Susanna, 31, oli työpäivien jälkeen aivan loppu, koska ei kuullut muiden puhetta – leikkaus muutti arjen
Susanna Kivisen, 31, kuulo alkoi heikentyä selittämättömästi teini-iässä. Sisäkorvaistute paransi elämänlaatua ja selkeytti arjen ääniä.
”Kun sisäkorvaistute vasemmassa korvassani oli päällä ensimmäisen kerran, omituinen äänimaailma oli sokki. Ihmisten äänet kuulostivat akuankkamaisilta, korkeilta ja vähän narisevilta.
Minua oli varoitettu ennen leikkausta, että aivojen täytyy tottua uuteen tapaan kuulla.
Sisäkorvaistute on leikkauksessa asetettava kuuloapuväline. Se stimuloi kuulohermoa sähköimpulsseilla, joita aivot tulkitsevat ääniksi.
Neljän kuukauden opettelun jälkeen tuntui, etten enää halua luopua sisäkorvaistutteesta. Äskettäin viestittelin perheelleni metsäkävelyltä, että ihanaa kuulla taas lintujen laulua.
Äiti huomautti toistuvasti, että televisio oli kauhean kovalla.
Kuuloni alkoi heikentyä yllättäen alle parikymppisenä. Äiti huomautti toistuvasti, että televisio oli kauhean kovalla. Jonkin ajan kuluttua aloin kiinnittää itsekin huomiota, etten ehkä sittenkään kuule, kuten muut.
Terveyskeskuksessa minulle tehtiin ensin korvahuuhtelu. Yliopistollisen sairaalan jatkotutkimuksissa diagnoosiksi tuli sensorineuraalinen huonokuuloisuus.
En ollut kuunnellut korviani pilalle, eikä syy ollut traumaperäinen. Luultavasti molemmissa sisäkorvien simpukoissa oli jotain synnynnäistä vikaa.
Sain kuulokojeet, mikä tuntui vanhojen ihmisten jutulta. Mummi vertasi rohkaisevasti kuulokojetta silmälaseihin. Vaarin kanssa vertailimme apuvälineitämme. Pidin hiuksiani auki, ettei kukaan huomaisi tilannettani.
Nolotti. En halunnut identifioitua huonokuuloiseksi.
Ensimmäiset kojeet auttoivat, mutta ne myös vahvistivat ääniä ympärilläni. En pysynyt hälyisissä keskustelutilanteissa mukana, mikä turhautti. Jos kysyin jotain uudelleen, vastaus oli usein, ettei enää mitään.
Pärjääminen on ollut juttuni. Uskottelin ja vähättelin itselleni, ettei huonokuuloisuus haittaisi.
Jokin vuosi sitten kysyin lääkäriltä, huononeeko kuuloni koko ajan, kunnes olen kuuro. Hän ei osannut vastata.
Vasta silloin aloin miettiä, miten elämäni muuttuu, jos menetän kuuloaistini. Kysyin poikaystävältäni, nykyiseltä mieheltäni, haluaako hän edes kanssani naimisiin, jos minusta tulee kuuro. Hän vastasi, että totta kai, hän opettelee viittomakieltä.
Saatoin itkeä etäpäivinä palaverin loputtua, etten ollut kuullut keskustelusta puoliakaan.
Reilu vuosi sitten aloin olla niin loppu, etten enää tuntenut pärjääväni assistentin työssäni akustisilla kuulokojeilla. Saatoin itkeä etäpäivinä palaverin loputtua, etten ollut kuullut keskustelusta puoliakaan.
Sain sisäkorvaistutteen viime lokakuussa. Jos en olisi kuullut muiden hyvistä kokemuksista ja saanut vertaistukea, minulla tuskin olisi sisäkorvaistutetta. En tiennyt siitä tarpeeksi, sillä kontrollikäynneillä sisäkorvaistute oli mainittu vaihtoehdoksi sitten, kun vahvimmatkaan kuulokojeet eivät enää auttaisi tarpeeksi.
Aion hankkia sisäkorvaistutteen toiseenkin korvaani.
Nykyään minun ei tarvitse pinnistellä kuullakseni. Kuulen selkeämmin ja erotan paremmin minulle aiemmin joitakin vaikeita kirjaimia ja sanoja.
Elämänlaatuni parantui niin paljon, että aion hankkia sisäkorvaistutteen toiseenkin korvaani.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 8/2025.
