
Muusikko Tuure Kilpeläinen vinkkaa Eevalle omat kulttuurisuosikkinsa.
Mitkä ovat lähitulevaisuuden valon pisaroita sinun työkentälläsi, Tuure Kilpeläinen?
”Moni ei ole päässyt kuulemaan Kaihon Karavaanin kanssa tekemäämme uutta musiikkia livenä, sillä Paluu paratiisiin -albumin konserttisalikiertue siirtyi keväälle 2022. Kesäksi oli sovittu kuitenkin kolmisenkymmentä keikkaa ympäri Suomen.”
Olet tehnyt uuden lajivalloituksen: säveltänyt meditaatiomusiikkia. Mistä idea?
”Meditaatiomusiikki on kivaa huuhtelua pääkopalle, rauhoittavaa ja rentouttavaa. Äänitimme loppuvuodesta valmistuvaa levyä muusikko Teho Majamäen kanssa perheeni kodissa Inkeroisissa.
Soitan levyllä pianoa ja suomalaisesta männystä tehtyjä Noso-kitaroita. Tehon Hang-rummuista tulee avaruudellinen ääni. Mukana on myös junan, lintujen ja veden ääntä – suomalainen äänimaisema.”
Sinut nähtiin viime kesänä houkutuslintuna soittamassa Senaatintorin kupeessa. Mitä ihmettä?
”Halusimme puolisoni Manuela Boscon kanssa tuoda kaupunkilaisille olohuoneen keskelle Helsinkiä. Torikortteleissa sijaitseva Boskil-kauppamme on myös intiimi keikkapaikka, joogasali ja taidegalleria. Esillä oli Manuelan näyttely God Is A Woman. Boskilissa on joogamattoja, mala-koruja, marokkolaisia mattoja ja nuorten suomalaisten suunnittelijoiden uniikkituotteita.”
Lumous-biisissäsi voimaeläimet uivat vapaina halki kaislikon. Mikä on sinun voimaeläimesi?
”Se on vaihdellut. On ollut ilves – vapaa kissa, joka on hyvin itsellinen ja pyörii omassa maailmassaan. On hauen kallo, joka on johdattanut minut alitajuiseen maailmaan. Meeri Koutaniemen Sudenkorento-teos koreilee seinällämme: se on transformaation ja uudistumisen voimaeläin. Helmikuussa minulle ilmestyi Helsingissä haukka kolme kertaa!”
Tuure Kilpeläinen suosittelee:
Tilityskirja: Hanna Brotherus: Ainoa kotini (WSOY).
”Rohkea teos naisena olemisesta ja kehollisuudesta sekä omasta paikasta suvun jatkumossa.”
Musiikkiohjelma: Pekka Laineen Ihmemaa, Yle Radio Suomi.
”Pekka Laineen intohimoinen suhde musiikkiin ja laaja tuntemus avaavat ikkunoita eri tyyleihin."
Vierailukohde: Kuusankosken Taideruukki, Kouvola.
”Vanha tehdasrakennus on valjastettu galleria- ja kulttuurikäyttöön. Pato Klubi on tuttu keikkapaikkana.”
Inspiroiva podcast: Esa Saarinen: Filosofia ja systeemiajattelu.
”Saarisen ajatushahmottelu on huokoista. Hän antaa tilaa oivalluksille.”
Lastenkirja: Paula Nivukoski: Onnelliset aakkoset (Otava).
”Luemme hauskoja kirjaintarinoita tyttärellemme. Tove Janssonin kuvat ovat upeita.”
Eevan toimitus poimii kiinnostavimmat palat kuukauden kulttuuritarjonnasta, jotta tiedät, mikä on tärkeää ja hauskaa kirjallisuudessa, teatterissa, elokuvissa, musiikissa ja kuvataiteessa juuri nyt. Hän-sivulla ajankohtainen tekijä kertoo omista suosikeistaan
Artikkeli on julkaistu Eevassa 6/2021. Nettiversiota on muokattu.