Tappajan näköinen mies
Kulttuuri
Tappajan näköinen mies
Puolitoistatuntinen toimintapommi oli niin intensiivinen ja jännittävä, että hetkittäin unohdin hengittää.
Teksti

Julkaistu 21.3.2016
Eeva

Rakastettavissa rentuissa on ollut aina jotakin kiehtovaa. Sellainen on kirjailija Matti Röngän luoma Viktor Kärppä, jonka hahmo on kestänyt jo kahdeksan dekkarin ja yhden televisiosarjan verran. Kärpän vetovoima perustuu ristiriitaiseen persoonaan. Inkeriläinen paluumuuttaja yrittää olla kunnollinen perheenisä, mutta onnistuu aina luiskahtamaan hämärähommiin ja vihollisten tulilinjalle. Usein vielä tietämättään.

Nyt on Viktorin vuoro taistella koko valkokankaan leveydeltä. Lauri Nurksen ohjaama Tappajan näköinen mies -elokuva perustuu vuonna 2009 ilmestyneeseen Tuliaiset Moskovasta -kirjaan. Siinä Viktor lähtee hieromaan rakennuskauppoja venäläisten asiakkaiden kanssa, mutta päätyykin keskelle veristä valtataistelua, jossa hänen vastuullaan on yhtäkkiä Venäjän presidentin henki. Pian Kärpän kimpussa ovat palkkatappajat, suojelupoliisi ja sotkuista tarpeekseen saanut vaimo (Maria Ylipää).

Samuli Edelmann näyttelee taitavasti elämän kovettamaa Viktoria, joka ei uskalla luottaa enää kehenkään. Leffan kovia hahmoja pehmentää Martti Suosalon näyttelemä rikostutkija Korhonen, jonka suusta eivät lupsakat vitsit lopu.

Pelkäsin etukäteen, että Kärpän tempoilu näyttäisi valkokankaalla väsähtäneeltä televisiosarjan toistolta. Onhan elokuvan tekijäkaartikin sama. Eikö tämä nyt ole jo nähty!

Huoli osoittautui turhaksi. Puolitoistatuntinen toimintapommi oli niin intensiivinen ja jännittävä, että hetkittäin unohdin hengittää. Erityiskiitos on annettava komeasta kuvauksesta, kuten näyttävistä kamera-ajoista Moskovan yllä. Katsojaa pidetään otteessa myös taitavalla leikkauksella: löysiä hetkiä ei tule.

Mielenkiintoista on nähdä, päätyykö Tappajan näköinen mies laajempaan levitykseen. Viktor Kärpällä on Saksassa kosolti faneja.

Arvio on julkaistu Eevan numerossa 2/16.

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Kommentoi +