Olen aina rakastanut vaatteita, kenkiä ja asusteita, joskus vähän liikaakin. Olen kaukana minimalistista, eikä vaatekaappini sisältöä voi todellakaan kuvailla kapselipuvustoksi. Siellä on röyhelöä, pitsiä, paljettia ja leopardikuosia – ja nykyajattelun valossa luvattoman paljon vaatteita. Toisaalta käytän hankintojani vuosikausia ellen -kymmeniä ja teen harvoin hutihankintoja.

Näen mielelläni vaivaa tyylin eteen ja teen löytöjä monista hintaluokista. Ystäväni sanoin minulla on taito saada Tokmannin aurinkolasit näyttämään Celineltä. Suht hektisessä elämäntilanteessani tyyli on ehkä rakkain harrastukseni.

Ennen kaikkea tyylini onkin harkittu ja huoliteltu. Minulla ei ole ”huonoja kotivaatteita” ja kun lähden kotiovesta, mikään ei ole päälläni sattumalta. Jopa elämäni kriiseissä tällainen laittautuminen on tuonut minulle valtavasti iloa, lohtua ja tukea. Saman se tekee arjessa. Elämää ei voi hallita mutta ulkoasuaan usein voi.

Näistä lähtökohdista ajatus yhden ja saman mekon käytöstä kokonaisen viikon ajan on suorastaan radikaali. Normaalioloissa en lähes ikinä pukeudu samaan vaatteeseen kahtena päivänä perättäin, jos päällysvaatteita ei lasketa. Ehkä se johtuu siitä, ettei meikkini ja hiustyylini juuri vaihtele. Vaatteet tuovat vaihtelua ja ovat kuin leikki, joiden valintaan vaikuttaa paitsi käyttötarkoitus myös päivän fiilis. Siksi en ikinä valitse asuani valmiiksi edellisenä iltana.

Radikaalin viikosta tekee sekin, että minulla on tapana pestä lähes poikkeuksetta kaikki ihoa koskettavat vaatekappaleet joka käytön jälkeen. Miksikö? Koska haluan aina tuoksua raikkaalta, käytän paljon vaaleita värejä ja koska vaatteissani on usein päivän päätteeksi myös elämän jälkiä – vähintään meikkiä kauluksessa. Yhden mekon taktiikalla pesurumba ei ole samaan tapaan mahdollinen tai ainakaan kovin helppo.

Juttelen kokeilustani muotitoimittaja Liisa Kokon kanssa. Hän pukee ihmisiä muun muassa lehtien muotijuttuihin ja kansikuvauksiin ja etsii työkseen näille mitä erilaisempia vaatteita. Mitä Kokko ajattelee yhden ja saman vaatteen jatkuvasta käytöstä?

"Kannustan ehdottomasti miettimään vaatteiden käyttökertoja ja shoppailemaan järkevästi. Kun käyttää samaa vaatetta paljon, kalliimpikin hankinta maksaa itsensä takaisin. En silti kannusta siihen, että mitään vaatteita ei enää ostettaisi uutena, koska ei se talous niinkään pyöri.”

Kokko ei usko, että kovinkaan moni käyttää yhtä ja samaa vaatetta monena päivänä peräkkäin erityisen tarkoituksellisesti.

”Ennemmin lienee kyse siitä, että jotain pitää turvavaatteenaan tai ei halua erottua. Tai sitten ei ole kiinnostunut pukeutumisesta.”

Kokosta voi olla hyvinkin fiksua hankkia samaa vaatetta useampi identtinen kappale tai parissa värissä, jos se on itselle mieluinen. Näin vaatteen ehtii pestä ja se saa levätä käyttökertojen välissä.

Jonkun tyyli voi Kokon mukaan myös näyttää päivästä toiseen samalta, vaikkei kyse olisikaan eksaktisti samoista vaatekappaleista. Silloin kyse on Kokon mukaan niin sanotusta univormupukeutumisesta, jota esimerkiksi Steve Jobs eläessään suosi.

”Käyttämällä samaa tai täysin samannäköistä asua joka päivä voi esimerkiksi työssä alleviivata sitä, että haluaa tulla huomatuksi osaamisensa eikä ulkoasunsa perusteella.

Entä helpottaako saman vaatteen käyttö pukeutumista, jos sen kokee hankalaksi?

”Monella on liikaa vaatteita, joten kaapin karsiminen tai järkevöittäminen voi ehdottomasti helpottaa valintoja. Kun kaapissa ei ole sitä sun tätä, sieltä on helpompi yhdistellä sopiva asu. On silti hyvä muistaa, ettei minimalistinen kapselipuvusto sovi kaikille, vaan osa kaipaa enemmän vaihtelua.”

Musta mekkoni on viikon ainoaksi mekoksi Kokon mukaan sikäli hyvä valinta, että jos haluan hämätä muita, musta väri ei jää mieleen samalla tavalla kuin vaikkapa keltainen.

Miten käy? Millainen yhden mekon viikko lopulta on, miten muut suhtautuvat ja mitä opin?

Miltä viikon asut näyttävät? Katso pikakelaus viikon asuihin!

Testiviikon alku on liki helteinen. Ajatus villamekosta hirvittää entistä enemmän. Juu, villa hengittää ja siirtää kosteutta iholta mutta silti.

Puen mekon päälle valkoisen pellavableiserin. Valitsen jalkaan helmillä koristetut nahkanilkkurit ja käsipuoleen mustan nahkalaukun. Sekä kengät että laukku ovat second hand -ostoksia vuosien takaa, mutten ole käyttänyt niitä pitkään aikaan. Vielä suomalaisen pikkubrändin helmikorvarenkaat korviin ja ne Tokmannin Celinet eli aurinkolasit nenälle ja menoksi.

Asu on minusta juuri sopivan tyylikäs ja asiallinen työtapaamiseen, johon olen menossa. Huomaan, että vastaantulijat kaupungilla kiinnittävät huomiota etenkin kenkiini. Siksi, että nilkkurit ovat koristeellisuudessaan kiinnostavat vai liian erikoiset tai ehkä aika kuuman näköiset säähän nähden? Vastaus jää mysteeriksi. Mutta se on silti merkki: näyttävät asusteet saavat neutraalin mekon rinnalla selvästi pääroolin, mikä lupaa hyvää loppuviikolle.

Huoleni villamekon kuumuudesta on onneksi turha. Ohut merinovilla osoittautuu jo ensimmäisenä päivänä turnauskestävyydeltään loistavaksi monestakin syystä.

Ensinnäkin mekko on älyttömän mukava ja vilpoisa päällä. Huomaan viihtyväni joustavassa materiaalissa kotona yömyöhään, vaikka yleensä vaihdan illaksi kotiasuun. Kaula-aukko osoittautuu sekin mainioksi: o-aukko ei ole liian antava eikä kuristava.

Toiseksi materiaali ei selvästi kaipaa pesua kovin herkästi. Illalla nuuskin mekon läpi eikä se haise, sillä villa hylkii luontaisesti hajuja. Liisa Kokko vinkkaa, että tarvittaessa villamekon voisi raikastaa öisin keittiön pakastimessakin. Pakastaminen kun freesaa villan siinä missä farkutkin. Se on myös hyvä keino karkottaa vaatteista vanhojen talojen rakenteissa mahdollisesti lymyävät turkiskuoriaiset.

Kolmanneksi rypyistäkään ei villassa tarvitse kovasti huolehtia. Mekon helmaosan istumarypyt oikenevat yön aikana, kun niihin sumuttaa illalla kevyesti vettä suihkepullosta.

Yksi miinus merinossa kyllä piilee. Kun vaaleita pitkiä hiuksia irtoaa, ne tuntuvat tarttuvan mekon pintaan erityisen mielellään ja tiukasti, vaikka materiaali ei ole sähköinen. Myös koirakaverin karkea karva suorastaan pujottelee itsensä mekon kuituihin. Myös arjen oiva apurini hiusten kuivasampoo erottuu mustasta sileästä neuleesta kiusallisen hyvin.

Viikon mustavalkoisen avauksen jälkeen alan jo toisena päivänä kaivata kipeästi värejä. Valitsen mekon päälle kaapistani ohuen kimonomaisen huitulan, jossa on monia lempivärejäni sopivassa suhteessa: kirkkaansinistä, turkoosia, pinkkiä, valkoista. Tarkkaan ottaen se on satiiniaamutakki, jonka ostin kahdella eurolla espoolaiselta kirpputorilta. Merinomekkoon kuuluvalla villavyöllä aamutakin kietoo helposti kaftaanimaiseksi, auki jätettynä satiinitakki toimii pitkänä jakkuna.

Värit tuovat minulle hyvän fiiliksen, mutta niillä tärkeä rooli siksikin, etten kuorruta asujani asusteilla. En esimerkiksi osaa käyttää sellaisia näyttäviä kaulakoruja, joilla asuun saisi uutta ilmettä. Sen sijaan käytän mielelläni isoja korvakoruja. Kädessäni on päivittäin älysormus ja -kello sekä usein muutama tärkeä rannerengas. Muita suosikkiasusteitani ovat aurinkolasit, laukku ja vaihtuva huulipuna.

Punaan huulet samalla fuksianpunaisella, jota on vaatteen kuosissa. Pujotan korviin kullanväriset renkaat, sujautan jalkaan mustat nahkasandaalit ja pakkaan kannettavan tietokoneen ja muut tärkeät tavarat isoon korikassiin. Lähden lähikahvilaan kirjoittamaan. Luuleekohan joku, että unohdin aamutakin päälle vahingossa? Toisaalta mitä sitten!

Etukäteen mietin, että yhden ja saman mekon asustamiseen tarvitaan varmasti paljon asusteita viikon aikana. Huomaan jo alkuviikosta, että ei tarvita. En myöskään ole valmis tinkimään radikaalisti omasta tyylistäni yliasustamalla vaan haluan näyttää itseltäni.

Testiviikon aikana ja sen alla huomaan katsovani vaatekaappia uusin uteliain silmin. Mikä kaikki sopisi mustan mekon kanssa? Ja ennen kaikkea, mikä tekisi siitä minun näköiseni eli karsisi tuon itse aiheutetun tylsyyden?

Löydän esimerkiksi ainakin kymmenen vuotta vanhan karvaliivin, joka on jostain syystä unohtunut kaapin perälle. Se on yksi harvoja tekokuituvaatteitani mutta näyttää yhä kivalta ja pääsee pitkästä aikaa käyttöön. Puen sen mekon pariksi polvipituisten nahkasaappaiden kanssa. On yhä liian kuuma sukkahousuihin.

Myöhemmin viikolla kaapista tarttuu käteeni pitkästä aikaa myös edestä napitettava pitkä vintagefarkkuhame, joka on FB-kirppislöytöni vuosien takaa. Olen jopa huvittavan tyytyväinen itseeni, kun tajuan, että senhän voi yhdistää mekkoonkin. Hameen kanssa neulemekko näyttää käden käänteessä t-paidalta. Nerokasta!

Vaikka pidän väreistä, huomaan mustan mekon ohjaavan minua tällä viikolla varsin graafisiin eli tässä tapauksessa vähävärisiin kokonaisuuksiin. Se tuntuu vähän tylsältä mutta on suoraa seurausta siitä, että käytän usein nimenomaan värikästä vaatetta. Laukuissa ja kengissä taas suosin lähinnä neutraaleja värejä, jotta ne toimisivat mahdollisimman monen asun kanssa.

Ennen testiviikkoa pohdin, kysyykö joku läheiseni, miksi yhtäkkiä pukeudun samaan mekkoon niin monena päivänä putkeen. Se kun ei ole minulle ominaista. Toisaalta tiesin, että ketään tuskin kiinnostaa.

Jossain vaiheessa viikkoa kysyn yleensä yksityiskohtiin paljon huomiota kiinnittävältä lapseltani, onko hän huomannut, että minulla on ollut sama vaate jo monta päivää. ”Oikeasti?” hän kommentoi ja syventyy taas omiin hommiinsa. Arkiston aarre -karvaliivi saa kyllä kehuja oikein erikseen. Samoin farkkumekko villamekon päällä. ”Toi sopii sulle.”

Tapaan testiviikon aikana monia ihmisiä, osaa jopa päivittäin, mutta kukaan heistä ei kiinnitä mitään huomiota pukeutumiseeni. Täytyy sanoa, että olisin kyllä yllättyneempi, jos kiinnittäisi.

Seuraan mekossa lapsen urheilutreenejä ja pelejä useina päivinä. Pellavajakussa ja mustavalkoisissani tunnen itseni kentän laidalla totaalisen ylipukeutuneeksi, mutta toisaalta se ei ole minulle kovinkaan tavatonta. Kukallisessa armytakissa sulaudun jo paremmin joukkoon. Mutta kuten sanottu, ketään ei kiinnosta.

Liisa Kokon mukaan valtaosa ihmisistä ei tosiaan kiinnitä toisten pukeutumiseen juuri mitään huomiota. Ja jos kiinnittää, ei välttämättä ota sitä puheeksi. Kukaan ei siis välttämättä huomaa tai sano mitään, jos jollain on sama asu päiväkausia. Myös työpaikka ja -tapa tosin vaikuttaa. Koska teen töitä pääosin kotona, tilanne on toki erilainen kuin jos työskentelisin päivittäin samojen kollegojen kanssa toimistossa.

Viikon aikana mietin ankarasti, onko saman mekon käyttö helpottanut huonon aamuihmisen kiireisiä aamuja ja vapauttanut aikaa johonkin tärkeämpään? Vastaan: kyllä ja ei.

Toisaalta aikaa säästyy kyllä, kun koko asua ei tarvitse miettiä alusta asti uudelleen joka päivä. Toisaalta aikaa asun koostamiseen kuluu jopa tavallista enemmän, kun joutuu pohtimaan, mikä sopisi taas juuri tämän mekon kanssa ja näyttäisi taas vähän erilaiselta. Koen sen vaikeammaksi kuin sen, että vaihtaisin koko vaatekertaa.

Ehkä suurin kysymys itselleni on, miksi pukeutumisen edes pitäisi olla helpompaa, koska koen sen varsin helpoksi jo nyt. En koe sitä pakkopullaksi

enkä rasittavaksi vaan nautin siitä. Vietettyäni samassa mekossa neljä päivää huomaan, että alan toden teolla kyllästyä ja kaivata muita vaatteitani: Saisipa käyttää farkkuja! Tai sitä ihanaa pitkää silkkimekkoa. Kun tämä viikko loppuu, kuljen kyllä vain värikkäissä vaatteissa.

Samaisen neljännen päivän iltana heitän muuten myös mekon vöineen pesukoneen villanpesuohjelmaan ensimmäistä kertaa viikon aikana. Vieläkään ei olisi hygieniasyistä välttämätöntä mutta tuntuu, että on korkea aika. Käytin mekon alla vaihtelevasti niin alusmekkoa, -hametta kuin bikersortseja. Nekin varmasti auttoivat pitämään mekon puhtaampana. Tunnen piston sydämessäni: ehkä voisin pestä muitakin vaatteita jatkossa edes vähän harvemmin?

Laadukas ohut villa ei ole hellästä konepesusta moksiskaan, materiaali pysyy muodossaan ja kuivuu nopeasti. Aamulla se on taas valmis käyttöön.

Minua ei todellakaan tunneta lähipiirissäni ihmisenä, joka matkustaa kevyesti. Pakkaan matkoille mukaan yhtä sun toista varmuuden vuoksi ja lähes poikkeuksetta turhaan.

Käyttäessäni samaa mekkoa viikon alan ensi kertaa miettiä vakavasti, että ehkä yhden mekon taktiikka voisi toimia lomilla ja miksei työmatkoillakin oikeasti myös minulla. Ohut ja siksi nopeasti kuivuva villamekko olisi myös helppo pesaista jonakin iltana kohteessa jopa käsin, jos pesukonetta ei olisi käytettävissä.

Kun pidän samaa mekkoa viikon, huomaan, että hyvin valittujen, varsin kevyidenkin asusteiden ansiosta sama mekko voi todella palvella minua kokonaisen viikon.

Testiviikko keikauttaa myös vaatekaapin arvojärjestystä uuteen uskoon. Aiemmin olen helposti antanut pääroolin asussa juuri mekolle, mutta jatkossa sen saattaa saada useammin esimerkiksi koru, huivi, kengät tai takki.

Viikon mekkoni löytöpaikka ei ollut minulle perinteinen. Löysin sen erään verkkokaupan alennusmyynnistä alkukesästä. Olin jo pitkään etsinyt ohuehkoa merinovillamekkoa, jotta voisin vilukissana liikkua talven riennoissa ilman michelinukkomaista habitusta.

Sopivaa mekkoa hakiessani klikkasin yhtä hakukoneen tarjoamaa linkkiä ja päädyin ulkoiluvaatemerkin verkkokauppaan. Suomalainen North Outdoor valmistaa muun muassa merinovillakerrastoja.

Testiviikon lopuksi lähetän kuvia asuistani Liisa Kokolle.

”Bravo, well done! Hyvin hämätty asusteilla”, hän viestittää.

"Olisit vielä voinut kokeilla jonkinlaista vyötä tai silkkihuivia – tai värikkäitä sukkahousuja tai laukkua. Ison silkkihuivin voi solmia myös ponchomaiseksi. Mutta kukaan ei kyllä voisi tulla sanomaan, että hei sinulla on ollut viikon tuo sama mekko.”

Ja toisaalta mitä sitten, vaikka tulisikin, mietin. Mutta itselle pitää olla rehellinen: minusta ei ainakaan tässä vaiheessa olisi vain yhden mekon naiseksi.

Katso, miten Hanna esittelee viikon asunsa!

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voisitko sinä pitää viikon samaa mekkoa?