Kesken kiireisen iltavuoron vanhuksen yleistila heikkeni äkkiä dramaattisesti. Reeta Vihervirta hälytti paikalle kollegansa, mutta samaan aikaan toinen asukas tarvitsi apua.

Vuoro kului myös rauhoitellessa ympärillä tilannetta aistivien iäkkäiden ja muistisairaiden hätää. Vihervirta ja hänen työtoverinsa tekivät kuitenkin normaalit hoivakodin iltarutiinit jokaisen asukkaan kanssa. Kyseinen iltavuoro oli Vihervirran arjessa tuikitavallinen.

”Lähihoitajan työ on fyysisesti raskasta, mutta tunnen sen merkitykselliseksi joka päivä. Saan paljon siitä, että vain olen vanhojen ihmisten seurassa ja kuuntelen heidän tarinoitaan. He myös näyttävät kiitollisuutensa kun ovat saaneet apua.”

Kiireen lisäksi voimia kuitenkin vievät esimerkiksi erimielisyydet työyhteisön sisällä ja se, jos kollega valittaa huonoa palkkaansa ja puhuu työstään halventavaan sävyyn. Vihervirran mielestä silloin ollaan väärällä alalla. Hän keskittyy työn hyviin puoliin.

”Työn kuuluu tuoda iloa! Mehän vietämme suurimman osan elämästä töissä.”

Asenne siis ratkaisee jo paljon. Positiiviseen psykologiaan perehtynyt puhuja, kouluttaja ja tietokirjailija Rosa Nenonen kannustaakin itsekriittisyyden sijaan viljelemään itsemyötätuntoa, joka parantaa työstä suoriutumista huomattavasti tehokkaammin kuin itsensä soimaaminen ja epäkohtien vatvominen.

”Itsemyötätunto on lempeyttä ja armollisuutta itseä kohtaan, mutta myös tietynlaista itsesuojelua. Itsemyötätuntoinen asettaa myös työssä rajat sekä työlle ja sen kuormittavuudelle, että sille, miten antaa kohdella itseään.”

Tiivistahtinen ja raskas vuorotyö tuo lähihoitajana työskentelevälle Vihervirralle nettokuukausitulot, jotka liikkuvat 1 700 eurosta parhaimmillaan reiluun pariin tonniin. Summa ei Vihervirran mielestä kerro yhteiskunnan arvostuksesta vanhustenhoitoa kohtaan, mutta hänen omaa arvostustaan työtään, ammattitaitoaan ja itseään kohtaan pieni palkka ei ole laskenut.

Työstä maksettava palkka on silti yksi tärkeä arvostuksen mittari. Raha säätelee yleensä muutakin:

”Raha ei tee onnelliseksi, ja joskus se voi jopa tehdä onnettomaksi. Mutta jos rahan puute aiheuttaa jatkuvaa huolta ja stressiä, se laskee onnellisuuden tunnetta. Pieni palkka ei yksistään laske merkityksellisyyden tunnetta, mutta se voi osaltaan vaikuttaa”, Nenonen sanoo.

Nenonen muistuttaa myös, että onnellisuus ja merkityksellisyys ovat eri asioita. Onnellisuus koetaan usein hetkiin sidottuina onnen tunteina, joita voi synnyttää esimerkiksi lomamatka, illallinen ystävien kanssa tai miksei palkankorotuskin.

”Merkityksellisyys on syvempää ja pysyvämpää onnellisuutta, ja siihen kuuluvat myös kielteiset tunteet. Esimerkkinä vaikka vanhemmuus, joka tuottaa tosi paljon syvää onnea, mutta se nostaa pintaan myös vaikeita asioita.”

”Ei mikään työ ole aina hemmetin siistiä. Mutta kun tekemisellä on merkitys, on helpompi päästä vaikeiden hetkien yli.”

Vihervirta oli noin 9-vuotias, kun hän kävi muistisairaiden hoivakodissa tapaamassa isänsä setää. Kokemus painui syvälle ja vaikutti uravalintaan.

”Vanhainkodin käytävällä vastaan käveli muistisairas mummo, jolla oli joku pehmolelu kainalossaan. Se oli hellyttävä näky. Sanoin äidille heti, että minusta tulee isona hoitaja.”

Vihervirran mielestä vanhusten parissa työskentelevän lähihoitajan työ vaatii kutsumuksen. Lisäksi se vaatii empaattisuutta, ryhmätyötaitoja, erilaisuuden huomioimista ja hyväksymistä sekä hyviä käytöstapoja.

”Minulle lähihoitajan työ on kutsumusammatti ja tunnen vahvasti, että olen oikeassa paikassa. Minulla on sellainen auttajaluonne. Ei elämäni olisi niin hyvää, ellen saisi auttaa vanhoja ihmisiä ja olla heidän seurassaan.”

Rosa Nenonen teroittaa koulutuksissaan, että työn merkityksellisyyden löytämiseksi on oleellista hahmottaa oma tarinansa: kuka minä olen ja miten minusta tuli minä. Koko elämän ajan rakentuva tarina vaikuttaa siihen, mitä jokainen ajattelee itsestään ja mitä tuntee, nyt ja tulevaisuudessa.

Vihervirran valintoja on helpottanut melko kirkas ja jo varhain sisäistetty kuva itsestä: siitä, millainen hän on ja mikä saa hänet tuntemaan itsensä merkitykselliseksi. Nenonen rauhoittelee, että monen kohdalla itseen tutustuminen ja oman, todellisen tarinan löytäminen on hidasta ja työlästäkin. Niin myös hänelle itselleen.

Nuorena Nenonen menestyi olympiatason voimistelijana. Sitten urheilu alkoi tuntua hänestä merkityksettömältä. Kilpauran ohella hän oli tehnyt mallintöitä, ja 16-vuotiaana hän heittäytyi kokonaan mallin uralle. Seurasi parikymmentä vuotta töitä huipputoimistoissa eri puolilla maailmaa, kunnes merkityksettömyyden tunne ajoi hänet etsimään tietoa, jonka avulla hän löytäisi oman tarkoituksensa.

Nenonen alkoi opiskella positiivista psykologiaa ja sen oppien avulla tunkeutumaan syvälle omien toiveidensa ja tunteidensa kerroksiin. Pari vuotta myöhemmin hän perusti yrityksensä. Nenonen kuitenkin painottaa, että kutsumusta – voimakasta intohimoa jollekin alalle – ei kaikilla ole, eikä tarvitse olla.

Työn merkityksellisyyden löytäminen voi siis vaatia aikaa, perinpohjaista itsetutkiskelua ja lopulta suuria muutoksia, kuten Nenoselle itselleen kävi.

”Kirjoissa ja lehdissä hoettiin aina, että ’follow your passion’. Pakonomaisesti yritin etsiä intohimoani tajuamatta, mitä se voisi olla. Lopulta piti löytää vain itsensä.”

Koomapotilaiden osastolla työskenteli siivooja, joka siivoamisen lomassa vaihteli taulujen paikkoja niin, että ne asettuivat hänen mielestään kauniimmin seinille. Häneltä kysyttiin, miksi hän vaivautui tekemään jotain, mikä ei kuulunut hänen työhönsä ja jota kukaan ei ehkä huomaisi.

Siivooja vastasi, että hän ajatteli taulujen siirtelyn voivan vaikuttaa hyvällä tavalla potilaisiin: ”Se ei ole osa työtäni, mutta se on osa minua.”

Rosa Nenosen kertoma esimerkkitapaus on yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, joka selvitti, miksi jotkut kokevat saman työn merkityksellisenä ja toiset eivät. Ne, jotka kokivat, tuunasivat työtään itsensä näköiseksi.

”Työn tuunaaminen itselle merkitykselliseksi edellyttää sitä, että tietää, kuka ja millainen on ja mitä haluaa”, Nenonen sanoo.

Sitä varten on myös pohdittava omia arvojaan eli mietittävä, mitä itse oikeastaan arvostaa ja mikä on itselle tärkeää. Harvalle se on loppujen lopuksi raha.

Nenosen päiväkirjasta löytyy merkintä: ”Tänään tajusin, että saattaisinkin nauttia puhumisesta.” Mutta puhuminen saati kirjoittaminen eivät ole itsestään selvästi hänen vahvuuksiaan.

”En ole lahjakas kirjoittaja, ja kirjoittaminen on minulle työlästä. Minua kiinnostavat asiat, joista haluan kertoa muille, ja joten olen joutunut menemään päin omia pelkojani.”

Vihervirta tuntee työnsä merkityksen kirkkaimpana niinä hetkinä, kun hän on onnistunut saamaan huonosti voivan vanhuksen olon ja mielialan silmin nähden paremmaksi. Silloin Vihervirta tuntee oman merkityksellisyytensä sisällään, ja juuri se on tärkeää.

Työn merkityksellisyyden kokemus syntyykin kahdesta tunteesta: siitä että voi toteuttaa itseään ja että voi muuttaa maailmaa.

”Monia voi pelottaa ajatus siitä, että oma työ muuttaa maailmaa, koska eihän me olla mitään äititeresoja. Mutta maailman muuttamiseksi riittää, kun tuo työllään jotain myönteistä vaikka asiakkaan tai työkaverin päivään.”

Vaikka paljon voi tehdä itse, jotta työ tuntuisi merkitykselliseltä, ei kukaan ole immuuni ulkomaailmalle. Matalapalkkaisen, likaisen tai raskaan työn maine siivittää ympäriltä helposti heiteltyjä, yleistäviä ja vähätteleviä kommentteja. Vähättelyä on myös välinpitämätön tai ohittava kohtelu: esimerkiksi siivoojat voivat kokea olevansa näkymättömiä.

”Jos tuntee itsensä töissä näkymättömäksi tai vähätellyksi, se vaikuttaa merkityksellisyyden kokemukseen. Kaikilla on tarve tulla nähdyksi ja arvostetuksi. Myös johtajien olisi tärkeää tajuta tämä ja miettiä, miten he voisivat lisätä tiimissään merkityksellisyyden kokemusta”, Nenonen sanoo.

”On inhimillistä, että muiden sanomisia on vaikea ohittaa. On tosi tärkeää ja myös tosi vaikeaa saada arvostusta.”

Nenonen tsemppaa etsimään itselleen parhaita väyliä, jotka vievät kohti merkityksellisempää elämää. Välttämättä paras ei tarkoita radikaalia alan vaihtamista, vaan vaikkapa lyhennettyyn työpäivään siirtymistä, jolloin aikaa jää muulle, merkitykselliselle.

”Ei pidä lukkiutua tilanteisiin, jotka eivät tunnu antoisilta. Aina on mahdollista tehdä jotain.”

Juttu on julkaistu Trendissä 09/22.