Vuoden Eeva 2022 -ehdokas Ujuni Ahmed: ”Maahanmuuttajayhteisön jäseniä on voimaannutettava silpomisen vastaiseen työhön”
Ihmiset
Vuoden Eeva 2022 -ehdokas Ujuni Ahmed: ”Maahanmuuttajayhteisön jäseniä on voimaannutettava silpomisen vastaiseen työhön”
Vuoden Eeva 2022 -äänestyksen teema on tänä vuonna rohkeus. Ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmed puolustaa haavoittuvaisimpia.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 21.2.2022
Eeva

Oikeusministeriön työryhmä valmistelee rikoslain muuttamista niin, että tyttöjen sukuelinten silpominen tulisi rangaistavaksi nykyistä selvemmin. Ansio valmisteltavasta muutoksesta kuuluu paljolti somalialaistaustaiselle ihmisoikeusvaikuttajalle, kolmevuotiaana Mogadishusta Helsinkiin muuttaneelle Ujuni Ahmedille. Hän on pitkään valistanut suomalaisia aiheesta.

Ujuni Ahmed joutui itsekin kaksivuotiaana silpomisen uhriksi. Operaatio on jopa hengenvaarallinen ja aiheuttaa usein loppuelämän kestäviä terveyshaittoja ja psyykkisiä traumoja.

”Silpominen on rikos tyttöjen ihmisoikeuksia, kehollista itsemääräämisoikeutta ja seksuaalioikeuksia vastaan. Se on kunniaväkivallan muoto.”

Myös Suomessa syntyneitä lapsia viedään sukulaisten kotimaihin silvottaviksi. Ahmedin mukaan suomalaisviranomaisten pitäisi puuttua asiaan.

”Lisäksi maahanmuuttajayhteisön jäseniä on voimaannutettava silpomisen vastaiseen työhön. Tietoa on helpompi vastaanottaa ihmiseltä, joka ymmärtää yhteisön paineet.”

Vuoden Eeva 2022 -ehdokas Ujuni Ahmed lahjoittaisi voittosumman Vailla vakinaista asuntoa ry:lle.

Ujuni Ahmed on rohkeasti jatkanut työtään tärkeän asiansa hyväksi, vaikka on kohdannut vaientamisyrityksiä niin valtaväestöön kuin somaliyhteisöönkin kuuluvilta.

Vuodesta 2017 alkaen Ahmed on työskennellyt monikulttuuristen järjestön Fenix Helsingin toiminnanjohtajana. Vuonna 2020 hän sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon, ja viime vuonna hänet nimettiin Suomen Kansallisteatterin kotikirjailijaksi.

Ujuni Ahmed: Jos voitan Vuoden Eeva -äänestyksen, rahat saa Vailla vakinaista asuntoa ry

Vailla vakinaista asuntoa -yhdistys toimii asunnottomien edunvalvojana.

”Olen itsekin nuorena kokenut kodittomuuden. Tuntui, ettei minulla ollut ihmisarvoa. Kukaan ei ansaitse kodittomuutta.”

Kuka on mielestäsi Vuoden Eeva 2022? Äänestä suosikkiasi klikkaamalla tästä.

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder
Kommentoi +