
Michaela Moua, 44, tekee rasisminvastaista työtä hankepäällikkönä oikeusministeriössä ja ruohonjuuritasolla järjestökentällä.
”Työtäni virkahenkilönä vahvistaa se, että tiedän, millaisia kokemuksia ihmisillä on rasismiin liittyen.”
Michaela Moua johtaa kaksivuotista rasismin, syrjinnän ja häirinnän vastaista EU-hanketta. Työhön sisältyy muun muassa työelämän monimuotoisuusosaamisen kehittämistä, nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden lisäämistä, kouluttamista sekä kansallinen mediakampanja.
Suomessa rasismi saatetaan käsittää vain huuteluksi kadulla. Todellisuudessa rasismia esiintyy esimerkiksi kouluissa, palveluissa ja työnantajien asenteissa.
”Onneksi on alettu puhua rakenteellisesta rasismista. Mitä enemmän lisäämme ymmärrystä rasismista monimutkaisena ja monitasoisena ilmiönä, sitä paremmin pystymme tekemään korjausliikkeitä.”
Millaisen maailman haluat tyttärellesi, Michaela Moua?
Kun Michaela oli lapsi, oppikirjoissa käytettiin rasistisia termejä ja karikatyyrisiä hahmoja, joista hän ei tunnistanut itseään.
”Ongelma on, että osa ihmisistä uskoo edelleen 1980-luvulla koulukirjoissa esitettyyn rasistiseen maailmankuvaan.”
Michaelan äiti on Suomesta ja isä Norsunluurannikolta. Kun hän oli kolmevuotias, äidin YK-työ vei perheen viideksi vuodeksi Sambiaan. Yliopiston Michaela kävi Yhdysvalloissa ja Tanskassa, ja koripallon ammattilaisena hän pelasi pitkään eri puolilla Eurooppaa.
Hän on onnellinen, että on pienestä asti saanut olla maailmalla.
Michaelan oma tytär on koulutiensä alussa.
”Minun täytyy tietää, että olen pyrkinyt tekemään Suomesta paremman paikan lapselleni.”
Michaela Mouan lahjoituskohde: The Art of Peace
Vuoden Eeva 2021 -äänestyksen voittaessaan Michaela Moua lahjoittaisi 2000 euron palkintosumman The Art of Peace -järjestölle, joka pyrkii edistämään marginaalissa olevien ihmisten näkyvyyttä taiteen ja yhteisötoiminnan avulla.
”Se tekee tärkeää, antirasistista työtä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan edistämiseksi.”