Vesa-Matti Loiri (4.1.1945 – 10.8.2022) ja Samuli Edelmann kertoivat elokuussa ensi-iltansa saaneen elokuvan Tie Pohjoiseen tunnelmista Eevassa 2012.
Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann: ”Kipinää on jäänyt tien pintaan”
Hulluus kokeilla ja taito heittäytyä – siinä Samuli Edelmannia ja Vesa-Matti Loiria yhdistävät piirteet. Molempien matka miehuuteen on kulkenut samaa latua. Kohellusten jälkeen ovat löytyneet hengellisyys ja erakoituminen. Iso ilo on yhteisen elokuvan valmistuminen.
Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann, kahden eri ikäpolven suosikit, ovat molemmat aloittaneet uransa nuorina. Loiri viettää parhaillaan 50-vuotistaiteilijajuhlavuottaan, jonka lähtöpisteeksi lasketaan Pojat-elokuvan valmistuminen vuonna 1962. Poika itse oli tuolloin 17-vuotias.
Samuli Edelmann teki ensimmäisen televisioroolinsa Uppotukki-elokuvassa 14-vuotiaana.
Ensiesiintymisten jälkeen on kummallakin taiteilijalla riittänyt vientiä. Näyttelemisen lisäksi laulaminen on vetänyt molempia puoleensa.
Mikrofoniin on tartuttu myös haastattelua edeltävänä päivänä. Samulin Helsingin-konsertissa lavalle nousi myös Vesku, joka lauloi uuden elokuvan tunnuskappaleen Tuomittuna kulkemaan.
Loiri tunnustaa, ettei olisi oikeastaan jaksanut lähteä keikalle.
”Mutta enhän minä voi tuolta mieheltä mitään kieltää. Samuli on niin mieletön jätkä”, hän puuskahtaa.
Yhteisen elokuvan teko on ollut ystävysten pitkäaikainen haave.
”Siitä on ollut puhetta kahdenkymmenen vuoden ajan”, Samuli jatkaa.
Tie Pohjoiseen -elokuvan teossa toteutui sekin yhteinen toive, että miehet saivat näytellä Mika Kaurismäen ohjauksessa.
Improvisointia ja eläytymistä
Samuli Edelmann muistaa olleensa teini-ikäinen, kun hän tapasi ensimmäistä kertaa ihailemansa Vesa-Matti Loirin Jon-elokuvan ensi-illassa. Jo aiemmin Samuli oli lumoutunut Veskun Eino Leino -levytyksistä.
”Veskun tulkintoja kuunnellessani tajusin olevani taidekokemuksen äärellä. Siinä oli minulle tärkeä viesti. Halusin olla itsekin luomassa samanlaista maailmaa ja kauneutta”, Samuli muistelee.
Vesku taas sanoo aina tienneensä Samulin lahjakkaaksi.
”Hänen voimansa on löytää aina jokin yllättävä näkökulma. Samuli hakee reittinsä muuten kuin helpoimman kautta.”
Miesten kemiat kohtaavat monella tasolla.
”Meidän tekemisen ja kokemisen laatumme on samanlaista. Molemmilla on hulluutta lähteä kokeiluihin. Meitä yhdistää myös pyrkimys olla auki ja paljaana”, analysoi Samuli.
Vesku sanoo löytäneensä Samulissa itsensä kaltaisen eläytyjän.
”Näytteleminen Samulin kanssa on nastaa siksi, että hän haluaa improvisoida, aivan kuten minäkin. Me viemme hommaa samaan suuntaan ja otamme toistemme syötöistä kiinni. Se on juhlaa!”
Kunnioitusta ja kannustusta
Vaikka uralla kertyneen kokemuksen määrässä on eroa, tuntuu mestari-kisälli-asetelman rakentaminen kummankin mielestä vieraalta.
”Siitä lähtien, kun kuulin Samulin tavan käsitellä lauluntekstejä, tiesin hänet mestariksi. Kisällistä ei ollut tietoakaan”, Vesku Loiri kertoo.
Vanhempi maestro on saanut tukea nuoremmalta.
Samuli Edelmann vakuuttaa, ettei kollegaan kohdistuva kunnioitus tai ihailu kangista omaa suoritusta. Päinvastoin.
Vielä on poimittava kummankin puheessa vilahtavat juhlalliset, mutta välttämättömät sanat: herkkyys ja nöyryys – ne kuuluvat heidän taiteilijalaatuihinsa, mukana kulkevaan arsenaaliin.
Vaikka työtilanteissa ollaankin samalla viivalla, miesten käytöksestä aistii selvän seniori-juniori-asetelman: Vesku tarinoi ja pyörittää haastattelua, Samuli antaa tilaa. Keskinäinen kunnioitus on ilmiselvää.
Kipinää tien pintaan
Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann lämpenevät kertaamaan Tie Pohjoiseen -elokuvan tekoa, johon kuului ahkera tien päällä olo. Kulkuneuvona oli ikivanha, rämisevä avoauto, jolla lasketeltiin enemmänkin kuin kuvausten edellyttämät kilometrit.
”Siinä tuli taas kerran kipinää tien pintaan”, heittää Samuli.
”Me ajoimme ja nautimme. Samuli oli kaiken aikaa ratissa – minulla ei ole edes ajokorttia”, Vesku paljastaa.
Elokuvakaveruuteen kuului sekin solidaarisuuden osoitus, että Samuli ryhtyi Veskun tavoin taas tupakoitsijaksi.
”Vedimme ketjussa röökiä ja kävimme läpi seuraavan päivän kuvaksia. Nyt ei Samuli enää polta. Minä puolestani jätin alkoholin jo kaksi kuukautta ennen kuvauksia, koska Samuli ei alkoholia käytä. Ajattelin, etten minäkään kehtaa toisen lähellä haista vanhalle viinalle”, Loiri kertoo.
Kaveruuteen kuuluvat myös keskinäiset herjat. Aivan kuten elokuvassa, Samuli naureskelee nytkin Loirin Hawaiji-paidalle. Vesku puolestaan jupisee kuunnelleensa kuukausikaupalla Samulin esitelmiä karppaamisesta.
Vesa-Matti Loiri: ”Olin jo ihan lähdössä”
Vesa-Matti Loiri, raskaan sarjan mies, on viimeisten kuukausien aikana kohentanut kuntoaan ja hoikistunut silmin nähden. Kävely on helpottunut, ja sokeriarvotkin ovat asettumassa aiempaa paremmalle tasolle. Loiri arvelee lannistavansa sairastamansa diabeteksen pian.
”Olo on kohentunut, ja pitkä loma Thaimaassa sujui hyvin. Edessä on perusteellinen kuntotutkimus sekä jalkaleikkaus, jonka jälkeen koittaa uusi elämä. Toivottavasti.”
Loiri muistelee muutaman vuoden takaista aikaa, jolloin Mika Kaurismäki teki hänestä dokumenttielokuvaa Vesku. Siinä hän sanoo kameralle kuntonsa olevan niin huono, ettei usko enää näyttelevänsä.
”Painoin pahimmillaan 150 kiloa ja olin jo ihan lähdössä.”
Räjähteleviä egoja
Kansansuosikkina olo on taitolaji. Siitä harva selviää ilman koheltamista ja oman egon pönkitystä. Eivät nämäkään sankarit.
”Minulla on oikeastaan huono omatunto siitä, että olen saanut niin monia asioita ihan ilmaisiksi”, Vesa-Matti Loiri sanoo.
Asian voisi tässä lauseessa korvata sanalla lahjakkuus, mutta se olisi ilmeisesti liian omahyväinen ilmaus Veskun käyttöön.
”Kyllä tässä pyörityksessä olisi meillä molemmilla voinut menestys nousta kunnolla päähän. Olemme aikamoisia touhottajia kumpikin.”
Samuli nyökyttelee vierellä.
”Kun hyvin nuorena tuli kuuluisaksi, niin kyllä siinä ego räjähti taivaisiin. Mutta kaikki se meno oli välttämätöntä, vaikka taaksepäin katsoen toivoisi kyllä koheltaneensa vähemmän, ottaneensa enemmän huomioon läheisensäkin.”
Loirilla on oma selityksensä omille toilailuilleen ja voimannäytöilleen.
”Ellen olisi armeijaan asti ollut pienikokoinen, en olisi alkanut nyrkkeillä ja sitä kautta pystynyt rakentamaan itseluottamusta. Pienen miehen kompleksista syntyi uho ja näyttämisen halu.”
Isänä olo ja omatunto
Tie pohjoiseen -elokuvan aihe, isän ja pojan suhde, kiinnostaa myös omien kokemusten myötä, itsekin kun isiä ovat.
Oman onnistumisen rajallisuus kuvastuu kummankin puheista.
Loiri ilmoittaa ”taas ryhtyneensä isäksi” pojilleen Ukolle ja Sampolle. Pojat asuvat hänen kanssaan Espoossa, kesän mittaan lähdetään Inariin kalastamaan.
”Pojat olivat pieniä, kun tiemme heidän äitinsä Stinan kanssa erosivat. He asuivat pitkään Intiassa, eikä heille ole muodostunut oikeastaan minkäänlaista isäkuvaa. Siitä minulla oli huono omatunto. Näin toistuvasti painajaisunta, jossa pojat menivät jossain kaukana kohti raitiovaunukiskoja. Minä koetin huutaa, että ei sinne päin, mutta en saanut ääntä kurkustani.”
”Nyt pojat ovat siinä iässä, että ottavat tietysti matsia faijan kanssa, mutta silti meillä on mukavaa yhdessä. Myös suhde poikien äitiin on hyvä.”
Samuli on muuttanut perheensä kanssa asumaan Maltalle. Perhe-elämä lasten, tytön ja pojan, kanssa on tiivistä, vaikka isä matkustaa ahkerasti työn perässä. Poissaolojen runsaus painaa mieltä. Vielä enemmän painaa se, että läsnäolevakin voi henkisesti olla poissaoleva.
Buddhaa ja vuorisaarnaa
Vesku sanoo nauttivansa siitä, että saa olla ”67-vuotias ja täysskidi”.
”Nuorempia ei ole syytä kadehtia. Ei minua enää huvittaisi olla 25-vuotias.”
Iän, sairauksien ja monien sairaalakokemusten myötä on mieleen toki tullut myös elämän rajallisuus, kaiken loppu.
Kohellukset ja toilailut, uhoaminen ja esilläolo tuntuvat kummankin miehen elämässä jääneen menneisyyteen. Tilalle on tullut rauhoittuminen, henkistyminen ja erakoituminenkin.
Loiri on jo pitkään hakenut omaa tietään kirjoista ja itämaisista viisauksista – sekä Inarinjärvellä olevan mökkinsä rauhasta. Samuli on löytänyt rauhaa uskonnosta ja hengellisyydestä.
”Buddha ja vuorisaarna ovat loppujen lopuksi samalla asialla”, sanoo Vesku viitaten oppeihin, joiden varaan miesten mielenrauha nykyisin rakentuu.
Tarve pohdiskeluun ja päätös hiljentää ei ole kummallekaan mikään yhtäkkinen elämänkäänne, vaan odotetun kehityksen tulos.
”Nuorempana minun oli vaikea olla yksin, koko ajan piti olla lauma kavereita ympärillä. Nyt tarvitsen rauhaa ja asettumista. Kyse on varmaan siitä, että on oppinut olemaan omissa nahoissaan”, puhelee Samuli.
Miesten välinen ystävyys – sitähän tässä on jo pitkään kierrelty – saa Samulilta mainion määritelmän:
”Pojat ovat laumaeläimiä, uhoaminen on heille luontaista. Kaikki johtuu testosteronista, joka laskee kohti miehuutta oltuaan korkeimmillaan nelivuotiaana.” ●
Artikkeli on julkaistu Eevassa 7/2012. Nettiversiota on muokattu.
Vesa-Matti Loiri (1945–2022)
Viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri (s. 4. tammikuuta 1945) kuoli keskiviikkona 10. elokuuta 2022 helsinkiläisessä sairaalassa. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.
IhmisetKirsi Kunnas 1924–2021: "Nauru pelastaa ihmisen – olen ottanut elämän vastaan sellaisena, kuin se on – olen tyytyväinen ja onnellinen”
IhmisetMuistisairasta äitiään 25 vuoden ajan hoitanut Sirpa Pietikäinen: ”Jos pitäisi valita, mihin sairastun ja ehkä kuolen, voisin hyvin valita muistisairauden”
Ihmiset22 vuoden ikäero ensin erotti – siskokset Hanna Svennevig ja Marjatta Sarpaneva löysivät yhteyden vasta aikuisina: ”Tuntui käsittämättömältä, että maailmassa oli aivan kuin toinen minä”
IhmisetKirjailija Merete Mazzarella vaipui itsesyytöksiin pikkuveljensä kuoleman jälkeen: ”Nyt jäljellä ei ole perheestä ketään, jonka kanssa puhua lapsuudesta”
IhmisetMeri Vennamon ainoa tytär Susanna Donner kuoli vain 36-vuotiaana: ”Vaikeinta on ollut opetella päästämään irti”
IhmisetLeskeksi jäänyt Bettina Sågbom: ”Tiesimme toistemme ajatukset ilman sanoja”
