eivät olleet hyvin. Totuus on, että kaikkiin asioihin ei vain voi vaikuttaa. Siksi on tärkeää keskittyä niihin, joihin voi.”

Ensi vuonna Laura saattaa palata opettajan työhönsä, mutta rinnalla kulkevat valmentaminen ja oma yritys.

”Nuorena kadehdin heitä, jotka tiesivät, mitä heistä tulee isoina. Minä olen tehnyt vähän kaikenlaista. Nyt tuntuu, että voin vihdoin yhdistää kaiken, mitä osaan.”

Laura haluaa elää niin kuin valmentaa. Hän pyrkii muuttamaan niitä asioita, joita voi, eikä suostu syyllistymään niistä asioista, joille hän ei voi mitään.

Vaikka vyöruusulla ja stressillä on todettu yhteys, Laura haluaa tehdä yhden asian hyvin selväksi.

”Stressistäkään ei pitäisi syyttää itseään, sillä kaikkiin stressaaviin asioihin ei aina voi itse vaikuttaa. Siksi stressi ei ole useinkaan ihmisen oma vika tai kerro siitä, että hän on tehnyt jotain väärin.”

Laura on opetellut kuuntelemaan itseään paremmin opintovapaalla. Nykyään hän syö ja liikkuu säännöllisesti, joogaa joka aamu kymmenen minuuttia ja menee iltaisin aina samaan aikaan nukkumaan.

”Olen aina ollut herkkä väsymään. Nyt olen hyväksynyt sen, että tarvitsen enemmän unta kuin moni muu”, Laura pohtii.

Hän on myös tiedostanut aikaoptimismin vaarat ja haluaa jatkossa välttää sitä.

”En halua kasata yhdelle päivälle liikaa ja sitten vielä syyttää itseäni siitä, etten ehdi kaikkea, vaikka syynä on liian kireä aikataulu.”

Lauran vyöruusu parani vähitellen. Silmän turvotus ja kutina kestivät pari kuukautta ja lopulta rakkulatkin kuivuivat ja lähtivät. Taudilla on yhä Lauralle tärkeä viesti.

”Jos nukun huonosti ja stressaan, vasen kulmani kutisee. Oire muistuttaa minua siitä, että täytyy ottaa vähän rauhallisemmin.”