Cp-vammainen Riikka Leinonen joutui keskeyttämään opintonsa - nyt hän on Finlandia-palkittu kirjailija
Tietokirjailija ja puhuja Riikka Leinonen haluaa yhteiskunnan, jossa vammaisuus ei ole este hyvälle elämälle.
Tilan voi ottaa haltuun myös huumorilla. Niin kuin nyt vaikka haikuhoroskoopeilla eli runoilla, jotka ovat saaneet innotuksensa horoskoopeista ja japanilaisesta haiku-runoudesta.
Riikka Leinonen, 35, esittää haikuhoroskooppeja Hittitaivaan tärviöt -duossa yhdessä ystävänsä Jussi Tanskasen kanssa.
Tempaus ei ole pelkkää hupsuttelua. Se on määrätietoista yhteiskunnallista toimintaa.
”Tilat ovat sosiaalisia ja kulttuurisia. Haluan tuoda sekä kulttuuri- että vammaiskentälle asennetta, että meillä on pääsy tiloihin ja oikeus käyttää niitä. Meillä on oikeus olla läsnä”, Riikka sanoo.
Viime vuonna Riikka Leinonen mursi merkittävän lasikaton. Hänestä tuli ensimmäinen julkivammainen ihminen, joka palkittiin Tieto-Finlandialla.
Suuri valhe vammaisuudesta -teoksen molemmilla kirjoittajilla, Riikalla ja toimittaja Sofia Tawastilla, on omakohtaista kokemusta vammaisuudesta. Riikalla on lievä cp-vamma, joka ilmenee kehon vasemman puolen lievänä halvauksena ja neurologisena väsymyksenä eli fatiikkina. Toinen Sofia Tawastin kahdesta lapsesta on vammainen.
”Lasikattojen ja muiden rajojen rikkojat ovat harvemmin yksin”, Riikka huomauttaa.
”Yleensä on monta sukupolvea, jotka ovat yrittäneet rikkoa rajoja vuosikymmenien, jopa vuosisatojen ajan.”
Taidemuseo Ateneumin portaikko oli tupaten täynnä avajaisvieraita. Kaikki hiljenivät, kun Riikka alkoi puhua. Hän piti Rajojen rikkojat -näyttelyn avajaispuheen.
”Se oli todella jännää – varsinkin, kun pitkästä aikaa piti puhua paperista. Pidän juhlapuheita tosi harvoin.”
Maaliskuussa avautunut näyttely kertoo 1800-luvun matkustavista naistaiteilijoista, jotka joutuivat tekemään valintoja uran ja perheen välillä.
”Kesti hetken tajuta, että he ihan oikeasti kutsuvat juuri minut avaaman näyttelyn! Se oli suuri kunnia, koska Ateneum on yksi suuresti arvostamiani instituutioita. Yleensä sellaiseen tehtävään pyydetään presidentin puolisoa tai vastaavaa”, Riikka naurahtaa.
”Erityisen tilaisuudesta teki se, että paikalla oli useita vammaisia, apuvälineillä liikkuvia. Kutsuin paikalle muun muassa Rammat Pantterit, joka on legendaarinen Kynnys ry:n aktivistiporukka.”
”Jos järjestää tapahtumia esteellisissä tiloissa, se on sama kuin kiinnittäisi oveen kyltin ’ei homoille’.”
Finlandia-palkinto on tuonut Riikan elämään paljon uutta, mutta vammaisaktivisti hän on ollut jo kauan. Riikka tosin hieman vierastaa aktivisti-nimitystä.
”Vammaisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Niiden edistämistä ei pitäisi nimittää aktivismiksi vaan normaaliksi kansalaistoiminnaksi.”
Riikka on vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n hallituksen jäsen ja työskentelee tuottajana Rusetti ry:ssä, joka on vammaisten tyttöjen ja naisten sekä sellaisiksi itsensä määrittelevien valtakunnallinen yhdistys.
”Vammaisten oikeudet liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta myös tilojen esteettömyyteen ja työelämään. On iso ongelma, ettei vammaisten itsemääräämisoikeutta ja rajoja kunnioiteta riittävästi. Se näkyy vaikkapa siinä, saako ihminen taksipalveluita ja pääseekö liikkumaan vapaasti.”
Riikka kertoo esimerkin omasta elämästään.
”Olen osatyökykyinen. Siksi en saa työkyvyttömyyseläkettä edes osittaisesti tai määräaikaisesti. Työkyvyttömyysjärjestelmä on aataminaikuinen.”
Riikka tietää, että palveluissa ja sosiaaliturvassa syntyy paljon väliinputoajia.
”Järjestelmä ei tunnista kaikkia tarpeita, jos asiakkaalla ei ole ’oikeaa diagnoosia’.”
Vammaisten läsnäoloa ei ole kielletty missään. Syrjintä syntyy muilla tavoin. Syrjintää on sekin, että vammaiset eivät pääse esteelliseen tilaan.
”Jos järjestää tapahtumia esteellisissä tiloissa, se on sama kuin kiinnittäisi oveen kyltin ’ei homoille’. Kyse on aivan samantasoisesta syrjinnästä. Esimerkiksi demokratiaan kuuluu, että kaikki pääsevät vaalitilaisuuksiin. Se oikeus on laissa. Silti asiasta piti jälleen keskustella viime kunnallisvaalien aikaan.”
Riikan ja hänen puolisonsa Joonaksen kodissa, viehättävässä 1950-luvun kerrostaloasunnossa Säynätsalossa, olohuoneen sohva on turkoosinvihreä ja suuret, keltaiset verhot jakavat tilan.
Ikkunoista avautuu näkymä Päijänteelle. Koti on tärkeä latautumispaikka, koska fatiikki pitää ottaa arjessa huomioon. Tekemisen ja levon on pysyttävä tasapainossa.
”Kun fatiikki iskee, minun pitää levätä ja olla kotosalla. Silloin on tärkeää, millaisia näkymiä kodin ikkunoista avautuu.”
”Kuulun siihen joukkoon, joka ei juurikaan lue kirjoja. En useinkaan jaksa keskittyä kovin pitkään.”
Haastattelun aikaan postiluukusta tipahtaa Säynätsalon Marttojen lähettämä kirje, joka on osoitettu kirjailija Riikka Leinoselle. Siinä häntä pyydetään kirjallisuuspiirin vieraaksi.
Kirjailijan identiteetti on Leinoselle yhä uusi ja vielä vähän hämmentäväkin.
”Kuulun siihen joukkoon, joka ei juurikaan lue kirjoja. Olen lukenut aktiivisesti koko lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta nyt aikuisena lukeminen on vaikeutunut fatiikin vuoksi. En useinkaan jaksa keskittyä kovin pitkään.”
”Lapsena kehittynyt lukutaito ja kielentaju kantavat kuitenkin pitkälle. Siksi olen huolissani lasten lukuinnostuksen heikkenemisestä.”
Suuri valhe vammaisuudesta -kirja onkin suunniteltu mahdollisimman helppolukuiseksi. Sofia Tawastin ehdotuksesta kirjaan tuli selkokieliset tiivistelmät jokaisesta kappaleesta. Selkokielisenä kirja on suuremman lukijajoukon saavutettavissa.
”Toteutus on saanut kiitosta. On tärkeää, että kirjaa lukevat monenlaisista taustoista tulevat ja eri ammattikuntia edustavat ihmiset.”
Riikan puoliso työskentelee rakennusalalla.
”Joonaksen työkaverit ovat kysyneet, onko se sun naisesi, joka on kirjoittanut sen palkitun kirjan. Heidän onnittelunsa ovat tuntuneet tosi hyviltä.”
Riikka on opiskellut maisema-arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa Espoossa. Opiskelutahtia oli vaikea sovittaa oman jaksamisen kanssa, ja opinnot jäivät kesken.
”Vaikka suuri osa suunnittelutyöstä tehtiin jo 15 vuotta sitten tietokoneella, oletusarvona oli, että ihmisellä on kaksi toimivaa kättä.”
Maisema-arkkitehtitoimistossa työskennellessään Riikka oli mukana suunnittelemassa lähiliikuntapaikkoja Helsinkiin. Sitä kautta hän päätyi opiskelemaan liikunnan yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistoon.
”Lähiliikuntapaikat ovat parhaimmillaan valtavan tärkeitä. Eivät ainoastaan liikkumisen takia, vaan koska ne mahdollistavat ihmisten kohtaamisen. Siksi pitäisi panostaa ylipäätään kaiken julkisen ympäristön viihtyisyyteen ja esteettömyyteen. Liikkumattomuus on yhteiskunnallinen ongelma, samoin yksinäisyys. Ne liittyvät toisiinsa.”
Riikka toteaa, että tärkein liikuntaväline kaupungeissa on penkki, sillä se mahdollistaa lepotauon niin vanhuksille, vammaisille kuin kaikille muillekin sitä tarvitseville.
”Tieto siitä, että voi istahtaa levähtämään, motivoi liikkumaan.”
Vaikuttamisen halu ei ole kadonnut, ja erityisesti Riikka haluaa vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun. Keväällä hän oli ehdokkaana kunta- ja aluevaaleissa, mutta jäi molemmissa varasijoille. Hän pääsi kuitenkin Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan varajäseneksi ja maakuntahallituksen jäseneksi. Molemmissa laaditaan kaavoja.
Kokemusta on myös valtakunnanpolitiikasta. Riikka toimi kansanedustaja Bella Forsgrenin avustajana vuosina 2019–2023.
Tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu työ kansanedustajana.
”Tai oikeammin ajattelen, että meidän pitää saada vihdoin Suomeen ensimmäinen vammainen naiskansanedustaja. Sen ei tarvitse olla juuri minä, mutta sen eteen teen töitä seuraavat kaksi vuotta ennen eduskuntavaaleja.”
Juttu on julkaistu Eeva-lehdessä 7/2025.
