Mitä hemmettiä minä teen täällä?

Sokaiseva toimenpidelamppu osoittaa haaroihini. Vanha mankka huoneen nurkassa soittaa imeliä panhuilusävelmiä.

Nuori, hentoinen nainen touhuaa kumihanskat käsissään alueella, jonka koskettelu on kuulunut itseni lisäksi vain gynekologilleni ja seksikumppaneilleni.

Pötkötän hoitopöydällä elämäni ensimmäisessä brasilialaisessa sokeroinnissa, ja oloni on kaikkea muuta kuin luonteva.

Sydän jumputtaa. Mistä seuraavaksi väännän small talkia? Ja onko ihan reilua, että joku joutuu työkseen levittämään pakaroitani?

Höpsö häpeäluuppini keskeytyy, kun keskityn hermoilemaan, sattuuko karvojen kiskominen herkältä alueelta aivan törkeän paljon.

Olen uskaltautunut sokerointiin, sillä olen kauneusrutiineissa harvinaisen mukavuudenhaluinen. Hampaat jaksan pestä, mutta ripsarin hinkkaaminenkin rasittaa.

Valitettavasti pikimusta, vahva ja vikkelä karvankasvuni ei korreloi ollenkaan korkean laiskuusasteeni kanssa. Alapäägeenini ovat mallia parrakas nainen.

Suihkussa sheivailu turhauttaa, sillä ihoni on piikikkäällä sängellä jo seuraavana päivänä. Aikaa vievä ruljanssi saa luvan loppua.

– Kolmio, kiitorata vai kaikki pois?

Hoitajan mutkaton kysymys pamauttaa minut lievään paniikkiin.

Kokoposliinin esittely saunassa tuntuu liian häkellyttävältä. Kasvatan kahta pikkukoululaista, jotka heräilevät sukupuoleensa.

– Jos sellainen leveä kiitorata, nieleskelen.

Olen varma, että sokeroija tunnistaa, että käytän termiä ensimmäistä kertaa muussa kuin lentokenttäyhteydessä.

Hän käy hommiin.

Toimenpiteen jälkeen vedän alushousut takaisin jalkaan ja valaistun saman tien. Olen vähällä hengähtää ääneen.

Miten ihanan pehmoiselta ihan tavallinen puuvilla tuntuu sokeroitua ihoa vasten!

Olen koko kotimatkan aivan eri tavalla tietoinen vartalostani.

Ratikkamatka on piinaava: tekisi mieli työntää utelias käsi alushousuihin ja ihmetellä ihon tavatonta sileyttä.

Kauneushoitoloiden nettisivut toisensa jälkeen ovat luvanneet, että sokeroinnin tulokset kestävät viikkokausia. Kuulostaa taivaalliselta.

Sokeroinnin pitäisi olla vahausta hellävaraisempaa iholle. Karvat poistetaan vesiliukoisen sokerimassan avulla, ja ainekset ovat kuin leivonnasta: sokeria, vettä ja sitruuna mehua. Käsittely kuorii ihoa ja sopii herkkä-ihoisillekin. Ei kuulosta pahalta.

Ensin iholle sirotellaan talkkia. Sitten levitetään sitkeä, lämmin sokeri. Tunnen napakan nyhtäisyn. Uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

Silti omatunto pitää takaraivossa pientä mekkalaa. Olenko pinnallinen, kun haaveilen pornokuvastosta tutusta alapäälookista?

Haluaisin kyllä sotia kuristavia länsimaisia kauneusihanteita vastaan enkä pidä rehottavia luomupuskia vastenmielisinä. En kuitenkaan halua sellaista itselleni.

Pitääkö minun nolostella tai selitellä seuraavan kerran, kun saunon ystävieni kanssa?

Ratikasta riennän kotiin ja teen sen. Paijailen itseäni, ihastelen alastonta peilikuvaani ja haluan lähettää riettaan valokuvan itsestäni puolisolleni töihin. Masturboin. Saan orgasmin.

Mieheni on suhtautunut ennalta sokerointi-ideaani neutraalisti, jopa välinpitämättömästi.

Kun mies saapuu kotiin työpäivän jälkeen ja näkee tuloksen, hän myöntää, että ihan hienoltahan se näyttää.

Hän tahtoo tunnustella tuloksia saman tien.

Kun teen keittiössä iltapalaa, hän hyväilee minua odottavasti. Kun sitten riisuudumme, hän katsoo minua uteliaasti ja on kehostani poikkeuksellisen kiinnostunut.

Yhtäkkiä meitä molempia jännittää sillä tavalla, jota pitkässä suhteessa usein kaipaa.

Sokeroitu iho tuntuu tavallista herkemmältä. Haluan sokeroinnin jälkeisinä päivinä enemmän seksiä sekä itseni että kumppanini kanssa. Muutos on päänsisäinen ja sinänsä pieni, mutta sillä on valtava vaikutus.

Seksiä on enemmän. Sokerointi ei muuta seksiä itsessään – paitsi että suuseksin saaminen tuntuu entistä paremmalta.

Laatua tuo se, että sokeroinnin seurauksena kaikki tuntuu paljon jännittävämmältä ja siten seksi on entistä nautinnollisempaa.

Kehosuhteeni on ollut ennenkin ok, mutta sokeroinnin jälkeen olen kropastani suorastaan ylpeä.

Keikistelen ja esittelen kehoani, eikä se tunnu hankalalta tai häpeälliseltä. Mieheni nauttii halukkuudestani ja varmuudestani.

En enää häpeä vaan juhlistan sokerikoukkuani. Kuulostaa hassulta, mutta kuukausittainen brassikeikkani on minulle lähes feministinen rituaali.

Se on oodi reisieni välissä majailevalle lempiystävälleni – sille, joka on toimittanut minulle kaksi ihanaa lasta ja suonut minulle järjettömän määrän nautintoa vuosikymmenten aikana.

Siksi alapääni ansaitsee luksuskohtelua. Minulle se tarkoittaa kuukausittaista karvanpoistosessiota, jonka jälkeen tunnen kuin kantaisin mukanani syntistä, suloista salaisuutta.

Ikivanha parisuhteeni saa kaivattua ekstrakipinää. Olemme kumpikin mielelläni kimpussani. Tämä toistuu joka sokerointikäyntini jälkeen.

Sokerointi virittää minut arjessa sensuellille taajuudelle. Se lisää seksuaalista itsevarmuuttani ja nautintoani.

Ällömakeaa mutta totta.