Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Uudessa lehdessä

Selostajalegenda Tapio Suominen menetti halunsa elää – tytär Siiri Suominen huomasi isänsä sairauden ensioireet WhatsApp-viestistä

Tapio Suominen oli Siiri Suomisen isä ja yksi elämän tärkeimmistä ihmisistä. Siiri kertoo uudessa Eevassa isänsä tarinan.

4.11.2024 Eeva

Isä rakasti elämää”, Siiri Suominen kertoo. Siksi muistokukat olivat värikimara. Keltaiset, oranssit ja vaaleanpunaiset neilikat hehkuivat vehreiden lehtien päällä. Siiri ja hänen äitinsä Birgit olivat kahdestaan ylöjärveläisessä kappelissa. He laskivat kukkavihon valkoisen arkun päälle. Ulkona paahtoi elokuinen aurinko.

Taustalla soi Suurlähettiläiden kappale Kun tänään lähden: Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen. Taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen.

Suomipop oli isän lempimusiikkia. Siiri ajattelee, että tämä oli valmis lähtemään.

”Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy edelleen häpeän leima. Haluan jatkaa sen poistamista.”

Tapio Suominen oli paitsi Siirin isä ja Birgitin entinen aviopuoliso myös koko kansan tuntema urheilutoimittaja ja selostajalegenda.

Tapio työskenteli Yleisradiossa kolme vuosikymmentä ja hänen äänensä oli tuttu lukuisista urheilun arvokilpailuista. Asiantuntemus kattoi valtavan määrän lajeja. Jääkiekon MM-studiota Tapio juonsi lähes 20 vuotta.

Hän tuli tutuksi myös lööpeistä ja otsikoista, joissa kerrottiin muun muassa rattijuopumuksista, pikakihloista ja potkuista. Tapio sairasti yli kymmenen vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Kyseessä on pitkäaikainen sairaus, jossa masennus- ja maniajaksot vaihtelevat.

Maniajakson aikana Tapio saattoi tehdä ravihevoskaupat. Masennuksen aallonpohjassa jokainen päivä oli selviytymistä. 24. heinäkuuta 2024 Tapio teki itsemurhan. Hän oli silloin 60-vuotias.

Siirille, 29-vuotiaalle solu- ja kudosteknologian väitöskirjatutkijalle Tapio oli rakas isä ja yksi hänen elämänsä tärkeimmistä ihmisistä. Siiri haluaa olla avoin kuten Tapiokin oli.

”Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy edelleen häpeän leima. Haluan jatkaa sen poistamista. Isä oli vertaistukena monelle. Hän puhui sairaudestaan julkisesti, myös sen vaikeista ja hävettävistä puolista.”

”En tunnistanut isää vastauksesta. Se tuntui vieraalta, päälle liimatulta reaktiolta.”

Ensimmäiset sairauden merkit Siiri huomasi Tapiossa isänpäivänä 2013. Hän vietti silloin lukion jälkeistä välivuotta ja työskenteli Uudessa-Seelannissa viinitilalla.

Siiri lähetti Tapiolle isänpäiväkortin toiselta puolelta maailmaa. Isä vastasi tyttärelleen ylitsevuotavan tunteellisella WhatsApp-viestillä. Mukana oli kuva, jossa hän poseerasi liikutuksesta kyynelehtien.

”En tunnistanut isää vastauksesta. Se tuntui vieraalta, päälle liimatulta reaktiolta.”

Siiri ei tiennyt, että Tapio oli ollut saman vuoden kesällä ensimmäistä kertaa hoidossa suljetulla osastolla. Tämän sairaus oli diagnosoitu väärin, ja kaksisuuntaista mielialahäiriötään hoidettiin vielä silloin masennuksena – seurauksena oli maniajakso.

Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu Eeva-lehdessä 11/2024. Haastattelussa Siiri kertoo isästään Tapio Suomisesta ja siitä, millainen tämä oli menestyksekkään uran, sairauden ja kohuotsikoiden takana. Siiri kertoo myös siitä, miten hän oppi elämään isän sairauden ja sen tosiasian kanssa, että lopulta isä halusi kuolla. Siiri kertoo myös isän lähettämästä kirjeestä, jonka sanat kannattelevat häntä tänäkin päivänä. Ja lupauksesta, jonka hän isälle antoi.

Hae apua!

Jos sinulla tai läheiselläsi on itsetuhoisia ajatuksia, voit hakea apua esimerkiksi Mieli Ry:n Kriisipuhelimesta 09 2525 0111. Se on auki aina. Akuuteissa tilanteissa soita 112.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt