Raju närästys sai Riikan, 40, hakeutumaan lääkäriin – syy kipuun olikin massiivinen sydänkohtaus
Ihmiset
Raju närästys sai Riikan, 40, hakeutumaan lääkäriin – syy kipuun olikin massiivinen sydänkohtaus
Riikka Jaakkola oli vain 40-vuotias, kun hän lähes kuoli äkilliseen sydänpysähdykseen. Ensin iski kuolemanpelko, sitten halu auttaa muita saman kokeneita.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 13.7.2023
Eeva

Sairastuminen on tuonut elämään paljon hyvääkin, tamperelainen Riikka Jaakkola, 47, sanoo.

”Arvomaailmani on muuttunut: pienetkin asiat ovat tärkeitä ja osaan löytää arkisistakin hetkistä iloa ja onnea toisin kuin ennen.”

Enää Riikka ei harmittele maanantaisin sitä, miten pitkä aika perjantaihin on. Tai sure loman loppumista ja odota heti seuraavaa.

”Elän enemmän tässä hetkessä ja meneillään olevassa päivässä kuin koskaan ennen.”

Reilut seitsemän vuotta sitten Riikka sai täysin yllättäen massiivisen sydäninfarktin 40-vuotiaana. Oli kyse viidestätoista minuutista, että hän on täällä kertomassa tarinaansa.

Vuonna 2016 syyskuun 15. päivä alkoi Jaakkolan perheessä tavalliseen tapaan. Siihen aikaan 9- ja 11- vuotiaat Siina ja Roope lähtivät kouluun ja Riikka työpaikalleen. Hän työskenteli autististen ja cp-vammaisten lasten hoitajana erityispäiväkodissa. Työ oli fyysisesti raskasta, mutta mieluisaa.

Riikan mies Teemu oli matkannut neljä päivää aiemmin Lappiin vaeltamaan. Riikka oli vakuuttanut puolisolleen pärjäävänsä mainiosti lasten kanssa, vaikka mies olisikin metsän keskellä kännykän tavoittamattomissa.

Perheen arki oli kiireistä. Illat täyttyivät lasten kuskailuista harrastuksiin, tanssitunneille, salibandyyn ja jalkapalloon. Vapaa-aikaa kului puutarhatöissä itse rakennetun omakotitalon suurella pihalla. Perhe retkeili, pyöräili, ulkoili ja kävi laskettelemassa.

Vielä edellisenä päivänä Riikan vointi oli ollut täysin normaali. Hän ei ollut hengästynyt edes pyöräillessään edestakaisin töihin 26 kilometrin matkan.

Sydänkohtauksen ensi oire oli voimakas kipu ylävatsassa kesken työpäivän.

Riikka arveli, että kyseessä oli närästyskohtaus, vaikka ei ollut koskaan aiemmin kärsinyt vaivasta. Välillä kipu helpotti, mutta jatkui hetken päästä taas voimakkaana. Se tuli aaltoina, kuin synnytyspolttoina.

Työpäivän jälkeen Riikka palasi kotiin valmistelemaan nuoremman lapsensa Siinan syntymäpäiviä. Välillä oli hakeuduttava sohvalle huilaamaan, koska vatsakipu jatkui voimakkaana.

Illalla Riikka kuskasi lapset harrastuksiinsa.

”Minulla oli kaksi tuntia aikaa ennen kuin pitäisi hakea lapsia kotiin. Päätin piipahtaa päivystyksessä selvittämässä, saisiko närästyskohtaukseen helpotusta.”

Ajomatkalla Tampereen yliopistollisen keskussairaalan päivystyspoliklinikalle Acutaan kipu oli jo niin voimakas, että silmissä sumeni. Tuntui, että taju lähtisi pian.

Päivystyksessä kipu oli kadonnut. Riikan verenpaineet olivat normaalit ja hän arveli voivansa lähteä kotiin. Varmuuden vuoksi otettiin kuitenkin sydänfilmi. Siitä näkyi heti, että käynnissä oli massiivinen sydänkohtaus.

Riikka ei ollut uskoa kuulemaansa ja arveli hoitajien sekoittaneen hänet toiseen ihmiseen – hänellähän oli vain vatsakipuja. Hoitohenkilökuntaa parveili ympärillä, kun Riikka ohjeistettiin makuuasentoon, lääkittiin ja pyydettiin olemaan liikkumatta.

Lasten hakeminen harrastuksista sai jäädä. Lääkäri ilmoitti Riikalle, että tätä oltiin viemässsä kiireellisesti pallolaajennusleikkaukseen. Riikka sai soittaa yhden puhelun ja pyysi vanhempiaan hakemaan lapset.

Leikkaus tehtiin heti. Riikan sydämen vasemmassa sepelvaltimossa oli massiivinen tukos, joka oli jo päässyt repimään valtimoa.

”Lääkärit sanoivat suoraan, että olisin kuollut kotiini viidessätoista minuutissa. Uskon, että minulla oli varjelus matkassani, kun närästysepäilyistäni huolimatta hakeuduin sairaalaan hakemaan apua.”

Kesti kolme päivää, ennen kuin Teemu saatiin kiinni. Hän oli vaeltanut kännykän kantamattomissa ja ihmetteli korkealle tunturiin päästyään, miksi puhelimeen rupesi kilisemään valtavasti viestejä ja puheluita.

Mies laskeutui vauhdilla tunturilta alas ja kiirehti lentokentälle. Hän pääsi nopeasti kotiin, missä isovanhemmat ja Riikan sisko olivat olleet hoitamassa lapsia.

”Olen ollut monesti kiitollinen apujoukoistamme, rakkaasta suvustamme, joka on ollut tukenamme ihan alusta asti.”

Sydän ehti saada vaurioita pitkän kohtauksen aikana. Nuori ikä, terveet elämäntavat ja hyvä kunto olivat kuitenkin eduksi, sydän alkoi parantua ja Riikka pääsi sairaalasta kotiin lääkityksen turvin. Sairausloma kesti kahdeksan viikkoa.

”Alkuun yritin kuntouttaa pääkoppaani ja ymmärtää, miten terve ihminen voi saada sydänkohtauksen. Podin hirveää syyllisyyttä, kun ajattelin aiheuttaneeni sairastumiseni itselleni liiallisella stressillä.”

Riikka selasi kalenteriaan ja seinällä roikkunutta perhekalenteria. Oliko hän liikkunut liikaa vai sittenkin liian vähän? Oliko vika ruokailutottumuksissa? Lääkärit epäilivät, että kohtaus oli johtunut sydämen synnynnäisestä rakenteellisesta viasta.

Riikka palasi töihin joulukuussa. Se tuntui entistä raskaammalta ja vaativammalta. Riikka väsyi ja kärsi rytmihäiriöistä.

”Yritin suorittaa liiaksi omaa toipumistani. Petyin, kun en jaksanutkaan toimia kuten ennen.”

Tarkastuskäynnillä kardiologi kuunteli 22-vuotisen työuran tehneen Riikan huolia. Samalla hän kehotti Riikkaa pohtimaan, mitä hän halusi tehdä elämällään seuraavat 22 vuotta.

Kasvohoitoja, manikyyrejä, pedikyyrejä, sokerointeja. Rauhallista työtä yhden asiakkaan kanssa kerrallaan.

Kardiologin sanat herättivät Riikassa vanhan unelman kauneudenhoitoalasta. Riikka opiskeli kosmetologiksi ja valmistui ammattiin kolme vuotta sydänkohtauksen jälkeen. Vuonna 2019 hän perusti Pirkkalaan Pyhäjärven rantaan kauneushoitolan yhdessä tätinsä kanssa.

”Sydänsairaan ei varmasti kannattaisi irtisanoutua vakityöstä ja ryhtyä yrittäjäksi, mutta olen ollut joka päivä valtavan onnellinen valinnastani.”

Yrittäjyys on antanut Riikalle vapauden ja mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihinsa ja päivärytmiinsä vapaammin kuin ennen.

”Perhekalenterimme lensi roskakoriin. Sovimme yhdessä, että jatkossa keskitymme pohtimaan tarkemmin, mihin kaikkeen käytämme aikamme.”

Arjen muuttaminen lähti pienistä askelista. Yksi tärkeimmistä oivalluksista oli lopettaa multitaskaaminen eli monen asian puuhaaminen samanaikaisesti.

”Nykyään yritän tehdä yhden asian päivässä ilman jatkuvaa aikataulutusta. Kauppareissullekin voi lähteä ostamaan vain ruokaa ilman, että hoitaa tuhat muuta juoksevaa asiaa samalla kertaa.”

Riikka nauttii työstään kauneusalan yrittäjänä, mutta ei ole sulkenut pois mahdollisuutta palata vielä joskus erityislasten hoitajaksi päiväkotiin, jos fyysinen kunto sen sallii.

Nelikymppisen ja aktiivisen Riikan sairastuminen oli sokki koko hänen perheelleen. Jokaiselle perheenjäsenelle haettiin keskusteluapua. Pian pallolaajennuksen jälkeen Riikka kävi juttelemassa psykiatrin kanssa muutamia kertoja ja pääsi sen jälkeen työterveyshuoltonsa kautta psykologin vastaanotolle.

Jo sairaalassa lääkärin lupaus siitä, että Riikka selviäisi tapahtuneesta, jos hän hoitaisi itseään fyysisesti ja henkisesti, toi lohtua.

”Minun ei tarvinnut pelätä kuormittavani liikaa läheisiäni puhetulvallani vaan sain purkaa ajatukseni ulkopuoliselle ammattilaiselle. Siitä oli valtavasti apua.”

Lapset saivat tukea perheneuvolan kautta. Riikka ja hänen miehensä kävivät paikallisen sydänpiirin järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla. Siellä he tapasivat pariskuntia, joista toisella oli sydänsairaus. Kurssit olivat merkityksellisiä myös Riikan miehelle, jolla oli suuri huoli vaimonsa terveydestä.

”Onneksi parisuhteemme ei joutunut koville sairastumiseni vuoksi. Mieheni on tukenut ja kannustanut minua koko ajan ja rohkaissut tekemään asioita, joihin en olisi ehkä yksin tarttunut.”

Sydänkohtauksen jälkeisen vuoden ajan Riikka oli hyvin pelokas, mutta halusi silti palata arkeen mahdollisimman pian. Jo syyslomalla lokakuun lopussa perhe lomaili Vierumäellä, joulun aikaan Lapissa. Lääkärit olivat antaneet hänelle luvan jatkaa elämää normaalisti, mutta sydäntä kuunnellen.

Alkuun perheessä kytättiin hysteerisesti, ettei kotiin osteta meetvurstia tai suolaisia oliiveja, jotta sydänkohtaus ei vain toistuisi. Riikka kulki kotona käsi rinnallaan ja varoi, ettei kukaan koskenut rintakehään tai töytäissyt sitä vahingossa.

”Alkuun jännitin, voinko mennä uimaan kylmään veteen tai nousta hiihtohissillä mäkeen laskettelemaan. Teatterissa halusin istua aivan reunassa siltä varalta, että saisin sydänkohtauksen ja tarvitsisin nopeasti apua.”

Kun kohtauksesta oli kulunut vuosi, koko perhe meni yhdessä seinäkiipeilemään. Alkuun Riikka vastusteli, mutta mies ja lapset maanittelivat hänet mukaansa.

”Sen jälkeen päätin, etten anna pelkojen rajoittaa elämääni. Ymmärsin, että olen selvinnyt ja saanut uuden mahdollisuuden – ja siitä oli pystyttävä nauttimaan.”

Reissaamista rakastava Riikka selvittää lomamatkoilla, missä on lähin sairaala. ”Sairaus on osa arkeani eikä mikään mörkö, joka määrittää elämääni.”

Jälkikäteen Riikka on miettinyt, oliko sairastumisesta ennusmerkkejä. Sairautta edeltävänä kesänä hän oli tuntenut itsensä aiempaa väsyneemmäksi, ja kaksi viikkoa ennen kohtausta huomannut, ettei ruoka maistunut niin kuin ennen. Kurkussa tuntui pala. Hän ei tiedä, liittyivätkö nämä oireet lähestyvään kohtaukseen.

Syytä etsittiin jopa geenitestein, tuloksetta. Jonkinlaisen selityksen antaa Takayasun arteriitti, joka Riikalla diagnosoitiin kaksi vuotta sitten. Se on suurten valtimoiden tulehdustauti, harvinainen nuorten naisten sairaus, joka vaurioittaa aorttaa ja sen päähaaroja. Riikalla on sairauteen lääkitys, joka toimii hyvin.

Kun kohtauksesta oli kulunut neljä vuotta, sydän katsottiin parantuneeksi infarktin aiheuttamista vaurioista. Sydänlääkkeitä Riikka käyttää kuitenkin lopun ikänsä.

Sairauslomansa aikana Riikka etsi sydänsairauksiin liittyvää tietoa netistä ja kaipasi vertaistukea muista nuorista sydänsairaista. Heitä ei tuntunut juuri olevan. Sairaalan esitteiden kuvissakin tuntui olevan vain harmaahapsisia mummuja ja pappoja.

Riikka jakoi puhelinnumeroaan Sydänliiton työntekijöille ja pyysi tarjoamaan yhteystietojaan samanikäisille sairastuneille. Lopulta hän sai yhteydenoton lähellään asuvalta Anitalta. Hän oli samanikäinen ja samassa elämäntilanteessa saadessaan infarktin.

”Hän oli pelastava enkeli. Anitalta saamani vertaistuki oli erityisen tärkeää, koska ruuhkavuosia elävän perheenäidin elämäntilanne ja arki on tempoltaan kovin erilaista kuin eläkeikäisten, joita valtaosa sydänsairaista on.”

Ystävystymisen merkitys oli Riikalle niin suuri, että hän halusi kouluttautua Sydänliiton vertaistukijaksi. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden ajan Riikka on toiminut Tampereen alueella työikäisten sydänsairaiden ja heidän läheistensä vertaistukijana.

”Yritän valaa uskoa ja sanoa, että elämä kantaa ja jokaisesta hetkestä kannattaa nauttia. Mieli kyllä toipuu hiljalleen kehon mukana, vaikka tuleekin usein vähän jälkijunassa.”

Kuolemanpelon kanssa eläminen on ollut Riikalle vaikeinta.

”Pohdin koko ensimmäisen vuoden ajan, miten lapseni ja perheeni pärjäävät, jos kuolen. Se oli suurin murheeni sen sijaan, että olisin stressannut omaa hoitoani tai sitä, toimivatko lääkkeeni.”

Kun kohtauksesta oli kulunut vuosi, Riikka oppi luottamaan siihen, että läheiset selviäisivät, vaikka hän menehtyisi.

”Kun sain käsiteltyä tämän ajatuksen, löysin jonkinlaisen rauhan. Näin tämä elämä menee: jotkut lähtevät saappaat jalassa ja toisilla on mahdollisuus pohtia asioita etukäteen. Uskon kohtaloon ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa.”

Haaveista totta. Se on yksi Riikan sairastumisen jälkeisen elämän motoista. Perhe unelmoi pitkään omasta asuntoautosta ja säästi sitä varten rahaa. Sellainen ostettiin kolme vuotta sitten.

”Päätimme, että emme odota haaveen kanssa eläkeikään.”

Muutama vuosi sitten perheeseen tuli myös uusi perheenjäsen, kääpiösnautseri Minni. Riikka oli vastustellut koiran hankintaa pitkään, koska siitä koituisi paljon vaivaa.

”En ole katunut koiran hankintaa kertaakaan, se on tuonut meille valtavasti iloa ja ihanuutta.”

40-vuotiaana sydänkohtauksen saanut Riikka Jaakkola on saanut paljon uusia ystävyyssuhteita sydänyhdistysten toiminnan kautta. Toipumista on edistänyt myös kääpiösnautseri Minni.

Riikka eli elämänsä ensimmäiset vuosikymmenet suorittaen, mutta enää pyykkipinot tai tiskivuori eivät ahdista eikä niitä ole kiire raivata pois.

”Keskeneräiset asiat eivät harmita minua kuten ennen.”

Sairastumisen jälkeen tulevaisuus tuntui Riikasta pitkään pelottavalta, eikä hän uskaltanut suunnitella elämää edes seuraavaan jouluun saakka. Kun joulu lopulta koitti, hän saattoi hihkaista ääneen: ”Ihanaa, elin tähän asti!”

Nyt katse on jo suunnattu kauas eteenpäin, viiden tai seitsemän vuoden päähän. Silloin perheen lapset ovat aikuistuneet. Missä he silloin asuvat? Onko toive omasta kesämökistä vihdoin toteutunut?

”On ihanaa, kun elämässäni on taas haaveita ja unelmia. Haluan elää täysillä ja ottaa elämästä irti kaiken mahdollisen.”

Juttu on julkaistu Eevassa 6/2023.

1 kommentti