Jos haluat kuunnella jutun, klikkaa tästä:

Nyt riitti. Näin Laura Ryynänen totesi keväällä 2022 ja irtisanoutui.

Ryynänen oli aloittanut työnsä yöhoitajana kehitysvammaisten hoivakodissa puoli vuotta aikaisemmin. Työn hän oli kuvitellut rauhalliseksi: vuorossa valmisteltaisiin seuraavan päivän ruokia, siistittäisiin paikkoja ja autettaisiin potilaita, jos he sattuisivat heräämään. Mielikuva piti paikkansa.

”Mutta siihen en osannut valmistautua, miten yksinäistä työ kehitysvammaisten hoivakodin yöhoitajana olisi ja miten raskaaksi yksinäisyys kävisi”, Ryynänen muistelee.

Työvuorossa oltiin 10 tuntia kerrallaan yksin, ja kollegoita tavattiin pikaisesti vuoronvaihdossa. Osa asukkaista nukkui yönsä hyvin, joten Ryynänen ei koskaan nähnyt heitä hereillä.

Sosiaalisena ihmisenä Ryynänen alkoi kaivata juttuseuraa. Välillä työssä tuli tilanteita, joissa hän olisi tarvinnut kollegoidensa tukea. Pitäisikö kaatuneelle potilaalle soittaa ambulanssi vai riittäisikö tilanteen seuraaminen? Sitten oli myös yksi aggressiivinen potilas, jonka kohtaamista yksin Ryynänen pelkäsi.

Ryynänen ei ole kokemuksineen ainoa. Yksinäinen on työpaikallaan joka neljäs suomalainen, kertoo Helsinki Mission yksinäisyystyön päällikkö Maria Lähteenmäki. On aloja ja työnkuvia, joissa yksinäisyys on yleisempää kuin muualla.

”Esimerkiksi asiantuntijatyössä, esihenkilönä tai epätyypillisessä työsuhteessa voi jäädä vaille sellaisia sosiaalisia suhteita, joita kaipaisi.”

Tutkimusten mukaan työyksinäisyys on lisääntynyt myös etä- ja hybridityössä ja etenkin nuorilla ja uusilla työntekijöillä.

Työpaikan sosiaaliset suhteet vaikuttavat paitsi siihen, miten työssään viihtyy, myös siihen miten työssään suoriutuu. Jos työssään tuntee jatkuvasti olonsa ulkopuoliseksi eikä saa apua vaikeisiin tilanteisiin silloin kun sitä tarvitsee, työstä tulee helposti puurtamista. Työn imu ja työmotivaatio heikkenevät, samoin sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin. Yksinäinen ei välttämättä näe työpanoksensa arvoa, sillä se jää irralliseksi muista.

”Toisaalta yksinäisyys voi johtaa ylisuorittamiseen, jos kokee, että näin saa työssä huomiota ja onnistumisen tunteita”, Lähteenmäki sanoo.

Ryynästä jo töihin meneminen alkoi ahdistaa. Työvuorot tuntuivat loputtoman pitkiltä, paikoittain turvattomiltakin, hän kuvaa.

Työpäivien yksinäisyyttä voi olla helpompi kestää, jos vapaa-ajalla tapaa ystäviä ja perhettä, sanoo Lähteenmäki. Toisinaan työyksinäisyys kuitenkin seuraa muuhun arkeen.

”Pitkittynyt yksinäisyyden kokemus töissä voi kuormittaa niin paljon, ettei vapaa-ajallaankaan jaksa luoda suhteita tai tehdä kivoja asioita, jotka tukisivat hyvinvointia.”

Yksinäisyyden ehkäisy on koko työyhteisön asia, sanoo Lähteenmäki.

Työpaikalla täytyy erikseen sopia, miten varmistetaan, että jokainen uskaltaa työssään olla oma itsensä ja ettei kukaan jää töidensä kanssa ihan yksin.

”Yhdessä täytyy pohtia, miten tehdään päätöksiä ja puhutaan asioista niin, että kaikki tulevat huomioiduksi ja uskaltavat tuoda näkemyksensä esiin.”

Tätä kutsutaan myös psykologiseksi turvallisuudeksi. Sen lisäksi tarvitaan kasvokkaisia kohtaamisia ja epämuodollisiakin yhteisiä hetkiä. Siksi Lähteenmäki ei suosittele täydellistä etätyötä.

”Jos työkavereita ei näe kasvokkain, ei voi oikeasti tietää, mitä heille kuuluu. Fyysinen olemus paljastaa paljon sellaista, mikä etänä voi jäädä piiloon.”

Koko työyhteisön hyvinvointi vaatii myös epä­itsekkäitä tekoja. Vaikka itsellä olisi asiat mukavasti, jokaisen tehtävä on katsoa myös ympärilleen ja pohtia, voisiko jotenkin auttaa muita.

”Jokaisen työntekijän tulee itse olla sellainen kollega, jonka itselleen haluaisi. Esimerkiksi uutta työntekijää kannattaa pyytää kahville, vaikka olisikin helpompi mennä kahville tuttujen työkavereiden kanssa”, Lähteenmäki sanoo.

Työyksinäisyys on itseään ruokkiva kehä. Jos tuntee, ettei kuulu joukkoon, alkaa helposti vetäytyä joukosta, sanoo Lähteenmäki.

Jos siis tuntee olevansa yksinäinen, tunteen äärelle kannattaa pysähtyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Itseään kannattaa muistuttaa, ettei tilanne ole oma vika. Lähteenmäki kannustaa suhtautumaan tilanteeseen uteliaisuudella: miksi tunnen näin, mistä tunteeni kertoo ja mitä voin tehdä ollakseni vähemmän yksinäinen.

”Tunteistaan ja odotuksistaan kannattaa puhua kollegoille ja esihenkilölle. Voi vaikka sanoa, että haluaisi käydä muiden kanssa kahvilla tai tarvitsee lisää palautetta, perehdytystä tai kollegiaalista tukea.”

Joskus yksinäisyyden kokemusta voi olla vaikea itse myöntää tai ottaa puheeksi. Siksi sitä täytyy myös erikseen kysyä työntekijöiltä esimerkiksi työhyvinvointikyselyissä tai työterveystarkastuksissa.

Ryynäsen tapauksessa asia ei tullut puheeksi, vaan kyti hänen mielessään, kunnes päätös irtisanoutumisesta oli jo selvä.

Ryynänen vaihtoi uuteen työhön, jossa hän teki pääosin ilta- ja yövuoroja. Työ oli sosiaalista ja mukavaa. Kuitenkaan Ryynänen ei juuri nähnyt lapsiaan, sillä hän oli vapaalla aamupäivisin, kun nämä olivat koulussa. Kun hän iltaisin tuli töistä, lapset olivat jo nukkumassa. Siksi hän kaipasi takaisin yötyöhön.

Puoli vuotta myöhemmin Ryynänen kohtasi entisen pomonsa, joka etsi uutta yöhoitajaa. Tällöin Ryynänen kertoi kokemastaan yksinäisyydestä ja pelosta. Esihenkilön kanssa sovittiin, että Ryynänen voisi tulla takaisin ja tehdä 20-prosenttisesti päivävuoroa.

”Nyt olen taas ollut yöhoitajana puolen vuoden ajan. Päivävuorot ovat piristyspäiviä. Työkaverini ovat tosi mukavia, ja kun olen tutustunut asukkaisiin, en enää pelkää heidän kohtaamistaan yöllä.”

Joskus työnkuva on luonteeltaan itsenäinen tai yksinäinen eikä tätä voi muuttaa. Tällöin apu voi löytyä työpaikan ulkopuolelta – esimerkiksi sosiaalisen median ryhmistä tai ammattilaisverkostoista.

Näin kävi Ryynäsenkin tapauksessa. Kun hän palasi yötyöhön, hän perusti yöhoitajien Whatsapp-ryhmän, johon hän haki jäseniä Facebookissa. Nyt ryhmässä on noin viisitoista yöhoitajaa ympäri Suomen, yksi Norjastakin.

”Juttelemme ryhmässä siitä, mitä yön aikana on tehty. Ympäripyöreästi voimme puhua myös töissä tapahtuneista asioista, mutta emme edes tiedä, missä muut ovat töissä.”

Työasioiden lisäksi ryhmässä jaetaan kuvia lemmikeistä ja puhutaan harrastuksista.

Se, että puhelimen päässä on aina joku muu samassa tilanteessa, on tukenut Ryynäsen jaksamista yksinäisessä työssä. Ja tämä työasia seuraa häntä vapaa-ajallekin.

”Kirjoittelen ryhmään kyllä vapaapäivinäkin. Aina siellä on joku työvuorossa, ja kun ryhmään tulee viestejä, niihin tekee mieli vastata.”

Juttu on julkaistu Trendissä 7/2023.