KAHDEKSANVUOTIAS VIOLA DAVIS juoksee pakoon korttelin poikia niin lujaa kuin reikäisillä kengillään pääsee. Hän ei uskalla katsoa taakseen.

Pojat ilmestyvät koulumatkalla aina kuin tyhjästä ja syöksyvät hänen kimppuunsa. Mustaan ihonväriin liittyvät haukkumasanat siivittävät tytön juoksua ja saavat hänet uskomaan, että hän on niin ruma, ettei edes Jumala rakasta häntä.

Viola pelkää poikien vihaa. Pahinta on, että kun hän pääsee kotiin, sielläkään ei ole turvaa. Alkoholisoitunut isä on usein raivon vallassa ja lyö äitiä. Ruokaa ei aina ole, nukkumaan pitää mennä nälkäisenä.

Kahdeksan vuoden ikään mennessä Viola on oppinut, että elämä on selviytymistaistelua.

VIOLA SOPHIE DAVIS syntyi elokuussa 1965 isoäitinsä maatilalla, entisellä orjaplantaasilla St. Matthewsissa, Etelä-Carolinassa. Perheen äiti Mae Alice Davis oli käynyt koulua kahdeksan luokkaa, isä Dan Davis vain viisi. Isä työskenteli tallirenkinä, äiti kotiapulaisena ja myöhemmin satunnaisesti tehdastyöläisenä.

Muutaman kuukauden kuluttua Violan syntymästä vanhemmat ja kolme nuorinta lasta, Anita, Deloris ja Viola, muuttivat Rhode Islandille maan pohjoisosiin. Kaksi vanhinta, Dianne ja John, jäivät isovanhempien luokse.

Uudessa kotipaikassa perheelle tarjottiin asuinsijaksi purettavaksi määrätty talo. He saivat asua talossa ilmaiseksi, mutta se kuhisi rottia. He olivat ensimmäinen musta perhe valkoisen työväenluokan lähiössä.

Viola käpertyi iltaisin kerrossängyn yläsängylle siskojensa kanssa. He kääriytyivät lakanaan, jotta rotat eivät pääsisi puremaan. Mutta ääniltä oli vaikea suojautua: tytöt kuulivat, miten rotat hyökkäilivät talon katolla pulujen kimppuun ja söivät niitä.

Perheen köyhyys ei ollut vähävaraisuutta, vaan totaalista köyhyyttä. Talo oli talvella kylmä, eikä asunnossa riittänyt aina sähköä tai lämmintä vettä.

”Oli mahdotonta selittää koulussa, että minun oli vaikea istua tuolissa, koska jalkani olivat juuri lähes paleltuneet. Meillä ei ollut mitään, olimme näkymättömiä”, Viola on kuvaillut lapsuuttaan.

Rottiakin pahempaa oli jatkuva nälkä. Vanhemmat ostivat kuukauden alussa toimeentulotuella ruokaa, mutta kaapit tyhjenivät nopeasti.

”Ymmärsin, että jos en syö heti, en tiedä milloin saan seuraavan kerran mahani täyteen”, Viola on kertonut.

Hän etsi lapsena ruokaa jopa roskalaatikosta.

Vanhemmat olivat selvin päin rakastavia, mutta päihteiden, väkivallan, köyhyyden ja rasismin takia elämä oli kaaosta. Viola on kertonut elämäkerrassaan Finding Me, kuinka perheen tytöt joutuivat isoveljensä seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Viola joutui toisinaan myös menemään väliin, kun isä hakkasi äitiä humalassa.

Ujo ja herkkää Viola olisi mieluiten vain tarkkaillut ympäristöään, mutta hänen oli pakko yrittää selvitä mahdottomissa olosuhteissa. Hän yritti parhaansa mukaan suojella perheeseen syntynyttä kuopusta, Daniellea.

Kun Viola oli kahdeksan, siskokset osallistuivat asuinalueen sketsikilpailuun. Viola käsikirjoitti esityksen ja muokkasi vuorosanoja viimeiseen asti. Koko kaupunki tuli katsomaan kilpailua. Yleisössä olivat niin heidän ystävänsä kuin nekin lapset, jotka nimittelivät perhettä rasistisesti.

Sisarukset voittivat kisan. Palkintona oli softball-pelisetti ja maininta paikallislehdessä. Tuosta hetkestä alkaen Viola oli koukussa esiintymiseen.

Koulussa Viola tunsi nälkää ja häpeää. Kun kotona ei ollut lämmintä vettä, lapset eivät voineet peseytyä. Viola pissasi usein yöllä sänkyynsä, ja kouluun piti mennä pissan- hajuisena.

Perheen tytöt kuitenkin rakastivat koulun- käyntiä ja haaveilivat opiskelujen jatkamisesta. Heillä oli onnea, sillä he pääsivät asuin- alueen sosiaalisen tukiprojektin suojiin. Viola joutui joskus soittamaan ohjaajalle kesken koulupäivän, koska tunsi niin suurta ahdistusta. Ohjaaja tuli paikalle ja jutteli Violan kanssa tämän tunteista.

”Joku näki minut ja otti minut todesta. Kun minua kuultiin ja arvostettiin, kaikki tuntui erilaiselta”, Viola on kiittänyt.

Projektin ansiosta sisarukset alkoivat uskoa mahdollisuuksiinsa, ja lukion jälkeen he saivat viettää kesän collegen kampuksella opiskelijaelämään totutellen. Se auttoi näkemään, että olosuhteet eivät määritelleet heitä ihmisinä.

”Ymmärsin, että edessä oli vaikea tie, mutta silti piti jatkaa kulkemista. Näin mahdollisuuden tulla sellaiseksi kuin halusin.”

Viola myös tunsi, että näytteleminen hoiti hänen haavojaan. Ensimmäistä kertaa hänellä oli vaihtoehto.

VIOLA PÄÄSI OPISKELEMAAN näyttelemistä collegessa. Oli ristiriitaista lähteä kotoa, sillä Viola oli huolissaan vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Hän kuitenkin tiesi, että hänen oli ajateltava itseään ja tulevaa ammattiaan.

Valmistuttuaan Viola esiintyi teatterinäyttämöillä eri puolilla Yhdysvaltoja ja myös Skotlannissa. Jatko-opinnot kiinnostivat, mutta arvostettujen opinahjojen pääsykokeet olivat maksullisia. Viola pystyi osallistumaan vain yhteen kokeeseen, ja hän valitsi Juilliardin. Hän esitti monologin elokuvasta Häivähdys purppuraa ja tuli valituksi.

Viola ei kuitenkaan viihtynyt Juilliardissa. Hänestä oli vaikea hypätä roolista toiseen, sillä ne vaihtelivat lukutaidottoman orja- tytön osasta historialliseen kuningattareen. Valkoisen eliittiteatterin ankarat säännöt tuntuivat ahtailta.

”Olin tuohon aikaan usein vihainen. Minua ei koskaan pyydetty esittämään klassisia rooleja, koska olen musta.”

Uran alku oli täynnä pettymyksiä ja turhautumista, joista oli myös hyötyä. Viola oppi, että epäonnistuminen on osa elämää eikä tarkoita, että on valinnut väärän uran.

Viola työskenteli pienessä teatterissa ja otti vastaan minkä tahansa roolin. Elokuva- debyytti tapahtui vasta kahdeksan vuotta valmistumisesta. Hän oli sairaanhoitaja pienen budjetin elokuvassa The Substance of Fire (1996).

Usein Viola ei ollut tyytyväinen suorituksiinsa. Hänet sai jatkamaan vain tieto siitä, että ainakin hän teki töitä elantonsa eteen.

Läpimurto tapahtui elokuvassa Epäilys (2008), jonka pääosaa näytteli Meryl Streep. Violalla oli elokuvassa vain yksi kohtaus. Hän esitti äitiä, jonka oli valittava, pitääkö poikansa katolisessa koulussa, vaikka siellä oli näyttöä hyväksikäytöstä, vai siirtääkö hänet julkiseen kouluun, jossa häntä kiusattaisiin.

UJOLLA VIOLALLA ei nuorena ollut poikaystäviä. Kun hän alkoi ansaita omaa rahaa, hän keskittyi autta- maan perhettään ja tukemaan sisariaan. Aikaa ei jäänyt seurustelulle.

Kun Viola lopulta rohkaistui etsimään poika- ystävän, suhde oli rakkaudeton. Se kesti silti seitsemän vuotta. Aivan suhteen loppu- metreillä Viola tuli raskaaksi mutta päätyi aborttiin.

1990-luvun lopulla ystävä antoi yksinäisyyteen kyllästyneelle Violalle neuvon: tämän piti kuvitella itselleen juuri sellainen mies, jonka halusi, ulkonäköä myöten. Violaa nauratti.

Hän epäröi mutta päätyi rukoilemaan Jumalalta kilttiä ja luotettavaa, isoa, mustaa miestä maan eteläosista, mielellään entistä urheilijaa, joka saisi olla häntä vanhempi. Miehellä saisi olla lapsia, sillä Viola ei halunnut paineita lasten hankkimisesta.

Vähän myöhemmin Viola tapasi Enkelten kaupunki -televisiosarjan kuvauksissa Teksasista kotoisin olevan näyttelijän ja entisen jalkapalloilijan Julius Tennonin. Mies on Violaa kaksitoista vuotta vanhempi, ja hän oli eronnut kahden pojan isä.

Parista tuli erottamaton, ja häitä juhlittiin joulun alla 2003.

ANNALISE KEATING istuu iltamyöhällä kotonaan ja valmistautuu kohtaamaan aviomiehensä puhuakseen tämän kanssa tämän uskottomuudesta. Hän tuntee surua, raivoa ja väsymystä. Hän vie kätensä hitaasti niskaan ja vetää peruukin päästään, irrottaa tekoripset ja pyyhkii meikkiä kasvoiltaan.

Nainen on loppu, murtumispisteessä.Kyseessä on yksinäinen hetki Violan tunne- tuimman roolihahmon elämästä sarjassa How to Get Away With Murder.

Viola sai roolista Emmy-palkinnon. Hän on voittanut myös Screen Actors Guild Award -palkinnon elokuvasta Piiat sekä Tony-palkinnot näytelmistä King Hedley II ja Fences. Jälkimmäisen elokuvasovituksesta hän sai parhaan naissivuosan Oscarin.

Viola on ensimmäinen musta näyttelijätär, joka on voittanut kaikki suurimmat palkinnot. Hän on tehnyt rooleistaan monitahoisia tavalla, joka ei aiemmin ollut mahdollista, sillä roolit oli usein kirjoitettu stereotyyppisiksi.

YKSITYISELÄMÄSSÄKIN 57-vuotiaalla Violalla menee hyvin. Juliuksen rinnalla hän on kokenut aitoa hyväksytyksi tulemista. Rakkaus on vain vahvistunut vuosien mittaan. He jakavat arjen ja kotityöt sovussa sekä kylpevät joka ilta yhdessä porealtaassa.

”Joskus Julius nukahtaa sinne”, Viola on vitsaillut.

Avioliiton alkuvuosina Viola kärsi ongelmista synnytyselimissä, ja häneltä poistettiin kohtu. Pariskunta adoptoi Genesis-tyttären vuonna 2011.

”Haluan viimein olla onnellinen ja tuntea iloa. Se, että saan olla Genesiksen äiti, on korjannut kipeitä lapsuudenkokemuksiani.”

Lapsuudenperhe on yhä tärkeä näyttelijälle. Hänellä on hyvät suhteet äitiinsä ja siskoihinsa. Suhde isäänkin muuttui tämän viimeisinä elinvuosina lempeäksi, ja Viola ehti antaa anteeksi sekä isälleen että nyt jo edesmenneelle isoveljelleen.

Juttu on julkaistu Eevassa 12/22.