Marita Lassila, 62, Espoo:

”Kun täytin neljäkymmentä, kehoni alkoi muuttua. Olin ollut terve ja hyvävointinen, mutta yhtäkkiä minua janotti jatkuvasti. Saatoin juoda päivässä neljä litraa nesteitä ja ravasin vessassa usein. Heräsin usein öisinkin pissahätään.

Päivisin päätä särki ja väsytti. Olin myös alkanut hikoilla ja ylipainoa oli kertynyt seitsemän kiloa.

Olen ammatiltani sairaanhoitaja, joten tiesin, että oireeni viittasivat kakkostyypin diabetekseen. Meillä on sitä suvussakin. Jotenkin ajattelin, että eihän minulla voi olla diabetes, sillä olin niin hyväkuntoinen.

Elin oireiden kanssa puoli­toista vuotta. Kävin astmani takia keuhkotautien erikoislääkärillä, jolle mainitsin oireistani. Hän lähetti minut verikokeisiin. Paastoveren­sokerini oli 17 millimoolia litrassa, kun diabeteksen alaraja on 7.

En järkyttynyt, kun diabeteslääkäri totesi, että minulla on kakkostyypin diabetes. Olin alitajuisesti jo tiennyt asian.

Työni kautta ymmärsin myös sen, että diabeteksen kanssa voi hyvin elää. Olin silti pettynyt itseeni, koska en ollut reagoinut oireisiini tarpeeksi nopeasti. Diabetekseni oli ehtinyt kehittyä niin pahaksi, että minulle puhkesi pian monta liitännäissairautta. Olisin saattanut välttyä niiltä, jos olisin mennyt lääkäriin ajoissa.

Nautin vapaa-ajalla sulkapallon, tenniksen ja squashin pelaamisesta. Pian jouduin lopettamaan ne kaikki, sillä jalkojeni tuntoaisti heikkeni niin paljon, etten voinut enää juosta. Tärkeistä harrastuksista luopuminen tuntui pahalta.

Minulle tuli myös vatsakipuja, munuaisten vajaatoiminta ja korkea kolesteroli, kaikki diabeteksen takia.

Kun liikunta väheni, paino nousi entisestään ja kilot kertyivät vyötärölleni. Tiesin, että jos paino olisi mennyt takamukseen ja reisiin, se ei olisi ollut niin haitallista.

Yritin laihduttaa ja onnistuinkin pudottamaan 25 kiloa ruokavaliolla, josta oli vähennetty hiilihydraatteja ja rasvaa. Ruokavalio vaati kurin­alaisuutta ja heti kun lopetin sen seuraamisen, kilot palasivat.

Apua, kohta painan sata kiloa. Näin ajattelin kolme vuotta sitten. Painoindeksini oli jo 30 ja vatsani oli niin iso, että minun oli vaikea solmia kengännauhoja.

Diabeteslääkäri ehdotti minulle suolistohormonilääkitystä. Diabeteksessa yleisesti käytetty metformiini aiheutti minulle vatsakipuja, ja korkean painoindeksini takia Kela korvaisi osan kalliista lääkkeestä.

Aloin pistää suolistohormonia vatsaani kerran viikossa. Yllätyin, miten paljon lääke lisäsi kylläisyydentunnetta. Minulla tulee kyllä yhä nälkä, mutta täytyn nopeasti. Nyt syön pieniä annoksia neljä tai viisi kertaa päivässä.

Enää en yksinkertaisesti voi syödä liikaa, sillä siitä tulee huono olo. Ystävät nauravat annosko’oilleni ja sanovat syövänsä paljon minua enemmän.

Painoni alkoi laskea noin kilon viikossa, vaikken tehnyt isoja muutoksia ruokavalioon. Lautasellani on kuitenkin nykyisin enemmän kasviksia ja lisään paljon marjoja ja hedelmiä puuroon ja viiliin.

Olen herkkusuu ja syön vieläkin paljon karkkia. Kilot eivät ole tippuneet koko ajan tasaisesti, mutta olen laihtunut yli kymmenen kiloa.

Myös verensokeri on tasaantunut. Mittaan sen 6–8 kertaa päivässä pistämällä sormenpäästäni. En pääse insuliinista eroon edes suolistohormonin avulla, mutta insuliiniannoksia on voitu pienentää.

Kun aloitin suolistohormonilääkkeen, vatsa oli aluksi hieman kipeä ja kerran tulin huonovointiseksi. Sen jälkeen olen voinut hyvin.

Elämä on helpottunut, kun paino on laskenut ja verensokeri heilahtelee vähemmän. Olen virkeämpi ja jaksan tehdä enemmän asioita kuin ennen.”