”Eräänä päivänä sain puhelun: minulle tarjottiin pääministerin poliittisen erityisavustajan assistentin tehtävää. Oli vuosi 2019, ja SDP oli tullut eduskuntavaaleissa ykköseksi.

Vastasin vähän niin, että haistakaa home.

Miksi ikäiseni miehet olivat kelvanneet erityisavustajiksi, ja minun pitäisi mennä harjoittelupaikalle?

Jälkikäteen olin varma, että nyt meni överiksi. Olin liian aggressiivinen, vaadin liikaa.

Meni kaksi viikkoa, kun minulle soitettiin, haluaisinko tulla pääministerin erityisavustajaksi.

Kiinnostuin politiikasta nuorena. Opiskelin valtiotieteiden maisteriksi ja liityin Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen ja sen nuorisojärjestöihin. 25-vuotiaana minut valittiin Euroopan sosialidemokraattisten nuorten pääsihteeriksi ja muutin Brysseliin.

EU on ollut aina erityiskiinnostukseni. Vuonna 2019 aloin toimia pääministerin erityisavustajana. Pääosan ajastani esikunnassa keskityin EU-asioihin. Myöhemmin minut ylennettiin poliittiseksi erityisavustajaksi ja SDP:n hallitusryhmän sihteeriksi, eli pääministerin ykkösavustajaksi. Työ oli ollut haaveeni, mutten ikinä uskonut, että saisin sen jo kolmekymppisenä.

Urallani on ollut mukana onnea, mutta myös aktiivisuutta. Asioita pitää haluta ja vaatia, ja siten niitä saa.

Julkisuudessa mystifioidaan politiikan taustahenkilöitä. Varsinkin miehet rakentavat itsestään henkilöbrändejä, koska siitä on hyötyä: he saavat näkyvyyttä ja työpaikkoja. Esimerkiksi henkilöhaastatteluissa on sävy, että vallan kulisseissa pelaillaan ja ollaan pääministerin oikea käsi.

Olen pitänyt sitä ärsyttävänä. Minusta tuntuu, etteivät naiset näy julkisuudessa samalla tavalla, vaikka naisia työskentelee paljon politiikan taustatehtävissä.

Tyypillisesti kaikista tehtävään valituista miehistä on tehty nimitysuutisen lisäksi isot henkilöjutut isoihin medioihin. Minusta sellaista ei tehty. Useista hallituksen naisavustajista kirjoitettiin, että olemme siellä siksi, että olemme Sannan kavereita, emme siksi, että olemme päteviä. Minulla esimerkiksi on pidempi CV ja korkeampi koulutus kuin nykyisellä pääministerin ykkösavustajalla oli valituksi tullessaan. Sanna ei edes nimittänyt minua ensimmäistä kertaa pääministerin esikuntaan vaan Antti Rinne.

Sillä oli kyllä merkitystä minulle, että pääministeri oli nainen, mutta se ei ollut itseisarvo. Tein työtä poliittisten sisältöjen takia. Käytännön neuvottelutilanteissa en kuitenkaan kokenut auktoriteettiongelmia. Hallituksen sisällä nähtiin kyllä, miten pätevä Sannan koko tiimi oli."

Luit tiivistelmän Tuulia Pitkäsen haastattelusta, joka on julkaistu Trendissä 9/2023.