Skandinaavisen lämmintä tunnelmaa ja kauniita yksityiskohtia – Suvi-Marja Kunnarin kaupunkikodissa näkyy sukujen historia
Sisustus
Skandinaavisen lämmintä tunnelmaa ja kauniita yksityiskohtia – Suvi-Marja Kunnarin kaupunkikodissa näkyy sukujen historia
Suvi-Marja Kunnari sisusti aiemmin kliinisesti, mutta nyt hän haluaa 1930-luvun talon asunnon olevan ennen kaikkea kutsuva. ”Emme halua koskaan muuttaa pois.”
Teksti

Kuvat

16.10.2023
 |
Trendi

”Löysimme nykyisen kotimme 13 vuotta sitten. Se sijaitsee vuonna 1930 rakennetussa talossa ja on toiminut aiemmin liiketilana. Emme halua koskaan muuttaa pois.

Sisustus on muokkautunut vuosien myötä. Alkuvuosina tyylimme oli kliinisempi, nykyään haluamme kodin olevan ennen kaikkea lämmintunnelmainen ja kutsuva myös 8- ja 12-vuotiaille tyttärillemme.

Sisustuksessa elää huonekalujen kautta sukujemme historia, ja olen esimerkiksi entisöinyt isovanhempieni vanhat 1950-luvun nojatuolit. Käsillä tekeminen on osa torniolaisia juuriani. Maalasin juuri makuutilaamme sopivan taulun ja neulon, tai siis kudon, kuten Tornionlaaksossa sanotaan. Nykyään teen noin yhden neuleen vuodessa. Olen myös ommellut vaatteita.”

Suvi-Marja Kunnari, 45, on markkinointiviestintätoimisto Polhemin Suomen ja Baltian toimistojen toimitusjohtaja. Hän asuu perheensä kanssa Punavuoressa Helsingissä.
Suvi-Marjan perheeseen kuuluvat aviomiehen sekä 8- ja 12-vuotiaiden tytärten lisäksi 3-vuotias Hugo-koira. Yorkshirenterrierit viehättivät Suvi-Marjaa jo lapsena.

Perheen punavuorelaiskoti oli aikoinaan liikehuoneisto. Olohuoneen taulu on Sara Rosengrenin Rygg, josta Suvi-Marjalle tulee mieleen oman äidin selkä.

Vaikka maan tasalla sijaitsevan kodin pääikkunoiden takana on vilkasliikenteinen punavuorelaiskatu, äänieristys luo täyden rauhan perheen kotiin. Leikkokukkia Suvi-Marja hakee usein kulman takaa Inbloom-kukka­kaupasta.

”Alkuvuosina tyylimme oli kliinisempi, nykyään haluamme kodin olevan ennen kaikkea lämmintunnelmainen ja kutsuva.”
Suvi-Marja Kunnari
Olohuoneen senkki on Suvi-Marjan kampaaja-miehen suvun vanha. Taiteilija Mikko Junturan ottamassa valokuvassa on perheen esikoinen kolmevuotiaana rannalla.
Värikoodattu kirjahylly on Suvi-Marjasta kaunis ja helpottaa myös tietyn kirjan löytämistä. Muotikirjallisuuden lisäksi hän lukee klassikoita ja historiaa.
Kodin vaatehuone on juuri remontoitu, ja Suvi-Marjan tarkkaan harkittuun vaate- ja asustekokonaisuuteen kuuluu vain tiettyjä värejä ja merkkejä.
”Olen ikuinen haaveilija, ja sänkymme päällä olevan valotaulun tekstin bongasin F. Scott Fitzgeraldin Kultahatusta.” Valotaulu on liikehuoneistona toimineen kodin entinen ulkokyltti.

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä 8/2023.

Kommentoi +