Alkuvuodesta Markku ”Rive” Kanerva oli kysytty mies. Tulossa olivat jalkapallon Euroopan mestaruuskisat, historian ensimmäiset, joissa Suomen maajoukkue olisi mukana. Suurkisojen lisäksi oli luvassa myös kirja: Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia.
Miesten maajoukkueen päävalmentaja oli innoissaan ja luottavainen. Kun tähän asti oli selvitty, unelmilla oli vain taivas rajana.
Kiirettä piti ja kalenteri oli täynnä. Lyhytkin haastatteluaika oli kiven takana.
Pandemia mullisti suunnitelmat. Kirja ilmestyi keväällä ilman juhlallisuuksia, ja EM-kisat siirtyivät vuodella eteenpäin.
On kevät 2020. Valmentajan kalenteri on tyhjentynyt ja olo leppoisa.
”Olen ollut kotona ja käynyt kävelemässä. En muista, milloin viimeksi olisimme syöneet koko perheen kanssa näin usein yhdessä”, Markku Kanerva kertoo.
Tilanne on poikkeuksellinen, sillä kotona Helsingin Tapaninkylässä viettävät aikaa nyt myös lentoemäntänä työskentelevä vaimo Satu Kanerva sekä aikuiset lapset. Kauppatieteen kandidaatiksi valmistunut Kim Kanerva opiskelee parhaillaan lentäjäksi, ja tytär Karoliina Kanerva tekee maisterin opintoja lontoolaiselle korkeakoululle.
”Kotitöiden lisäksi olen pitänyt yhteyttä pelaajiin, mutta olen myös lukenut paljon.”
Markku Kanervaa on luonnehdittu jalkapallonörtiksi, teorioiden tutkijaksi ja videoanalyytikoksi. Mies tunnistaa määritelmistä itsensä ja myöntää, että kotona on lukemattomia kirjoja. Hän haalii innostuneena itselleen kaikki mahdolliset kiinnostavat alaa sivuavat teokset.
”Aloitan lukemisen saman tien, mutta usein kirja jää kesken, ja sitten löydän jälleen uuden.”
"Joskus ihan hyvä on kylliksi"
Perusmarkku, tasaisen hyvä ja välillä loistava: sellaiseksi Markku Kanervaa kuvailtiin Alpo Suhosen ja Risto Pakarisen kirjoittaman kirjan mukaan jo nuorena.
Lempinimensä Rive ansaitsi lapsuuden kotilähiön pihapeleissä Helsingin Pukin-mäessä vuonna 1970, kun Brasilia voitti jalkapallon maailmanmestaruuden. Isompiensa peliin pyrkivä kuusivuotias Markku oli ketterä kuin mestarien kärkipelaaja Roberto Rivelino.
”En ollut ujo lapsi, mutta en myöskään mikään rämäpää. Jalkapallon lisäksi pelasin kaikkia mahdollisia pihapelejä sekä pesäpalloa ja lentopalloa. Olin aina valmis mihin tahansa kisaan.”
Vanhemmat tukivat jalkapalloharrastusta, mutta myös kotitöitä piti tehdä. Yhä ammattimaisemmin pelaava nuorukainen ei ollut koulussa hikipinko, mutta tunnollinen oppilas pärjäsi hyvin. Oppikouluun pyrkiessä todistuksessa komeili yhdeksän keskiarvo.
Rive Kanerva kertoo pitävänsä yhä yhteyttä muutamiin lapsuudenaikaisiin kavereihinsa. Myös monet hänen luonteenpiirteensä ovat säilyneet samoina. Mies tunnustaa olevan edelleen kilpailuhenkinen ja innostuvansa helposti.
”Kiinnostava asia imee minut mukaansa jopa liian syvälle. Valmentajana suurin haasteeni on ollut ajankäytön organisointi, itseni johtaminen ja asioiden priorisointi. Olen aika pedantti, ja yritän koko ajan opetella ajattelemaan, että tämä riittää. Joskus ihan hyvä on kylliksi.”
"Toimin usein mutu-tuntumalla"
Oma isä ja äiti olivat nuoren Riven tärkeimmät tukijat. Myös valmennuksessaan hän korostaa yhteisön merkitystä.
Joukkue on Kanervalle kuin turvallinen perhe, jossa jokainen jäsen saa löytää omat vahvuutensa. On tärkeää, että kukin voi kehittyä paitsi pelaajana myös ihmisenä.
Rive on pelannut ammatikseen niin kotikaupunkinsa HJK:ssa kuin IF Elfsborgissa Ruotsissakin, sitten FinnPassa ja Suomen maajoukkueessa.
Samaan aikaan nuori mies opiskeli luokanopettajaksi ja jatkoi opettajan työssään myös valmentamisen ohella.
Opettajan koulutus ja kokemus ovat antaneet vaikutteita valmentamiseen.
”Sain koulutyöstä varmuutta esiintyä ryhmän edessä. Myös monet koulussa käytetyt menetelmät, kuten kehityskeskustelu, ovat suoraan siirrettävissä valmennukseen.”
Koululuokka on tavallaan kuin joukkue. Tavoitteet ovat yhteiset, mutta jokainen miettii niiden sisällä omaa pärjäämistään.
Valmentajan suurin haaste on oppia tunnistamaan ja kohtaamaan erilaiset ja haasteelliset persoonat, heikkoudet ja vahvuudet.
”Valmentaminen ja opettaminen ovat molemmat dialogia”, tiivistää Rive ja muistuttaa opettajavuosiensa tapauksesta.
Ruotsissa opettajana toimiessaan hän oli huolissaan parista pojasta, jotka olivat päättäneet, ettei uusi suomalaisopettaja, ’finn-jävel’, heitä määräile.
Rive jututti poikia ja sai selville, että heitä kiinnosti tappelemisen lisäksi erityisesti painonnosto. Hän laittoi pojat lihaskuntotesteihin ja käytti paljon aikaa ja vaivaa voittaakseen nuorten luottamuksen. Sinnikäs yrittäminen kannatti.
”Toimin usein mutu-tuntumalta. Kun hyväksyy erilaisuuden, on jo matkalla oikeaan suuntaan. Yritän ajatella empaattisesti ja muistaa, että kyse ei ole kenenkään pahasta luonteesta, vaan olosuhteista. Kaikella on syynsä.”
"Huonoa käytöstä ei suvaita"
Hyvä ilmapiiri on Markku Kanervan valmennusfilosofian pääpilareita. Rauhallinen ja turvallinen ympäristö edistää oppimista, ja myönteinen asenne luo voittamisen kulttuurin.
”Tärkeintä on avoin ja rehellinen vuorovaikutus. Jokaiselle pitää tulla tunne, että häntä kunnioitetaan eikä ketään arvosteta pelkästään pelaajana vaan myös ihmisenä ja yksilönä.”
Rive kertoo saaneensa hyvän kotikasvatuksen, ja hän odottaa myös joukkueeltaan kohteliaita käytöstapoja. Kolme kertaa vuoden valmentajaksi valittu mies uskoo hyvän kierteeseen.
Kun uusi ihminen tulee porukkaan, hän ei saa jäädä ulkopuoliseksi, vaan hänen pitää tuntea olevansa tervetullut joukkoon.
”Huonoa käytöstä ei suvaita, ja kaikkia kohdellaan kunnioittavasti. Kyse on yksinkertaisista asioista: pitää tervehtiä jokaista tiimin jäsentä eikä ketään saa nolata. Mennään hyvät asiat edellä.”
Ylhäältä alas suuntautuvan, autoritäärisen valmennuksen aika on Riven mielestä ohi. Hän on seurannut kohuja urheilu-valmennuksessa ja tietää, että kilpaurheilu on murroksessa. Suuntaus on kohti inhimillistä johtamista.
”Ennen kuin pystyy johtamaan muita, on pystyttävä johtamaan itseään. Täytyy tietää omat vahvuutensa ja heikkoutensa.”
Elämää on myös kentän ulkopuolella
Rive arvelee olevansa ”aika hyvä ihmisten kanssa”, mutta ajankäytön ja delegoinnin kanssa hänellä on kehittämistä.
Mies on iloinen siitä, että maajoukkueen päävalmentajana hänellä on myös johtopuolella hyvä tiimi, joukko erityisosaajia, jotka täydentävät toisiaan.
Inhimillisyys johtamisessa ei tarkoita, että on vain yksi oikea tyyli.
”Joillekin tietty tiukkuus voi antaa turvallisuutta, mutta itse uskon osallistamiseen. Juttelen paljon pelaajien kanssa ja kyselen, voisiko jokin tietty asia toimia juuri tietyn pelaajan kohdalla.”
Rive puhuu yhteistyötaitojen lisäksi läsnäolosta, empatiasta ja kuuntelemisesta. Valmentajan tehtävä on selvittää, mitä kukin joukkueen jäsen haluaa elämältä, miten hän kokee roolinsa porukassa ja millaiseksi ihmiseksi hän haluaa kehittyä. Elämää on myös kentän ulkopuolella ja peliuran jälkeen.
Jokaisessa kohtaamisessa on puhuttava kuin ihminen ihmiselle.
”Palautetilanteissa parasta on, että pelaaja itse oivaltaa, kuinka hän olisi voinut toimia paremmin. Tärkeintä on löytää itse omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja innostua kehittämään itseään.”
"Tyytyväisyys estää kehittymisen"
Rive Kanerva analysoi paljon pelejä vihko kädessä ja kirjoittaa ylös asioita, jotta ne jäävät muistiin. Fakta on hänelle arvokasta, tuntuman takana on paljon tietoa.
”Nykyisin urheilussa seurataan ja tutkitaan kaikkea: pelaajan sydämensykkeen lisäksi nopeutta, juostua matkaa, kuljetuksia, taklauksia, reagointia ja keskimääräistä liikkumiskarttaa.”
Valmentajan on helpompi selittää ajatuksiaan pelaajalle, kun on numeroita tueksi.
”Palautteessa on aina oltava enemmän vahvistavia huomioita kuin kritiikkiä.”
Hävityn pelin jälkeen myös valmentajalla voi ottaa aikansa tointua pettymyksestä. Tunnetila on usein vahva, joten tärkeintä on ensin rauhoittua ja miettiä omaa osaansa: teinkö kaikkeni, mitä pitäisi muuttaa?
”Ei ole väärin tehdä virheitä, mutta on väärin, jos niistä ei opi mitään. Tyytyväisyys estää kehittymisen. Sopiva määrä tyytymättömyyttä voi innostaa oppimiseen.”
Markku Kanerva on väistämättä tottunut pettymyksiin niin pelaajana kuin valmentajana. Hän tietää myös, että uusia tilaisuuksia tulee.
Rive kertoo käyttävänsä vanhoja kokemuksiaan kannustimena: kun tietää selvinneensä vaikeissa paikoissa ennenkin, miksi ei selviäisi myös uusista haasteista?
”Nykyään huomaan usein ajattelevani, että asiat järjestyvät ennemmin tai myöhemmin. Se on vähän kuin motto, ja ainakin se lohduttaa.”
"Paras vuorovaikutus tapahtuu kasvokkain"
Jos kuusivuotias Rive Kanerva oli kentällä porukan pienimpiä, niin nyt, viitisenkymmentä vuotta myöhemmin, hän on lähes 190-senttiä pitkä. Ripeästi liikkuva mies vaikuttaa kasvotusten nuoremmalta kuin televisioruudussa.
”Henkiseltä iältäni olen varmaankin 30–40-vuotias, mutta kroppa muistuttaa, että pelivuosia on takana. Välillä havahdun, että joka paikkaa kolottaa.”
Pitkä pelaajanura on jättänyt jälkiä eri puolille vartaloa.
”Olin 25-vuotias, kun oikean polveni eturistiside vääntyi ja pelasin teipatulla polvella vuoden.”
Seurauksena oli rustovaurioita ja leikkaus seuraavan vääntymisen jälkeen.
”Nykyisin pystyn juoksemaan ehkä 45 minuuttia ilman, että jalka kipeytyy.”
Loukkaantumisia riittää pitempäänkin listaan: Nenä on murtunut pari kolme kertaa, ja vaurioita on niin oikean polven patellajänteessä kuin solisluun nivelsiteessä. Jalkapöydässä on nivelrikko ja oikeassa korvassa kuulovaurio, jonka seurauksena mies ei kuule tiettyjä korkeita taajuuksia. Mutta entisellä kropalla mennään, eikä vuosia mietitä.
Rive Kanerva iloitsee siitä, että valmentajan työstä ei tarvitse jäädä 65-vuotiaana eläkkeelle.
Pelaajien arvo mitataan sopimusrahassa, ja myös valmentajilla on arvonsa. Huippuliigan valmentajat ovat hyvin palkattuja. Rive tunnustaa olevansa kunnianhimoinen, mutta hän ei ole koskaan tehnyt elämänsä isoja valintoja raha edellä.
”Minusta piti tulla lääkintävoimistelija, mutta jäin pääsykokeissa pisteen päähän. Sittemmin ryhdyin opettajaksi, eikä siihenkään ammattiin hakeuduta rahan takia. Haluan tehdä työtä, jossa viihdyn ja joka on mielekästä.”
Markku Kanerva rakastaa jalkapalloa ja pärjää ihmisten kanssa, joten valmentajan työ on hänelle unelmien täyttymys. Poikkeuksellinen pandemian aika on vain vahvistanut ajatusta siitä, että hän haluaa työskennellä ihmisten parissa.
”Koneet eivät koskaan korvaa ihmisten välistä kanssakäymistä. Paras vuorovaikutus tapahtuu aina kasvokkain.”
"Kannattaa unelmoida"
Eristysaika on korostanut läheisten suhteiden merkitystä. Perhe oli tärkeä Markku Kanervalle jo lapsuudessa, ja perhe on tärkeä hänelle edelleen.
”Tärkein asia elämässäni on, että läheiset voivat hyvin.”
Kesäkuun ensimmäisenä tuli kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Rive ja hänen tuleva vaimonsa Satu alkoivat seurustella. Naimisiin he menivät marraskuussa 1991, joten avioliittovuosiakin on jo lähes kolmekymmentä.
Rive vitsailee, että pitkän suhteen salaisuus on ammatinvalinta. Satu Kanerva on lentoemäntä, joten molempien työ takaa sen, että yhteistä aikaa ei jää liiaksi.
”Vakavasti puhuen meillä on yhteiset arvot ja periaatteet. Kunnioitamme ja tuemme toisiamme. Toista pitää huomioida, eikä saa olla liian itsekäs.”
Joukkuetaidoista on hyötyä myös parisuhteessa.
Rive sanoo kokevansa, että he ovat vaimonsa kanssa onnistuneet ainakin jossain asiassa, koska molemmat lapset ovat aina, kaikenikäisinä, halunneet halata vanhempiaan.
Pandemia-aika on lähentänyt perhettä entisestään. Haastatteluhetkellä keväällä 2020 poika seuraa etäluentoa ja tytär tekee esseetä.
”Olemme käyneet yhdessä ulkoilemassa, ja hyvin on mennyt.”
”Olemme yrittäneet opettaa lapsille omia arvojamme, aitoutta ja rehellisyyttä, empatiaa ja sitä, että muita pitää auttaa.”
Kahden lapsen isä muistuttaa, että kunnianhimoa ja tavoitteita pitää olla sopivassa määrin.
”Kannattaa unelmoida, sillä unelmat voivat toteutua.”
Pettymykset opettavat nöyryyttä
Arvaamaton ja outo alkuvuosi on tehnyt valmentajan työstä haasteellista. On ollut pakko sopeutua siihen tosiasiaan, että odotettuihin Euroopan mestaruuskisoihin on yllättäen vähintään vuosi aikaa.
Kaikki joukkueet ovat kuitenkin samalla viivalla.
”Odotan normaaliaikaa ja yritän valmistautua siihen hyvin. Menen päivä ja asia kerrallaan. Eniten pelkään sitä, että kun päästään pelaamaan, tulee yli-into päälle ja kaikki menee överiksi.”
Se ei ole todennäköistä, sillä vaikka mies sanoo olevansa innoissaan, hänen vahvuutensa on nimenomaan rauhallisuus. Hänellä on hyvä stressinsietokyky, ja harkitsevan perusluonteen lisänä on kokemuksen tuomaa oppia.
Liika puristaminen ei auta, ja tietty etäisyyden ottaminen helpottaa niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.
”Ei kannata stressata asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Delegointi auttaa, pätevät kaverit tukevat ja organisointi helpottaa.”
Räyhääminen tai julkinen nolaaminen eivät kuulu palkitun valmentajan työkalupakkiin.
”Välinpitämättömät, laiskat ja vastuuntunnottomat ihmiset saavat minut joskus suuttumaan.”
Miettimisen jälkeenkään Rive Kanerva ei tosin muista, milloin olisi viimeksi kunnolla hermostunut.
”Suutuin itselleni äskettäin tenniskentällä. Pelasin niin huonosti.”
Rive painottaa, että tunnekuohuja voi tulla jokaiselle, mutta fiksu osaa pyytää niitä anteeksi.
Anteeksipyytämisen tärkeyteen liittyy myös nöyryys. Pettymykset opettavat sitä urheilijalle koko ajan.
Tosin Markku Kanervan osaksi on viime vuosina tullut enimmäkseen kehuja ja kiitosta. Selkään taputtelijat hän kuittaa rauhalliseen tapaansa kepeän realistisesti:
”Joku viisas on sanonut, että kun riittävän moni taputtelee selkään, selkä parkkiintuu ja kestää paremmin myös mahdolliset puukotukset.”
Haastattelu on julkaistu Eevassa 7/2020. Nettiversiota on muokattu.
