Lapsena Virpi Sarasvuo, 47, harrasti hiihtoa, koska se oli hauskaa. Kotiseurassa Etelä-Savon Kangasniemellä hiihtämistä harjoiteltiin tosissaan, mutta treeneissä ja leireillä oli rento meininki ja kivoja kavereita. Hän tunsi olevansa osa hiihto­perhettä.

Kun Virpi oli 14-vuotias, hän osallistui nuorten kansallisen Hopeasompa-kilpasarjan loppukilpailuun ja voitti oman sarjansa ylivoimaisesti. Seistessään korkeimmalla palkintopallilla hän tajusi, että voisi menestyä lajissa. Hän piti kuitenkin jalat maassa ja jatkoi harjoittelua.

”Keskityin kehittämään itseäni. En ottanut paineita muiden odotuksista.”

Jälkikäteen Virpi ymmärsi, että muut olivat osanneet odottaa häneltä menestystä mutta pitäneet sen omana tietonaan. Nuori hiihtolupaus sai rauhassa kehittyä ja tuntea onnistuvansa.

”Olin onnekas, sillä ympärilläni oli viisaita aikuisia.”

Sinnikäs harjoittelu kasvatti Virpistä moninkertaisen maailmanmestarin ja olympiamitalistin. Ja ihmisen, joka tietää, mitä intohimo tarkoittaa.

kilpaura kesti viisitoista vuotta. Sinä aikana Virpillä oli yksi tavoite ylitse muiden: hiihtää yhä lujempaa. Se tarkoitti poikkeuksellisen kurinalaista elämää, jossa jokainen askel, suupala ja lepohetki piti miettiä tarkkaan.

Monet juhlat jäivät lyhyiksi tai välistä, kun seuraavan päivän treenejä varten oli saatava hyvät yöunet. Virpi ei silti tunne, että olisi joutunut luopumaan uransa takia jostain. Halu menestyä kumpusi hänen sisältään.

”Miksi harmittelisin valintoja, jotka tukivat tärkeintä tavoitettani?”

Nykyään elämä on hyvin erilaista kuin huippu-urheilu­aikoina, mutta intohimo on pysynyt. Virpi uskoo, että hiihtäjän ura valmensi häntä näkemään, mikä elämässä on tärkeää, ja tekemään sen täysillä.

”Jos annan aikaa yhdelle asialle, se on pois jostain toisesta. Jotta voi menestyä, pitää valita, mihin keskittyy.”

tärkeintä juuri nyt on perhe. Virpillä on puolisonsa yrittäjä Jari Sarasvuon kanssa 12- ja ja 11-vuo­tiaat tytöt.

Kun Virpi lopetti kilpauransa kolmetoista vuotta sitten, moni varoitti häntä, että urheilu-uran jälkeen elämästä voisi olla vaikea saada otetta.

Ei kestänyt kauan, kun Virpillä äitiys täytti vuorokauden tunnit.

”Äitiys oli minulle alusta alkaen luonnollista. Siihen oli helppo heittäytyä täysillä. Äidin identiteetti oli jossain syvällä sisälläni, vaikken ollut hiihtourani aikana ajatellut sitä aktiivisesti.”

Äitiys on Virpin kokemuksen mukaan ajankäytöllisesti yhtä intensiivistä kuin huippu-urheilu.

”Vaikka tekemisen kohteena on toinen ihminen, sitoutuminen on yhtä lujaa. Sain pitkään toteuttaa itseäni ja elää itselleni. Nyt palvelen muita. Se tuntuu hyvältä.”

Äitinä Virpi on rakastava ja rajat asettava. Esimerkiksi älylaitteiden käytön suhteen hän on tarkka. Lapsille on myös selvää se, että joka päivä liikutaan. Virpi korostaa, että hänen tehtävänsä on olla äiti, ei lasten kaveri.

”Vanhemmuuteen kuuluu lapsen edusta huolehtiminen. Kun rajat ovat selvät, on helppoa olla rento ja rakastava.”

Luit lyhennelmän jutusta, joka on julkaistu uudessa Kauneus ja Terveys -lehdessä 13/2023. Haastattelussa Virpi kertoo, miten hän raivaa intohimolle tilaa arjessaan ja miten hoitaa parisuhdettaan, miksi migreenidiagnoosi nolotti häntä ja mitä hän on oppinut tilanteissa, kun hänestä on tuntunut, ettei intohimo kestä.