Värjää hiukset turvallisemmin
Kauneus
Värjää hiukset turvallisemmin
Hiusvärien haitoista kohistaan tasaisin väliajoin. Lue kuinka voit välttää riskit.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 31.10.2018

1. Aiheuttavatko hiusvärit syöpää?

Tutkimustulokset hiusvärien ja syövän yhteydestä ovat ristiriitaisia. Toisten mukaan väreillä on yhteys tiettyihin syöpiin, toisten mukaan ei. Hiusvärejä käyttäneiden suomalaisnaisten rintasyöpäriski oli 23 prosenttia suurempi kuin naisilla, jotka eivät olleet värjänneet hiuksiaan koskaan, havaitsi tutkija Sanna Heikkinen väitöstutkimuksessaan. Mitä enemmän värjäyksiä teki, sitä suurempi riski oli.

Tämä ei tarkoita, että hiusvärit välttämättä aiheuttaisivat syöpää.

– Syy-seuraussuhdetta ei voi osoittaa tällaisella tutkimuksella, vaan tulokset ovat suuntaa-antavia. Voi olla, että vaikutus tulee muusta kuin hiusväreistä, kuten niitä käyttävien naisten muista elintavoista, Heikkinen sanoo.

Hän työskentelee Suomen Syöpärekisterissä ja värjää itsekin hiuksiaan.

En usko, että värjäys on hirveän suuri osatekijä rintasyövän kokonaisriskissä. Jokaisen kannattaa silti kiinnittää huomiota kosmetiikasta saamiinsa kemikaaleihin ja niiden kertymiseen elimistöön. Niiden pitkä aikaisvaikutukset tunnetaan vielä erittäin huonosti.

Hiusväreissä käytetään lukuisia kemikaaleja. Heikkinen kertoo, että Yhdysvalloissa ja Turkissa on tutkittu kotihiusvärejä. Monista löytyi karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia ainesosia, joita niissä ei saisi olla. Hiusvärien käyttö kuluttajana ei silti ole luokiteltavissa karsinogeeniseksi tämän hetkisen tiedon valossa. Ammatillinen altistuminen niille on sen sijaan mahdollisesti karsinogeenista. Näin määrittelee Maailman terveysjärjestön syöväntutkimuslaitos IARC.

2. Onko hiusväriallergia yleistynyt?

Kyllä. Se on yleistynyt selvästi kymmenen vuoden aikana. Tarkkoja lukuja asiasta ei ole. Kaikki oireita saaneet eivät hakeudu hoitoon.

– Syitä allergian yleistymiseen on useita. Ehkä ihmiset aloittavat värjäämisen nuorempana, ehkä he värjäävät aiempaa enemmän, pohtii iho- ja kosmetiikkaneuvoja Merike Laine Helsingin allergia- ja astmayhdistyksestä.

Hiusvärit eivät aiheuta allergiaa kaikille, mutta pahimmillaan reaktio voi olla vakava. Oireita ovat kutiseva ihottuma, hilseily, punoitus ja turvotus. Se voi olla päänahassa, kasvoilla, korvanlehdissä tai kaulalla. Silmät voivat muurautua umpeen.

– Oireet tulevat viiveellä muutamaa tuntia tai jopa useita päiviä värjäyksen jälkeen.

Jos oireet ovat lievät, niitä voi hoitaa kotona. Päänahkaan voi levittää mietoa hydrokortisoniliuosta ja kasvoihin vastaavaa voidetta. Jos reaktio on paha, kannattaa mennä lääkäriin. Hän voi määrätä voimakkaampaa kortisonivoidetta tai -tabletteja. Antihistamiinit eivät auta viivästyneeseen allergiareaktioon.

Allergiaa aiheuttavat etenkin ppd eli väriaineen esi aste p-fenyleenidiamiini ja sen johdannaiset. Ne imeytyvät ihon kautta verenkiertoon. Näitä aineita on kaikissa hapettavissa hiusväreissä: kestoväreissä ja kevytväreissä. Niitä voi olla myös kasviväreissä, joihin on sekoitettu synteettisiä ainesosia.

Jos on kerran saanut allergiaoireita hiusväreistä, värjääminen vastaavilla väreillä pitää lopettaa kokonaan. Allergia on pysyvä, ja reaktio voi olla seuraavalla kerralla voimakkaampi. Näin on myös, jos on saanut allergisen reaktion mustasta hennatatuoinnista. Musta henna sisältää ppd:tä.

Hiusvärejä valmistava L’Oréal haluaa muistuttaa, että miljoonat ihmiset värjäävät hiuksensa ongelmitta vuosittain. Vakavat hiusvärien aiheuttamat allergiset reaktiot ovat talon mukaan hyvin harvinaisia.

3. Miten allergiariskiä voi vähentää?

Allergisoivan ppd:n välttää, kun käyttää sataprosenttisia kasvivärejä tai ei-hapettavia suoravärejä. Niissä voi kuitenkin olla muita ärsyttäviä ainesosia.

Myöskään vaalennusaine eli vetyperoksidi ei sisällä ppd:tä. Blondaaminen ei siis allergisoi niin herkästi. Riskiä ­vähentää myös raidoittaminen. Siinä väri ei juuri koske ihoon. Hapettavissa hiusväreissä värillä on väliä.

– Tummissa hiusväreissä on enemmän väriaineita kuin vaaleissa, mikä voi vaikuttaa mahdolliseen allergiaan, kouluttaja Jari Palin Wellalta sanoo.

Värjäyskertojen harventamisestakin on hyötyä.

Mitä useammin värille altistuu, sitä suurempi riski on allergisoitua sille.

Nuorena aloitettu hiusten värjääminen lisää herkistymisen ja allergian riskiä. Värjäämistä ei suositella alle 16-vuotiaille.

4. Ovatko hiusvärit turvallisempia kuin aiemmin?

Kyllä. EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaan valmisteiden on oltava turvallisia ihmisten terveydelle tavanomaisissa olosuhteissa käytettyinä. Suomessa asetusta valvoo Tukes.

Asetus määrittelee tuotteissa sallitut aineet ja niiden pitoisuudet. Euroopan komission kuluttajaturvallisuusasioiden tiedekomitea SCCS on tehnyt niille turvallisuusarvioinnin.Valmistajat kehittävät hiusvärejä jatkuvasti. Esimerkiksi hajusteita on muutettu, koska nekin voivat herkistää. Värit ovat myös entistä hoitavampia.

– Koko ajan pyritään siihen, että hiusvärit ovat mahdollisimman turvallisia. Kaikkien raaka-aineiden pitää olla turvalliseksi todettuja, Jari Palin sanoo.

Hän kertoo, että Wella poisti hiusväreistään ppd:n vuonna 2007.

– Se korvattiin ptd:llä. Wellan uusin innovaatio on ME+-värimolekyyli, joka vähentää riskiä allergisoitua hiusväreille. Koleston Perfect Innosence -kestoväri on saanut eurooppalaisen Ecarf-sertifikaatin, joka myönnetään allergiaystävällisille tuotteille.

Joissakin hiusväreissä ammoniakki on korvattu muilla aineilla. Se ei Palinin mukaan ole välttämätöntä. Ammoniakki voi ärsyttää ihoa, silmiä ja hengitysteitä, mutta se ei aiheuta allergiaa.

– Se on turvallisin värjäyksessä käytettävä hapetin. Korvaavia aineita on vaikeampi poistaa hiuksista. Jotkut vierastavat ammoniakin hajua. Moni kokee, että tuoksuton aine on turvallinen, mutta se ei pidä paikkaansa.

5. Miten hiuksia voi värjätä turvallisemmin?

Jari Palin suosittelee värjäämään hiukset kampaamossa. Ammattilaiselta voi myös kysyä lisätietoa väreistä.

– Suomalaiset ovat myös hyvin perillä kosmetiikkalainsäädännöstä. He kysyvät rohkeasti raaka-aineista ja niiden vaikutuksista. En ole kuitenkaan huomannut, että se vaikuttaisi värjäämisintoon.

Kotona värjätessä on tärkeää on noudattaa pakkauksen käyttöohjeita tarkasti. Värin vaikutusaikaa ei saa ylittää ja hiukset pitää huuhdella kunnolla. Käsineitä kannattaa käyttää.

– Jos päänahka on rikki tai ärtynyt, se kannattaa hoitaa kuntoon ennen värjäystä, Merike Laine sanoo.

Kotiväripakkauksissa kehotetaan usein tekemään ihotesti ennen värjäystä. Laineen mukaan se ei ole aina suositeltavaa. Testi ei estä allergista reaktiota ja se lisää ­altistumista väreille.

L’Oréalilla ollaan toista mieltä. Kosmetiikkatalon mukaan hiusväripakkauksen ohjeiden mukainen herkkyystesti on erityisen tärkeä tehdä 48 tuntia ennen värjäystä. Sen mukaan hiusvärit ovat turvallisia, kun niitä käyttää oikein.

Kommentoi +