Yrjö-puoliso halusi alkeellisen mökin, taiteilija Ritva-Liisa Pohjalainen ei – nyt pari viihtyy 114-neliöisessä vapaa-ajan kodissaan ympäri vuoden
Taiteilija Ritva-Liisa Pohjalainen ja hänen puolisonsa Yrjö Möttönen viettävät vapaa-ajan kodissaan aikaa ympäri vuoden. Siellä he juttelevat, kattavat pöydän kauniisti ja panevat välillä polkaksi.
Kun ilta-aurinko paistaa niemen päästä, ikkunasta näyttää kuin rinteellä seisova talo kohoaisi järvestä. Lahden toisella puolella kohoaa Pisavuori, luonnon vaihtuva taideteos. Maisema lumosi taiteilija Ritva-Liisa Pohjalaisen ja hänen puolisonsa Yrjö Möttösen.
Niin hankittiin nilsiäläinen niemennokka vuosituhannen vaihteessa, vaikka Ritva-Liisa ei alun perin ollut innostunut mökistä ylipäätänsä.
”Miksi pitäisi rakentaa mökki, kun meillä jo oli talo järven rannalla Kuopiossa? Tein silloin Ril’s-mallistoja, vietin viikot Lahdessa enkä kestänyt ajatusta, että viikonloppuisinkin pitäisi lähteä jonnekin”, Ritva-Liisa kertoo.
Yrjö oli haaveillut pienestä hirsimökistä, jossa ei olisi sähköjä eikä juoksevaa vettä. Ritva-Liisa sanoi, että tämä saisi mennä sinne yksin.
”Perheelläni oli ollut alkeellinen saarimökki Raahen edustalla. En halunnut sellaista uudelleen”, Ritva-Liisa sanoo.
Arkkitehti Kimmo Ruotsalainen suunnitteli vapaa-ajankodin, joka oli kompromissi Ritva-Liisan ja Yrjön toiveista. Hirsiseltä näyttävä talviasuttava talo on rakennettu laudasta, ja siellä on sisävessa ja sähköt. Talo maalattiin mustaksi.
”Järveltä katsoen rakennukset katoavat luontoon. Tänne ei sovi, että ne kirkuisivat rannalla”, Ritva-Liisa sanoo
Ritva-Liisa muistelee vaihetta, jolloin runko oli valmis, mutta sisustus puuttui. Ritva-Liisa suunnitteli sisustuksen sillä aikaa kun Yrjö ja pojat Ville ja Jussi olivat Kuopion Palloseuran pelissä.
114-neliöinen vapaa-ajankoti valmistui 20 vuotta sitten. Maisemaikkunoiden alla on avoin ruokailu- ja oleskelutila. U-keittiö piiloutuu nurkkaan. Pari askelmaa ylempänä sijaitsevat kolme makuuhuonetta, puilla lämpiävä sauna ja terassille avautuvat pesutilat. Myöhemmin tontille on rakennettu 26-neliöinen vierasmaja, jossa on huone, vessa ja iso parvi.
Sisustuksessa näkyy Ritva-Liisan harmoninen tyyli. Seiniin ja kattoon hän halusi koivuvaneria, joka oli talon rakennusaikaan poikkeuksellinen. Kuopio Wood kehitti systeemin, jolla vanerilevyt kiinnitettiin. Lattia on tummanharmaata kiveä, samaa sävyä kuin järvi.
”Keittiökalusteiden pähkinäpuu on saman väristä kuin mäntyjen rungot ulkona”, Ritva-Liisa kuvaa.
Ritva-Liisa kiintyi vapaa-ajankotiin nopeasti. Hän viettää siellä nykyisin enemmän aikaa kuin Yrjö.
”Täällä on hyvä valo. Levitän luonnokset ruokapöydälle ja lattialle. Ei ole televisiota, vain vanha radio, jonka antenni on poikki. Saan olla rauhassa.”
Iltaisin Ritva-Liisa ja Yrjö istuvat nokakkain ja juttelevat. Kun radiosta tulee sopivaa musiikkia, he tanssivat. Jive, tango ja polkka saavat heidät nousemaan vaikka ruokapöydästä.
”Kuopiossa meillä on iso koti, ja kahdestaan häviämme sinne. Täällä olemme lähekkäin”, Ritva-Liisa kertoo.
Jokaisen aterian Ritva-Liisa kattaa kauniisti. Yrjölle piisaisi vähempikin.
”Ottaisin aamukahville vain kupin ja söisin keittiön pöydän äärellä, mutta Ritva-Liisan mielestä pienikin ateria vaatii lautasliinat. Hän tekee kaunista jälkeä luonnostaan.”
Pihapiiri on suunniteltu sekä aikuisia että lapsia varten. Ritva- Liisalla ja Yrjöllä on viisi lastenlasta, 16-vuotiaasta syksyllä vuoden täyttävään. Nurmikentällä pelataan palloa ja krokettia, savusaunasta pääsee uimaan ja Yrjö laatii lapsille aarteenkätkentäreitit. Vanhimmat lapsista haluavat tehdä mökillä töitä ansaitakseen taskurahaa.
”Olemme säästäneet heille terassin ja talon maalausta”, Yrjö kertoo.
Tonttia pitää siistiä koko ajan, ja Ritva-Liisa kulkee raivaussahan kanssa rantoja pitkin.
”Minä en hennoisi ottaa puita pois, mutta Ritva-Liisan mielestä pitää olla aukkoja, jotta järvi näkyy. Aina olen ollut tyytyväinen lopputulokseen”, Yrjö toteaa.
Tänä kesänä Ritva-Liisalla on 50-vuotisjuhlanäyttely Heinolan kaupunginmuseossa ja ensi kesänä uraa kokoava näyttely kotikaupungissaan Raahessa.
”Luovuus ei jää eläkkeelle. Minulla on iso intohimo oppia uutta.”
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 6/2025.
