Kun Vesa Vierikon ensimmäinen liitto päättyi eroon, Lassi-poika vaipui suruun ja sai outoja oireita – ”Olimme kaikki joitain vuosia tuuliajolla”
Vesa Vierikkoa ja hänen poikaansa Lassi Vierikkoa yhdistää se, että kumpikin havainnoi maailmaa vähän sivusta. Vahva side kesti myös tuuliajoksi kutsutun ajan, jolloin Vesa alkoi elää uudestaan nuoruuttaan.
Tuossa oli se päiväkoti, josta isoveljesi yritti karata ja jonka aidanrakoon hänen päänsä jäi kiinni”, Vesa Vierikko sanoo ja osoittaa Ravintola Oivan ikkunasta tien toiselle puolelle.
Isän muisto huvittaa Lassi Vierikkoa. Näiltä kulmilta Helsingin Kalliosta on monta tarinaa, sillä perhe asui 1980-luvulla ravintolan yläkerrassa.
Vesa, 68, on tehnyt elämäntyönsä näyttelijänä ja Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina. Ensimmäiset neljä lastaan hän sai sittemmin leikkiterapeutiksi ja kouluttajaksi valmistuneen Ilona Vierikon kanssa. Esikoinen Antti on 49-vuotias, Ville 45, Helena 43 ja Lassi 40. Ville on katraasta se, jonka pää juuttui aitaan.
Medianomiksi opiskellut Lassi on käsikirjoittanut elokuvia, televisiosarjoja ja äänikirjoja sekä tehnyt näyttelijäntöitä. Perhe sanoi kuopusta Laiska-Lassiksi.
”Koska olit nuorin, muut passasivat sinua. Tajusit, että turha tehdä itse, kun muut tekevät”, Vesa sanoo.
”Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä”, Lassi sanoo ja virnistää.
Kuusihenkisen perheen koti oli Kolmannella linjalla. Asunnossa oli 56 neliömetriä, ja Vesa rakensi sinne parven, jotta perhe saisi lisää tilaa.
”Se oli kotoisaa. Koko asunto oli yksi siskonpeti, ja oli ihanaa, kun oli aina leikkikaveri lähellä”, Lassi sanoo.
”Tunsin, etten ollut ehtinyt pörrätä tarpeeksi ennen lasten saamista. Otin sitä kiinni.”
Siskonpeti tehtiin kesäisin Suomenlinnaan. Vesa näytteli silloin Ryhmäteatterissa, jolla on saaressa kesäteatteri. Näyttelijät etsivät jonkin tyhjillään olevan talon ja muuttivat sinne väliaikaisesti perheineen.
”Aina löytyi jokin homeelta haiseva talo, jonne kiertävä sirkusseurueemme asettui”, Lassi sanoo.
Perheiden lapset juoksentelivat saarella keskenään.
”Aikuiset katsoivat vuoron perään, etteivät lapset pyöri liian lähellä merta. Ne olivat onnellisia aikoja”, Vesa sanoo.
Lassi esitti Taru sormusten herrasta -näytelmässä hobittia viisi- ja kuusivuotiaana. Päiväkodissa hän kysyi muilta lapsilta, missä teatterissa heidän vanhempansa näyttelevät.
”Ajattelin, että kaikki aikuiset ovat näyttelijöitä.”
”Tavallaanhan ovatkin. He eivät vain tiedä näyttelevänsä”, Vesa jatkaa.
Lassin lapsuudessa Vesa oli usein kuutena iltana viikossa teatterin lavalla. Aamuisin hän vei lapset päiväkotiin. Kun isosisarukset olivat jo koulussa, Lassi pääsi joskus mukaan isän palavereihin.
”Poikkeukset arjessa olivat mieluisia. Kerran Talvisota-elokuvan palaverissa ohjaaja Pekka Parikka antoi minulle ruudittoman kiväärinluodin hylsyineen ja sanoi, että leiki sillä”, Lassi muistaa.
Kahdeksanvuotiaana hän esiintyi isänsä kanssa Parikan tragikoomisessa draamasarjassa Hunajan maku.
Vesa on joskus pohtinut, että kiivaan työrytminsä vuoksi hän menetti pääosan lastensa lapsuudesta.
”Se on kärjistys. Perheen elättäjänä minun oli tehtävä paljon töitä. Kesät kompensoivat poissaoloani. Ja arjessa olin lempeä isä ehkä juuri siksi, etten ollut koko ajan kotona.”
Lassi muistaa isänsä hellämielisenä. Yksi hänen varhaisimmista muistikuvistaan on se, kun isä pusuttelee häntä ja hän yrittää pussata takaisin muttei vielä osaa.
Eräällä päiväkotimatkalla kaksikko löysi talonsa porttikongista haavoittuneen pulun. Vesa nosti sen sisään elpymään, ja isä ja poika hakivat sille ruokaa.
”Isä opetti pitämään heikommista huolta”, Lassi sanoo.
”Ilona oli maalaisjärjen ääni boheemissa kodissamme”, Vesa kertoo.
Lapset oppivat käyttämään isän höveliyttä hyväkseen kalastellessaan lupia esimerkiksi yökyläilyihin. Ajoitus oli tärkeä: ennen esityksiä Vesaa ei sopinut häiritä.
”En ollut suuri auktoriteetti, mutta hiljaista piti olla, kun otin tunnin päikkärit ennen esitystä.”
Koulupäivien jälkeen Lassi meni usein pyörimään isän työpaikalle Ryhmäteatteriin.
”Katsoin isää lavalla harva se ilta. Se oli yhteistä laatuaikaa.”
Lassi meni ala-asteen ensimmäisten luokkien jälkeen Helsingin Suomalaiseen yhteiskouluun isoveljensä Antin jalanjäljissä. Eliittikoulussa oli vaikea erottua joukosta koulumenestyksellä.
”Opettelin kertomaan älykkäämpiä vitsejä. Teatteriympäristössä kasvaneena olin tottunut siihen, että huomion keskipiste saa hyväksyntää. En pystynyt olemaan hiljaa, jos tajusin että minulla on mahdollisuus saada naurut.”
Lassin mukaan Vesa on aina kannustanut verbaalisuuteen. Haastattelun aikanakin kaksikko kuittailee toisilleen lämpimästi. Niin tehdään myös niinä juhlapyhinä, joina koko lapsuudenperhe kokoontuu yhteen.
”Silloin varsinkin me veljekset väännämme pakonomaisesti puujalkavitsejä, sananmuunnoksia, palindromeja ja muita sanaleikkejä. Jos joku ei lähde nokkeloimaan, voi kysyä, onko kaikki hyvin”, Lassi sanoo.
Rakkaus sanaleikkeihin yhdisti aikoinaan Vesaa ja muusikko Juice Leskistä. Tämä asui vähän aikaa Vesan kotona Tampereella. Vesan lapsuus ei ollut aina helppo mutta hyvä se oli silti.
”Rakkautta ei puuttunut.”
Kun Vesa oli 13-vuotias, äiti esitti hänelle kysymyksen: ”Mitä ajattelisit, jos muuttaisin pois kotoa?” Vesa vastasi, että muuta vain, jos se hyvältä tuntuu. Vanhemmat erosivat.
”Äitini oli aikoinaan suostutellut isäni muuttamaan Tampereelle ja ostamaan isänsä kuljetusliikkeen. Eron jälkeen isä päätti juoda firman pois. Hän myi vähä vähältä sen omaisuutta. Jokaisen kaupan jälkeen hän meni ravintolaan ja tarjosi kaikille.”
Vesan ollessa viisitoista hänen isänsä muutti jehovantodistajaäitinsä luo ja kääntyi jehovantodistajaksi. Äiti muutti takaisin perheen vanhaan asuntoon ja otti alivuokralaisiksi Juicen ja tämän bändin kitaristin. Juice ja Vesa leikkivät jatkuvasti sanoilla.
”Yhtenä aamuna Juice sanoi keittiössä yön valvottuaan, että kuuntelepa, Vesse. Niin kuulin ensimmäisenä maailmassa kappaleen Marilyn.”
Vesa alkoi seurustella Ilonan kanssa, ja pari sai ensimmäisen lapsensa Vesan lukioaikana. Kun hän pääsi Teatterikouluun, nuori perhe muutti Helsinkiin.
Arki oli taloudellisesti niin niukkaa, että jouluna oli varaa vain kolmeen kinkkusiivuun. Niiden kylkiäisiksi lapselle ostettiin mehu ja aikuisille yhdet oluet.
Lassin lapsuudessa Vesalla oli jo vakituinen työ. Perheen rahatilanne ei silti ollut loistelias, sillä Vesa sai näyttelijänä vaatimatonta palkkaa. Ilona oli kotiäiti, joka sai pieniä lisätuloja hoitolapsista. Kun sanoittaja Ilkka Vainio kerran oli yökylässä, hän huomasi jääkaapin ammottavan lähes tyhjillään.
”Aamulla Ilkka pyysi avaimet ja haki meille kaupasta kaksi kassillista ruokaa, lauantaimakkaraa ja muuta”, Vesa muistelee.
Lassi kävi pelaamassa kaverien luona tietokoneella, sillä omassa perheessä sellaiseen ei ollut varaa.
”Kotona istuin säkkituolissa silmät kiinni ja pelasin mielessäni.”
Teininä Lassi alkoi kerjätä vanhemmiltaan merkkivaatteita, joita koulukavereilla oli.
”Lopulta sain Filan paidan. Aluksi sain sillä hyväksyntää, mutta kun käytin samaa paitaa päivästä toiseen, kaverit alkoivat kommentoida, että se haisee. Päätin valita toisenlaisen tyylin ja ostaa vaatteita kirpputoreilta.”
Vesan kanssa hän ei muista riidelleensä muusta kuin kotiintuloajoista. Millaisia riidat olivat?
”No, jos Lassi myöhästyi, sanoin hänelle, että seuraavalla kerralla tulet ajoissa.”
Paljon vieraita setiä ja tätejä hengailemassa. Se on yksi Lassin muistikuvista Fleminginkadun-kodista, jonne perhe muutti Kolmannelta linjalta lasten ja tilantarpeen kasvaessa.
”Tuntui turvalliselta nukahtaa, kun aikuiset papattivat viereisessä huoneessa.”
Juhlat alkoivat, kun Vesa alkoi elää nuoruuttaan kolmi-nelikymppisenä.
”Tunsin, etten ollut ehtinyt pörrätä tarpeeksi ennen lasten saamista. Otin sitä kiinni. Se ei ollut viisasta mutta kylläkin viehättävää ja kivaa minulle itselleni”, Vesa kertoo.
”Lapsena otti annettuna sen, mitä oli”, Lassi jatkaa.
Kerran Vesa söi kourallisen päihdyttäviä sieniä Vesa-Matti Loirin kanssa.
”Sen jälkeen menimme aamuyöllä neljän viiden aikaan soittamaan entisen liikunnanopettajani ovikelloa, koska Loirilla oli tunne, että niin pitää tehdä. Kun liikunnanopettaja avasi oven, sanoimme, että meidän piti tehdä tämä. Sitten lähdimme.”
Vesa alkoi myös viettää öitä vieraissa osoitteissa.
”Kerroin pettämiseni Ilonalle, koska en pystynyt elämään valheessa ja pitämään möykkyä sisälläni”, Vesa sanoo.
”Sehän olisikin ollut kohtuutonta sinua kohtaan”, Lassi kuittaa.
Uskottomuus tuhosi luottamuksen, Vesa ja Ilona erosivat ja Vesa muutti perheen kodista.
”Sen jälkeen olimme kaikki joitain vuosia tuuliajolla”, Vesa sanoo.
”Emme juuri nähneet”, Lassi jatkaa.
Vanhempien avioero suretti Lassia, samoin se, että äiti kärsi. Pahimmalta tuntui ajatus, että pitäisi valita puolensa.
”Kukaan ei osannut käsitellä tilannetta meidän lasten kanssa. Aloin oireilla psykosomaattisesti, minulla oli ihottumia ja muita outoja oireita.”
Vesalla ei ollut energiaa paneutua lastensa tilanteeseen, koska hänen elämänsä oli niin kaoottista.
”Välini entiseen vaimooni olivat tulehtuneet, ja olin uudessa, epävakaassa suhteessa, josta erosin seitsemän kertaa neljän vuoden aikana.”
Vesan juhliminen väheni, kun hän tapasi nykyisen vaimonsa Kati Vierikon 2001. Silloin välit entiseen vaimoon ja perheeseen olivat jo paremmalla tolalla.
”Ilona sanoi minulle, että kiitos, kun uskalsit erota. Haavat olivat niin syviä, että ongelmat olisivat vain pahentuneet, jos olisimme jatkaneet yhdessä”, Vesa sanoo.
Lassi tunsi, että vihdoin hänellä oli taas lupa olla rennosti isän seurassa. Hän kiintyi Katiin ja otti avosydämin vastaan uutiset uusista sisaruksista. Vesa sai Katin kanssa Vihtorin, Artturin ja Onervan.
”Kaaos loppui ja alkoi henkinen seestyminen. Tunsin kuin olisin tullut kotiin”, Vesa kertoo.
Vesa tuntee olleensa kolmen nuorimman lapsensa elämässä enemmän läsnä kuin neljän vanhimman. Toisen katraansa syntyessä hän työskenteli Teatterikorkeakoulussa professorina ja nautti pitkistä lomista sekä työajoista, joihin pystyi itse vaikuttamaan.
”Toisaalta olen nykyään isänä kärttyisempi ja kärsimättömämpi. Kun vanhenee ja aikaa on entistä vähemmän, ei jaksa loputtomiin odotella, että asiat tapahtuvat.”
Vanhempien lastensa aikuisuudessa ja heidän lastensa lapsuudessa Vesa ei ole ehtinyt olla kovin paljon läsnä, koska hänen nuorimmat lapsensa ovat olleet niin pieniä.
Lassi on ollut jonkin verran mukana isänsä uuden perheen arjessa ja hoitanut pikkusisaruksiaan. Nyt Vesan kolme nuorinta lasta ovat teini-ikäisiä, ja Lassilla on yhdeksänkuukautinen vauva.
”Haluan olla tyttäreni kanssa mahdollisimman paljon, yhdessäolo tuntuu maagiselta. Tärkeintä on lempeys, läsnäolo ja hetkessä eläminen”, Lassi sanoo.
Äänikirjapalvelu Storytelissä ilmestyy heinäkuussa Lassin ja Petja Lähteen kirjoittama, true crime -podcastmuotoa ja fiktiota yhdistävä äänikirja Joku jossain tietää. Se käsittelee muun muassa tosielämän sarjamurhaajia.
”Nyt kun lapseni on pieni, ajatus maailman kauhuista on minulle kestämätön. Jatkossa kirjoitan mieluiten komediaa.”
Vesa on nykyään eläkkeellä mutta tekee satunnaisesti näyttelijäntöitä.
”Haaveilen muuttamisesta mökille Kangasalle”, Vesa sanoo.
”Sinne bunkkeriin, Kotkanpesään”, Lassi kuittaa.
Hän kirjoittaa parhaillaan elokuvakäsikirjoitusta, jonka yhtä roolia on ajatellut isälleen.
”Tulet sitten Lappiin kuvauksiin”, hän sanoo.
Vesa nyökyttelee. Hän näytteli patriarkan roolin Lassin ja Laura Lappalaisen kirjoittamassa draamakomediassa Kevyttä yläpilveä.
”Käsikirjoittajana mietin usein, kuinka työni on jatkoa lapsuuden roolileikeille: tää tulis tähän ja toi sanois noin”, Lassi sanoo.
”Minäkin olen aina ajatellut, että työni on sitä, että menen leikkimään”, Vesa kertoo.
Isä ja poika ovat tarkkailijoita, jotka havainnoivat ihmisiä ja maailmaa vähän sivusta.
”Meistä molemmista ihminen on koominen. Mitä vakavampi, sitä koomisempi. Ihminenkö muka älykkäin olento maan päällä? Hui hai! Kukaan muu ei keksi niin hulluja ja tyhmiä asioita kuin ihminen”, Vesa sanoo.
”Kaikkea tätä voi seurata sympaattisesti, rakkaudella”, Lassi jatkaa.
Kun kaksikolta kysyy, mistä he ovat toisissaan ylpeitä, kumpikin väistelee.
”Olen iloinen ja onnellinen siitä, että lapseni ovat löytäneet oman polkunsa, ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät sitä, mistä tykkäävät”, Vesa kertoo.
Lassinkin mielestä ylpeys on väärä sana, parempi olisi kiitollisuus. Hän tuntee saaneensa vanhemmiltaan terveen itsetunnon ja tunteen siitä, että maailma on mahdollisuuksien temmellyskenttä.
Isäänsä Lassi kehuu siitä, ettei tämä ole muuttunut jääräpääksi vaan on säilyttänyt leikkisyytensä ja uteliaisuutensa myös vanhetessaan.
Lassi on pyrkinyt tunnistamaan omaksumiaan käyttäytymismalleja ja ylisukupolvisia traumoja.
Haastattelu venyy viisituntiseksi.
”Emme ole varmaan koskaan jutelleet näin kauan kahden kesken”, Vesa sanoo.
”Tämä oli hieno tekosyy päästä rupattelemaan”, Lassi jatkaa.
Loppuminuuteilla Vesa kertoo tajunneensa, kuinka tärkeää on tutustua omaan kasvatukseensa, jotta itsenäistyisi ja vapautuisi siitä.
”Muuten virheitä toistetaan aina seitsemänteen polveen.”
Lassi sanoo, että on pyrkinyt tunnistamaan omaksumiaan käyttäytymismalleja ja ylisukupolvisia traumoja.
”On tärkeää purkaa niitä ja siirtää vain hyvät jutut eteenpäin”, hän sanoo.
”Se on ikuinen matka”, Vesa toteaa.
Juttu on julkaistu Eevassa 7/2024.
