Kirjailija Siiri Enoranta pitää siitä, kun kirjallisuus satuttaa häntä: ”Saan turvallisesti kokea yksinäisyyttä ja sydänsuruja”
Kirjailija Siiri Enoranta lukee kirjan uudelleen vain poikkeustapauksissa. Sellaisiksi kelpaavat esimerkiksi poikkeuksellisen sydäntäsärkevä rakkaustarina tai korona-aika.
Tätä kirjaa rakastin lapsena:
Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli
”Minulla on ollut aina intohimoinen rakkaussuhde kirjoihin. Olen oppinut sen äidiltäni. Kun olin lapsi, kävimme äitini kanssa kirjastossa lähes joka päivä.
Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli oli todella koskettava lukukokemus. En muista, olenko lukenut sen itse ensimmäisen kerran vai onko äitini lukenut sen minulle. Kirja opetti minulle, että tarinoissa voi tapahtua mitä tahansa, eikä minun kirjailijana tarvitse rajoittaa itseäni realismiin.
En ole uskaltanut lukea sitä enää aikuisena uudestaan, ettei sen taika katoaisi.”
Tämä opetti minulle jotain tärkeää:
Philip Pullman: Universumien tomu -trilogia
”Olen lukenut Universumien tomun ensimmäisen kerran noin 13-vuotiaana ja sen jälkeen aikuisena uudelleen. Trilogia opettaa paljon rakkaudesta, menetyksestä ja suurista tunteista.
Kirjoissa on yksi sydäntäsärkevimmistä rakkaustarinoista: se saa ymmärtämään, että vaikka rakkaus ei kestäisi ajallisesti kauan, se voi silti säilyä tärkeänä koko loppuelämän."
Tämän luen yhä uudelleen ja uudelleen:
Saila Susiluodon Siivekkäät ja hännäkkäät
”En yleensä lue kirjoja uudelleen. Maailmassa on paljon upeita kirjoja eikä minulla ole aikaa lukea edes kertaalleen kaikkia, jotka haluaisin.
Kun korona alkoi ja kirjastot menivät kiinni, minulle jäi moneksi kuukaudeksi lainaan Siivekkäät ja hännäkkäät -proosarunokokoelma. Luin kirjan ainakin viidesti, sillä sen runous ja kieli on niin kaunista. Kirjassa realismi yhdistyy hauskasti satukirjamaiseen maailmaan.
Myöhemmin ostin kirjan omaan hyllyyni, koska haluan lukea sen aina uudelleen.”
Tämän luen seuraavaksi:
Niko Hallikaisen Kanjoni
”Lukulistallani on ainakin parisataa kirjaa, mutta Kanjoni kiinnostaa tällä hetkellä minua eniten. Olen kuullut siitä paljon kehuja kirjagramissa.
Hallikaisen romaani kertoo nuoren miehen pakkomielteisistä ihmissuhteista ja panee minut varmasti kärsimään, mutta pidän siitä, kun kirjallisuus satuttaa minua. Saan turvallisesti kokea vaikeita asioita, kuten yksinäisyyden tai sydänsurut, joita minun ei onneksi tällä hetkellä tarvitse elämässäni kohdata.”
Tämän olisin halunnut itse kirjoittaa:
Susanna Clarken Piranesi
”Ällistyttävän mestarillinen teos, hyvin erilainen kuin mikään muu lukemani kirja. Tunnelma on ainutlaatuinen ja lajityyppi vaikeasti määriteltävä. Se kaappaa mukaansa uskomattomaan seikkailuun.
Kadehdin kirjailijan luomisvoimaa ja sitä, miten joku on voinut keksiä ja rakentaa tällaisen mestariteoksen.”
Tämä on lohtukirjani:
Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmel
”Kimmelissä on muutaman sivun mittainen särkyneen sydämen hoito-ohje. En ole onneksi tarvinnut sellaista pitkään aikaan, mutta nuorena se on tullut tarpeeseen. Kirja löytyy hyllystäni ja voin ottaa sen esiin aina, kun on mikä tahansa murhe.”
Tätä suosittelen aivan kaikille:
Rivers Solomonin Menneisyyden kaiku
”Upea seikkailu poikkeuksellisessa miljöössä ja vavahduttava kertomus siitä, millaista on kuulua moneen eri vähemmistöön samanaikaisesti. On järkyttävää, miten vähän kirjan päähenkilö Asterilla asemastaan johtuen on määräysvaltaa omaan kehoonsa. Silti hän on uskomattoman vahva. Muutenkin kirjan henkilöt ovat moniulotteisia ja kiinnostavia.
Empatiakyky on yksi suurimmista lahjoista, joita kaunokirjallisuus voi antaa. Tällaisia kirjoja lukemalla ymmärtää perinpohjaisesti, että huono-osaisuus on kovin usein sattumanvaraista.”
Jutun lyhyempi versio on julkaistu Eevassa 10/24.
