Pari viikkoa sitten Espanjassa vietettiin kansallispäivää – kas kun Kolumbus osui Amerikkaan 12.10.1492.

Juhlinta toi pitkästä aikaa julkisuuteen kuningas Felipen ja kuningatar Letizian. Kuningas oli harmaantunut, vakava ja komea, mikä ei nostattanut keskustelua. Kuningattaren luisen lihaksikkaat paljaat käsivarret saivat median pohtimaan jälleen kerran anoreksiaa, roolissa epäviihtymistä, mahdollisia murheita ylipäätään.

Pariskunnan viimeaikainen matala profiili herätti kysymyksen siitäkin, mikä mahtaa olla edellisen sukupolven kuningasparin kunto – miten voivat paljon sairastellut Juan Carlos ja Sofia?

Minusta mielenkiintoisempaa olisi kysyä: miten moderni eurooppalainen kuningashuone toimii, kun maassa on ongelmia? Talouden tai politiikan kaaosta, pitkittynyt hallituskriisi, irrottautumaan pyrkiviä alueita, kielitaistoja, suurtyöttömyyttä, ääriliikkeitä, uutisia korruptiosta ja toivottomuudesta, mielenosoituksia, terroritekoja?

Vaikeina aikoina ei kannata pröystäillä 

Tästä on tuoretta kokemusta kahdessa monarkiassa, Espanjassa ja Belgiassa. Kummassakin kuninkaat ovat olleet varsin hissukseen. Kun ilma on luoteja täynnä, viisas pitää päänsä matalalla – tai siis ymmärtää asemansa ja valtuutensa, eikä ainakaan halua ärsyttää ja pröystäillä, vaikuttaa turhalta kulungilta ja veronmaksajien lisätaakalta.

Kaikki tietenkin riippuu mitä perustuslaki säätää hallitsijan vallan määrästä, ja maan perinteistä. Siitäkin, millaista arvovaltaa, kokemusta ja ikää monarkki kantaa. Espanjan Felipe VI, 48, ja Belgian Philippe, 56, eivät vielä ole juurikaan päässet omaa merkitystään kartuttamaan, kumpikin myös nousi valtaistuimelle, kun oma isä luopui tai joutui luopumaan asemastaan.

Felipellä on belgialaiskollegaansa raskaampi taakka kannettavanaan isänsä kuningas Juan Carlosin, 78, tekojen ja hallitsijakauden häpeällisen lopun takia. Felipe on ollut monarkki vasta keväästä 2014. Nämä kaksi vuotta ovat olleet Espanjalle toivottomuutta täynnä – eivät uuden kuninkaan takia, vaan aivan muista syistä. Kansa on räpiköinyt niin syvällä suurissa ongelmissa, että energiaa ei ole riittänyt monarkian vastustamiseen. Juan Carlosin kauden loppuvaiheessa kaksi kolmesta espanjalaisesta oli valmis kaatamaan monarkian, kun vielä pari vuotta aiemmin sitä kannatti 80 prosenttia kansasta.

Juan Carlos, kalliit virheet ja 1500 rakastajatarta

Ja silti Juan Carlos oli kansallissankari hallintonsa ensimmäisinä vuosina. Hän oli diktaattori Francon suojatti ja kasvatti, joka saatteli maansa demokratian tielle Francon kuoltua 1975. Parissa vuodessa hän onnistui murtamaan pelon ilmapiirin, yhdistämään sisällissodan repimää kansaa, tuomaan toivoa. Kansanäänestyksessä vuonna 1978 hyväksytty perustuslaki teki Espanjasta demokraattisen monarkian 47 vuotta jatkuneen oikeistodiktatuurin ja tasavallan kauden jälkeen. Kansan kunnioitus ja tuki oli taattu, kun Juan Carlos asettui vastustamaan sotilasvallankaappausta 1981.

Jossain välissä petti ensin Juan Carlosin arvostelukyky, sitten terveys. 2010-luvun alkupuolella kuninkaalle tehtiin kymmenen leikkausta, kolme niistä lonkkaleikkauksia. Entinen suoraselkäinen ja pitkä urheilumies, purjehtija, metsästäjä, laskettelija, näytti vallanvaihtoseremoniassa hauraalta ja liikkui keppiin tukeutuen.

Vielä surkeampaa seurattavaa ovat olleet uutiset hänen toimistaan. WWF:n puheenjohtaja ikuistettiin korskeana Botswanassa ammutun elefantin ruhon äärellä, vierellä rakastajatar – tällä reissulla hän myös teloi lonkkansa leikkauskuntoon. Romaniassa kuningas ylpeili kaadetun karhun vieressä vuonna 2004. Paljastuskirja laskeskeli kuninkaan rakastajattarien luvuksi tyrmäävät 1500. Avioliitto syvästi uskonnollisen kuningatar Sofian kanssa näyttää käytännössä päätyneen lähes 40 vuotta sitten.

Monarkin rahankäyttö vaikutti täysin holtittomalta – aivan kuin sillä ei olisi ollut mitään yhteyttä Espanjan tilaan. Vuonna 2013 Juan Carlos ymmärsi, että monarkia pelastuu vain, jos hän väistyy. Hän joutui odottamaan yli seuraavan vuoden EU-vaalien.

Ryvettynyt ja väsynyt hallitsija vaihtui varautuneeseen ja tarmokkaaseen.

Espanjan modernimpi kuningaspari

Uuden kuninkaan lähes puolituntinen vallansiirtopuhe kesäkuussa 2014 oli vakuuttava. Hän lupaa kunnioittaa perustuslakia, hän sanoo Espanjaa suureksi maaksi ja sen kansaa suureksi. Hän sanoo olevansa kansastaan ylpeä ja toivoo, että sekin voisi jonain päivänä olla hänestä ylpeä.

Felipeä pidetään modernina, oman sukupolvensa arvoja edustavana hallitsijana. Hänellä on juristin tutkinto Madridin yliopistosta, viestintäalan loppututkinto Yhdysvalloista. Hänellä on läheiset suhteet Espanjan entisiin alusmaihin Etelä-Amerikassa, moniin arabimaihin ja Lähi-idän johtajiin. Hän solmi ennen valtaantuloaan toimivat yhteydet Espanjasta irrottautumisesta haaveileviin katalaaneihin ja baskeihin, hän puhuu katalaania, ja lisäksi ranskaa, englantia ja auttavasti äitinsä kieltä kreikkaa.

Ehkä Felipe oli osannut pyytää apua elämänsä tärkeimmän puheen kirjoittamiseen puolisoltaan Letizialta, joka ehti luoda komean toimittajan uran ennen kuninkaalliseksi päätymistään.

Marraskuussa 2002 öljytankkeri Prestige ajoi karille ja upposi Galician rannikon edustalla. Nuori, palkittu, meriittinsä USA:n terroristi-iskuista, presidentin vaalikampanjoista ja Irakin sodan jälkihoidosta raportoimalla ansainnut tv-toimittaja Letizia Ortiz lähti tekemään katastrofista juttua seuraamalla kruununprinssi Felipen toimia. He olivat aiemmin tavanneet yhteisen ystävän illallisilla.

He kihlautuivat vuotta myöhemmin, häitä vietettiin toukokuussa 2004. Letizia oli hyvin epätodennäköinen Espanjan kuningatar. Hän tulee peritavallisesta perheestä – isä on journalisti, äiti sairaanhoitaja, isoisä oli taksikuski – hänellä oli karriääri ja ennen kaikkea menneisyys: eroon päättynyt avioliitto entisen opettajansa kanssa. Koska liitto oli solmittu siviiliseremonioin, Letizia kelpasi katoliselle kirkolle.

Letizia – ulkomaantoimittaja koristeena

Espanjan kuninkaalliset häät olivat äärimmäisen juhlavat ja turvatoimien etäännyttämät – täysin toisenlaiset kuin Tanskan Frederikin ja Maryn riehakkaan onnelliset häät Kööpenhaminassa vain viikkoa aiemmin. Madridin pommi-iskuissa oli pari kuukautta aiemmin kuollut 192 ihmistä.

Leonor-tytär syntyi syksyllä 2005, Sofia keväällä 2007. Jos Felipe saa laillisen miespuolisen perijän, tämä kiilaa kruununperilliseksi.

Letizia on elegantti ja etäinen, ahkera – omistautunut lasten asioille, kulttuurille ja koulutukselle. Silti entisen ulkomaantoimittajan ja sotareportterin voi olla työlästä pysytellä koristeen roolissa, kun maa huutaa apua, tuoreita ajatuksia ja jonkinlaisia reaktioita myös Sarzuelan palatsista.

Tosin voi olla, että taitavana verkostoitujana ja diplomaattina tunnettu Felipe koko ajan toimii kulisseissa, pyrkii ratkomaan jo kymmenen kuukautta kestänyttä hallituskriisiä ja maansa muita ongelmia. Ja ymmärtää tehdä sen taustavaikuttajana – kansan isähahmoksi hänestä ei vielä ole.

Varovasti Belgiassa

Belgian ongelmat ovat sentään vähäisempiä. Liittovaltiomuotoisen maan kieliriidat ranskan- ja flaaminkielisten alueiden välillä ovat tulenarkoja, kuten aina. Kuninkaan ääntä tai läsnäoloa olisi saatettu kaivata enemmän nyt, kun maata järkyttää terrori-iskujen sarja. Poliisi on voimaton ja avuton, kuningas Philippe voisi antaa toisenlaisen esimerkin, yrittää nousta keulakuvaksi ja rohkaisijaksi.

Hallitsijan rooli näyttää olevan Belgiassa nykyään vahvasti vain seremoniallinen. Kuningas Baudouin oli rakastettu ja kunnioitettu monarkki, joka tasapainotti riitojen repimää maataan 42 vuotta suuremmalla henkilökohtaisella vaikutusvallalla kuin perustuslaki edellytti. Avioliitto syvästi uskonnollisen kuningatar Fabiolan kanssa oli lapseton ja päättyi Baudouinin äkkikuolemaan vain 62-vuotiaana vuonna 1993.

Valtaistuimelle nousi hänen nuorempi veljensä Albert II, jonka kaunis italialainen puoliso Paola oli nuorena kuin prinsessa Diana: tuhannesti ikuistettu tyyli-ikoni. Albert luopui vallasta kolme vuotta sitten terveyssyistä.

Belgia on yhtä kuin Bryssel ja Euroopan Unioni, hallitsijat ovat mielikuvissa taustalla. Monarkkien rasitteena kulkevat myös aiempien kuninkaiden suunnattomat julmuudet alusmaissa.

Pohjoismainen paratiisi

Pohjoismaisissa, riidattomissa, pienissä ja homogeenisissa monarkioissa elellään lähes paratiisimaisissa oloissa. Valloittajat eivät ole marssineet maita ristiin rastiin, siirrelleet rajoja kieliryhmistä tai kansallisuuksista välittämättä kuten Keski-Euroopan väkivalloin ja sotien kautta syntyneissä tilkkutäkkivaltioissa.

Suurimmat ongelmat tuntuvat olevan työttömyys ja turvapaikanhakijoiden tulva. Niistä kinaavat poliitikot. Norjan kuningas Harald tosin asettui komeassa puheessaan pari kuukautta sitten suvaitsevaisuuden ja ihmisten samankaltaisuuden airueksi.

Pakolaisten ja turvapaikan hakijoiden olosuhteista – traumoista, ulkopuolisuudesta, syrjinnästä, toimettomuudesta – näillä vakaiden olojen kuninkaallisilla ei voi olla omakohtaista kokemusta. Mutta parhaimmalla mahdollisella tavalla helpotetusta maahanmuutosta ja kotouttamisesta he tietävät jotain.

Ruotsin Kaarle XVI Kustaan syntymäpäivien kansanjuhlissa ilahduttaa joka kerta maahanmuuttajien määrä keskellä hurraavaa tungosta. Silloin kun brasilialaisen näköinen, brasilialaisen äidin tytär Silvia saapui maahan 1970-luvulla, suurin osa Ruotsin turvapaikan hakijoista tuli Etelä-Amerikasta, varsinkin Chilestä. He rakastuivat tuontikuningattareen, oman mantereen tulokkaaseen.