Kevät 2020 jää monelle mieleen synkkänä koronakeväänä. Jenni Liukkoselle se on ollut toivon aikaa. Pitkästä aikaa hän uskaltaa suhtautua tulevaisuuteen toiveikkaasti.

– Minulla on älyttömän hyvä olo. En muista, milloin asiat olisivat olleet yhtä hyvin.

Jenni tuntuu hämmästelevän sanojaan itsekin. Milloin viimeksi hänestä on tosiaan tuntunut samalta?

Vaikka koronapandemia on tuntunut pelottavalta, Jenni tietää, että tästäkin selvitään. Hän on tottunut elämään epävarmuuden kanssa.

Jenni on juuri täyttänyt 44 vuotta. 17 vuotta, siis yli kolmannes hänen elämästään, on kulunut epämääräisten vatsakipujen kanssa.

Jennin kipukohtaukset alkoivat täysin yllättäen syksyllä 2002. Vatsakipu iski kuin salama: se herätti syvästä unesta tai pilasi aamukahvihetken. Koko ajan pissatti.

Vaivan epäiltiin liittyvän virtsarakkoon. Jennillä oli ollut virtsatietulehduksia, mutta nyt oli kyse jostain muusta. Vaivojen syy ei selvinnyt eikä hän saanut tarkkaa diagnoosia.

Lääkekuuri helpotti oloa, mutta kivut jatkuivat.

Pari vuotta myöhemmin toinen lääkäri pohti, johtuisivatko oireet virtsarakon kipuoireyhtymästä.

Jennin oireet täyttivät virtsarakon kroonisen tulehdustilan tunnusmerkit. Hän ramppasi vessassa ja kärsi alavatsakivuista. Kun vessahätä tuli, oli mentävä heti.

Hän pääsi virtsarakon huuhteluhoitoon. Kerran kuussa virtsarakkoon huuhdeltiin katetroimalla kallista lääkeainetta. Se helpotti oloa, mutta kivut eivät poistuneet kokonaan. Lääkärin mukaan raskaudet voisivat tuoda huojennusta.

Jenniä piinasi virtsarakkovaivojen lisäksi viheliäinen ummetus. Istuminen, etenkin pitkillä automatkoilla, oli tukalaa. Ummetukseen auttoi suolen toimintaa edistävä laksatiivi.

Kivut tulivat aaltoina. Joskus oli parempia päiviä, joskus pahempia. Kun vatsaa jomotti, Jennin ei tehnyt mieli syödä tai liikkua. Hän tarkkaili syömistään ja oppi välttämään kaasua tuottavia ruoka-aineita, papuja ja viljoja.

Jenni sinnitteli töissä, vaikka kivut uuvuttivat häntä. Eniten häntä painoi epätietoisuus: koskaan ei tiennyt, milloin kipu taas iskee tai voisiko sen jotenkin välttää.

Jenni kävi usealla lääkärillä, mutta kukaan ei tiennyt, mikä häntä vaivasi. Yksi neuvoi menemään urologille, toinen gynekologille. Lääkärissä ramppaaminen turhautti. Vaikka lääkärit halusivat vilpittömästi auttaa, Jenni lähti vastaanotolta välillä itku kurkussa. Välillä töksäytyksille tosin ei voinut kuin nauraa.

– Yksi naistentautien lääkäri sanoi, että naisen alapää on sellainen värkki, että siellä voi olla vaikka mitä.

Jennille tehtiin lähestulkoon kaikki mahdolliset kokeet: magneettikuvaukset päästä varpaisiin, endometrioosikoe vatsanpeitteiden läpi, tähystyksiä, varjoainekuvauksia ja verikokeita.

Lääkärit epäilivät ärtyneen suolen oireyhtymää IBS:ää. Se voisi ainakin osaltaan selittää oireita.

Lue myös: Endometrioosi levisi sydämeeni

Jenni meni naimisiin vuonna 2008, ja kipukausien keskellä Jennistä tuli äiti. Liivia syntyi vuonna 2011 ja Antte vuonna 2013. Ja ihan kuin yksi lääkäri oli uumoillut, virtsarakkovaivat jäivät imetysten jälkeen kokonaan pois. Mikä riemu!

Vatsa jatkoi turpoamistaan. Raskauden aikana Jenni ei pystynyt erottamaan, mikä vatsan suuressa koossa johtui raskaudesta ja mikä turvotuksesta.

Imetysten loputtua ummetus, vatsan turvotus ja kipukohtaukset pahenivat. Eikä siinä kaikki. Jenni kärsi myös piinaavasta väsymyksestä.

– Tytär oli huono nukkumaan, joten oli vaikea sanoa, mikä liittyi mihinkin.

Jennin loputon väsymys ei hellittänyt, vaikka tytär alkoi vihdoin nukkua yöt. Hiukset irtosivat päästä tuppoina eikä paino pudonnut, vaikka Jenni kuinka vahti syömisiään ja liikkui.

Jenni epäili kilpirauhasongelmia. Itse tehty diagnoosi ei osunut nappiin, vaan väsymys oli peräisin alhaisesta varastoraudasta, ferritiinistä. Lääkäri määräsi raudanpuutokseen lääkityksen, ja Jennin olo parani.

Ummetus pysyi. Jenni söi päivittäin maitohappobakteereita, jotta pärjäisi kovan vatsan kanssa. Jos jonain päivänä piti istua paljon, hän otti laksatiivia.

Hän oppi elämään vatsansa kanssa. Välillä kovia kipuja ei ollut lainkaan, oli vain turvotusta ja ummetusta.

Lue myös: Tanja Toivonen hoitaa tulehduksellisista suolistosairauksista kärsiviä

Viime kesänä Jenni löysi itsensä vessan lattialta pitelemästä kipeää vatsaansa. Hiukset olivat hiestä märkänä. Kivut iskivät taas mihin vuorokauden aikaan hyvänsä.

Syytä oli mahdoton arvailla. Vatsa turvosi myös päivittäin, ja olo helpottui vasta, kun maha tyhjeni. Vaikka kivut sekoittivat olon, Jennin oli pakko käydä töissä, pestä pyykkiä ja hoitaa lapset.

Oireiden paluu oli kuin isku vasten kasvoja. Taasko se alkaa?

Jenni oli yrittänyt tarkkailla ruokavaliotaan. Ainoastaan viljat tuntuivat pahentavan oloa. Ne turvottivat ja aiheuttivat myös närästystä ja ummetusta, joten Jenni jätti ne pois.

– Olen ollut pääasiassa gluteenittomalla ruokavaliolla jo kuusi vuotta, Jenni kertoo.

Kipu ei silti lähtenyt. Hän palasi samalle lääkärille, joka oli todennut alhaisen ferritiiniarvon. Tällä kerralla lääkäri otatti verikokeiden lisäksi ulostenäytteen.

Laboratoriokokeiden tulos oli yllätys: Jenniltä löytyi suolistoloinen Dientamoeba fragilis.

Samalla diagnoosi huojensi mieltä. Jenni sai oireilleen kauan kaivatun selityksen.

Jenni ei ole suinkaan ainoa loistartunnan saanut. Kävi ilmi, että kyseinen alkueläin on yleisin suolistoloinen, joka lymyää jopa joka kymmenennen suomalaisten elimistössä. Toisilla suolistoloinen antaa merkkejä olemassaolostaan, toisilla ei.

Jenni sai kuulla siitä muitakin tarinoita, kun hän kertoi tartunnastaan lähipiirilleen.

Lääkäri ei alkanut edes arvailla, mistä suolistoloinen olisi voinut tarttua. Jennikään ei pystynyt jäljittämään sitä. Hän on matkustellut alhaisen hygienian maissa, retkeillyt ja viettänyt aikaa mökeillä. Jossain vaiheessa hän lopetti koko asian aprikoinnin.

Jenni ei myöskään tiedä, onko loinen elänyt hänessä koko sen ajan, kun hänellä on ollut kipuja.

Lääkäri sanoi heti, että oli mahdotonta tietää, johtuivatko kivut pelkästään loisesta. Tärkeintä olisi, että parasiitti saataisiin häädettyä. Lääkäri määräsi lääkekuurin.

Vatsan turvotus laski. Tarkastuskäynti määrättiin kuukauden päähän.

Lue myös: Tutkijapariskunta selvittää suoliston ja aivojen ihmeellistä yhteyttä

Tarkistuskäynti oli pettymys: suolistoloinen ei ollut kadonnut. Lääkäri ohjasi Jennin eteenpäin gastroenterologin vastaanotolle. Tämä epäili, ettei loinen selittänyt kaikkia Jennin oireita ja ehdotti ummetuksen syyksi ärtyneen suolen oireyhtymää.

Lääkärin mielestä Jennin ei myöskään kannattanut odottaa ihmeparantumista, varsinkaan kun oireet olivat jatkuneet vuosia.

Jennille määrättiin toisenlaista lääkettä. Sekään ei onnistunut häätämään tihulaista.

Yksityisvastaanoton lääkäri ohjasi Jennin julkiseen hoitoon infektiosairauksien poliklinikalle.

Ennen kuin HUSin hoitava lääkäri määräsi Jennille kolmannen kalliin lääkekuurin, hän tilasi koko perheeltä ulostenäytteet.

Yhtä perheenjäsentä ei kannata hoitaa, jos jollain perheenjäsenellä on sama vaiva. Se saattaa siirtyä uudestaan Jenniin tämän kautta.

Aviomies Petrus ja lapset eivät olleet oireilleet, mutta perhe teki testit. Loisia löytyi lapsista.

– Se tuntui kurjalta, vaikka loinen ei ollut vaarallinen eikä sitä edes hoideta oireettomilta, Jenni sanoo.

Hän alkoi miettiä, selittäisikö loinen tyttären kovat vatsavaivat, joita tällä oli pienenä.

Parsonrusselinterrierit Iita ja Telma ovat tärkeä osa Jennin perhettä. Ne ovat myös hyvä syy lähteä kävelylle kaksi kertaa päivässä. Liikunta helpottaa vatsakipuja.

Koiraharrastus myös tutustutti Jennin vuosia sitten työnantajaansa, eläinten ravintoöljyjä valmistavaan yritykseen.

Jenni uskoo, että työ on ollut pelastus, koska se on vienyt ajatukset pois kivuista. Hän on saanut töissään ymmärrystä tilanteelleen, vaikka ei ole kertonut kivuistaan mielellään.

– Se, että kantaa kivun hyvin, ei tarkoita, ettei se olisi raskasta, hän siteeraa mieleen tarttunutta sanontaa.

Kivut ovat koetelleet parisuhdetta. Ne ovat tehneet Jennistä huonotuulisen ja poissaolevan. Seksiä ei voi harrastaa, jos on kipeä.

– Seksi on onneksi ollut suhteessamme aina läsnä, samoin läheisyys, Jenni sanoo.

Jennin puolisolle vaikeinta on ollut voimattomuuden tunne. Vaikka pariskunta on voinut puhua kaikesta, ei ole silti kiva puhua kivuista koko ajan.

Tänä keväänä kaikki on ollut toisin.

Kolmannen lääkekuurin jälkeen vatsa ei ole turvonnut kertaakaan. Mihinkään ei satu. Se tuntuu ihmeelliseltä.

– Jaksan taas haaveilla tulevaisuudesta. Kivuliaina päivinä kaikki energia meni selviämiseen.

Nyt on voimia muuhunkin. Jenni on alkanut taas maalata vuosien tauon jälkeen.

Hän haluaisi pihalle kasvihuoneen ja sinne pelargonioita ja kahvittelupaikan. Perheen kanssa voisi matkustaa Skotlantiin, kunhan korona-aika loppuu.

Hoitosuunnitelmakin alkaa hahmottua. Seuraavaksi lääkäri tutkii, onko Jennillä keliakiaa. Sille altistava geeni hänestä on jo löytynyt.

Jenni on varma, että jonain päivänä hän pääsee eroon suoliston kyytiläisestäkin.

– Oloni on hirmuisen toiveikas.

Kivuista on seurannut jotain hyvääkin.

– Opin, että olen paljon vahvempi kuin uskoinkaan.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 07/2020