Teresa Välimäki, 42, näyttää teinitytöltä, kun hän tulee tapaamiseemme pitkänhuiskeana ja hoikkana, poninhäntä heiluen. Teresan oma tytär on kuitenkin jo aikuinen, 18-vuotias Vilma kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi. Kuopus, 16-vuotias Aku, on päättänyt peruskoulun ja aloitti viime vuoden elokuussa opinnot Perhon liiketalousinstituutissa.
Teresa on iloisen ja tasapainoisen oloinen, juuri sellainen, minkälaisena hänet on tottunut näkemään niin television ruokaohjelmissa kuin lehtien palstoillakin.
Yksi elämän raskaimmista asioista, Teresalle hyvin läheisen äidin menetys pari vuotta sitten, näkyy kuitenkin suruna silmissä.
”Aina kun on haasteita tai vastoinkäymisiä esimerkiksi lasten kanssa, ikävöin äitiä. Kaipaan neuvonantajaa.”
Äidin ja Teresan suhde oli viimeisinä vuosina hyvä. Aina ei kuitenkaan niin ollut. Teresan lapsuutta varjosti vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö ja isän väkivaltaisuus.
”Olin äidin ja isän ainoa yhteinen lapsi. Isällä oli edellisestä liitostaan yksi poika ja äidillä kaksi. Velipuoleni äidin puolelta asuivat perheessämme. He olivat minua kuusi ja yhdeksän vuotta vanhempia.”
Perhe asui Kirkkonummella. Isä oli aluksi töissä puolustusvoimissa, konemestarina laivalla. Teresan ollessa viisi isä meni töihin kauppalaivastoon.
”Sen jälkeen asiat pahenivat perheessämme. Isä oli töissä kaksi kolme kuukautta kerrallaan käymättä kotona. Sen jälkeen hän oli kotona yhtä pitkän ajan. Aina kun hän palasi meriltä, muuttui elämä ryyppäämiseksi ja tappeluksi. Juominen alkoi heti ensimmäisenä iltana.”
Mustasukkaisuutta ja tappouhkauksia
Selvänä isä oli hyväntuulinen ja lauhkea, mutta alkoholia otettuaan hänen luonteensa muuttui. Kuvaan kuului myös mustasukkaisuus.
”Muistan, kun olin isän kanssa kahdestaan kotona ja äiti oli työpaikkansa pikkujouluissa. Isä alkoi huutaa, että kun äiti tulee kotiin, hän tappaa tämän. Isä heitteli usein tavaroita, kerran hän lennätti katetun ruokapöydän ympäri niin, että ruuat lensivät pitkin huonetta.”
Jos isommat veljet olivat kotona, heidän läsnäolonsa rauhoitti tilannetta. Usein Teresa joutui kuitenkin selviytymään yksin. Myös äiti alkoi käyttää enemmän alkoholia.
”Lähellä oli pubi, missä he istuivat usein yhdessä. Kun tulin pihalta kotiin syömään eikä siellä ollut ketään, ruuasta puhumattakaan, menin pubiin etsimään vanhempiani. Portsarit tunsivat minut, saattoivat nostaa istumaan narikkaan ja tarjosivat pastilleja.”
Teresa pelkäsi ja häpesi alkoholin aiheuttamia konflikteja. Häntä hävetti, kun vanhemmat kävelivät humalassa kotiin. Jos he tappelivat, lapsi oli lamaantunut tietämättä, mitä tehdä. Hän itki ja aneli, että he lopettaisivat.
”Tilanne rauhoittui aina, kun isä lähti merille. Opin odottamaan sitä päivää, että rauha palaisi kotiin. Elämän parhaita hetkiä olivat ne, kun isä oli poissa.”
“Äiti uskoi, että isä muuttuu”
Teresasta kasvoi omatoiminen tyttö. Hän sanoo olleensa aina vastuunkantaja. Hän oppi jo pienenä paistamaan itselleen kananmunia ja pärjäämään yksin.
”Päätin jo tuolloin, että kun minusta tulee aikuinen, en ikinä jätä lapsiani niin, etteivät he tiedä missä olen. Pidän myös huolen siitä, etten ole koskaan humalassa ja että lapset tulevat aina saamaan ruokaa.”
Teresan ollessa yhdentoista vanhemmat erosivat. Se oli suuri helpotus lapsille. Ero kesti kuitenkin vain pari vuotta.
”Olimme veljieni kanssa pettyneitä ja koetimme puhua äitiä ympäri, mutta se ei auttanut. Äiti oli itse lähtenyt kotoaan jo 16-vuotiaana. Olisiko hänellä ollut voimakas tarve saada joku pitämään itsestään huolta? Ehkä hän myös uskoi, että isä oli muuttunut.”
Isä ei ollut muuttunut. Hän jäi töihin maihin ja käytti yhä enemmän alkoholia.
”Meno muuttui aivan hulluksi. Kun kuulin isän tulevan yöllä kotiin, toivoin, että hän kaatuisi portaissa ja kuolisi.”
Teresan ollessa viidentoista tilanne kärjistyi lopullisesti. Tyttö oli joulun aikaan töissä kukkakaupassa. Hän oli jo pari vuotta maksanut omat kulunsa työskentelemällä kaupassa ja siivoojana. Rahasta oli pulaa, sillä isä oli jäänyt työttömäksi ryyppyputken jälkeen. Äiti teki kahta, joskus kolmeakin sivutyötä päätyönsä lisäksi.
”Kun tulin kotiin, meillä piti olla jouluateria, mutta vanhemmat olivat juoneet. Riidat alkoivat taas ja ateria päättyi kesken.”
Se oli Teresalle lakipiste, hän lähti kaverinsa luo yöksi. Joulun jälkeen hän sanoi äidilleen, että tämän olisi valittava isän ja hänen välillään.
Teresa viipyi pari viikkoa kavereiden luona. Äiti komensi Teresaa tulemaan kotiin, mutta tyttö pysyi lujana.
”Sanoin, että tulen jos isä lähtee. Viikon päästä äiti soitti, että isä oli lähtenyt.”
“Kerroin kavereille kotioloistani”
Isän lähdettyä perheen yhteinen asunto meni pakkomyyntiin. Äiti omisti siitä kaksi kolmasosaa, mutta hänkin joutui tekemään henkilökohtaisen konkurssin.
”Äidille se oli katkera paikka. Hän oli raatanut koko elämänsä oman kodin eteen. Kaikki säästöt menivät, mistä hän oli lopun elämäänsä miehelleen katkera.”
Teresa Välimäki asui nyt äidin kanssa kahden. Lukiovuodet muistuvat mieleen sumuisina. Hän koki olevansa osin vastuussa äidin pahasta mielestä asunnon menetyksen takia.
”Olin ahdistunut ja vietin paljon aikaa kotona. Sallin itselleni vain urheilemisen, ja tulin siitä miltei riippuvaiseksi. Kannoin vastuuta äidistä. Isä oli muuttanut pois, ja tapasin häntä harvoin.”
Kun Teresa nyt miettii lapsuuttaan ja nuoruuttaan, hän kokee loppujen lopuksi selvinneensä aika vähillä vaurioilla. Hän arvelee sen johtuvan siitä, että hän pystyi puhumaan asioista.
”Minulla oli paljon kavereita, ja kerroin heille avoimesti kotioloistani. Oli myös aikuisia ihmisiä, joihin saatoin luottaa, esimerkiksi hyvän ystäväni isä, joka sanoi katastrofaalisena jouluna, että heidän luokseen voin aina mennä.”
Isä löytyi naisen nimellä
Lapsuudessa oli paljon myös hyviä hetkiä. Teresa rakasti kesäisiä partio- ja ratsastusleirejä. Muiden lasten kanssa pyöräiltiin uimaan ja talvella käytiin laskettelemassa. Kun isä oli pitkillä työmatkoilla, Teresa pääsi joskus äidin kanssa matkalle nauttimaan ruuasta ja lepäämään.
Ylioppilaaksi päästyään Teresa lähti Sveitsiin au pairiksi. Hän täytti 20 vuotta ja sai äidiltä lahjapaketin. Paketissa oli muun muassa Helsingin Sanomien Kuukausiliite.
”Lueskelin lehteä ja eräässä kuvassa oli Helsingin Transvestiitit-ryhmä. Käänsin sivua ja äkkiä käänsinkin sen takaisin. Kuvassa oli isäni. Soitin äidille, joka ei ollut lukenut lehteä, mutta sanoi tietävänsä asiasta jotakin. Hän oli aikonut kertoa minulle kotiin palattuani.”
Äiti oli alkanut hätyytellä isää vanhoista elatusmaksuista. Virkailija oli ilmoittanut, ettei sillä henkilötunnuksella löydy sellaista henkilöä. Voisiko kyseessä olla sukupuolenvaihdos? Isä löytyi naisen nimellä.”
Teresa loukkaantui siitä, että isä oli salannut elämänmuutoksensa tyttäreltään. Lakkiaisissa juuri ennen Teresan Sveitsiin lähtöä isällä oli ollut pitkät hiukset. Teresa ei ollut kummastellut asiaa.
”Isä soitti minulle myöhemmin ja kielsi kaiken. Hän väitti äidin valehtelevan. Loukkaannuin siitä yhä enemmän. Olipa siinä mies – tai nainen – joka ei pystynyt seisomaan päätöksensä takana.”
Kirje, jota ei koskaan tullut
Isän muutos oli tyttärelle myös suuri yllätys. Isä oli aina ollut hyvin maskuliininen eikä mikään ollut viitannut siihen, että hän olisi tuntenut olevansa väärässä kehossa.
”Hänellä oli voimakas parrankasvu ja paksut ja tuuheat kulmakarvat. Hän oli pitkä ja hoikka. Nyt voi jossitella myös sitä, ajoivatko identiteettipaineet hänet juomaan.”
Isälle oli tehty täydellinen sukupuolenvaihdos hoitoineen ja leikkauksineen. Teresa ei ollut hänen kanssaan enää tekemisissä. Kerran kaupassa hän näki isän viereisessä kassajonossa. Tällä oli pitkä toppatakki ja permanentatut hiukset. Tyttö lähti kiireesti ulos kaupasta.
”Isä oli sanonut minulle puhelimessa, että hän kirjoittaa minulle kirjeen, jossa selittää kaiken. Sitä kirjettä ei koskaan tullut.”
Myöhempinä vuosina isä soitti pari kertaa, mutta käyttäytyi aggressiivisesti.
”Sanoin hänelle, että uho ei ollut lainkaan oikea tapa lähestyä minua. Ehkä syynä torjuntaani oli myös se, mitä hän oli tehnyt äidille.”
Viimeinen palvelus isälle
Teresa Välimäen isä kuoli keuhkosyöpään 67-vuotiaana neljä vuotta sitten. Hän ei viimeisenä kymmenenä vuotena enää käyttänyt alkoholia. Tytär on kuullut, että isä olisi loppuaikoina palannut miehen rooliin.
”En ole kokenut syyllisyyttä väliemme katkeamisesta. Olin niin kauan ollut suvaitsevainen huolimatta kaikesta pahasta, mitä isä oli meille aiheuttanut.”
Joskus Teresa mietti, pitäisikö isälle soittaa, mutta hän koki sen vaikeaksi.
”Äiti vihasi häntä niin kovasti, etten olisi tiennyt, miten kertoa äidille asiasta.”
Teresa oli äidilleen lojaali isän suhteen loppuun asti.
Kun Teresa aloitti työnsä television Ruokala-ohjelmassa, hän pohti, voiko esiintyä julkisuudessa. Mitä jos hänen isänsä tarina tulisi joskus vastaan? Hän päätti, että jos joku kysyisi asiasta, hän ei kommentoisi.
”Asetuin asian yläpuolelle. Isän kuoltua hoidin hänet kuitenkin hautaan. Päätin, että se sai olla viimeinen palvelukseni hänelle.”
Teresa aloitti au pair vuoden jälkeen opinnot Perhon hotelli ja ravintolakoulussa ja valmistui pari vuotta myöhemmin kokiksi. Chez Dominique -ravintolassa työskennellessään hän tutustui Hans Välimäkeen. Suhde kehittyi nopeasti.
”Törmäsin Hansiin syksyllä 1998 ja alkuvuodesta 1999 odotin jo Vilmaa.”
Yksinhuoltajan arkea
Suhde äitiinkin oli ollut välillä hankala. Äidistä oli kehittynyt tuurijuoppo, eikä hänen lupauksiinsa voinut aina luottaa.
Erään joulun jälkeen Teresa oli lopettanut yhteydenpidon pariksi vuodeksi. Hän oli ollut menossa veljensä kanssa jouluaterialle, mutta äiti oli sammunut.
”Kun olin viidennellä kuulla raskaana, soitin hänelle sanoen, että jos haluat olla edelleen läsnä elämässäni, niin nyt olisi sopiva aika. Suhteemme palasi ennalleen, ja äidistä ja Vilmasta tuli hyvin läheisiä.”
Vilman ollessa parivuotias ilmoitti Aku tulostaan. Perheen elämä oli nyt hyvin hektistä, vanhemmat omistivat Chez Dominiquen, tekivät televisio-ohjelmia ja olivat paljon julkisuudessa. Hansin ja Teresan liitto päättyi eroon vuonna 2004.
Teresa jatkoi työssään Ruokala-ohjelmassa. Vuonna 2007 hän perusti ystävänsä Johanna Lindholmin kanssa oman yrityksen. Helsinki Food Company on ruoka- ja elintarvikealaan erikoistunut suunnittelu- ja tuotantotoimisto. Heillä on ollut myös ravintolat sekä Hernesaaren rannassa että Hietalahden hallissa.
Elämä kahden lapsen yksinhuoltajana on ollut välillä raskasta. Äidistä oli paljon apua, vaikka toisinaan välit katkesivat, kun äiti yltyi taas juomaan.
”Pyysin kerran äitiä hoitamaan Vilmaa. Kun kuulin äidin äänestä hänen juoneen, sanoin hänelle, että nyt tuli raja vastaan. Jos et mene hoitoon, et näe enää koskaan minua etkä lapsiani.”
Äidin hoito keskeytyi kerran käden murtuman takia, mutta sen jälkeen asiat sujuivat äidin kanssa hyvin.
Luopumisen surusta uuteen alkuun
Teresan äiti menehtyi 69-vuotiaana vatsasyöpään reilu kaksi vuosi sitten. Tytär oli mukana saattohoidossa loppuun asti. Kaikki asiat ehdittiin puhua läpi, mitään ei jäänyt käsittelemättä.
”Suru on edelleen suuri”, Teresa Välimäki sanoo. Silmät täyttyvät kyynelistä.
”Olimme ristiriidoista huolimatta niin läheisiä. Häntä ei korvaa kukaan. Olen myös tajunnut, että kaikki nämä vuodet olen hoivannut ja huolehtinut läheisistäni, ja että kuormitan itseäni sillä paljon. Olisin kuitenkin toivonut ja toivon edelleen, että minä olisin joskus se, josta pidettäisiin huolta.”
Hän on kuitenkin selviytynyt. Lapset ovat pian aikuisia, töitä riittää ja hänellä on hyvä parisuhde. Teresa on asunut avopuolisonsa Lasse Tammilehdon kanssa liki yhdeksän vuotta.
Mitkä ovat olleet selviytymiskeinot?
”Ystävät ja puhuminen”, sanoo Teresa empimättä.
”Olen käynyt vaikeimpina aikoina myös terapiassa: kun olimme äidin kanssa välirikossa, avioeron aikaan ja kun äiti kuoli.”
Teresa kokee perineensä äidiltään sisukkuutta.
”Äitini eli rankan elämän. Hänen ensimmäinen miehensäkin oli väkivaltainen alkoholisti. Kun olen surrut äitini elämää, olen ajatellut, että pitää katsoa peiliin, ettei omien lasten tarvitse joskus säälitellä minua.”
“Ahdistus aiheutti fyysisiä oireita”
Teresalla on peruspositiivinen elämänasenne, ja urheilu on ollut yksi henkireikä. Hän on pystynyt aina purkamaan paineita liikkumiseen. Myös elämänkumppani Lasse Tammilehto on urheilullinen.
”Tapasimme aikoinaan töissä. Ihastuin Lassen rauhallisuuteen ja huumorintajuun. Huumorintaju on asia, joka yhdistää meitä. Urheilemme yhdessä, nauramme, vitsailemme ja vain olemme.”
Teresan ja Lassen yhdessäolo on helppoa ja mukavaa, eivätkä he riitele juuri koskaan.
”Lassen kanssa se olisikin melko mahdotonta, hän ei juuri suutu”, Teresa sanoo.
”Kuolema on tullut viime vuosina lähelle useamman kerran, ja se on kieltämättä mielessä aika usein. Sillä tavoin pelkään kuolemaa, että en ole valmis lähtemään. Niin paljon on vielä tekemättä.”
Vahva, positiivinen nainen ei ole kuitenkaan särkymätön. Sen ovat osoittaneet epämääräiset oireet, joista hän on kärsinyt.
”Ahdistus ja stressi aiheuttivat jossain vaiheessa fyysisiä oireita. Selässäni on lievä välilevyn pullistuma, joka oireilee enemmän aina, kun on muutenkin raskasta. Se aiheuttaa hermokipuja, särkyjä ja liikerajoitteita.”
Teresalla oli myös usean vuoden ajan tunne, että kurkussa on pala.
”Sitäkin tutkittiin, kuvattiin ja tähystettiin, mutta mitään ei löytynyt. Nyt se on ollut puoli vuotta poissa, samoin kuin selän kivut. Ihmisen kehon ja mielen yhteistoiminta on ihmeellistä.”
“Olen ylpeä saavutuksistani”
Teresa on päättänyt, että nyt kun lapset eivät enää tarvitse häntä yhtä paljon kuin ennen, hän keskittyy enemmän omaan hyvinvointiinsa.
”Olen aika ylpeä kaikesta, mitä olen saavuttanut, huolimatta lähtökohdistani. Minulla on oma yritys ja ammatti, jonka olen itse muokannut sellaiseksi kuin olen halunnut.”
Teresa sanoo olevansa itse alkoholin kohtuukäyttäjä. Toisinkin olisi voinut käydä.
”Vaikka rankkoja asioita on takana ja olen niitä murehtinut, niin nyt on aika jatkaa eteenpäin.”
Teresa aikoo keskittyä siihen, että on onnellinen. Hän haluaa tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä.
”Minulla on tunne, että olen uuden edessä. Pitää vain uskaltaa hypätä”, hän sanoo.
Teksti: Eija Huusari
Kuvat: Jouni Harala
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 8/2017. Nettiversiota on päivitetty.
