Sopraano Essi Luttinen: ”Olin vähällä menettää Lucian”
Ihmiset
Sopraano Essi Luttinen: ”Olin vähällä menettää Lucian”
Oopperan mukaan nimetty lemmikkikoira on sopraano Essi Luttiselle kuin rakas lapsi.
Teksti

Kuvat

11.1.2020
 |
Eeva

”Lucia muutti meille pentuna yhdeksän vuotta sitten, kun silloinen mieheni sai puhuttua minut koiran hankintaan. Vierastin ensin koko ajatusta, sillä pelkäsin, ettei lemmikki sovi yhteen keikkatyöni kanssa.

Niin siinä kuitenkin kävi, että bichon frisén pentu vei sydämeni. Annoimme sille nimen italialaisen oopperan Lucia di Lammermoorin mukaan. Pidin myös ajatuksesta, että sana ’lucia’ on saanut alkunsa latinan kielestä ja tarkoittaa valoa. Sitä koira onkin ollut: Lucia on kuin rakas lapsi, ja minä koen olevani sen äiti. Olen onnellinen, että erotessa koira jäi minulle.

Lucia pitää enemmän ihmisistä kuin koirista. Se on sosiaalinen ja kulkee usein mukanani myös töissä. Ihmisiä naurattaa, kun koira seuraa perässäni. Lucia on istunut klassisen musiikin konserteissa ja nähnyt myös Anette Olzonin ja Apocalyptican keikat. Kotona se osallistuu lauluharjoituksiini ulisemalla mukana.

Kun tapasin nykyisen mieheni Petri Haapasalon, hän taisi ensin ajatella, että rock-mieheltä menee maine, kun rinnalla kulkee tyttöystävä puudelin kanssa. Lucia sai kuitenkin Petrinkin pauloihinsa. Tähän koiraan tuntuvat rakastuvan kaikki.

Lucialla on huvittavia tapoja. Se herää aamuisin viimeisenä ja kömpii jatkamaan unia meidän sänkyymme. Välillä Lucia saa hepuleita ja juoksee ympyrää tai peuhaa oman pienen sänkynsä kanssa.

Vuodenvaihteessa Lucia söi huonosti ja oksenteli. Välillä sen kunto parani, joten uskalsin lähteä Vaasaan Carmen-oopperan harjoituksiin. Kun Lucia oli vanhempieni luona hoidossa, sen kunto romahti ja he veivät sen lääkäriin. Onneksi, sillä Lucialla oli kohtutulehdus. Jos koiraa ei olisi leikattu viipymättä, se olisi kuollut. Olen äidille ja isälle ikuisesti kiitollinen: he pelastivat Lucian hengen.” ●

Kommentoi +