Tommi Kinnusen kirjojen päähenkilöt ovat usein naisia: ”Heidän tarinansa sytyttävät kipinän kirjoittaa”
Kirjailija Tommi Kinnunen puhuu Eevan kirjaklubissa siitä, miksi kirjoittaa naisten tarinoita, kuka on hänen oma suosikkinsa omista romaanihenkilöistään ja miksi perheen nähden ei voi kirjoittaa.
Tommi Kinnunen tunnetaan lähihistoriaan sijoittuvista, väkevistä tarinoista, joissa maailmaa tarkkaillaan sivustakatsojan näkökulmasta. Hänet on palkittu muun muassa Kiitos kirjasta -mitalilla, Botnia-palkinnolla ja Minna Canth -palkinnolla. Lisäksi hän on ollut kahdesti Finlandia-palkintoehdokkaana.
Ennen kaikkea Tommi kuitenkin määrittelee itsensä opettajaksi. Hän on työskennellyt yli kahden vuosikymmenen ajan äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Tommin tuorein, huhtikuussa ilmestynyt romaani Kaarna kertoo sota-ajan traumoista ja perhesuhteiden solmuista.
Eevan kirjaklubissa hän puhui toimituspäällikkö Annaleena Jalavan kanssa muun muassa juurien merkityksestä sekä opettajan ja kirjailijan töiden yhtäläisyyksistä.
Kuuntele koko jakso tai lue otteita keskustelusta podcast-ikkunan alta.
Sinulla on vaativa, täyspäiväinen työ opettajana, ja samaan aikaan sinulta ilmestyy tiheässä tahdissa romaaneja. Onko sinulla enemmän tunteja vuorokaudessa kuin meillä muilla vai mistä aika kaikkeen tulee?
”Kaipa jokaisella jokin harrastus on. Jos käyttäisin kirjojen kirjoittamiseen menevän ajan siihen, että pumppaisin rautaa salilla, ihmiset olisivat varmaan tyytyväisiä, että kylläpä Kinnunen pitää itsestään huolta. Sen sijaan minä kirjoitan.”
Kirjoitatko kirjoja tavallisessa viikkoarjessasi?
”En. Ne syntyvät lomilla ja viikonloppuisin.”
Syntyykö tämän kesälomasi aikana uusi kirja?
”Ei ole sellaista tekeillä. Pitää tyhjentää ensin pää ja odotella. Kyllä sieltä sitten alkaa jotain tulla.
Nyt aiheista on runsaudenpula. Minulla on mielessä viitisen aihetta enkä oikein tiedä, mikä niistä lähtee vetämään. Haluaisin kirjoittaa Neljäntienristeykselle ja Lopotille jatkoa, mutta en ole ihan varma, osaanko vielä kirjoittaa sitä. Olen alusta asti tiennyt, että siitä tarinasta vielä tulee trilogia.”
Monesti päähenkilösi ovat naisia. Miksi?
”Pintti-romaanini jälkeen sain lukijapalautteen, että eikö Kinnunen osaa kirjoittaa miehistä ollenkaan, kun kaikki Kinnusen miehet ovat "joko homoja tai muuten epäonnistuneita". Olin ihan, että voi jumalauta. Niinpä kirjoitinkin seuraavaksi romaanin Ei kertonut katuvansa ja yritin tehdä sen niin, ettei siinä olisi yhtään ainoaa miestä. Muutama oli lopulta pakko siihen laittaa, ja melkein harmitti.
Päähenkilöni ovat naisia, koska heidän tarinoistaan ilmenee asioita, jotka synnyttävät kipinän kirjoittaa. Miesten historia on niin monesti kerrottu tai käyty läpi, ettei sieltä ole vielä ainakaan toistaiseksi tullut vastaan samanlaista.”
Onko sinulla suosikkia romaanihenkilöidesi joukossa?
”Tykkään eniten Pintti-romaanin Railista, vaikka tämä voikin kuulostaa hirvittävältä.
Pintissä on kohta, jossa Raili on päättänyt leipoa leipää, varannut leivintuvan ja kun hän menee taikinan kanssa sinne, joku onkin varastanut hänen vuoronsa. Raili suuttuu aivan mielettömästi ja hänessä nousee väkivalta. Mitään isoa ei tapahdu: Raili tarttuu toisen naisen nutturaan ja miettii, mihin lyö hänen päänsä. Kun kirjoitin sitä, kaikki ihokarvani nousivat pystyyn ja huuliani kihelmöi.
Mietin, että onpa uskomaton tyyppi! Tajusin, että pidän tästä ihmisestä.”
Onpa elävä kuvaus kirjoittamista. Tunnet siis kirjoittaessasi vahvoja tunteita?
”Aina, kun kirjoitan, käyn kaikki tunteet läpi: parun ja kikatan. Kirjoittaminen ei onnistu kotona, koska muu perhe tulee katsomaan, että mitä tuo hullu taas hommaa.
Kun esimerkiksi kirjoitin Lopottia, vuokrasin työhuoneen puutalon pohjakerroksesta. Työpöydän takana oli ikkuna ikkunan vieressä ulkoseinässä talon postilaatikot.
Kirjoitin toisen päähenkilön Helenan kuolinkohtausta ja mieletön luopumisen tuska iski. Kirjoitin, paruin, pyyhin silmiäni ja yhtäkkiä tajusin, että joku nojasi ikkunaruutuun ja hänen huulensa muodostivat sanat: Oletko kunnossa? Nyyhkin, että olen, ja jatkoin kirjoittamista.”
