Riikka Pulkkinen on säästänyt rakkaimmat vaateaarteensa – nämä suositun suomalaismerkin mekot odottavat, että pääsevät tyttären käyttöön
Kirjailija Riikka Pulkkinen iloitsee kierrätyslöydöstä, haaveilee kestävästä takista ja toivoo avarakatseisuutta pukeutumisvalintoihin.
Millainen vaatteiden ostaja olet?
”Vuosi vuodelta minun on vaikeampi ostaa aivan uusia vaatteita. On mahtavaa löytää tarvitsemansa käytettynä, mutta en juuri välitä kierrellä kirppareita.
Kun vietän kahdenkeskistä aikaa tyttäreni kanssa, saatamme käydä UFFissa. Hän on kiinnostunut muodista ja tyyleistä. Nyt muotia ovat väljät vaatteet, ja sellaisia kirppareilta löytyy 11-vuotiaalle.
Netissä tilaamiseen liittyy paljon ongelmia. Luin tuttavani somepäivityksestä, että Kiinasta tulee vuosittain Suomeen kymmenen miljoonaa pakettia. Miten Tulli voisi enää kattavasti tehdä niille turvallisuusvalvontaa? Kiina ei myöskään ole sitoutunut kaikkiin päästövähennystavoitteisiin.
Tuntuu järkyttävältä, että pitäisi totuttautua kulutukseen, johon sisältyy isoja riskejä. Kiinalaista pikamuotia ei kannata tukea.”
Millaisia ovat luottovaatteesi?
”Niissä on helppoa ja vaivatonta olla. Ne näyttävät päällä hyviltä ja korostavat olkapäitäni, joiden toivon näkyvän.
Nuorena lapsettomana aikuisena minulla oli vahva Ivana Helsinki -vaihe. Erityisen paljon käytin yhtä villamekkoa. Mekot liittyvät tiettyyn elämänvaiheeseen enkä halua luopua niistä. Viimeksi tyttäreni sovitteli niitä Helsingin pormestarin tanssiaisiin koululaisille. Mekot saavat edelleen odottaa kaapissa häntä varten.
Kesäinen luottovaatteeni on usein kotimainen pellavamekko. Monivuotinen suosikkini hajosi viime kesänä, kun helma jäi pyörän pinnojen väliin.”
Miten pukeudut kirjailijana esiintyessäsi?
”Mietin aina, mitä puen päälleni. Esiintymiset ajoittuvat erityisesti kirjanjulkaisusyksyihin. Viime syksyn kirjamessuille löysin kaksi kierrätysmekkoa Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalon Relove-liikkeestä.
Kahden ensimmäisen romaanini aikaan minulle oli tärkeää, että jokaisessa esiintymisissä minulla oli aina eri vaatteet. Enää en ajattele niin.
Kun syksyllä ostin Other Stories -liikkeestä uuden mekon Viimeinen yhteinen leikki -romaanini julkistustilaisuuteen, käytin sitä syksyn aikana monissa juhlissa. Mekko on pitkä, viininpunaista satiinia. Joihinkin kuvauksiin lisäsin yläosaan paidan.”
Millainen on vaatteiden tai pukeutumisen rooli kirjoissasi?
”Toisessa romanissani Totta se on johtomotiivi ja tuli esille myös kirjan kansikuvassa, mitä ratkaisua ensin hieman nikottelin. Italian- ja ranskankielisissä käännöksissä kirjan nimi on Unohdettujen pukujen vaatekaappi.
Lumo-romaanissa Philippa pukeutuu Helenan lesken pyynnöstä nuoreksi Helenaksi. Lopussa Saga pukeutuu Philipan vaatteisiin ja riisuu ne, mikä on merkittävä symbolinen teko.”
”Nautin ajatuksesta, että päästessäni kirjoittamisen makuun ylläni olisi ylellinen silkkitakki. Todellisuudessa pukeudun virttyneeseen villapaitaan.”
Olit mallina Eevan muotijutussa. Oliko Eevan kuvausasuissa jotain omaan vaatekaappiisi sopivaa?
”Luksuspyjamat ja oloasut tuntuivat ja näyttivät ihanilta. Lapsiperhearjessamme ne varmaan olisivat täynnä jugurttitahroja.
Oli hauska kokeilla herkullisia värejä, kuten sitruunamarenginkeltaista oloasua, vedenvihreää mekkoa ja laventelinväristä neuletta. Kuvausten taitavalta stylistilta Liisa Kokolta opin, että kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia itselle uusia yhdistelmiä.
Asuissa oli käytetty laadukkaita materiaaleja kuten silkkiä. Sellainen saakin maksaa.
Keltainen oloasu oli houkutteleva, samoin silkinsileä tupakkatakki. Nautin ajatuksesta, että päästessäni kirjoittamisen makuun ylläni olisi ylellinen silkkitakki. Todellisuudessahan pukeudun virttyneeseen villapaitaan. Klaus Haapaniemi on suunnitellut silkkitakkeja, joissa voisi mennä juhliinkin.
Huomaan, että monet haavevaatteistani ovat takkimaisia.”
Millaisia ajatuksia nykyinen julkinen puhe pukeutumisesta sinussa herättää?
”Minua kiinnostaa filosofinen keskustelu tyylistä: mitä on tyyli, naiseus tai tietyissä rajoissa pysyminen.
Harrastan monipuolisesti tanssia, esimerkiksi jamaikalaista katutanssia, johon kuuluu näyttävä pukeutuminen ja sen rohkea esittely. Siinä kulttuurissa pukeutumisen kahlitseminen tiettyihin soveliaisuusrajoihin on naurettava ajatus. Miten hienoa, toivottavasti tämä asenne yleistyy.”
Lyhyempi versio jutusta on ilmestynyt Eeva-lehdessä 1/25.
