Kirkas kevätaurinko paistoi ikkunoista sisään Helsingin Ullanlinnassa. Vain päivää aiemmin maata oli peittänyt harmaa lumi, mutta Tea Kekkosen äidin kuolinpäivänä luonto oli yhtäkkiä puhjennut kukkaan.
Tytär istui yksin äitinsä Brita Kekkosen kotona, tuijotti tämän tavaroita ja mietti epätoivoisena, mitä tekisi. Maailma tuntui pysähtyneen.
”Äitini kuoleman jälkeinen päivä toukokuussa 2013 oli aivan kauhea. Tuli täysi tyhjyys. Olin juuri viettänyt Laakson sairaalassa yhdentoista päivän ajan elämäni tärkeimmät hetket sairaanhoitajien kanssa, joiden nimiä en edes tiennyt.”
Elämä muuttui kertaheitolla. Paras ystävä melkein viidenkymmenen vuoden ajalta oli poissa. Tean piti ryhtyä tyhjentämään äitinsä kaunista kotia, jonka Ristomatti Ratia oli suunnitellut.
”Tuntui kauhealta ryhtyä tyhjentämään asuntoa, kuin repisin äidin elämän palasiksi. Äiti rakasti Helsingin Pietarinkadulla sijaitsevaa viimeiseksi jäänyttä asuntoaan. Hän muutti sinne isäni kuoleman jälkeen.”
Kolmas syöpä
Brita Kekkonen kuoli 86-vuotiaana kolmanteen syöpäänsä. Hän oli haluton hakeutumaan lääkäriin ja kieltäytyi hoidoista, jotka olisivat hänen käsityksensä mukaan vain heikentäneet elämänlaatua.
Kun Brita Kekkonen sairastui vakavasti ensimmäisen kerran kymmenen vuotta aiemmin, Tea ja hänen veljensä Timo Kekkonen valmistautuivat jo siihen, että saattaisivat menettää äitinsä.
Italiassa asunut Tea, tuolloin neljän pienen lapsen äiti, matkusti kesälomalla Suomeen pitämään seuraa syöpäpotilaalle. Brita Kekkosen sytostaattihoidot kestivät kahdeksan viikkoa.
”Äiti ei halunnut syödä mitään, mutta minä pakotin hänet elämään. Kävin häntä katsomassa joka päivä, ja ruokailu yhdessä minun lasteni kanssa piti hänet kiinni normaalissa päivärytmissä.”
Viimeiseksi jääneen syövän kohdalla tyttärenkään tahto ei enää auttanut pitämään Brita Kekkosta hengissä.
Entisen presidentin miniä, ministeri K.-A. Fagerholmin tytär ja suurlähettilään vaimo ei halunnut loistokkaita hautajaisia eikä graniittista hautakiveä hautausmaan ykköspaikalle, kuten ei myöskään hänen 28 vuotta aiemmin kuollut miehensä Taneli Kekkonen.
Brita Kekkosen tuhkat siroteltiin omenapuun alle ystäväpariskunnan kesähuvilan pihalle Tammisaaressa.
”Meillä oli äitini näköiset hautajaiset eräänä kesäpäivänä. Joimme hänen muistokseen lasillisen proseccoa. Ainoa, joka puuttui juhlista, oli äiti. Jos minä olisin saanut päättää, äidin tuhkat olisivat nyt uurnassaan sänkyni vieressä. Mutta perheeni mielestä on jo tarpeeksi makaaberia, että olen säilyttänyt tyhjän uurnan.”
Sekin on Ristomatti Ratian suunnittelema.
Yksinäinen suru
Kotona Etelä-Italiassa, neljän lapsen, aviomiehen ja yhden kissan suurperhehulinassa Tea itki suruaan yksin suihkussa.
”Ajattelin, että jos minä murenen, kaikki muutkin murenevat. Mietin kyllä joskus, pitääkö minun aina olla se vahva.”
Äidin kuolema iski Teaan uudestaan, kun hän muutti nuorimman tyttärensä kanssa pysyvästi Suomeen vuotta myöhemmin. Hän ei voinut enää uskotella itselleen, että äiti vielä on jossain.
”Kun on yhtäkkiä perheensä vanhinta sukupolvea, alkaa katsoa taaksepäin. Toivon, että olisin aikanaan puhunut enemmän isovanhempieni kanssa. Ja olisin voinut kysellä äidiltänikin enemmän. Olisin halunnut tietää lisää esimerkiksi hänen lapsuusvuosistaan ja -perheestään.”
Suuri ikävä
Kuusi vuotta myöhemmin Tea Kekkosen, 55, suru äidin kuolemasta on edelleen pinnassa. Hän saattaa vaistomaisesti yhä ottaa puhelimen käteensä soittaakseen äidilleen.
Kun Brita oli elossa, äiti ja tytär puhuivat puhelimessa päivittäin, joskus jopa kymmenen kertaa päivässä.
Tean ääni murtuu.
”Ikävöin äitiä suunnattomasti. Vaikeinta on se, kun mietin, että saisipa hän nyt nähdä lapseni.”
Tean lapsista kolme asuu nyt hänen laillaan Helsingissä: esikoinen Aurora, 29, Matteo, 26, ja kuopus Minerva, 18. Toinen poika Luca, 27, opiskelee arkkitehtuuria Firenzessä, ja perheen isä Gaetano ”Niní” Ciccarese, 70, asuu perheen toista kotia Etelä-Italiassa.
”Lasteni elämäntilanne on nyt niin paljon parempi kuin äidin kuollessa: tyttäreni ovat puhjenneet kukkaan, ja Matteokin on valmistunut neurotieteiden maisteriksi lukihäiriöstään huolimatta.”
Brita Kekkonen ehti olla isoäiti tyttärensä kaikille neljälle lapselle. Hän oli aina ylpeä Tean lapsista, ja kannusti näitä elämänhaaveissaan. Isoäidin viimeiset sanat Lucalle olivat: ”Tule hyväksi arkkitehdiksi”.
Se olisi ollut yksi Brita Kekkosen haaveammateista, jos hänestä ei olisi tullut iplomaatin vaimoa.
”Aurora sanoi äidin kuoltua, ettei hän menettänyt vain isoäitiään, vaan myös hyvän ystävän.”
Niin paljon yhteistä
Tea ja Brita Kekkonen olivat aina olleet hyvin läheiset ja monessa asiassa samankaltaiset. Intohimo käsitöiden tekemiseen ja innostus ruuanlaittoon yhdisti heitä – eikä kummallakaan ollut näyttävää työuraa. Tean uraksi riittävät neljä lasta.
”Minulla oli maailman paras äiti liki viisikymmentä vuotta.”
Tea sanoo olevansa äitiään diplomaattisempi ja empaattisempi.
”Äiti sanoa töksäytti enemmän kuin minä, minä ehkä mietin kaksi kertaa ennen kuin avaan suuni. Molemmilla vanhemmillani oli myös vaikeuksia sietää tyhminä pitämiään ihmisiä.”
Sekä äiti että tytär puhuivat lastensa kanssa aina avoimesti. Kun Tealla lukiolaisena oli suhde itseään kolmetoista vuotta vanhemman biologianopettajan kanssa, Brita kutsui miehen lounaalle. Hänelle tärkeintä oli ennen kaikkea tietää, missä ja kenen kanssa tytär aikansa vietti.
Tea sen sijaan sanoo keskustelevansa italialais-suomalaisen katraansa kanssa äitiään syvemmin myös ihmissuhteista. Avoimuus perheenjäsenten kesken on Tealle äärimmäisen tärkeää. Perheen pojatkin kertovat äidille parisuhdeasioistaan. Tealle myös soitetaan ja häneltä pyydetään apua.
”Onhan minulla 20–30 vuotta enemmän elämänkokemusta kuin lapsillani.”
Moderni ote
Myös Tean vanhemmilla ja isovanhemmilla oli 1960–1970-luvuilla hyvin moderni ote lasten kasvatukseen. Jos isovanhempien luona Tamminiemen virka-asunnossa puhuttiin päivällispöydässä politiikasta, vaikkapa Vietnamin-sodasta, lapset saivat osallistua keskusteluun.
”Minulla ei ollut koskaan tunnetta, etteivät lapset olisi saaneet näkyä tai kuulua. Ei tuntunut, että meitä ei olisi kuunneltu tai että meitä olisi komennettu.”
Italialaisittain nonnoksi kutsumastaan isoisä Urho Kekkosesta Tealla on pelkästään hyviä muistoja.
”Kaikki pelkäsivät Sylviä, ja häntä toteltiin, mutta nonno oli vaimoaan paljon lempeämpi ja oikeudenmukaisempi. En koskaan kuullut hänen korottavan ääntään tai sanovan rumasti kenellekään.”
Isoäitinsä Sylvin seurassa Tealla oli aina tunne, että hän oli lastenlapsista kolmosena veljensä Timon ja serkkunsa Sallan jälkeen.
Tean välejä Sylvi Kekkoseen hiersi myös se, kuinka nuivasti anoppi oli kohdellut miniäänsä tämän avioliiton ensimmäiset viisi vuotta. Myöhemmin Sylvistä ja Britasta tuli kuitenkin hyvät ystävät, sillä Brita ei jaksanut olla pitkävihainen.
”Olihan se aivan kauheaa, että jokaisen keskenmenon jälkeen – äiti sai niitä seitsemän – anoppi kirjoitti pojalleen, että olisiko jo avioeron aika. Kirjeissään hän lähetti terveisiä koirillemme, ei miniälleen.”
Perheen esikoisen, Timon, synnyttyä Sylvi viimein hyväksyi Britan.
”Sylvi antoi vihdoin itsensä tutustua tähän voimakkaaseen, ihanaan naiseen”, Tea Kekkonen muotoilee.
Kun Tea muutama vuosi sitten osti serkultaan Kekkosten suvun kesämökin Suomusjärven seudulta, hänestä tuntui, että hän mielessään lähentyi isoäitinsä kanssa.
Pojantytärtä ja nonnaa yhdistää nyt rakkaus kesäpaikkaan.
”En voinut lapsena antaa anteeksi äidin kohtelua. Toisaalta ymmärrän nyt isoäitiäni paremmin. Sylvi sai ennenaikaiset kaksospojat eikä ollut ehtinyt valmistautua äidiksi. Minun isäni kasvoi ilman syliä. Isältään hän kyllä sitä sai, mutta Urho oli kovin vähän kotona.”
Kauheuden keskipiste
Katermaksi kutsuttu kesäkoti oli aikanaan Britan ja Tean elämän kauheimpien tapahtumien keskipiste.
Israelissa komennuksella olleet suurlähettiläs Taneli ja Brita Kekkonen saapuivat Suomeen lomalle kesäkuussa 1984. Tanelia ahdisti dementoituneen isän tapaaminen niin paljon, että hän päätyi yksin kesämökille viskipullo seuranaan.
Päätös johti katastrofiin, kun poliisi löysi suurlähettilään Lahnajärven paikoitusalueelta humalassa. Taneli Kekkonen sai tuomion rattijuopumuksesta, ja presidentti Mauno Koivisto kutsui diplomaatin kotiin Israelista.
Taneli ilmoitti perheelleen välittömästi, että hänen elämänsä oli ohi. Brita aneli miestään pysymään hengissä edes vuoden.
Seuraavana kesänä, päivää ennen avioparin 33:tta hääpäivää Taneli Kekkonen toteutti uhkauksensa. Hänet löydettiin aamulla hirttäytyneenä kylpyhuoneesta.
”Isä oli outo, sillä tavalla kuin nerot ovat outoja. Yliherkkä ja tunteellinen, mutta hän ei näyttänyt sitä ulospäin. Me tiesimme, että hän oli vaativa ja vähemmän vahva.”
Tea sanoo, ettei koskaan hetkeäkään epäillyt isänsä rakkautta itseään kohtaan.
”Isässä parasta oli hänen älynsä. Hän kohteli meitä lapsiakin kuin älyllisiä olentoja. Mutta eihän hän mikään loistava isä ollut. Seitsemään ikävuoteeni asti hän osoitti rakkauttaan avoimesti, otti harteille ja kaatoi sängyn päälle. Teimme kesäkodilla yhdessä saunavihtoja ja kävimme lenkillä.”
Vakava masennus
Taneli Kekkosen vakava masennus hitsasi äidin ja tyttären entistäkin läheisimmiksi.
”Äiti puhui minulle koko ajan isän tilasta, ja isän masennusvuotena remontoimme yhdessä heidän tulevaa kotiaan Helsinkiin. Jäähyväiskirjeessään isä sanoi tekevänsä väärin perhettään kohtaan, mutta ei nähnyt tulevaisuudessaan muuta mahdollisuutta kuin laitoshoidon. Se ei olisi ollut hänestä enää mitään elämää.”
Taneli Kekkoselle suurlähettilästyön menettäminen oli niin suuri kolaus, että hän menetti kaiken uskon itseensä. Tytär sanoo, että lahjakas ja älykäs isä olisi voinut muuttaa vaikkapa rakastamaansa Italiaan kirjoittamaan kirjoja, mutta Taneli ei nähnyt vaihtoehtoja.
”Isän kuolema oli sokki, mutta minulle se ei ollut niin suuri järkytys kuin veljelleni Timolle. Isää elvytettiin vielä, kun kiiruhdin kotiin.”
Isänsä kuollessa 21-vuotias Tea oli lähdössä au pairiksi Yhdysvaltoihin. Tytär olisi halunnut jäädä kotiin äitinsä tueksi, mutta Brita kehotti häntä lähtemään.
”Äiti sanoi, että jos en nyt mene, tulemme niin riippuvaisiksi toisistamme, että hän nojaa minuun aina. Ettei se olisi terveellistä. Mutta kun äiti purskahti itkuun lähtiessäni ja sanoi, ettei pärjää ilman minua, olin jäädä siitä paikasta.”
Yhdysvaltojen-koneeseen Tea kuitenkin lopulta nousi.
Taneli Kekkosen itsemurha ei ole perheessä koskaan ollut tabu. Tea kertoi siitä myös lapsilleen, kun nämä olivat kouluiässä.
Kotoisa kaaos
Helsingin Pajamäessä Kekkonen-Ciccaresen suomalais-italialaisessa perheessä vallitsee keväisenä aamupäivänä kotoisa kaaos.
Nuorin tytär, Minerva, lukee ylioppilaskirjoituksiin, ja sappirakkoleikkauksesta toipuva Matteo kiistelee äitinsä kanssa, syökö lounaan kaupungilla vai kotona.
Puhelin soi, ja aviomies, luolatutkija Niní ilmoittaa huolehtivalle vaimolleen olevansa menossa tutkimaan neoliittisiä luolamaalauksia kotona Italiassa.
Kaiken keskiössä on perheen äiti, joka haluaa olla perillä rakkaidensa tulemisista ja menemisistä.
Vanhempien suomalais-italialainen rakkaustarina onkin vertaansa vailla.
”Sanoin lapsena, että haluan italialaisen miehen, sillä he ovat niin hyviä isiä. Tosiasiassa en ole koskaan ollut kiinnostunut italialaismiehistä, paitsi Ninístä.”
Tea ja häntä viisitoista vuotta vanhempi Niní tapasivat, kun Tea oli 14-vuotias. Kekkoset osuivat tuolloin lomalle Ninín vanhempien pitämään hotelliin Etelä-Italiassa. Nuorukainen oli kuitenkin menossa naimisiin morsiamensa kanssa, ja molemminpuolinen ihastus sai jäädä.
Tunne roihahti uudelleen liekkeihin, kun Tea oli 22-vuotias ja Niní eroamassa ensimmäisestä vaimostaan.
Kolme vuotta myöhemmin syntyi Tean ja Ninín esikoinen Aurora. Rakastunut pari oli ostanut lapselle vauvalenkkarit valmiiksi jo viikon kuluttua ensimmäisistä treffeistään.
Nyt pariskunta on ollut yhdessä 33 vuotta – täsmälleen yhtä kauan kuin Tean vanhemmat – ja naimisiin päästiin vihdoin kesämökin laiturilla kesällä 2016.
”Jos pitäisi aloittaa elämä uudestaan, en ehkä jäisi asumaan Etelä-Italiaan. Yhteiskunnallinen tilanne Italiassa antaa nuorille nykyisin niin vähän mahdollisuuksia. Ottaisin kuitenkin tämän saman miehen.” ●
