Terveydenhoitaja näytti mietteliäältä. Rutiinitarkastukseen mennyt 27-vuotias Eva-Maria Strömsholm ihmetteli, miksi hoitaja jatkoi hänen vatsansa painelua niin vakavan oloisena. Oli syksy 2008.
Vaasalainen Eva-Maria ei ollut käynyt terveystarkastuksissa vuosiin, koska tunsi olonsa täysin terveeksi. Nyt hän oli päätynyt tutkimuspöydälle, koska opiskelijahuolto oli saanut puhuttua hänet pienen vastustelun jälkeen rutiinitarkastukseen.
Eva-Marialla ei ollut vaivoja tai oireita. Luokanopettajan opintojen loppusuoralla ollut nuori nainen harrasti pitkän matkan juoksua ja oli erinomaisessa kunnossa. Mutta paikalle kutsuttu lääkäri ohjasi Eva-Marian gynekologille ultraäänitutkimukseen.
Vaikutti siltä, että toisessa munasarjassa oli nyrkin kokoinen kysta. Eva-Marialle varattiin aika leikkaukseen.
”Silloin suurin huoleni oli, miten nopeasti toipuisin ja voisin taas aloittaa juoksun, uimisen ja punttitreenit.”
Leikkauksessa poistettiin munasarja sekä kystaksi luultu kasvain. Kyseessä olikin harvinainen munasarjasyöpä, dysgerminooma.
Pian Eva-Maria leikattiin uudelleen. Häneltä poistettiin muun muassa imusolmukkeita ja umpisuoli ja tutkittiin vatsaa.
”Silloin syöpäni ei näyttänyt levinneen enkä tarvinnut leikkauksen lisäksi muita hoitoja.”
Syövän leviäminen tuli yllätyksenä
Ei ehtinyt kulua kuin puoli vuotta, kun rajut selkäkivut alkoivat vaivata Eva-Mariaa kesällä 2009. Alkuun hän arveli särkyjen johtuvan liiallisesta juoksutreenistä. Hän päätti valmentajansa kanssa huilata parin viikon ajan. Se ei auttanut.
Syksyllä kivut olivat jo niin kovat, että istuminen tuntui vaikealta. Tutkimuksissa selvisi, munuaisessa oli suuri syövän etä- pesäke. Syöpä oli palannut.
”Olin ymmärtänyt, että syöpä voi joskus uusiutua, mutta mielessäni ei käynyt, että se olisi ollut syypää kipuuni. Ehkä olin vain sulkenut ajatuksen mielestäni.”
Erityisen pahalta Eva-Mariasta tuntui kertoa tilanteesta vanhemmilleen ja kuusi vuotta nuoremmalle pikkusiskolleen. Edessä oli kolmas suuri leikkaus vuoden sisään. Nyt poistettiin kasvain ja munuainen. Syöpä ei ollut levinnyt muualle, mutta edessä olivat raskaat hoidot.
Eva-Marialle annettiin sytostaattihoitoa, jossa oli kolmen eri solunsalpaajan yhdistelmä. Isä kuljetti tytärtään tiputuksena annettuihin hoitoihin sairaalan ja kodin väliä 22 kertaa.
Hoito oli niin raskas, että Eva-Maria oli vuodepotilaana kahden kuukauden ajan. Ilman läheisiään hän ei olisi pärjännyt.
”Tarvitsin apua kaikessa. En muista juurikaan siitä ajasta. Kärsin voimakkaasta pahoinvoinnista, makoilin ja nukuin käytännössä koko ajan.”
”Otin vahvan naisen roolin, ja halusin tietää kaiken mahdollisen sairaudestani. Olin aktiivinen potilas: kyselin, kyseenalaistin ja otin selvää.”
Pelko tulevasta piti mielen matalana
Syöksähdys keskelle syövän sanelemaa elämää oli nuorelle ja aiemmin hyväkuntoiselle naiselle sokki. Alkujärkytyksen jälkeen Eva-Maria löysi helpotuksen siitä, että hän ryhtyi etsimään syövästään tietoa.
”Otin vahvan naisen roolin, ja halusin tietää kaiken mahdollisen sairaudestani. Olin aktiivinen potilas: kyselin, kyseenalaistin ja otin selvää.”
Vaikka fyysisesti rankimpia kokemuksia olivat kivuliaat leikkaukset, henkinen jaksaminen joutui koetukselle lääkehoitojen aikana.
”Kun fyysinen kuntoni romahti, myös mieleni vointi kärsi. Voin koko ajan heikommin ja pelkäsin, etten toipuisi hoidoista kovin hyvin.”
Tuolloin suurinta lohtua toivat omat vanhemmat ja sisko sekä ystävät, jotka jaksoivat soitella. Parasta oli, kun joku kysyi vointia ja oli siitä aidosti kiinnostunut.
”Olin niin heikko, etten melkein jaksanut puhua, mutta kuuntelin ystäviäni. Tuntui hyvältä, että he muistivat ja ajattelivat minua.”
Eva-Maria tietää, että hänen sairastumisensa on ollut lähipiirille raskasta.
”Uskon, että vaikeinta heille on ollut katsoa sivusta, kun kärsin, eivätkä he pystyneet auttamaan.”
Viimeisen hoitokerran jälkeen keväällä 2010 syöpä oli poissa. Eva-Maria hankki itselleen elinkumppaniksi kissan, ja antoi sille nimeksi Tigris. Eva-Maria uskoo lemmikin nopeuttaneen toipumista.
”Tigris on terapiakissani. Se on kuin oma vauvani.”
Hormonikorvaushoidot auttoivat vaihdevuosioireisiin
Kuumia aaltoja lehahti keholle monta kertaa päivässä, muutamissa sekunneissa. Alkuun väsymyksen ja hikoilun arveltiin johtuvan sytostaattien kiihdyttämästä kilpirauhasen liikatoiminnasta. Pian huomattiin, että Eva-Marian jäljellä oleva munasarja toimi heikosti, ja vähitellen se lakkasi toimimasta kokonaan.
”Olin 28-vuotias, ja vaihdevuoteni olivat täydessä vauhdissa.”
Alkuun hän vastusteli hormonikorvaushoitoja, mutta myöntyi jo vuoden päästä lääkärin suositukseen hormonilaastarista. Se helpotti oirehdintaa.
Surutyö lapsettomuudesta alkoi hiljalleen. Kun Eva-Marian omat munasarjat eivät enää toimineet, oli selvää, ettei hän voisi saada biologisia jälkeläisiä. Keinohedelmöityksen mahdollisuus oli kuitenkin vielä olemassa. Vuonna 2015 sekin piti unohtaa. Eva-Marian kohdusta löytyi myooma, kohdun hyvänlaatuinen kasvain.
”Silloin päätin, että leikataan samalla pois koko kohtu sekä jäljellä oleva munasarja. Tulin lopullisesti lapsettomaksi.”
Päätös ei ollut helppo. Eva-Maria oli haaveillut omista lapsista kauan. Juuri rakkaus lapsiin ohjasi hänet opiskelemaan luokanopettajaksi.
”Suruni lapsettomuudesta oli suuri, mutta pelko syövästä vielä suurempi. Tärkeintä oli pysyä terveenä ja hengissä.”
Hän muistuttaa, että moni syöpäpotilas kärsii lapsettomuudesta. Usein syövästä puhuttaessa keskitytään selviytymiseen ja sairauden vaikeat seuraukset, kuten lapsettomuus, unohtuvat.
”Lapsettomuus kestää loppuelämän, ja sen kanssa pitää oppia elämään.”
Eva-Maria toivoo, että hoito henkilökunta puhuisi syöpähoitojen haittavaikutuksista enemmän ja aiemmin.
”Varhaiset vaihdevuodet ja lapsettomuus ovat nuorelle sairastuneelle kipeä asia.”
Juuri nyt Eva-Maria sanoo olevansa sinut lapsettomuuden kanssa. Ajatuksen hyväksyminen on tapahtunut vähitellen. Keskustelut ystävien ja muiden lapsettomuudesta kärsivien kanssa ovat helpottaneet.
”Puhuminen ja kuuntelu auttavat. Tietysti joskus, kun näen ystäviäni vauvojensa kanssa, mieleen tulee, että olisipa minullakin lapsia. Mutta tunne ei koskaan ole niin paha, etten voisi tavata kavereitani ja heidän lapsiaan.”
Edessä oli ammatin vaihto
Jatkuva väsymys jäi hoitojen jälkeen osaksi Eva-Marian arkea. Voimat eivät enää riittäneet täysipäiväiseen työhön luokan- opettajana. Elämän oli muututtava.
Ystävänsä kannustamana Eva-Maria ryhtyi opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Hän oli sairautensa aikana innostunut alasta ja oppinut siitä paljon.
Sairaanhoitajan ammatissa hänen on mahdollista tehdä 50-prosenttista työaikaa. Työpäiviä voi olla pari kolme peräkkäin, mutta niiden jälkeen palautuminen vie kaksi vapaapäivää.
”Toivoisin voivani joskus vielä palata opettajan työhön, mutta ainakaan tällä hetkellä kroppani ei sitä jaksa.”
Aiemmin aktiiviselle ihmiselle ei ole ollut helppoa totutella uuteen elämänrytmiin.
”Haasteet alkoivat, kun hoidot loppuivat. Piti totutella uudenlaiseen elämään.”
Juoksuennätysten jahtaaminen vaihtui pitkiin kävelyihin
Ennen sairastumistaan Eva-Marian arkeen oli kuulunut juoksussa kehittyminen ja uusien ennätysten tavoittelu. Hänen ennätyksensä puolimaratonilla eli noin 21 km matkalla oli tunti ja 43 minuuttia.
”Tulokseni paranivat koko ajan ja olisin halunnut nähdä, miten pitkälle olisin voinut päästä.”
Sairastumisen vuoksi hän joutui lopettamaan juoksemisen, vaikka yrittikin moneen kertaan palata lenkkipoluille. Jo 20 minuutin jälkeen voimat hiipuivat ja vauhti loppui kuin seinään. Tuntui kuin takana olisi jo ollut maratonjuoksu.
”Ehkä lapsettomuuttakin suurempi suru minulle on ollut se, että jouduin luopumaan urheilusta, joka oli intohimoni.”
Liikkumista hän ei ole silti jättänyt. Nyt hän kävelee reipasta tahtia puolitoista tuntia päivittäin.
”Ilman liikuntaa en jaksaisi. Se vaikuttaa hyvinvointiini ratkaisevasti.”
Myös luonnonläheisyys voimaannuttaa, ja kesämökki Kokkolassa on rakas.
”Saan energiaa, kun olen ulkona luonnossa ja mökillä. Jos minua pelottaa tai ahdistaa, menen metsään ja poimin marjoja. Luonnossa mieleni rauhoittuu.”
Uusi syöpä löytyi vahingossa
Voiko salama iskeä samaan ihmiseen kahdesti? Sitä Eva-Maria pohti, kun hänellä todettiin kilpirauhassyöpä 40-vuotiaana keväällä 2021.
Jälleen syöpä löytyi vahingossa, kun kahta pientä struumakyhmyä seurattiin rutiinitutkimuksissa.
”Olin töissä, kun puhelin soi. Oletin kaiken olevan kunnossa. Kun lääkäri sanoi, että se on syöpää, ajattelin, ettei se voinut olla totta.”
Tällä kertaa Eva-Marian oli silti helpompi suhtautua tilanteeseen kuin ensimmäisen syöpädiagnoosin jälkeen.
”Olin ollut syöpärumbassa aiemminkin, joten otin hoitajan roolin. Ryhdyin ottamaan selvää uudesta syöpätyypistä. Uskoni lääketieteeseen oli jälleen vahva.”
”Aina ennen syöpäkontrollia minua pelottaa. Se on kierre, jonka kanssa syöpäpotilaan on opittava elämään.”
Syöpä leikattiin ja hoidettiin radiojodilla. Tällä kertaa toipuminen oli kivuttomampaa ja kevyempää kuin aiemmin. Ahdistus ei päässyt synkistämään mieltä.
Viimeisimpien tutkimusten mukaan Eva-Marian syöpä on parantunut. Tarkastuskäyntejä on kymmenen vuoden ajan.
”Aina ennen syöpäkontrollia minua pelottaa. Se on kierre, jonka kanssa syöpäpotilaan on opittava elämään.”
Leikkauksesta lähtien Eva-Maria on kärsinyt ääniongelmista. Hän jonottaa puheterapiaan.
”Äänihuuleni ovat laiskistuneet, ja olen oppinut muodostamaan äänen väärin. Minun on vaikea tuottaa korkeita ääniä. Ääneni väsyy, kun puhun väärällä tavalla kurkusta.”
Avoimuus on ollut Eva-Marialle alusta asti tärkeää.
”Olen kertonut kaikille, miten voin ja koen asiat. Siksi minulle ei ole tullut vaikeita tilanteita ystävien tai työtovereiden kanssa. Kenenkään ei ole täytynyt arvuutella, miten näistä asioista voisi kanssani keskustella.”
Vapaaehtoistyö muiden hyväksi tuo sisältöä elämään
Kilpirauhassyöpään sairastuttuaan Eva-Maria etsi vertaistukea sosiaalisesta mediasta. Hän löysi omanikäisensä naisen, joka oli saanut saman diagnoosin. He ovat jakaneet niin tutkimustietoa kuin tunteita, iloja ja pelkojakin.
”Tuntui helpottavalta jakaa tunteita ihmisen kanssa, joka tietää tarkkaan, mitä koen.”
Sairastuminen opetti keskittymään mielekkäiltä tuntuviin asioihin. Vapaaehtoistyö Pohjanmaan syöpäyhdistyksessä ja kunnallisvaltuutetun tehtävät Vaasassa ovat tuoneet elämään uudenlaista ja iloista sisältöä.
Eva-Maria on ollut myös mukana perustamassa Suomen gynekologiset syöpäpotilaat eli GySy-yhdistystä.
”Erityisesti vertaistukiryhmien perustaminen ja laajentaminen on ollut minulle tärkeää.”
Positiivisiin asioihin kiinnittyminen on auttanut selviytymään raskaista jaksoista.
”Olen aina ollut luonteeltani iloinen, mutta kaiken kokemani jälkeen olen yrittänyt suhtautua elämään vieläkin positiivisemmin. Olen oppinut ottamaan rennommin ja nauttimaan elämästä. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti, kiireellä ja suorittaen kuten ehkä nuorempana.”
Eva-Maria suhtautuu tulevaan toiveikkaasti. Haaveissa siintää toive elämänkumppanista ja siitä, että matkustelu maailmalla onnistuisi taas helpommin.
”Vaikka elämäni on erilaista kuin ennen, se on hyvää ja onnellista. Silti tiedän, että syöpä voi uusia. Jokaisen parantumiseni jälkeen edessäni on ollut uusi elämä, ja siitä olen joka päivä kiitollinen.”
Haastattelu on julkaistu Eevassa 10/2022.
IhmisetSakke Pietilä tuki syöpää sairastanutta tytärtään: ”Miisa on oikea supernainen, niin urhea”
IhmisetSelviytymistarina: Kun Satu Turkka menetti puolisonsa onnettomuudessa, pahimpaan ahdistukseen auttoivat hevoset – ”Olen elänyt voimieni äärirajoilla”
IhmisetVauvana adoptoitu Nora mietti aina, miksi hän ei kelpaa kenellekään – adoptioäidin asunnosta löytynyt ihmeellinen kirje mullisti elämän
IhmisetParantumattomasti sairas Krista Launonen: ”Kuolemalle on lupa nauraa”
