Runoilija-kirjailija Tomi Kontio: ”Luulin iän tuovan vastauksia”
Kirjailija Tomi Kontio löysi aikuisena luontoyhteydestä rauhan maailmantuskaansa. Välillä hän haluaisi tehdä kuten Jeesus temppelissä ja kaataa kaikki pöydät.
Lapsena Tomi Kontiosta tuntui, että hän kantoi harteillaan suurta kärsimystä.
”En tiedä mistä se tuli, mutta kun luin nälänhädästä tai jostain lapsesta, joka oli kuollut jossain, tunsin syyllisyyttä, että minulla oli asiat hyvin ja olin elossa.”
Myös Jeesuksen kohtalo mietitytti, että miksi ihminen, joka oli toiminut rakkaudesta, koki niin hirvittävän kohtalon.
Tomi löysi mummolan kirjahyllystä isovanhempien Perheraamatun, josta hän luki kiehtovia kertomuksia maailman luomisesta, paratiisista ja Jeesuksesta. Ohuille rapiseville sivuille painetut dramaattiset mustavalkoiset Gustave Dorén kuvitukset vahvistivat tarinoiden voimaa.
”Minuun vetosi silloin ja vetoaa yhä Jeesuksen keskeinen opetus altruistisesta rakkaudesta, joka on pyyteetöntä ja epäitsekästä. Se ei valikoi, kuka kuuluu omaan kuplaan, näin nykytermein sanottuna. Jeesushan hyväksyi muut kulttuurit ja toisiin uskontokuntiin kuuluvat.”
Kotoa äidiltään Tomi omaksui tapakristilliset arvot ja isältään, joka oli ateisti, kyseenalaistamisen taidon.
”Olen uuttanut kristinuskosta sen, minkä koen omakseni. Pidän esimerkiksi erityisesti vuorisaarnasta ja psalmeista.”
Teoreettisen ja käytännöllisen filosofian opinnot Helsingin yliopistossa syvensivät nuoren Kontion ajattelua. Kirjalliseksi herättäjäkseen hän nimeää Fjodor Dostojevskin, jota pidetään uskonnollisena kirjailijana.
”Luin Idiootin suunnilleen poikani ikäisenä, eli 15-vuotiaana. Kirjan päähenkilö on kuin Kristus, joka näkee pahassakin hyvää ja on valmis antamaan kaiken anteeksi. Hänestä välittyy voimakas armon ja armollisuuden ajatus.”
Ruhtinas Lev Nikolajevitš Myškin on niin puhtaan jalomielinen ja hyväntahtoinen, että kyyniset seurapiirit alkavat nimittää häntä idiootiksi.
Kontiota hymyilytti, kun hän kesällä lueskeli vanhoja lehtileikkeitä. Aivan varhaisimmassa, jossa häntä haastateltiin J. H. Erkon novellikilpailun voitosta Helsingin Sanomiin, hän nimittää itseään uskonnolliseksi kirjailijaksi.
”Tein siitä Instagram-päivityksenkin, koska se huvitti minua. Ei se uskonnollisuus, koska voin edelleen sanoa olevani kristillinen ajattelija, vaan se, että nimitän itseäni kirjailijaksi ennen kuin olin julkaissut yhtäkään kirjaa.”
Mustavalkoisessa valokuvassa kapeakasvoinen nuorimies baskeri vähän kallellaan katsoo suoraan kameraan. Suuret silmät sanovat: rakastakaa tai tuomitkaa, minä en pelkää!
”Lapsena ajattelin, että kun minusta tulee vanha, ymmärrän kaikesta enemmän ja ahdistus kaikkoaa. Nyt olen kymmenvuotiaan näkökulmasta vanha, eikä ahdistus ole hävinnyt. Olen edelleen neuvoton isojen kysymysten edessä.”
Miksi meillä on tietoisuus? Miksi meillä on tunteita? Miksi meidät on opetettu pelkäämään kuolemaa? Mitä uskonnot ovat, ovatko nekin vain vastaus meidän eksistentiaaliseen hätäämme?
”Joskus olen kateellinen eläimille. Niillä on vain viettinsä, jotka niitä ohjaavat. Mutta meillä on tämä ylätaso, tietoisuus omasta ajattelustamme.”
”Olen uuttanut kristinuskosta sen, minkä koen omakseni.”Tomi Kontio
Lapin erämaat vetävät Kontiota puoleensa, koska siellä hän kokee huojennuksen.
”Kun tuntee fyysistä kipua, iloa ja onnea, turha egoistinen pohdinta jää pois.”
Kaupunkiympäristössä syntyneet kaavat ja rutiinit menettävät merkityksensä. Verkon kantamattomissa tarve olla perillä kaikesta katoaa. On keskityttävä etsimään seuraava leiripaikka, josta löytyy lähde tai puro.
”Sosiaalisessa mediassa olemme selfie-ihmisiä, joille kaikki perustuu minään, ja se supistaa kokemus- ja elämysmaailmaamme.”
Vaeltaja sen sijaan huomaa, että ei olekaan kaiken keskipiste eikä luomakunnan kruunu, vaan osa luontoa, osa universumia, vain yksi piste maisemassa.
”Erämaa pakottaa huomaamaan oman pienuuden. Siellä se on myös helpompi hyväksyä, koska koet olevasi yhtä sen kaiken kanssa.”
Pääsenkö minä mukaan? Tomin poika kysyi isältään kahdeksan vuotta sitten. Tomi oli juuri palannut ensimmäiseltä pitemmältä vaellukseltaan Lapista ja kertoi innoissaan kokemuksistaan seitsemänvuotiaalle pojalleen.
Harrastus oli hänellekin vielä uusi. Nyt isä ja poika ovat kolunneet lähes kaikki Suomen 41 kansallispuistoa ja siirtyneet samoilemaan merkitsemättömiä erämaita.
”Tunturissa kuljemme pojan kanssa kuin poro ja vasa; osaamme valita hyvän reitin katsomatta karttaa ja vain lukemalla luontoa. Poika on siinä vielä parempi kuin minä.”
He eivät kulje kairoilla ja kiveliöillä valloittajan elkein vaan kunnioittaen kuin hyvätapaiset vieraat.
Alussa Tomi ajatteli, että yhteisten retkien pääasia olisi elämyksellisyys.
”Toistelin pojalle, että katso nyt tätä maisemaa. Kun poika ei sanonut mitään, minulla oli tunne, että olenko minä ainoa, joka tässä huokailee vaikuttuneena. Mutta nyt huomaan, miten poikakin pysähtyy, ja minusta tuntuu, että ehkä hän kokee sen saman rauhoittavan tunteen, kun saa olla osa suurta maisemaa.”
Tiedonjano ja pohjaton uteliaisuus yhdistävät parivaljakkoa.
”Meistä on ollut todella antoisaa ja kivaa oppia yhdessä nimeämään lintuja, tähdistöjä ja kivilajeja. Myös kalastuksesta on tullut meitä yhdistävä asia.”
Heitä yhdistää myös erakkomaisuus ja se, että he osaavat olla yhdessä luontevasti myös hiljaa.
Tiettömien taipaleiden takana isä ja poika ovat ehtineet pohtia suuria kysymyksiä, kuten maailman syntyä ja ihmisen roolia maailmanjärjestyksessä.
”Poika on vähemmän uskonnollinen kuin minä. Toisaalta en minäkään usko siihen, että Jumala loi maan kuudessa päivässä, mutta ihmeen mahdollisuus kiehtoo minua jo työnikin takia.”
Poikakaan ei ole skeptisismissään niin ehdoton, että ei lukisi Raamattua.
”Tällä hetkellä hän lukee Darwinin Lajien syntyä, mutta on hän lukenut myös Raamattua, koska haluaa sivistää itseään. Länsimaista kirjallisuutta on vaikeaa lukea, jos ei tunne Raamatun keskeisiä kertomuksia.”
”Tunturissa kuljemme pojan kanssa kuin poro ja vasa karttaan katsomatta.”Tomi Kontio
Eroavuutta kaksikkoon tulee siitä, että isä on turvallisuushakuisempi kuin poika.
”Otan vähemmän riskejä. Tietysti se harkitsevaisuus lähtee halusta varjella pientä poikaa. Nyt kun poika on minun kokoiseni ja lähes minun vahvuiseni, suojeleminen voi ärsyttää häntä.”
Näin voi käydä, jos poika sanoo, että kyllä tästä kohtaa jokea pääsee yli, mutta isä sanoo, että pitää etsiä turvallisempi paikka.
Ristiriita värittää Tomin ajatuksia isästään, joka tunnettiin Sirkus Papukaija -lastenohjelman sirkustirehtöörinä.
”Isä osasi olla lasten ja nuorten kanssa, ja hänestä pidettiin, silloin kun hän oli kuosissa.”
Orvo Kontio osasi kertoa tarinoita ja rakentaa vaikka mäkiauton.
”Isän hyväksi puoleksi voi sanoa myös sen, että hän halveksui ulkokultaisuutta.”
Kunniansa saivat kuulla erityisesti papit ja poliisit. Kontion äidinisä oli poliisi ja siskonmies oli kirkkoherra.
”Humalassa isä jankutti usein, että pitäisi olla pappi tai poliisi.”
Jotta saisi arvostusta, jota hän ei kokenut sirkustirehtöörinä saavansa – ainakaan appiukolta. Tietysti suurena syynä oli myös se, että Tomin isä sotki raha-asioitaan ja vaimo joutui pyytämään poliisi-isältään rahaa paikatakseen miehensä toilailut.
Myöhemmin Orvo Kontio teki pitkän uran toimittajana Yleisradiolla.
”Huomaan, että tiedän lopulta todella vähän siitä, mitä isäni ajatteli tai tunsi. 1960- ja 1970-luvuilla lapsen ja vanhemman roolit olivat paljon tiukemmin erillään kuin nykyään.”
Tunteistaan tai uskonnollisesta katsomuksestaan isä ei juurikaan puhunut. Sen hän sanoi, että jos hän olisi kristitty, hän olisi ortodoksi. Mutta mitä hän sillä lopulta tarkoitti, jäi arvoitukseksi.
Usein isän jutut humalassa naurattivat pientä Tomia ja hänen sisaruksiaan, mutta eivät aina.
”Olin monesti hereillä tai heräsin, kun isä tuli retkiltään kotiin. Paistas kanamuna, isä saattoi sanoa ja minä paistoin. Ei se ollut minun tehtäväni huolehtia isästä.”
Kontion lapsuutta leimasi ainainen epävarmuus ja luottamuksen puute.
”Jokainen alkoholistin lapsi tietää sen, että nousuhumalan hauskuus on petollista.”
Luottamus vanhempaan murenee pala palalta, kun luvataan, että huomenna mennään lentonäytökseen tai Korkeasaareen. Mutta kun huominen tulee, vanhempi ei pysty, jaksa tai häntä ei kuulu kotiin.
”Sellainen tekee ennenaikaisesti liian itsenäiseksi. Isänä olen halunnut pitää kiinni siitä, että jos lupaan tehdä jotain, sen myös toteutan.”
Suurimmat saavutukset elämässä Tomin on helppoa nimetä.
”Olen tiennyt kolmekymmentäkolme vuotta, mikä on tarkoitukseni tässä elämässä. Se on ollut olla isä viidelle lapselleni. Heidän lisäkseen olen saanut kirjoittaa kirjoja.”
”Tarkoitukseni tässä elämässä on olla isä viidelle lapselleni.”Tomi Kontio
Kontio ei ole koskaan kokenut, että perhe-elämä tai isyys olisi rajoittanut hänen vapauttaan harjoittaa taiteilijan ammattiaan, päinvastoin.
”Perhe-elämä on jäsentänyt arkeani siten, että taiteellekin on aina löytynyt oma kolonsa. Ennen lapsia elin jonkin verran boheemielämää, jossa lähinnä haahuiltiin ja oltiin taiteilijoita. Se ei sopinut minulle. Koen, että pystyn olemaan boheemi ja luova työssäni, vaikka arki onkin järjestyksessä.”
Kontio erosi viime vuonna kahden nuorimman lapsensa äidistä. Onko eroaminen 57-vuotiaana erilaista kuin nuorempana?
”Olin viimeisimmän puolisoni kanssa 17 vuotta. Kun meistä tuli aikanaan pari, oli selvää, että hankimme yhteisiä lapsia. Nyt sellainen ajatus ei ole edes käynyt mielessäni.”
Tomi asuu poikansa kanssa, tytär asuu vanhemmillaan vuorotellen.
”Olen hyvin vastuullinen suhteessa perhe-elämään. En ole sellainen, että jaksaisin hirveästi seikkailla ihmissuhteissa, eikä tänne ole kukaan muuttamassa, vaikka minulla ehkä jonkinlaista ihmissuhdekuviota onkin.”
Nuorimpien lasten itsenäistyminen ja pesän tyhjentyminen eivät mietitytä Kontiota.
”Olen jo kerran kokenut sen, kun lapset muodostavat oman elämänsä ja ihmissuhteensa, ja miten isä jää siinä marginaaliin. Mutta kun tämä isyysasia häviää jokapäiväisestä arjesta, voihan siitä jokin kriisi tulla.”
Oma mökki Lapissa, sellaisesta kirjailija on alkanut haaveilla. Eron jälkeen oli pohdittava arjen peruskysymyksiä, kuten sitä, miten selviytyä yksin asunnon vastikkeesta ja lainanlyhennyksistä.
”Aloimme pojan kanssa huviksemme katsella, että minne vähän kauemmaksi voisimme muuttaa. Leikittelimme ajatuksella, että muuttaisimme Lappiin.”
Inarijoen varrelta löytyi 60 000 eurolla talo, johon kuului kahden hehtaarin tontti, poroaitaus ja kalastusoikeus.
Idea törmäsi kuitenkin käytännön esteisiin, kuten siihen, missä poika voisi käydä koulua. Mutta täysin Kontio ei ole ajatusta haudannut.
”Tiedän, että pojastakin olisi kiva ajatus, että meillä olisi joku pikku tupa jossain jonkun hillasuon lähellä, jonne voisimme halutessamme mennä ja joka voisi toimia tukikohtanamme, kun käymme vaeltamassa ja kalassa.”
Kirjoittamista Kontio ei aio lopettaa, ja mielessä muhii monta kirjoitusprojektia. Vaikka joskus kirjamessuaikaan hän haaveileekin salaa siitä, ettei tarvitsisi osallistua.
”Kollegoiden tapaaminen on mukavaa, mutta joskus tekisi mieleni tehdä kuten Jeesus temppelissä ja kaataa kaikki pöydät.”
Juurettomaksi koko elämänsä kokenut mies voisi nähdä itsensä asumassa Lapin erämaassa viettämässä yksinkertaista elämää.
”Ehkä se sopisi eläkepäivieni maisemaksi.”
”Voisin nähdä itseni asumassa Lapin erämaassa yksinkertaisesti.”Tomi Kontio
Tomi Kontion elämänfilosofia
Rakasta ihmistä
Pyri irti egoismista ja pyri rakastamaan kaikkia ihmisiä ehdoitta, niin lähimmäistä kuin kauimmaistakin. Opettele tunnistamaan ennakkoluulojasi ja hyväksy se, että kaikissa ihmisissä on puutteita, myös sinussa itsessäsi. Kehitä empatiakykyä ja siirrä huomio pelkästään itsesi tarkastelusta muihin ihmisiin ja yhteisöön.
Rakasta kaikkea elollista
Posthumanistisen ajattelun mukaan kaikkea elollista, luonto ja eläimiä tulisi rakastaa ja kunnioittaa ja ottaa huomioon samalla tavalla kuin oman lajimme edustajia.
Rakasta itseäsi
Hyvän elämän lähtökohdiksi riittävät nuo kaksi ensimmäistä, mutta on tärkeää rakastaa myös itseään sillä tavalla, että iloitsee siitä, että saa olla osa tätä maailmaa, on saanut syntyä tähän maailmaan kärsimyksineen ja iloineen. Ja terveydestä voi iloita, koska se mahdollistaa sen, että pystyy toimimaan kahden edellisen ehdon mukaan.
Tomi Kontio
on helsinkiläinen palkittu runoilija ja kirjailija, jolta ilmestyi syksyllä 2023 kahdeksas runoteos Tunturin luokse, rakkaan (Teos), sekä omakohtainen esseetyylinen retkikirja Erämailla (Avain). Urallaan Kontio on kirjoittanut runoja, proosaa, tietokirjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja.
