Seksi ja tamponin asettaminen tuntuivat Paulasta siltä kuin alapäätä olisi viilletty – vuosia lääkärit vähättelivät oireita, kunnes diagnoosi varmistui

”Muistan edelleen kerran, kun kokeilin viimeisen kerran tamponia. Olin viisitoista, kuukautiseni olivat alkaneet muutamaa kuukautta aiemmin. Olin käyttänyt tamponia, mutta nyt, kun asetin sitä, tunsin helvetillistä kipua. Aivan kuin vulvani olisi ollut tulessa ja sitä olisi viillelty. Lopetin yrittämisen siihen.

Googletin oireeni. Tajusin, että kaikki ei ole kohdallaan, mutta en tehnyt mitään. Olin nuori ja toivoin, että tilanne menisi ohi omalla painollaan. Lääkäriajan varaaminen tuntui hankalalta, nololta ja tarpeettomalta. Intiimiasioista ei puhuttu niin avoimesti kuin nykyään. Vertaistukea oli hankalampi löytää.

Olin myös alitajuisesti tottunut narratiiviin, jossa puhuttiin neitsyyden menettämisestä ja siitä, kuinka naiseen ikään kuin kuului sattua. Ahaa, ajattelin. Tämä ilmeisesti on näin. Käytin siteitä ja unohdin kokemani hetkeksi.

Vielä tällöin en tiennyt, että kipuni johtuivat vulvodyniasta. Alidiagnosoidusta oireyhtymästä, jossa naisen sukuelimissä esiintyy selittämätöntä kipua ja kirvelyä. Sairauden syntysyytä ei tunneta.

Paula Hämäläinen sairastaa vulvodyniaa. Hänen kahdella ystävällään on sama diagnoosi. ”Aiheesta ei kuitenkaan juuri puhuta. Se mietityttää.”

Parikymppisenä aloin seurustella ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Minua jännitti, pystyisinkö olemaan hänen kanssaan penetratiivista seksiä, koska kipuni oli usein emättimen suulla tuntuvaa ja kosketuksesta alkavaa.

Välillä penetraatio sattui niin, että silmissäni sumeni ja pyysin kumppaniani lopettamaan. Kokonaisuuden hahmottaminen oli kuitenkin hankalaa, koska kaikesta huolimatta nautin seksistä ja seksielämästämme. Mietin, oliko seksi kaikille yhtä tuskallista.

Kun erosimme, kipuni pahenivat. Kertoessani asiasta uusille kumppaneilleni, useat vähättelivät tai totesivat kesken yhdynnän, että kestä vielä hetki. Se oli lamauttavaa. Liukuvoiteen käyttäminen olisi voinut auttaa, mutta en osannut vaatia sitä.

Muutaman kerran yritin puhua kokemuksistani lääkäreille. He nauroivat ja sanoivat, että kyseessä on hiivatulehdus. Päätin, että selvä. En tee tästä numeroa.

Onneksi yksi lääkäri otti minut tosissaan.

Hän kirjoitti lähetteen vulvan kiputiloihin erikoistuneelle klinikalle kotikaupungissani Lontoossa. Tapaamiseen kuului myös psykologin vastaanotto. Kun psykologi kysyi, kauanko tilannetta on jatkunut, aloin itkeä. Hän totesi, että olet joutunut kärsimään liian kauan yksin. Vasta silloin tunsin, että joku näki ja kuuli minut.

Kun lähdin vastaanotolta, olin kevyt. Samalla tunsin surua. Olisin halunnut tietää vulvodyniasta aiemmin, koska tällöin minun ei olisi tarvinnut ajatella, että vika on minussa. Mielenterveyteni ja kehonkuvani olisivat päässeet helpommalla.

Paula Hämäläinen, 36, sanoo, että pelkää nykyään kipua eniten gynekologilla. ”Papakokeen ottaminen ja sisään laitettavat instrumentit ovat ikäviä.”

Nykyään vulvodynia on osa arkeani. Pärjään sen kanssa. Tällä hetkellä en edes ajattele sitä aktiivisesti, koska en ole suhteessa. Ehkä olen myös tottunut ja turtunut. Vaikka ajatus kuulostaa karulta, koen, että kohdallani seksi ja kipu vain kuuluvat yhteen.

Osa minusta on myös toiveikas, koska jäljellä on hoitokeinoja, kuten botuliinipistoksia, joita kokeilla. Käytän myös kuuriluontoisesti puudutusgeeliä. Sen avulla kipu on hallittavissa, mutta ei poissa.

Vaikka elämme seksipositiivisuuden aikaa, emme puhu mielestäni tarpeeksi siitä, että seksi saattaa olla myös kivuliasta ja monimutkaista. Vulvodynia voi vaikuttaa elämään merkittävästi. Käsittelin aihetta myös alkuvuodesta julkaistussa Tämä ei ole romanttinen komedia -esikoiskirjassani.

Toivoisin miesten kiinnostuvan voimakkaammin siitä, miltä naisista tuntuu. Modernissa deittailuissa ja heterosuhteissa on ongelmia. Emme kuule toisiamme. Haluaisin kysyä miehiltä, mitä he ajattelevat tai tietävät naisten kivuista. He ovat kuitenkin niitä, jotka menevät sisään toisen ihmisen vartaloon.

Vaikka tämä on klisee, vulvodynia kasvatti ja opetti. En enää mieti, mitä muut ajattelevat minusta tai mikä on valttini deittailukentällä. Olen tarkka rajoistani ja tarpeistani. En miellytä. Kun mietin nuorempaa itseäni, liikutun. Hän kesti liikaa ja liian pitkään.”