
Eduskuntatalon edessä järjestetään hiljainen tunti naissurmien uhreille – Eevan päätoimittaja: ”Kun naissurmat jäävät yksittäisten uutisten varaan, niiden yleisyyttä on vaikea hahmottaa”
Tiistaina 18. marraskuuta Eduskuntatalon edessä järjestettävässä tilaisuudessa vaaditaan päättäjiä kantamaan vastuunsa naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Myös A-lehtien Naisten median johtaja Mari Paalosalo-Jussinmäki on puhumassa tilaisuudessa.
Tänä vuonna Suomessa on surmattu ainakin 19 naista. Kaikki tiedossa olevat epäillyt ovat miehiä. eeva.fi on koonnut vuoden aikana tapahtuneista surmista tiedot tähän päivittyvään juttuun.
Suomen kansallisen Väkivaltaobservatorion Valoa, ei väkivaltaa 2025 -kampanja haluaa kiinnittää suomalaisten ja päättäjien huomion siihen, mihin naisiin kohdistuva väkivalta pahimmassa tapauksessa johtaa. Kampanjan tavoitteena on kannustaa toimimaan, ennen kuin on liian myöhäistä.
Osana kampanjaa järjestetään myös hiljainen tunti naissurmien uhreille.
Tilaisuus järjestetään tiistaina 18. marraskuuta klo 16–17 Eduskuntatalon portailla. Se on avoin kaikille. Tilaisuudessa kuullaan puheenvuorot tasa-arvoministeri Sanni Grahn-Laasoselta ja Suomen Väkivaltaobservatorion puheenjohtaja ja Nytkis ry:n pääsihteeriltä Taru Anttoselta.
Myös eeva.fin päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki on puhumassa tilaisuudessa. Hänen puheenvuoronsa käsittelee eeva.fin seurantaa Suomessa vuoden 2025 surmatuista naisista.
”Lista syntyi tarpeesta seurata naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kun naissurmat jäävät yksittäisten uutisten varaan, niiden yleisyyttä on vaikea hahmottaa”, Paalosalo-Jussinmäki kertoo.
Lue lisää kampanjasta ja tapahtumasta täältä.

