”EN OLISI EHKÄ tehnyt päätöstä irtisanoutumisesta, ellen olisi tullut raskaaksi.

Vuonna 2017 aloimme odottaa esikoistamme, ja äitiysvapaalla kypsyi ajatus alanvaihdosta. Olin tuolloin 37-vuotias.

Olin työskennellyt 15 vuotta tv-alalla Subilla, Maikkarilla ja Discoveryllä markkinointialan töissä, kun aloin miettiä, voisinko oppia työssäni enää mitään uutta. Mikään ei ollut vikana, kaipasin vain uutta.

En ollut hakenut töitä vuosikausiin, joten minua jännitti, miten kävisi. Lähestyin keski-ikää ja olin ollut pitkään samassa työpaikassa, joten kynnys lähteä toisiin töihin oli aika suuri. Olen myös melko turvallisuushakuinen tyyppi.

Vanhempainvapaalla ajattelin, että nyt jos koskaan minun täytyisi kokeilla jotain muuta alaa.

Aloin haaveilla opiskelemisesta. Vauva-aika oli pääsääntöisesti mukavaa, ja Aarne oli helppo vauva. Siksi minulla oli aikaa miettiä, mitä osaan edellisen työni ulkopuolella.

Kun Aarne aloitti päiväkodissa 1,5-vuotiaana, aloin suorittaa Leading Business Transformation -tutkintoa Haaga-Heliassa pääaineinani strategiatyö ja johtaminen. Ajattelin, että liike­toiminnan johtaminen voisi olla minun uusi juttuni.

Opiskelu olikin antoisaa. Tein kursseja nopeasti, koska sain keskityttyä vain kouluun enkä käynyt töissä samanaikaisesti. Täysaikainen opiskeleminen oli mahdollista, koska sain aikuisopintorahaa ja mieheni kävi töissä. Oli minulla myös säästöjä. Se ajanjakso tuntui luksukselta.

NUORENA EN TIENNYT, mikä minusta tulee eikä minulla ollut suuria urahaaveita. Kirjoitin tekstejä pöytälaatikkoon ja harrastin aktiivisesti näyttelemistä, mutta minulla ei ollut koskaan vahvaa omaa visiota. Olen aina ollut generalisti osaamiseltani ja kadehtinut heitä, joilla on jokin oma juttu, kuten haave lääkärin ammatista.

Perhetaustani vuoksi olen nähnyt lapsesta asti paljon luovia ihmisiä. Äitini oli maaliskuussa menehtynyt lastenkirjailija Maikki Harjanne, ja isäni Mikko Harjanne on tehnyt pitkän uran media-alalla. Lue lisää: Maikki Harjanne: "Tapasin molemmat aviomieheni samalla kertaa"

Molemmat vanhempani tekivät rohkeasti omaa uraansa. Äiti jätti kuvaamataidon opettajan työnsä kirjailijan uransa vuoksi, ja isäni perusti oman tuotantoyhtiön. En saanut kotoa mallia, että pitäisi työskennellä yhdeksästä viiteen. Vanhempani eivät myöskään koskaan painostaneet minua tiettyyn suuntaan.

Kävin Kallion ilmaisutaidon lukion ja hain Teatterikorkeakouluun, mutta sydän ei ollut hakuprosessissa mukana. Jotenkin vain ajauduin pääsy­kokeisiin, koska olin harrastanut näyttelemistä.

Keksin hakea Laajasalon opistoon opiskelemaan radiotyötä, ja sieltä menin opiskelemaan radio- ja tv-ilmaisua Stadia-ammattikorkeakouluun. Kerran luokkakaverini sanoi, että Subille etsitään kanavajuontajaa. Sain työn ja tein vuosia kanavajuontoja ja mainosspiikkejä televisioon ja radioon. Sieltä päädyin kanavalle ensin harjoitteluun ja sitten vuosiksi erilaisiin markkinointitehtäviin.

Sattuma ja onni voivat usein siivittää uraa, vaikkei moni sitä myönnäkään. Niin minulle on käynyt.

NYKYINEN TYÖNI Storytelin maajohtajana on unelmatyöni. Sain pestin, kun olin hakenut töitä valmistumisen jälkeen puoli vuotta. Nyt olen ollut Storytelillä reilut kaksi vuotta. Työssä yhdistyvät liiketoiminnan kehittäminen ja kustannustoiminnan sisällöt. On upeaa työskennellä kunnianhimoisen ja osaavan tiimin parissa arvoihini sopivassa paikassa.

Olin ajatellut olevani työnhaussa vahvoilla, koska moni oli sanonut, että hyville tyypeille löytyy aina töitä ja olin myös pärjännyt aina hyvin töissäni. Luotin näihin seikkoihin. Oli kolaus itsetunnolle huomata, että olin joihinkin tehtäviin liian kokenut, mutta toiset toimialat taas olivat liian vieraita.

Siirtymä tv-alalta kirjallisuuden pariin oli yllättäen luonteva. Rakastan tarinoita. Kasvoin kirjojen parissa parikymppiseksi asti, kunnes aloitin intensiivisesti tv- ja radioalan töissä jo 23-vuotiaana. En lukenut paljoakaan varmaan viiteen–kahdeksaan vuoteen, kunnes vaunulenkeillä löysin taas äänikirjat. Silloin huomasin, miten paljon olin kaivannut kirjoja elämääni.

On ihanaa, että pääsen työssäni näkemään, millaista iloa ja voimaa kirjoista voi saada. Kun sain työn, naureskelimme äitini kanssa, kun yhtäkkiä meillä oli kustantamoissa yhteisiä tuttuja. En ajatellut koskaan, että minusta tulisi taiteilija, mutta työ tarinoiden parissa olikin unelmani.

KULUNUT KEVÄT OLI RASKAS äitini yhtäkkisen poismenon vuoksi. Äitini menehtyi vain kaksi viikkoa sairauden diagno­soinnin jälkeen. Uskon, että kaikessa dramaattisuudessaan äiti olisi halunnut, että tämä menee näin. Kun kysyin häneltä sairaalassa, pelottaako häntä, hän vastasi, että ei.

Nyt olen tehnyt surutyötä ja ottanut kontolleni käytännön asioita. Samalla toimin töissä esihenkilönä, ja minun pitää omalla esimerkilläni asettaa rajoja työn ja vapaa-ajan välille.

Palautuminen onnistuu, koska 5-vuotias lapsi pitää arjessa kiinni. Kun tulen kotiin, hän vie kaiken huomioni. Lisäksi olen aina ollut hyvä nukkumaan stressaavissakin tilanteissa.

Meillä on ruuhkavuosia elävien ystävieni kanssa Golden Girls -retriitti ystäväni mökillä, jonne kokoonnumme kerran vuodessa. Se muistuttaa: minun pitäisi myös ottaa aikaa itselleni eikä vain antaa sitä.”

”Autofiktiivinen esikoisteos on riipaiseva kertomus 1990-luvun pikkukaupungista, jossa erilaisuus tukahdutetaan ja perhe hajoaa sirpaleiksi. Huumoriakin on, mutta itkuhanat aukeavat viimeistään lopussa, kun Markku esittää teokseen kirjoittamansa kappaleen.”

”Romaani kotinsa jättäneen tytön vaelluksesta Lapin sodan hävityksen keskeltä. Tarina ansioituu erityisesti äänikirjana Anna Saksmanin lukemana. Aluksi raskaaltakin tuntuvaan murteeseen solahtaa sisään, ja kokemus on niin vahva, että evakkomatkasta tulee tosi. Kirjan päätyttyä tunsin luopumisen tuskaa.”

”Juuri Amazon primen tv-sarjana julkaistu teos vie äänikirjojen kerrontaa eteenpäin moniäänisellä luennalla. Pääosassa Daisy Jonesina kuullaan Anna Puu. Musiikki jää mysteeriksi – onneksi albumi löytyy Spotifysta!”

Juttu on julkaistu Trendissä 6/2023.