Annus horribilis, kauhea vuosi. Marraskuussa 1992 kuningatar Elisabet II pitää puhetta 40-vuotisen valtakautensa kunniaksi. Viimeaikaisia ilon aiheita on ollut vähän, järkytyksiä sitäkin enemmän.

Vain muutamaa päivä aiemmin tuhoisa tulipalo vaurioitti pahoin Windsorin linnaa, monarkille rakasta asuinpaikkaa. Se oli kuitenkin vain viimeisin kuningashuonetta koetellut vastoinkäyminen.

Maaliskuussa kuningattaren poika, prinssi Andrew, ja tämän vaimo Yorkin herttuatar Sarah olivat ilmoittaneet asumuserostaan. Kuukautta myöhemmin oli astunut voimaan tyttären, prinsessa Annen, ja kapteeni Mark Phillipsin avioero.

Kesällä Walesin prinsessa Diana oli paljastanut kirjassaan Diana: Hänen tarinansa, että hänen ja prinssi Charlesin liitossa oli alusta asti ollut kolmas pyörä, miehen rakastajatar Camilla Parker Bowles. Sen jälkeen julkisuuteen oli vuotanut Dianan ja tämän uuden rakkaan intiimejä puhelinkeskusteluja sekä salakuvia, joissa Sarah suuteli tuoreen miesystävänsä varpaita.

Suurin sokki oli kuitenkin vielä edessä. Pian Elisabetin puheen jälkeen hovi ilmoitti Charlesin ja Dianan virallisesta asumuserosta.

Kuningatar ei romahtanut, hän ei valittanut. Hän hoiti velvollisuutensa ilmeettömästi ja tunnollisesti, kuten aina ennenkin.

Joulukuussa 1936 suuri joukko ihmisiä seisoskeli Piccadilly 145:n edustalla, vaikka oli jo iltamyöhä. He toivoivat näkevänsä edes vilaukselta uuden hallitsijansa Yrjö VI:n, mutta rakennuksen ovet pysyivät kiinni ja ikkunat verhottuina.

Eevan kirjeenvaihtaja ja tuhannet muut tuijottivat herkeämättä lontoolaistaloa. Sitten eräästä ikkunasta näkyi heikko valonkajastus. Verhot liikahtivat hieman, ja ruudun taakse ilmestyi ohimeneväksi hetkeksi vaalea kiharapää ja uteliaisuudesta ja ihmetyksestä pyöreä silmäpari.

Väkijoukko oli innoissaan. He eivät nähneet uutta hallitsijaansa vaan tämän vanhemman tyttären. Suloisen kruununprinsessa Elizabethin, 10, kurkistus korvasi ajan, jonka he olivat käyttäneet värjöttelyyn.

Koko maailma seurasi henkeä pidätellen seuraavaa lukua tarinassa, joka oli kuin romaanista. Aiemmin samana vuonna Elizabethin setä, kuningas Edvard VIII, oli luopunut kruunusta naidakseen amerikkalaisen Wallis Simpsonin.

Joulukuun alussa valta oli siirtynyt prinsessan vastentahtoiselle isälle, tulevalle Yrjö VI:lle. Samalla perheen ylellinen mutta suhteellisen tavallinen elämä muuttui vastuunkantamiseksi aikana, jolloin maailma oli suurten muutosten kourissa.

Kun Elizabeth Alexandra Mary, perheen kesken Lilibet, syntyi 21. huhtikuuta 1926 Yorkin herttuaperheen esikoiseksi, se huomioitiin asiankuuluvasti. Mahdollisuutta, että lapsesta joskus tulisi maan hallitsija, pidettiin kuitenkin pienenä.

Hovin säännöt eivät rajoittaneet herttuan tytärtä, joka leikki mielellään naapuruston lasten kanssa. Elizabeth oli tuttu näky Hyde Parkin puistossa, jossa hän kävi ratsastamassa yhdessä isänsä ja sisarensa Margaret Rosen kanssa.

Kotona Elizabeth nautti piirtämisestä, neulomisesta ja eläintarinoiden sepittämisestä. Tavalliseen kouluun hän ei surukseen päässyt, vaan häntä opetettiin kotona.

Äidillä, herttuatar Elizabethilla, oli tapana lukea tyttärilleen keijukaisprinsessoista, jotka elivät onnellisena elämänsä loppuun asti. Hän ei kuitenkaan jättänyt lapsiaan harhaluuloon, että kaikki olisi aina helppoa ja huoletonta.

Kuninkaallisina prinsessoilta odotettiin myös erityisen hyvää käytöstä. Kun viisivuotias esikoinen kohteli opettajatartaan huonosti, kukaan ei saanut puhua prinsessalle ennen kuin tämä pyysi anteeksi.

Elizabeth oli monessa mielessä tavallinen pikkutyttö. Pari kuukautta isänsä kruunajaisten jälkeen Elizabeth oli perheensä kanssa matkalla Balmoralin linnaan. Juna odotti asemalla kuninkaan ja kuningattaren saapumista. Prinsessat oli tuotu makuuvaunuun etukäteen, jotta nämä pääsisivät nukkumaan normaaliin aikaan.

Asemapoliisi kuuli vaunun ikkunasta koputuksen ja huomasi katsovansa prinsessa Elizabethia.

”Poliisi, olkaa hyvä ja hankkikaa meille luettavaksi joku sarjakuvia sisältävä lehti”, prinsessa sanoi ja ojensi ikkunanraosta kolikon. Tyttö sai lehtensä ja poliisi muiston, josta kertoa jälkipolville.

Elizabeth sisäisti nopeasti vastuun ja velvollisuuden merkityksen. Teini-ikäinen kruununprinsessa opiskeli päättäväisesti taitoja, joita hän tarvitsisi tulevassa tehtävässään.

Monin tavoin hänen tilanteensa oli samanlainen kuin kuningatar Viktorialla aikoinaan, mutta ajat olivat muuttumassa.

Esiliinojensa valvonnassa Elizabeth saattoi esimerkiksi lähteä tanssimaan. Tosin paikka oli yleensä tarkoin valittu ja seuralaiset hovin hyväksymiä aatelisnuorukaisia, lapsuudenystäviä tai upseereita.

Elämäkertansa kirjoittajalle kuningatar kertoi tavanneensa tulevan miehensä, Kreikan prinssi Philip Mountbattenin, ensimmäisen kerran Dartmouthin laivasto-akatemiassa vuonna 1939. Elizabeth oli tuolloin 13-vuotias koululainen ja Philip 18-vuotias kadetti.

”Philip liittyi laivastoon sodan puhjetessa, ja näin häntä vain satunnaisesti lomilla, ehkä kahdesti kolmen vuoden aikana. Aloimme tapailla toisiamme useammin, kun Philip otti vastaan kahden vuoden pestin Corshamin merisotakoulun aliupseerikoulussa – sitä ennen tuskin tunsimme toisiamme. Hän vietti luonamme viikonloppuja, ja kun koulut olivat kiinni, hän viihtyi Balmoralin linnassa kuusi viikkoa. Me molemmat rakastimme tanssimista.”

Kauniina toukokuun iltana 1946 kruununprinsessa ja prinssi Philip nähtiin tanssiparketilla suositussa lontoolaisessa Bagatelle-ravintolassa.

Kruununprinsessa ihastui tanssikappaleeseen People Will Say We’re in Love, ihmiset sanovat meidän rakastuneen, ja pyysi orkesteria soittamaan sitä yhä uudelleen.

Suhdetta yritettiin kaikin keinoin piilotella, mutta pian ihmiset alkoivat puhua.

Sota-aikana Elizabeth ja Philip olivat kirjoittaneet ahkerasti toisilleen. Elokuussa 1946 he kihlautuivat epävirallisesti. Kuningas halusi pitää asian salassa, sillä hän ei halunnut, että uutinen veisi huomion perheen pitkältä edustusmatkalta Etelä-Afrikkaan.

Matkan aikana Elizabeth tuli täysi-ikäiseksi. Hän piti 21-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi kuuluisan puheensa, joka radioitiin kaikkialle.

”Minä vannon teidän kaikkien edessä, että koko elämäni, olkoon se pitkä tai lyhyt, on omistettu teidän ja koko brittiläisen imperiumin, johon me kaikki kuulumme perheenjäseninä, palvelemiselle. Minulla ei ole voimia täyttää tätä lupausta yksin, ellette te tule tuekseni, ja siksi pyydän teitä tekemään niin”, kruununprinsessa lausui.

Elizabeth halusi rinnalleen myös aviomiehen, Philipin. Kuningas antoi periksi.

Morsian hankki hääpukukankaansa säännöstelykupongeilla, joita hän joutui käyttämään, kuten kaikki muutkin.

Koristeluun tarvittujen tuhansien helmien saapuminen kesti muutaman kuukauden ja niiden ompeleminen saman verran, mutta näyttävä asu saatiin valmiiksi ennen marraskuussa 1947 vietettyjä häitä.

Aikalaiset kertovat, että avioliitto muutti hieman ujon ja kömpelön tytön mitä ihastuttavimmaksi nuoreksi naiseksi.

Tuore aviovaimo täytti tärkeimmän velvollisuutensa jo seuraava vuonna, kun kruununperillinen Charles syntyi keisarileikkauksella. Pari vuotta myöhemmin kuningaskunta sai prinsessan, Annen.

Yrjö VI oli sairastellut pitkään, joten häiden jälkeen suuri osa edustusvelvollisuuksista oli siirtynyt Elizabethin harteille.

Matkoillaan Elizabeth käyttäytyi kuin kuka tahansa turisti, hän valokuvasi ja filmasi mielellään, jotta pystyisi näyttämään paikat myös lapsilleen.

Pahimmillaan lapset olivat kuukausia erossa äidistään. Kun Charles oli kolmivuotias, hän ei tunnistanut kotimaahan palannutta äitiään vaan vetäytyi taaksepäin, kun Elizabeth yritti halata esikoistaan. Sen jälkeen nolon tilanteen toistuminen haluttiin estää. Kuninkaallisen perheen hyvästit ja jälleennäkemiset siirrettiin sisätiloihin, kameroiden ulottumattomiin.

Matkalla Elizabeth oli myös silloin – tällä kertaa Keniassa – kun hänen isänsä odottamatta kuoli helmikuussa 1952. Seuraavana kesänä 25-vuotias Elizabeth kruunattiin kuningatar Elisabet II:ksi.

Tapaus oli historiallinen myös siksi, että se oli ensimmäinen kerta, kun kruunajaiset kuvattiin. Eevan nimimerkki Rip. kävi helsinkiläisessä elokuvateatterissa katsomassa tilaisuudesta tehdyn värifilmin, jota hän piti ainutlaatuisena elämyksenä.

”Näemme nuoren naisen, jonka hennoille harteille asetetaan kuningatarviitta, jonka käsiin luovutetaan hallitsijan valtikka ja jonka jalkojen juureen lasketaan lähes 600 miljoonan alamaisen uskollisuus”, Rip. kirjoitti näkemästään.

Kruunaus merkitsi muuttoa Buckinghamin palatsiin, joka Philipin mukaan uhosi kummallista homeista tuoksua. Joku oli nimittänyt rakennusta myös maailman suurimmaksi ruumisarkuksi. Vaati paljon aikaa ja vaivaa ennen kuin asiat muuttuivat niin palatsissa kuin perheen sisällä.

Vihkiäisten aikaan Philip ei ollut saanut tahtoaan läpi sukunimiasiassa, joten Mountbattenin kuningashuonetta ei syntynyt.

Philip saattoi antaa nimensä lapselleen vasta lähes viisitoista vuotta myöhemmin, kun Elisabet tuli yllättäen raskaaksi ja synnytti vuonna 1960 kolmannen lapsensa Andrew’n.

Poika sai sukunimekseen Mountbatten-Windsor. Samoin kävi, kun Edward neljä vuotta myöhemmin syntyi. Se oli suuri voitto hovissa, jossa perinteiden muuttaminen ei onnistu hetkessä.

Elisabetille Andrew’n syntymä oli toinen mahdollisuus äitiyteen. Kuningatar yritti jopa pitää poikansa pois julkisuudesta. Päätöksestä jouduttiin kuitenkin joustamaan, kun ranskalaislehti väitti, että vauvaa piiloteltiin, koska tämä oli epämuodostunut.

1950- ja -1960-luvuilla brittilehdistö vielä kunnioitti kuninkaallisen perheen yksityisyyttä, mutta ulkomaiset kuvaajat ottivat kuvia missä ja milloin halusivat. Margaretin raju juhlinta ja suhde ylitallimestari Peter Townsendin kanssa vain lisäsivät skandaalinhakuista uutisointia.

Vähitellen tilanne muuttui myös kotimaassa, ja kuningatarkin sai osansa arvostelusta. Häntä moitittiin milloin jäykkyydestä, vanhoillisuudesta ja huumorintajun puutteesta, milloin kuningashuoneen kuluista.

Elisabetin mukaan hän ei olisi selvinnyt vastoinkäymisistä ilman miehensä tukea. Kun pariskunta vietti 25-vuotishääpäiväänsä vuonna 1972, kuningatar lausui:

”Luulenpa, että kaikki ovat kanssani samaa mieltä siitä, että eritoten tänään minun tulisi aloittaa puheeni sanoilla ’aviomieheni ja minä’.”

Elisabet on kuningatar mutta pohjimmiltaan hänen arvonsa ovat hyvin perinteiset: kotona mies on perheen pää.

Samaan aikaan monarkian vastaisuus lisääntyi. Kansakuntaa järkytti niin Philipille läheisen lordi Louis Mountbattenin salamurha kuin prinsessa Annen kidnappausyritys.

Vuonna 1977 Eevan toimittaja todisti omin silmin, kuinka Elisabet oli vähällä joutua väkijoukon tallomaksi Skotlannin-vierailunsa aikana. Viisi vuotta myöhemmin tuntematon mies onnistui tunkeutumaan kuningattaren makuuhuoneeseen.

Tapahtumat mursivat kuninkaallisen perheen turvallisuudentunteen perusteita.

Monarkiaa koeteltiin myös sisältäpäin. Margaretista tuli vuonna 1978 yli neljäänsataan vuoteen ensimmäinen kuninkaallinen, joka oli eronnut.

Myöhemmin tulivat kuningattaren omien lasten avioerot ja perillisten kyseenalaiset tempaukset. Elisabetin lapsista vain kuopus Edwardin ja Sophie Rhys-Jonesin rakkaus on kestänyt.

Kuningashuonetta ravisteli kuitenkin eniten prinsessa Dianan traaginen kuolema auto-onnettomuudessa vuonna 1997.

Koska Elisabetin mielipiteet ovat yleensä jääneet sanomatta, pienikin ele kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.

Kun Walesin prinsessan hautajaissaattue ohitti Buckinghamin palatsin edessä seisseen kuningattaren, tämä kumarsi hienovaraisesti. Tunteettomaksi haukuttu Elisabet sai miltei huomaamattomalla eleellä takaisin kansansa hyväksynnän.

Vuosi 2002 oli kuningattarelle henkilökohtaisesti suurten menetysten aikaa. Ensin kuoli pitkään sairastellut Margaret. Siskosten suhde oli aina ollut hyvin läheinen, vaikka nuoremman sisaren sanottiinkin kadehtineen esikoisen asemaa.

Alle kaksi kuukautta myöhemmin kuningataräiti Elisabet kuoli 101-vuotiaana.

Suru-ajasta huolimatta hallintokautensa 50-vuotisjuhlaa viettänyt kuningatar matkusti vuoden aikana 65 000 kilometriä ja vieraili monissa Kansainyhteisön maissa Australiaa myöten.

Aviomiehen tuen lisäksi vahva usko on antanut Elisabetille voimaa. Hän on asemansa vuoksi Englannin kirkon pää, mutta jo lapsuudessa omaksutut kristilliset arvot ovat kannatelleet häntä koko elämän ajan.

Kuningataräiti opetti aikoinaan tyttärelleen aamu- ja iltarukoukset, jotka hän yhä lausuu päivittäin. Elisabet osallistuu myös joka sunnuntai jumalanpalvelukseen, mieluiten pienimuotoiseen tilaisuuteen kulloisenkin asuinpalatsin tai -linnan kappelissa.

Kesällä 2019 kuningatar Elisabet II:lla, 93, oli monta syytä hymyyn. Sussexin herttuapari Harry ja Meghan on juuri saanut esikoispoikansa Archie Harrisonin, joka on kuningattaren kahdeksas lastenlastenlapsi.

Uudet sukupolvet ovat tuoneet uskoa tulevaisuuteen, sillä kruununperimys on pitkälle taattu suoraan alenevassa linjassa. Ensimmäisenä järjestyksessä on Walesin prinssi Charles, toisena tämän poika William ja kolmantena Williamin ja Cambridgen herttuatar Catherinen esikoinen George, joka syntyi vuonna 2013.

Elisabet on ollut vallassa lähes 70 vuotta. Charles on odottanut vuoroaan yhtä kauan, mikä tekee hänestä jo nyt kauimmin valtaistuinta odottaneen kruununperillisen.

Odotukselle ei näy loppua.

Elisabetin terveys on edelleen hyvä. Kuningattarella ei ole aikomustakaan siirtyä syrjään, mutta hän on kuitenkin vähitellen antanut yhä enemmän vastuuta seuraaville sukupolville.

Julkisuudessa on nähty myös entistä pehmeämpi ja vapautuneempi, jopa naurava ja kyynelehtivä kuningatar. ●

Päivitetty 9.9.2022 – Alkuperäinen julkaisu 6.6.2019. Artikkeli julkaistu Eevassa 6/2019.